Tag: Tampereella lasten kanssa

Viikonloppu Tampereella – Scandic Eden Nokia

Viikonloppu Tampereella – Scandic Eden Nokia

Halusimme lähteä kokeilemaan kylpylälomaa koronan takia peruutetun Välimeren risteilymme tilalle. Heinäkuun alussa kohteena oli viikonloppu Tampereella. Lähdimme perjantaina päivällä ajamaan Tampereelle ja palasimme sunnuntaina pääkaupunkiseudulle.

Viikonloppu Tampereella - Scandic Eden Nokia.

Scandic Eden Nokia

Yövyimme Scandic Eden Nokia-kylpylähotellissa 2 yötä perhehuoneessa. Huoneen hintaan kuului aamupala, kylpylän ja kuntosalin käyttö. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna hotellissa oli paljon vieraita. Ravintoloiden koronarajoitukset näkyivät ruuhkana aamupalalla ja varsinkin ravintolassa palvelun hitautena. Kylpylään päästettiin vain rajattu määrä ihmisiä, joten altaissa ja liukumäissä jonot olivat maltilliset. Etäisyys Tampereelle on autolla n. 15 min, joten mikäli suunnitelmissa on viikonloppu Tampereella, on Scandic Eden sijaintinsa ja kylpylänsä vuoksi hyvä vaihtoehto.

Hotellihuone

Huoneemme oli ok. Huonetta ei oltu uudistettu viimeisimmässä hotellin remontissa. Kalusteet huoneessa olivat vanhahtavat mutta toimivat. Sängyt sitten olivat jo heikot. Sänkyjen jouset tuntuivat selässä mutta vieläkin ällistyttävämpi juttu oli että jokaiselle oli vain yksi littana tyyny. Tyynymme oli todellakin nähnyt parhaat päivänsä vuosia sitten ja se oli myös normaalia hotellityynyä pienempi. Tähän vielä lisäksi se että hotellihuoneessa ei ole ilmastointia! Onneksi ei ollut helle kun kävimme täällä ja silti tuntui että ilma loppuu…

Viikonloppu tampereella: Scandic Eden Nokia.

Hotellin palvelut

Söimme hotellin ravintolassa ainoastaan perjantai-iltana. Tilatessamme ruokaamme meille sanottiin että on 20 min jono. Ok, odottelimme ruokaa, mutta saimme sen vasta 45min odottamisen jälkeen. Ruoka ei tasoltaan ollut mitään erikoista. Hampurilainen oli yes, mutta pizza ja pasta jättivät paljon toivomisen varaa.

Hotellin aamupala oli ruuhkainen kumpanakin aamuna. Aamupala oli vielä normaalia suppeampi koronasta johtuen, mutta silti ihan riittävä. Aamiainen toimi ihan odotetusti, kunhan löysi istumapaikan.

Hotellin kuntosali oli jaettu kahteen osaan. Toisessa oli kuntopyörät, trekit ja toisessa painonnostovälineet ja kuntolaitteet. Aamulla salilla ei ollut ruuhkaa. Siellä kävi ainoastaan muutama pyörähtämässä, joten oman ohjelman sai tehdä kaikessa rauhassa.

Viikonloppu tampereella: Scandic Eden Nokian uima-altaat.

Kylpylän uima-altaat

Kylpylän uima-altaat oli lapsille tietysti kivat. Allasalueelta löytyi 3 liukumäkeä. Ulko-allas oli kiva, mutta altaan pohjassa oli paljon kuivuneita lehtiä. Pääaltaassa oli paljon ihmisiä, etenkin kun altaasta tuli aaltoallas. Tässä ei kyllä koronaa muistettu ollenkaan. Kylpylän suihkutilat olivat täysin alimitoitetut kävijämäärään nähden. Naisten puolella oli esim. 10 suihkua, joten suihkuun oli koko ajan pitkä jono….

Kaiken kaikkiaan loma Scandic Nokia Edenissä oli mukava. Lapset saivat kokemuksen kylpylälomasta. Olemme käyneet Flamingossa kylpylässä useasti ja se kyllä pesee kylpylä ominaisuuksissa Scandic Nokia Edenin.

Viikonloppu Tampereella lasten kanssa.

Viikonloppu Tampereella lasten kanssa.

Olimme käymässä Tampereella heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Yövyimme Scandic Nokia Edenissä ja siitä on oma postaus täällä. Lähdimme kylpylälomalle, koska koronan takia Välimeren risteilymme peruttiin. Ajattelimme tehdä pitkästä aikaa kotimaan matkailua ja mennä kylpylään. Viikonloppu Tampereella tuntui oivalta valinnalta, koska se on lähellä pääkaupunkiseutua ja siellä on Särkänniemi ja Pikku kakkosen-puisto.

Viikonloppu Tampereella lasten kanssa. Särkänniemessä.

Särkänniemi

Särkänniemeen pitää kesällä 2020 varata oma slotti, että pääsee puistoon sisään. Tämän olimme tehneet ja ostaneet rannekkeetkin jo etukäteen. Kävimme ensiksi Koiramäen puistossa ennen kuin menimme laitteisiin Särkänniemen puolelle. Särkänniemi toimii aina ja lapsille riittää laitteita. Kävimme Särkänniemessä perjantai-iltana ja pääsimme liikkumaan hyvin ilman suurempia jonoja laitteille. Korona-turvavälit on hyvin merkitty laitejonoissa, mutta ihmisillä tuntui olevan vaikeuksia niitä noudattaa.

