Tag: Joulun odottaminen

Piparkakkutalo

Piparkakkutalo

Joulun 2020 piparitalo onkin suklaasta!

Joulua odottaessa meillä on ollut perinteenä tehdä joka joulu piparkakkutalo. Piparkakkutalo kasataan yleensä marras-joulukuun vaihteessa. Välillä olemme leiponeet piparkakkutalon alusta alkaen, mutta viime vuosina Anna’s koottava piparkakkutalo on ollut meidän suosikki. Sen kanssa tosin saa olla aika varovainen jo ostosvaiheessa. Piparkakkutalon osat nimittäin katkeavat helposti. Kokoamisvaiheessa osat liimataan yhteen ja koristellaan. Liimana olemme käyttäneet sulatettua sokeria. Sulatettu sokeri on erittäin kuumaa, ja kannattaa olla varovainen ettei polta itseään. Paistinpannu soveltuu hyvin sokerin sulattamiseen. Sulatetun sokerin etu on nopea liimautuvuus, eli palat kiinnittyvä nopeasti ja tukevasti.

Suklainen piparitalo sai kaveriksi pipariukot.

Suklainen vaihtoehto

Piparkakkutalo on pääasiassa koristeena, mutta myös syötävissä joulun jälkeen. Tänä jouluna päätimme kokeilla jotain muuta, ja teimme ”piparkakkutalon” suklaasta. Inspiraatio ja perusohje löytyi Fazerin sivuilta. Käytimme talossa kahta eri suklaata. Seinät tehtiin Fazerin kausimausta piparkakkusuklaasta ja katto on perinteistä Fazerin sinistä. Ohjeen mukaan tehty talo on pienempi kuin koottava piparkakkutalo.

Talon rakentamiseen tarvitaan suklaata neljä levyä. Kaksi levyistä leikataan keskeltä kahtia, näistä paloista tulee sivuseinät ja katto. Lopuista kahdesta levystä leikataan päätyseinät. Osien kiinnitys tapahtuu sulatetulla suklaalla, johon kannattaa käyttää ylijäänyttä suklaata. Helpoiten sulan suklaan levitys onnistuu pursottamalla. Sulatusta varten laitoimme suklaata pari riviä muoviseen kertakäyttöpursotuspussiin ja sen mikroon. Mikrossa sulattaminen onnistui hyvin. Sulatetulla suklaalla liimaaminen ei ole ihan yhtä helppoa kuin sulatettulla sokerilla. Palat eivät liimaannut yhtä nopeasti, mutta kuitenkin riittävästi että palat saa pysymään paikoillaan. Tässä vaiheessa talo kannattaa laittaa hetkeksi jääkaappiin jähmettymään ennen koristelua.

Piparkakkutalo onkin Fazer suklaasta tehy suklaakakkutalo.

Koristelu

Koristelussa suosikkejamme ovat olleet avec-karkit ja Amerikan pastillit. Piparitaloon karkit on kiinnitetty sokerikuorrutuksella. Sokerikuorrutuksen olemme ostaneet valmiina tuubeissa. Itsetehtyä emme ole käyttäneet lasten kananmuna-allergioista johtuen. Suklaalevytalon koristelussa päätimme käyttää sulatettua suklaata, sitä kun oli vielä pursotinpussissa jäljellä. Koristelukarkki valikoimaa täydennettiin suosikkien lisäksi Fazerin joulu-Remix pussin karkeilla. Sulatettu suklaa osoittautui varsin toimivaksi karkkien kiinnitykseen ja liimasi jopa paremmin kuin sokerikuorrute. Koristelu viimeisteltiin lumipeitteellä. Lumipeite syntyy ripottelemalla tomusokeria pienellä sihvilällä.

Karkkia kului suklaatalon koristelussa.

Suklaasta tehty ”piparkakkutalo” on helppo rakentaa. Joulua odotellessa pitää hiukan vahtia, ettei talosta katoa palasia tai koristeita parempiin suihin. Fazerin sivustolta löytyy myös monia variaatioita ja ideoita myös tuleville vuosille esimerkiksi Fazu-paloista tehdyt seinät voisivat olla herkullisia.

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Disneyn Mikki ja Minni-joulusukat takan reunalla.

Joulu on monessa lapsiperheessä yksi vuoden kohokohdista. Näin myös meillä. Joulun odotusta siivittämään on meillä joitakin perinteitä, mutta pyrimme myös löytämään uusia juttuja. Osa kokeiluista jää yhden vuoden, no kokeiluiksi, mutta osa jää myös vuotuisiksi perinteiksi. Tänä jouluna korona ja esikoisen armeija-aika vaikuttavat suunnitelmiin, sekä pistävät miettimään miten perinteinen perhejoulu järjestettäisiin.

Tonttulakit ja jouluvillapaidat

Tonttulakki on varmaan kaikille tuttu vaatekappale. Tonttulakkeja tehdään ala-asteen käsityötunneilla, niitä saadaan kauppakeskuspukeilta. Kaupoista saa myös ostaa erilaisia tonttulakkeja, vaikkapa glitterillä varustetun tonttulakin. Meillä tonttulakit kaivetaan esiin ensimmäisen kerran yleensä jo marraskuussa.

Jouluvillapaidat ovat meillä uudempi perinne. Ensimmäiset hassut jouluvillapaidat lapsille hankimme pari joulua sitten, ja ovatkin olleet joulun alla kovassa käytössä joka vuosi siitä lähtien. Maailmalta leviää vuosittain joulun alla kuvia ystävien ja tuttavien ”rumimmat joulupaidat-kilpailuista”.

Mikki Hiiri joulusukka.

Joulukalenterit

Joulukalenterit ovat olleet osa joulun odotusta jo omasta lapsuudesta asti. Suklaakalenterit ovat pitäneet vuosien saatossa pintansa, mutta tämä vuosi näyttäisi tekevän siihen poikkeuksen. Aiempina vuosina nuoremmille on hankittu heidän itse valitsemansa suklaakalenteri ja aikuisille Fazerin suklaakalenteri. Ala-asteikäiset lapsemme ovat nyt muutamana vuonna valinneet suklaakalenterin rinnalle Lego-kalenterin. Lego-kalentereissa luukun takaa löytyy joka päivä pieni kasattava lego. Yhdessä nämä luukuista löytyneet pienet legot muodostavat leikittävän kokonaisuuden. Tänä vuonna valinta olikin tavallista helpompi, kun Legolta tuli Harry Potter-kalenteri. Harry Potterin suosio ei ole vielä kevään synttäreistä laantunut. Lego-kalenterin lisäksi tänä vuonna käytössä on ”joulusukka-kalenteri”. Amerikkalaiseen tapaan meillä on ollut jo vuosia takan reunalle ripustettuna jokaiselle oma joulusukka. Vankkumattomina Disney-faneina, myös sukat ovat Disney-aiheisia tuliaisia aiemmilta matkoilta. Joulusukka-kalenterissa sukkaan ilmestyy joka aamu pieni yllätys, suklaakonvehteja tai pieni paketti. Tämä on eräänlainen variaatio itsetehdyistä kalentereista.

Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan joulukalenteri 2020.

Emme ole juuri panostaneet aiemmin aikuisten kalentereihin. Tänä vuonna päätimme kokeilla jotain uutta. Kaupoissa on tarjolla mitä erilaisempia kalentereita. Perheen Äidille hankittiin Porvoon jäätelötehtaan jäätelökalenteri. Jäätelöjoulukalenteria on saatavilla ainakin pk-seudulla monissa Prismoissa ja Citymarketeissa. Isälle ja esikoiselle tilasimme suoraan Brewdog:n panimolta olutjoulukalenterit. Kalenterin tilaaminen onnistui helposti suoraan panimon sivujen verkkokaupasta. Sähköpostiin kolahti kuljetuksen seurantakoodi samaan aikaan, kun tilaus lähti Brittein saarilta. Ja alle viikkoa myöhemmin tilaus oli noudettavissa lähikaupan Matkahuollon jakelupisteestä. Palaamme varmasti näihin vielä joulukuussa ja jaamme kokemuksia näistä hiukan erilaisemmista joulukalentereista.

Brewdog:n olutjoulukalenteri.

Oikein rauhallista joulun odotusta lukijoillemme!