Tag: Universal Studios

Hiihtoloman suunnitelmat

Hiihtoloman suunnitelmat

Meidän hiihtoloman suunnitelmat muuttuivat taas kerran koronan takia. Tästä avasimmekin jo muuttuneet matkasuunnitelmat jutulla. Omikronin iskiessä ympäri maailman, muuttuivat meidän matkasuunnitelmat. Olimme varanneet jo pari vuotta sitten Karibian risteilyn. Viime viikkojen aikana risteilyillä on todettu enenevässä määrin tartuntoja ja laivoja on jopa kielletty saapumasta satamaan. Myös nousu laivasta on evätty, joten näimme parhaaksi peruuttaa koko risteilyn. Olisi jäänyt harmittamaan, jos laiva ei pääsisikään satamaan, ja retket jäisivät tekemättä. Lähdimme sitten suunnittelemaan perheen kanssa uutta kohdetta Floridasta. Lennot olimme jo maksaneet, joten kohteen oli löydyttävä Floridasta. Ei mennyt kauaa kun lapsemme keksivät Walt Disney Worldin ja Universal Studiot. No mikäs siinä, mahtava kohde, mutta lompakko ohenee huomattavasti…

Hiihtoloman suunnitelmat.

Lento Miamiin

Lennämme Finnairilla Helsingistä Miamiin. Lento saapuu Miamiin vasta ilta yhdeksän jälkeen, joten näimme parhaaksi varata lentokenttähotellin ensimmäiseksi yöksi. Miamin rajaviranomaiset ovat sen verran hitaita, että siinä jonossa menee helposti pari tuntia. Lasten kanssa on helpompi, kun pääsee suoraan hotelliin nukkumaan. Eikä väsyneenä ajaminenkaan ole kovin hyvä ratkaisu. Teimme viimeksi saman valinnan ja se oli kyllä hyvä ratkaisu. Pääsee nopeasti nukkumaan ja aamulla on ajoissa virkeenä hakemassa autoa autonvuokrauksesta 👍🏻

Miami Beachin hotelli.

Airbnb

Olemme varanneet ensimmäistä kertaa perheellemme airbnb majoituksen. Olemme tässä majoituksessa kaksi yötä. Asunto on samalla kadulla, jolla olemme yöpyneet useasti, joten asunnon ympäristö on tuttu. Asuntoon kuuluu uima-allas pihalla ja ranta on muutaman metrin päässä. Täällä on hyvä aloittaa loma, vähän aurinkoterapiaa ja lapset pääsevät heti uimaan. Illalla suunnitelmissa on hyökätä Floridan parhaaseen Outlet-kylään SawGrass Mills-ostariin. Täältä löytyy kaikkea. Ostarilta saa kivat kärryt, joihin saa kerätä ostoskassit. Kärryissä voi myös istua vähän isommatkin lapset, jos ei jaksa enään kävellä. Ostarin alue on todella iso, ja sen läpikäymiseen menee useita tunteja. Olemmekin jo oppineet meidän suosikkiliikkeet, joten tiedämme tarkkaan missä käymme 🤩

Magic Kingdom ja Tuhkimonlinna.

Orlando

Orlandossa on suunnitelmissa käydä muutamalla ostarilla, josta löytyy esim. Disneyn outlet-kauppa. Tämän jälkeen suuntaamme Disney Springsiin TODELLA isoon Disney-kauppaan; World of Disney. Disney Springs on Disneyn oma ”kylä” huvipuistojen lähellä. Täällä on kauppoja, ravintoloita ym. Orlandon hotellimme sijaitsee ihan Disney Springsin läheisyydessä. Emme tällä kertaa varanneet Disneyn omaa hotellia, koska suurin osa halvemmista hotelleista on uudistuksen alla. Muutamia kalliimpia hotelleja olisi ollut saatavilla, mutta ihan naurettavan kalliiseen hintaan, joten jätimme ne tällä kertaa väliin.

Hiihtoloman suunnitelmat.

