Pizzauuni pihalle – osa 1

Pizzauuni pihalle – osa 1

Ensimmäiset tulet melkein valmiissa pizzauunissa

Muutama vuosi sitten saimme joululahjaksi Saku Tuomisen ja Luca Platanian Pizze-kirjan. Tuo kirja muutti suhtautumisemme pizzaan. Perinteiset korttelipitserioiden peruspizzat ja etenkin pakastepizzat ovat jääneet historiaan. Olemme tehneet pizzaa normaalissa uunissa sekä leivinuunissa. Talvella leivinuuni toimii hyvin, mutta kesällä se nostaa turhaan asunnon lämpötilaa. Tästä syttyi ajatus rakentaa oma pizzauuni pihalle.

Pizzauunin suunnitteluvaiheessa googlettelimme erilaisisia vaihtoehtoja uunin rakenteelle. Päädyimme yhdistelemään muutamasta eri lähteestä löytyneistä suunnitelmista oman näköisen pizzauunin. Mittojen suhteen emme lähteneet suunnittelemaan millin tarkasti uunin kokoa, vaan lähtökohdaksi otettiin n. 900mm sisähalkaisija uunin pesälle.

Perustukset

Uunille tulee melko paljon painoa, joten paikan ja perustusten kanssa kannattaa olla tarkkana. Meillä oli takapihalla grillipaikan vieressä kuollut puu, jonka paikalle pizzauuni tulisi. Kaivoimme puun pois juurineen. Samalla poistimme pizzauunin alueelta mullan ja sen alla olevan saven reilun 500mm syvyydeltä. Kuoppa täytettiin murskeella ja tiivistettiin tärylätkällä. Murskeen päälle valettiin n. 50mm paksuinen betonivalu.

Pizzauunin perustuksiin käytimme leca-harkkoja (125mm leveitä). Harkoista muurattiin n. 1200mm X 1000mm kokoinen U-muotinen pohja. Lisäksi muurasimme n. 600mm etäisyydelle etureunasta sisustan levyisen harkkojuoksun tukemaan uunin pohjaa.

Harkkojen päälle valettiin ensin n. 50mm paksu raudoitettu betonilaatta. Umpinaiselta pohjan osalta emme olisi päässeet poistamaan betonilaatan muottia, joten sille osalle laitettiin laatan pohjaksi ruostumattomasta teräksestä tehty levy. Etuosan avoimelle osalle muotti tehtiin laudoista, joita sattui varastosta löytymään.

Pizzauunin pohja – arina

Pizzauuni - arinan pohja

Pohjalaatan kuivuttua pari päivää jatkoimme arinan rakentamista. Tässä kohdin ensimmäistä kertaa alkaa uunin tuleva muoto hahmottua. Arinaa varten teimme kovalevystä arinan muotoisen muotin. Muotti tehtiin hiukan suuremmaksi kuin uunin lopullinen sisähalkaisija. Muottiin pohjalle kaadettiin n. 30mm paksuudelta leca-soraa, johon oli lisätty vettä ja s-30 sementtijauhetta. Massa paineltiin tasaiseksi ja annettiin kuivua.

Leca-soramassan kuivumisen jälkeen pinta tasattiin hiekalla, jonka päälle ladottiin arinatiilet. Uunin pyöreästä muodosta huolimatta emme leikanneet arinatiiliä pyöreiksi, vaan annoimme kulmien tulla yli suunnitellusta arinan muodosta. Alla olevassa kuvassa näkyy piirrettynä hahmotelma uunin sisähalkaisijasta. Sinnehän ne jäävät kuvun alle. Arinatiiliä emme kiinnittäneet laastilla. Arinatiilien asettelussa kannattaa olla tarkkana, jotta pinnasta tulee mahdollisimman tasainen. Uunin käyttö on huomattavasti mukavampaa, kun pinta on tasainen ja lasta ei töki tiilien hammastuksiin. Arinatiilten ympärille kiersimme n. 10mm kerroksen palovillaa, jolla arinatiilet eristettiin uunin pohjalaatasta. Tämän jälkeen alkuperäisen pohjavalun päälle valettiin uusi kerros, joka tuli arinan kanssa samaan tasoon.

Pizzauuni arina

Pizzauuni pihalle jatkuu. Seuraavissa osissa perehdytään kuvun muuraamiseen, sekä uunin pinnoittamiseen.

Pizzat uunissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *