Tag: Oura-sormukset

Oura-sormukset

Oura-sormukset

Oura-sormus, kultainen.

Olemme jo jonkin aikaa käyttäneet Apple Watcheja askelten ja kävelylenkkien seurantaan. Unen laadun ja palautumisen mittaamiseen kellot eivät ole kaikkein parhaita välineitä. Oura-sormukset ovat olleet harkinnassa jo jonkin aikaa. Joulun lähestyessä päätimme satsata näihin. Tilasimme netistä kummallekin kultaiset Oura-sormukset. Kultaiset sormukset ovat Ouran uutuus ja ajattelimme lyödä niihin heti kiinni.

Oura-sormuksen koesormukset laatikossa.

Oura-sormuksen sovitus

Tilauksen jälkeen kotiin tulee sovitussetti, jossa on 10 eri kokoista sormusta. Sovitussetin avulla valitaan sormuksen koko. Ohjeessa suositellaan pitämään koesormusta kädessä 24 tuntia. Sormen paksuus muuttuu vuorokauden aikana, ja pidemmällä sovitusajalla voi varmistaa sormuksen sopivuuden. Sormuksen pitää olla sen verran löysä, että sen saa lataukseen eikä se paina sormea. Ajattelimme ensiksi että laitamme sormuksen oikean käden nimettomään. Kokeiltuamme koesormuksia, tämä ei tuntunut hyvältä. Sormus on liian paksu pidettäväksi nimettömässä. Se tulee eteen koko ajan eikä istu käden käyttöön. Siirsimme sormukset keskisormeen ja heti tuntui paremmalta. Joten sormukset sitten jäävätkin keskisormeen.

Oura-sormukset. Koesormukset kokojärjestyksessä.

Vuorokauden koesormuksen kokeilun jälkeen, sormuksen oikea koko ilmoitetaan tilausvahvistuksessa tulleen linkin kautta ja valmiiden sormusten pitäisi tulla tästä n. viikon kuluttua.

Saimme Oura-sormukset neljä päivää sen jälkeen, kun olimme ilmoittaneet sormuksien koot. Sormukset tuntuivat hieman isommilta kuin koesormukset. Tämä johtunee sormen turvotuksen vuorokausivaihtelusta. Sormuksien mukana tulee niille pienet latauspisteet. Viimeistään tässä kohdin on hyvä ladata app storesta Ouran oma appi. Sormus paritetaan puhelimeen bluetoothilla apin avulla. Sormus syöttää mittaridataa puhelimeen ja appi yhdistelee sormuksen mittauksia puhelimen muiden terveysappien kanssa. Appin kautta näkee myös kaikki liikunta-aktiviteetit.

Oura-sormukset.

Ensimmäiset käyttökokemukset

Oura-sormus tuntuu muutaman käyttöpäivän jälkeen tosi hyvältä. Se ei ole tiellä kotitöitä tehdessä, vaan siihen on tottunut todella nopeasti. Sormus latautuu todella nopeasti omassa laturissaan. Sormus kannattaa ladata esim. illalla, jotta saa sormuksen yöksi käteen (sormuksen appi tästä huomauttaakin, jos lataus vaikuttaa liian alhaiselta koko yötä silmällä pitäen).

Tärkein tieto mitä halusimmekin saada sormuksesta, on unen laatu. Sormus kertoo tarkasti kauan olet nukkunut, sängyssä oloajan, ruumin lämpötilan, hengitystiheyden, pulssin läpi yön. Uni on jaettu valveilla olo-aikaan, REM-uneen, syvään uneen, unen kestoon, tehokkuuteen, levollisuuteen, nukahtamisviiveeseen ja unen ajoitukseen. Sormuksen appista on helppoa katsoa, miten yö on mennyt. Tulokset ovat helposti ja ymmärrettävästi luettavissa. Niitä on kiva vertailla edellisiin yöuniin ja kuin itsestään huomaa kiinnittävän enemmän huomiota esim. nukkumaan menoaikaan ym. Sovellus antaa pisteet unelle, valmiustasollesi ja suosittelee miten aktiivinen minäkin päivänä kannattaa olla. Tämän suosituksen sovellus perustaa nukkumaasi yöhön.

Olemme todella tyytyväisiä Oura-sormuksiimme. Voimme suositella niitä eteenpäin hyvillä mielin. Jos haluat satsata omaan terveyteesi, niin tämä hankinta kyllä kannattaa. Uni on todella tärkeä terveyden ja yleisen vireystilan kannalta. Oura-sormuksesta saa helposti tietoa unesta ja mitä voisi tehdä sen parantamiseksi. Tämä hankinta kannattaa.

Oura-sormus.