Tarkoitus olisi tällä kertaa viettää kaksi päivää Disneyn-puistoissa. Olemme yleensä varanneet puistoihin päivän/puisto aikaa, mutta tällä kertaa teemme nopeamman visiitin ja käymme vain meidän lempiajeluissa. Olemme ostaneet ns. Park-Hopper-liput, joilla pääsemme useampaan puistoon yhden päivän aikana. Disneyn puistojen jälkeen olemme ostaneet liput Universal Studioille ja Isle of Adventurelle. Täältä löytyy lastemme suosikki Harry Potter-maailma. Mikäli haluaa nähdä koko HP-maailman, on ostettava kummankin puiston liput. Täältä löytyy myös Marvelin sankarit ja muutama todella hyvä vuoristorata.

Hiihtoloman suunnitelmat.

Huvipuistojen jälkeen käymme Kennedy Space Centerissä katsomassa raketteja. Tämäkin on tuttu paikka, mutta aina sieltä löytyy jotain uutta nähtävää. Tämän jälkeen suuntaamme nokkamme taas etelään päin ja yövymme seuraavat kolme yötä Pompano Beachillä. Tämä on uusi tuttavuus meille. Halusimme yöpyä rannalla ja tästä on suht lyhyt matka katsomaan Florida Panthersien peliä, joka on suunnitelmissa. Lopun lomaa sitten chillailemme rannalla ja palaudumme tiukkojen huvipuistopäivien jälkeen. Hiihtoloman suunnitelmat muuttuivat, mutta toteutuneesta lomasta myöhemmin lisää juttujen muodossa 😁

Muuttuneet matkasuunnitelmat

Muuttuneet matkasuunnitelmat

Olimme varanneet hiihtolomalle Karibian risteilyn ja muutaman päivän Miamissa. Tällä hetkellä omikronin levitessä hurjaa vauhtia, meidän muuttuneet matkasuunnitelmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Mitä sitten teemme hiihtolomalla?

Muuttuneet matkasuunnitelmat.

Karibian risteilyn peruuntuminen

Olimme odottaneet koko perheen voimin Karibian risteilyä. Edellisestä risteilystä on 2 vuotta aikaa, ja matkajalkaa vipattaa kovasti. Olimme varanneet risteilyn uusitulle Oasis of the Seas-alukselle. Olemme seuranneet päivittäin Royal Caribbeanin terveysohjeita sekä CDC:n antamia luokituksia Karibian risteilyaluksille. Risteilyillä on ollut koronatapauksia, mutta viimeisen 2 viikon aikana nuo luvut ovat kymmenkertaistuneet. Laiva on kuitenkin pieni paikka ja virukset pääsevät hyvästä hygianiasta ja siivouksesta huolimatta leviämään nopeasti.

Muuttuneet matkasuunnitelmat.

Koko perheen sairastettua koronan, emme pelkää koronaa, vaan suurempi syy matkan peruuttamiselle on se, että laivalla esim. viihdenumeroita on rajoitetusti ja tämä on tärkeä osa meidän risteilyä. Lisäksi laivat eivät ole päässeet Karibialla satamiin, kun laivassa on todettuja korona tapauksia. Tämä on meille painava syy risteilyn peruuttamiseen. Olimme odottaneet Hondurasia, ja siellä laiskiaisen tapaamista. Mikäli laiva ei pääsisi satamaan, harmittaisi retken peruuntuminen, joten totesimme ettemme halua ottaa edes sitä riskiä, että joutuisimme katsomaan vierestä satamaa. Royal Caribbeanin terveysohjeiden mukaan kaikilta matkustajilta vaaditaan negatiivinen koronatesti ennen matkaa. CDC:n ja THL:n mukaan sairastettu korona näkyy etenkin PCR testissä 3-6 kuukautta sairastetun koronan jälkeen. Niinpä risteilymme peruuntuisi satamassa, sillä tuohon sääntöön ei Royal Caribbeanilla ole poikkeusta. Saimme peruutettua risteilyn perheen positiivisilla koronatodistuksilla ja saamme maksetut rahatkin takaisin.

Tuhkimon linna Walt Disney Worldissä.