Pikku kakkosen puistossa.

Pikku kakkosen leikkipuisto

Pikku kakkosen leikkipuisto on vielä lapsille must-juttu Tampereella käydessä. Siellä on aina kiva käydä leikkimässä. Pikku kakkosen-puistosta löytyy kivasti kiipeilytelineitä ala-asteikäisillekin kiipeilijöille. Sieltä löytyy perinteiset liukumäet, hiekkalaatikot ja karuselli. Puiston vierestä löytyy jäätelökioski!

Viikonloppu Tampereella lasten kanssa. Pupukahvilassa.
Pupukahvila ulkopäin.

Pupukahvila

Olimme kuulleet Tampereella sijaitsevasta pupukahvilasta ja pitihän se mennä testaamaan. 3D Crush Cafe sijaitsee Itsenäisyydenkadulla Tampereella. Kahvilaan mentäessä soitetaan ovikelloa. Kahvilanpitäjä tulee avamaan oven ja päästämään sisään mikäli kahvilassa on tilaa. Pääsimme viimeisinä sisään ja jälkeemme jouduttiin käännyttämään useita seurueita. Koronan takia kävijämäärää on rajoitettu. Kun pääsee kahvilaan sisään, kahvilasta pitää ostaa jotain 4e/henkilö, että pääsee pupujen kanssa samaan huoneeseen. Pupuhuoneita on kaksi. Yksi pienemmille seurueille ja toinen vähän isommille. Pienemmässä huoneessa on pupuja 4 kpl ja isommassa huoneessa on 6 kpl. Kun menee pupuhuoneeseen voi kahvilasta ostaa salaattikipon pupuille syötettäväksi. Tämä kippo maksaa 2,5e. Pupuhuoneessa maksimi sallittu aika on noin 20min. Siellä voi juoda kahvia samalla kun syöttää ja silittelee pupuja.

Pupukahvilan pupuja.

Meidän ala-asteikäiset lapset olivat aivan myytyjä tähän pupukahvilaan. Meillä itsellä ei ole lemmikkejä emmekä voi niitä hankkia allergioiden takia, joten visiitti tänne oli lapsille mahtavaa. He saivat rauhassa syöttää pupuja ja silitellä niitä. Todella upea idea ja käymisen arvoinen paikka ehdottomasti.

Viikonloppu Tampereella: Viivaa lattiassa ei saanut ylittää.

Pyynikin munkkikahvila

Särkänniemen jälkeen kävimme hakemassa munkit Pyynikin näkötornilta. Illalla täällä oli jonoa ulos asti ja lisää väkeä tuli kokoa ajan. Munkit ovat todellakin jonottamisen arvoiset. Ai että kyllä maistui hyvälle! Iso peukku näille munkeille.

Kadonneen rahalippaan etsintä Vapriikissa.
Roomalaiset numerot rahalippaan etsinnässä.

Vapriikki

Kävimme lauantaina Vapriikissa museoissa. Kävimme ensimmäisenä Ostia, portti Roomaan näyttelyssä. Näyttelyssä oli kiva ”aarteenmetsästys” lapsille. Ostia kadonneen rahalippaan metsästys. Näyttelystä piti löytää vinkkien avulla roomalaisia numeroita, jotka merkattiin saatuun kaavakkeeseen. Kun oli suorittanut kaikki kohdat, löysi lopulta pienen aarteen palkinnoksi. Tämä oli lapsille kiva tapa tutustua näyttelyyn.

Roomalainen vessa!

Seuraavaksi menimme Pelimuseoon. Tämä oli matka nuoruuteen. Täältä löytyi vanhat nintendon pelikonsolit, pajatso, ym. mielenkiintoista. Suurta osaa peleistä sai pelata! Viivyimmekin tässä museossa yllättävän kauan… Ihana oli näyttää lapsille mitä vanhemmat aikoinaan pelasivat ja millä. Lapsista oli kiva leikkiä vanhalla puhelimella. Vielä kun numerot pyöritettiin…. Mahtava museo ja ihanaa, että pelejä sai pelata.

Viikonloppu Tampereella: Suomen Pelimuseo Vapriikissa.

Kävimme myös Jääkiekko- ja luonnontieteellisessä museoissa. Jääkiekkomuseo on hieno, mutta mielestämme luonnontieteellinen museo on vähän sekava ja pieni. Varsinkin kun vertaa luonnontieteelliseen museoon Helsingissä.

Kaiken kaikkiaan Vapriikki on todella hieno paikka. Siellä menee helposti koko päivä. On todella kätevää, että saman katon alla on monta museota, ja kaikkiin pääsee yhdellä pääsymaksulla. Vapriikin lounas oli suosittu, mutta tällä kertaa perheemme suuntasi Siipiweikkoihin lounaalle. Mahtava viikonloppu Tampereella lasten kanssa!

Siipiweikot Tampellassa. Aivan mahdottoman hyvää ruokaa!