Walt Disney World & Universal Studios

Peruntuuneen risteilyn tilalle lapset keksivät Walt Disney Worldin. Meillä on lennot Miamiin ja halusimme pitää nämä voimassa. Asiaa hetken mietittyä olemme varanneet hotellit ja auton tälle reissulle. WDW:n lippujen kanssa odotamme hieman lähemmäksi matkan ajankohtaa, sillä niitä ei voi peruuttaa, eikä niistä saa rahoja takaisin. Tällä hetkellä WDW toimii ja on auki. Vaikka Hongkongin Disneyland menee kiinni, ei se ole vaikuttanut WDW:iin Floridaan. Koronan takia kävijämäärä on pienempi ja puistoon pitää varata paikka tietylle päivälle. Universal Studioilla ei ole mitään paikkojen varausta, mutta yleiset koronan välttämisrajoitukset ovat tietysti voimassa. Olemme jo keksineet kivasti tekemistä 10 päivän reissulle Floridaan. Muuttuneet matkasuunnitelmat, aika todellakin näyttää pääsemmekö toteuttamaan mitään niistä. 🤔

Harry Potter maailma Universal Studiosilla.
Walt Disney World & DIY matkamuistotaulut

Walt Disney World & DIY matkamuistotaulut

Vierailimme helmikuussa Walt Disney Worldissä Floridassa. Floridan WDW sisältää 4 eri huvipuistoa. Magic Kingdom on ”pääpaikka”, josta löytyy mm. Tuhkimon linna. Futuristinen Epcot on uudistuksen alla tulevan Walt Disney Worldin 50-vuotisjuhlien takia. Elokuvastudioiden maailmaan pääsee tutustumaan Hollywood Studioilla ja täältä löytyi myös hurjimmat laitteet. Disneyn eläintarhan ja huvipuiston sekoitus Animal Kingdom on ihanan rauhallinen paikka, jossa voi tutustua eläimiin ja käydä samalla huvipuistolaitteissa.

Disney DIY muistot. Simba popcorpurkki Animal Kingdomista.

WDW:n lisäksi kävimme matkallamme myös The Wizarding World of Harry Potterissa. Tämä Harry Potter-fanien unelmapaikka löytyy Universal Studioilta Orlandosta. The Wizarding World of Harry Potter oli meidän alakouluikäisten lasten ehdoton suosikki. Johtunee tämän hetken Harry Potter innostuksesta, jossa on luettu Harry Potter-kirjoja ja katsottu Harry Potter-leffoja. Myös syntymäpäivät vietettiin Harry Potter-teeman mukaisesti!

Walt Disney Worldissä on kauppoja vaikka kuinka paljon. Osa kaupoista myy ”erikoista” tavaraa, mitä muualta alueen huvipuiston kaupoista ei löydä. On hyvä tuntea markkinat ennen kuin menee puistoon ettei tule tehtyä virheostoksia. Myynnissä on todellakin vaikka mitä. Lähtien kultakoruista, muistoesineisiin, vaatteita , astioita, tietysti pehmoja, leluja ym.

Disney DIY muistot. Aku keksipurkki on ostettu Rooman Disneystoresta.

Disney Springs

Disney Springs on Disneyn hotellikeskittymän ”kauppakeskus”. Täältä löytyy erilaisia ravintoloita ja kauppoja. Yksi kauppa,World of Disney, on ällistyttävän suuri. Kaupan valikoimissa on lähes kaikkea Disneyn tavaraa. Täältä löytyy mm. erikseen prinsessoille pukuja, lippiksiä, urheiluvaatteita, astioita ym.. Kauppa on todellakin jo näkemisen arvoinen. Ostimme täältä muistoksi kahvi/kaakaomukit, jotka ovat olleet erittäin hyvät. Mukien koot ovat amerikkalaista kokoa eli eurooppalaiselle hieman isot mutta ainakin kahvia mahtuu mukiin…

World of Disney:stä ostettu muki.
World of Disney:stä ostettu muki.
Disney DIY matkamuistotaulu. Kahvimuki World of Disneystä.

Talvinen vierailumme WDW:iin oli perheemme neljäs, joten kokemusta alkaa olla paikasta. Disney on nostanut esim. vaatteiden hintaa huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Näissä kannattaakin miettiä mitä oikeasti tarvitsee/käyttää ennen kuin ostaa. Ostamamme vaatteet ovat kyllä olleet laadullisesti hyviä. Ne eivät ole menneet rikki tms.

Olemmekin ottaneet tavaksi teetättää aina muistokolikoita mistä niitä saakin. Jopa tuolla Disneyn isossa kaupassa World of Disneyssä on omia muistokolikoita, joita voi teetättää. Näitä onkin kiva katsella myöhemmin missä tuli käytyä.

Yritämme ostaa matkoilta aina jotain erikoista mitä esim. Suomesta ei saisi. Tällä kertaa löysimme Animal Kingdomista niin söpön Simba-popcorn purkin joka oli saatava mukaan.

Animal Kingdomista ostettu Simba popcornpurkki.

Disneyn Magic Band

Disneyllä oli tällä kertaa uututena Disneyn Magic Band. Tämä oli ranteeseen laitettava ranneke, jolla pystyi avaamaan Disneyn hotellin oven, maksamaan ravintolassa ja pääsi huvipuistoon sisään. Tämä oli todella kätevä. Näitä rannekkeita sai tilata etukäteen kun olit varannut Disneyn hotellin vierailun ajaksi. Kun maksoi vähän lisää, sai valita itse mieleisen kuvan/hahmon rannekkeeseen. Kaikkia kuvia ei ollut saatavilla kun näitä tilasimme vaan ne olivat loppuneet, mutta silti löysimme jokaista miellyttävät rannekkeet. Rannekkeet saimme sisäänkirjautessamme Art of Animation-hotelliin.

Disney Magic Band.

DIY Matkamuistotaulu

DIY Disney matkamuistotaulu
DIY Disney matkamuistotaulu

Teimme matkan jälkeen yhdessä Disney DIY matkamuistotaulun. Ostimme Ikeasta Kasseby vitriinikehyksen. Pohjaksi taululle tuli WDW.stä saatu muovikassi, jossa näkyy Tuhkimonlinna. Tämän päälle kiinnitimme tietysti Minninkorvat, Magic Bandit ja kolikot jotka teimme eri kohteissa. Tauluun pääsi myös pinssit, joita myydään joka paikassa.

DIY Harry Potter matkamuistotaulu

Samoin teimme The Wizarding World of Harry Potterista matkamuistotaulut. Niihin laitoimme puistosta saadun muovipussin ja ostetut postikortit. Näitä on kiva katsella ja muistella mitä kaikkea tuli koettua.

DIY Disneymuistot

Matkan jälkeen tilasimme Vinyl4decor kaupasta Disneytarran seinään. Halusimme sijoittaa tarran eteiseen portaita vastapäätä. Näin sitä tulee katseltua useita kertoja päivässä. Tähän tarraan saa laittaa omia kuvia Walt Disney World reissulta. Joka päivä tulee katseltua kuvia ja muisteltua reissua.

Disneylomakuvat menevät tähän tauluun.
The Wizarding World of Harry Potter

The Wizarding World of Harry Potter

Wizarding World of Harry Potter

Wizarding World of Harry Potter löytyy Orlandosta Universal Studioilta. Harry Potter maailma on jaettu Universal Studioiden molempiin huvipuistoihin. Mikäli haluat (kyllä haluat!) kokea koko Harry Potter elämyksen, joudut ostamaan lipun molempiin puistoihin, lipuista tarkemmin edellisessä kirjoituksessa.

Harry Potter maailma on Universal Studioiden suurin vetonaula. Maailma jakautuu Diagon Alley ja Kings Cross rautatieasemaan Universal Studios puiston puolella ja Hogsmeadeen Island of Adventure puistossa. 

Suosittelemme että tulet sisään puistoon Universal Studios puiston puolelta.  Pääset Universal Studios puistoon sisään jo puoli tuntia ennen virallista avausaikaa, mutta laitteet mukaan lukien Harry Potter maailma on suljettu köysien avulla tarkkaan kellonlyömään asti. Puiston työntekijät ovat köysien luona vahtimassa, ja päästävät vain hotellivieraat eteenpäin ennen virallista avaamisaikaa. Kannattaa tulla ajoissa odottamaan, sillä pääsimme Harry Potter maailmaan sisään noin 10 minuuttia ennen puiston avaamista! Kannattaa miettiä hyvin tarkkaan mitä haluaa tehdä Harry Potter maailmassa, jotta pääsisit mahdollisimman vähällä jonotuksella.

Ollivanders ja taikasauvat

Taikasauvat

Suosittelemme, että ensimmäiseksi menet Diagon Alleyllä Ollivandersille ostamaan taikasauvan. Taikasauvoja saa muutamasta eri paikasta, mutta yhteistä kaikille ovat pitkät jonot. Päivän mittaan jono ulottuu kaupan ulkopuolelle. Taikasauvoista löytyy kaikkien päähenkilöiden taikasauvat. Sauvoja on kahdenlaisia, tavallisia ja interaktiivisia. Interaktiivisilla sauvoilla voi tehdä taikoja puistossa ja ne maksavat 55 USD (mallistoon voi tutustua etukäteen Universal Studioiden verkkokaupassa). Suurin osa kyllä ostaa interaktiivisia sauvoja ja kaupasta saa ostaa myös kivan sauvatelineen, jossa sauvaa voi säilyttää kotona.

Harry Potter interaktiivinen taikasauva

Interaktiivisilla sauvoilla voi tehdä taikoja eripuolilla Harry Potter maailmaa, kummankin puiston puolella. Interaktiivisien sauvojen mukana tulee kartta, jossa kerrotaan missä sauvoja voi käyttää, mitkä loitsut tulee tehdä ja näytetään liikeradat miten ne tulee tehdä. Loitsujen tekopaikoissa myös maassa messinkiset pyöreät laatat, joissa myös loitsuun vaadittu sauvan liikerata. Kun loitsun saa tehtyä oikein, näyteikkunoissa alkaa tapahtumaan! Aivan mielettömän upea idea ja toteutus on mahtava. Muutamassa pisteessä löytyy henkilökuntaa opastamassa, jos loitsu ei heti onnistu 😉

Diagon Alley

Wizarding World of Harry Potter - Lohikäärme

Diagon Alleyltä löytyvät kirjoista tutut taikaväline kaupat ja lounasta voi nauttia Leaky Cauldronissa. Gringotts pankin katolla oleva lohikäärme on ällistyttävä ilmestys! joka syöksee oikeaa tulta noin 15 minuutin välein, joten kamerat valmiina. Diagon Alleyn vierestä löytyy myös pimeän puolen Knocturn Alley. Diagon Alleyltä löytyy yksi Harry Potter ajelu, Harry Potter and the Escape from Gringotts. Takuuvarma ajelu!

Pöllöposti

Diagon Alleyltä löytyy Owl Post. Täältä saa ostaa Wizarding World of Harry Potter-postikortteja ja postimerkit. Pääset leimauttamaan Pöllö Postin oman leiman kortteihin ja laittamaan ne postilaatikkoon. 

Kings Cross ja laituri 9 3/4

Hogwarts express

Diagon Alleyltä pääsee Hogsmeadiin vain Hogwarts Express-junaa käyttämällä. Juna lähtee King`s Cross Stationilta ja laituri 9 3/4 odottaa! Hogsmeade on Island of Adventure puiston puolella ja heti aseman sisäänkäynnillä tarkistetaan, että sinulla on lippu molempiin puistoihin. Varsinkin tähän juna-ajeluun olisi hyvä olla express-lippu, koska jonoa on jo aamusta. Näin pääset mahdollisimman nopeasti Hogsmediin. Laituri ja koko ympäristö on rakennettu ja stailattu aivan upeasti! Katsottavaa riittää jonottaessa ja itse junakin on mahtava. Todella hienosti tehty muutama erikoistehoste junamatkan aikana (tästä syystä junassa kuvaaminen on kiellettyä).

Rautatieasema

Hogsmeade

Wizarding World of Harry Potter Hogsmeade

Junalla saavutaan Hogsmeaden asemalle. Asemalta tullaan suoraan Hogsmeaden aukiolle, josta löytyy kauppoja mm. karkkikauppa josta saa suklaasammakoita, sekä Three Broomsticks-ravintola. Butterbeariä on tarjolla joka kulmassa. Sitä saa juomana, jäätelönä, muffinssissa, toffeena ym. Tämän lisäksi Hogsmedissa on Harry Potter-esityksiä, kuten Sammakkokuoron laulua. Hogsmeadessa voi vessakäynnillä kuulla Myrtin vaikeroivan.

Hagrid`s magical creatures Motorbike Adventure-laite oli käyntimme aikana huollossa, joten siihen emme päässeet, mutta ehkä ensi kerralla… Pitäisi olla kuulemma Harry Potter maailman paras laite, kovat lupaukset..

Flight of the Hippogriff on mukava kevyt vuoristorata, mutta kannattaa käydä kokeilemassa.

Harry Potter and the Forbidden Journey on mahtava ajelu. Ajelun aikana vieraillaan monissa Hogwartsin tutuissa paikoissa ja pääset mukaan huispauspeliin luudan kyydissä. Meno on aika rajua, jos kärsit matkapahoinvoinnista… Jonotuksesta lähtien kaikki on tehty viimeisen päälle. Taulutkin puhuvat ja liikkuvat kuten elokuvissa. Tähän kannattaa sännätä heti Hogsmediin päästyä.

Ostokset

Kauppoja Harry Potter maailmasta löytyy vaikka kuinka paljon, ja ne on nimetty kirjoista tutuilla nimillä. Jopa Weasleyn veljesten kauppakin löytyy. Suosituin esine oli tietysti taikasauva, melkein jokaisella kävijällä oli tälläinen. Monilla vierailla oli myös kaapuja ja Hogwartin koulupukuja. Kaiken Harry Potter rekvisiitan saa ostettua puistosta, hinnat tosin ovat melko korkeita. Kaavut maksoivat 125 USD. Monet tuotteet löytyvät myös verkkokaupasta, josta voi myös matkabudjettia suunnitellessa tarkistaa hintoja.

Wizarding World of Harry Potter Weasleyn veljesten kauppa

Tämä oli lapsiemme mielestä paras päivä ikinä! Harry Potter-fanille ihan must paikka. Vaikka et olisi fani nautit kyllä hienosta ympäristöstä ja todella hienosti tehdyistä yksityiskohdista. Puhumattakaan uskomattoman upeista ajeluista. Lompakon nyörejä joutuu kyllä raottamaan vähän liiankin kanssa mutta oli se sen arvoista.

Universal Studios Orlando

Universal Studios Orlando

Universal Studios Orlando

Aiemmissa jutuissa olemme keskittyneet Orlandon Disney World Resorttiin. Orlandosta löytyy toinen lähes saman mittakaavan huvittelukokonaisuus, Universal Studios Orlando. Universal Studios Orlando sisältää 2 huvipuistoa ja vesipuiston. Huvipuistot ovat Island of Adventure ja Universal Studios. Volcano Bay on Universalin oma vesipuisto. Disneyn tapaan Universalilla on omia hotelleja huvipuiston vieressä ja hotellivieraat pääsevät puistoon tunnin aikasemmin kuin muut vierailijat. Autolla Universalille tulijoiden kannattaa tulla tuntia ennen puiston avaamista, sillä auton parkkiin saamiseen ja puistoon kävelyyn menee aikaa. Matkat ovat pitkiä.

Moniin laitteisiin ei saa viedä reppuja tai kasseja mukanaan. Laitteiden edessä on ilmaisia säilytyslokeroita, jotka toimivat pääsylipulla tai laitteen edestä henkilökunnalta saatavalla viivakoodilla. Ilmaiset lokerot ovat tosin melko pieniä, ja esim. reppu ei niihin mahdu. Pienehkön repun voi laittaa hiukan isompaan lokeroon, mutta ne ovat maksullisia, eikä niihinkään juuri koulureppua suuremmat tavarat mahdu. Yksi vaihtoehto on ”bag swap”, jolloin seurue jonottaa normaalisti laitteeseen (henkilökunta kyselee tavaroista joka välissä, mutta sanomalla ”bag swap” he päästävät eteenpäin). Jonotuksen loppuvaiheessa yksi jää tavaroiden kanssa odottamaan. Muun seurueen palatessa ajelusta, suoritetaan vaihto ja tavaroiden vartija pääsee jonon etupäähän ja laitteeseen.

Liput

Liput kannattaa ostaa etukäteen netistä. Liput täälläkin ”rakennetaan” yhden puiston peruslipusta yhdelle tai useammalle päivälle lisäten siihen erilaisia lisäpalveluita. Kuten mainittu aluella on kaksi puistoa, joihin molempiin tarvitaan oma lippunsa. Peruslippuun voi valita ominaisuutena pääsyn molempiin puistoihin saman päivän aikana. Disneyn Fastpass+ ominaisuutta vastaa Universalilla Express-ominaisuus. Express-ominaisuus on maksullinen ja siitä löytyy sekä unlimited että kerran/laite vaihtoehto. Maksullisuuden myötä Express on käytössä kaikissa laitteissa joko kerran/laite tai niin monta kertaa kuin haluaa valitusta vaihtoehdosta riippuen. Express on erittäin hyödyllinen, jos aika on rajoitettu. Lähes kaikkiin laitteisiin oli vierailumme aikana 60-150 min jonot. Express jonossakin saattoi mennä monesti 20-30 min. Näiden lisäksi löytyy erilaisia ruokiin ja juomiin liittyviä paketteja lippuun lisättäväksi.

Lipuissa on syytä huomata, että mikäli haluaa nauttia koko Harry Potter-kokemuksesta, pitää ostaa pääsy molempiin puistoihin. Meidän nelihenkiseltä perheeltä yhden päivän lippu molempiin puistoihin kerran/laite Express-ominaisuudella maksoivat n. 1100 euroa. Universalillakin ensimmäiset päivät ovat todella kalliita ja päivähinta laskee nopeasti pidemmillä lipuilla.

Citywalk

Universal Studios Orlando parkkihallista tullaan Universalin Citywalkille, jolta löytyy kahviloita, ravintoloita, kauppoja ja teattereita. Tämä alue on suosittu varsinkin iltaisin ja vastaa Disney Springs aluetta. Citywalkin läpi käveltyään pääsee Universalin portille.

Universal Studios

Universal Studios huvipuisto on jaettu teemojen mukaan “alueisiin”, jotka ympäröivät lagoonia. Näitä ovat Production Central, New York City, San Francisco, Wizarding World of Harry Potter-Diagon Alley, World Expo, Springfield: Home of the Simpsons, Woody Woodpeckerś Kidzone ja Hollywood.

Universal Studios lagoon

Universal Studioiden puoli on kuin suoraan leffasta. Lagoonin ympärillä voi tuntea olevansa esim. Hollywoodin kadulla, New Yorkissa tai Tappajahaista tutulla laiturilla. Studion päätähti on kuitenkin Wizarding World of Harry Potter. Tämä on jaettu kahteen osaan. Diagon Alley löytyy Studion puolelta ja Hogsmeade löytyy Island of Adventuren puolelta. Jos haluat nähdä kummatkin (niinkuin suosittelemme! Junamatka maiden välillä Hogsward Expressillä on itsessään myös kokemus.) joudut ostamaan kummatkin liput. Tästä enemmän omassa postauksessa The Wizarding World of Harry Potter. 

Wizarding World of Harry Potter - lohikäärme

Parhaita laitteita ovat Muumio-vuoristorata, Shrek 4D ja legendaarinen E.T. Valintaa laitteissa joutuu tekemään, koska kaikkea ei vaan ehdi käydä päivässä. Simpson-ajelu ei ollut kovin kummoinen. 3D-versio vuoristoradasta, mutta olet oikeasti vaunussa paikalla, joka vaan vatkaa ympäriinsä. Ei vakuuttanut. Kun taasen kaikki Wizarding World of Harry Potterissa olevat ajelut olivat hyviä ja jonottamisen arvoisia!

E.T.

Studioiden puolella löytyy myös Stunt-esityksiä, Blues Brothers- musiikkiesityksiä ym. joten nähtävää riittää. Ravintoloita on joka lähtöön mutta yleensä tarjonta on perus hamppari, hodari, pizzalinjaa… Universal Studioiden kaupan valikoima on kattava jos haluat ostaa kotiin teemoihin sopivia paitoja tai muistoesineitä. Kaupassa saa tehdä muutamalla kolikolla muistokolikon, joka on kiva muisto puistopäivästä.

Island of Adventure

Island of Adventure on jaettu seuraaviin “saariin”: Marvel Super Hero Island, Toon Lagoon, Skull Island, Jurassic Park, The Wizarding World of Harry Potter-Hogsmeade, The Lost Continent ja  Seuss Landing. 

Island of Adventuren sisäänkäynniltä löytyy faaraon majakka, joka toimii maamerkkinä huvipuistolle. Tämänkin huvipuiston tähti on Wizarding World of Harry Potter. Harry Potter and the Forbidden Journey oli ihan ykkönen! Tämän lisäksi tästä huvipuistosta löytyy vähän isommille sopivia laitteita. The Incredible Hulk Coaster on yksi parhaista vuoristoradoista, missä olemme käyneet, siinä riittää vauhtia ja looppeja! Hulkissa ei saa taskuissa olla edes kännykkää, laitteen edestä löytyy ilmaiset säilytyslokerot. Spiderman 3D-ajelu on pienten hämäkkimiesten mieleen. Toon Lagoonissa ja Seuss Landingissä on hiukan pienemmille sopivia laitteita. Jurassic Park-ajelu oli ihan yes, mutta jono oli pitkä…. 

Marvelin supersankarit ovat näkyvässä roolissa Island of Adventuren puolella. Sankarit ajelevat mönkkäreillä ja tapaavat faneja ja antavat nimmareita. Kummatkin puistot ovat todellakin käymisen arvoisia ja muisteltavaa jää varmasti pitkäksi aikaa.

Orlandon huvipuistoja ja risteilyä Karibialla

Orlandon huvipuistoja ja risteilyä Karibialla

Palasimme pari viikkoa sitten Floridan/Karibian lomalta. Yhdistimme samaan reissuun Orlandon huvipuistoja, vierailun Kennedy Space Centerissä sekä Karibian risteilyn.  Tämä oli lasten unelmaloma 😉

Ennen risteilyä vietimme viikon Orlandossa. Lensimme Miamiin Finnairin suoralla lennolla ja jäimme ensimmäiseksi yöksi lentokenttähotelliin Miamin kentälle. Maahantulomuodollisuuksien jälkeen kello lähentelikin jo ilta kymmentä, joten tämä oli todella hyvä ratkaisu lasten kanssa. Heräsimme aamulla virkeinä ja saimme vuokra-auton alle. Ajomatka Orlandoon kesti n. 3,5t.

Olimme varanneet koko viikoksi Disney Art of Animations -hotellin Walt Disney Worldin alueelta. Disneyllä on paljon etuja niille, jotka yöpyvät heidän hotelleissa. Näistä tarkemmin omassa postauksessa lähiaikoina. Viikon aikana kävimme Disneyn neljässä huvipuistossa. Yhden päivän vierailimme Universal Studiolla. Huvipuistoistakin tulossa omat postaukset, eritoten Wizarding World of Harry Potter -puistosta, joka oli meidän lasten suosikki! 
Orlandosta siirryimme Cape Canaveraliin, josta laivamme lähtisi. Cape Canaveraliin ajaa Orlandosta tunnin verran. Lähdimme matkaan heti aamusta, ja olimme Cape Canaveralissa sopivasti Kennedy Space Centerin avautuessa. Hotellin viimeiseksi yöksi ennen risteilyä olimme varanneet Coco Beachiltä, josta on lyhyt matka satamaan.

Viikon huvipuisto rupeaman jälkeen tuntuikin siltä, että kaipaa toisen viikon lomaa palautuakseen. Huvipuistoissa kävelee helposti 15-20 km päivässä. Joten laivaan sisään ja jalat ylös aurinkotuolille!