Tag: Aurinkorannikko

Syysloman suunnitelmat

Syysloman suunnitelmat

Syysloman suunnitelmat

Tänä vuonna vietämme syysloman Espanjan asunnossa. Saimme kaupat tehtyä juuri ennen syyslomaa, ja nyt pääsemme nauttimaan koko perheen kesken uudesta Espanjan asunnostamme. Syysloman suunnitelmat on vähän sisustaa asuntoa, ja tutustua lisää lähialueeseen ja kenties ehtiä golfkentälle asti.

Olemme kirjoittaneet meidän Espanjan asunnon metsästyksestä. Nyt kun avaimet ovat kädessä ja ensimmäinen loma asunnossa edessä, suuntaamme katseet asunnon lähiympäristöön. Loman alkupuolella on kuitenkin vielä paljon tehtävää, ennen kuin pääsemme toden teolla tutustumaan ympäristöön. Pankissa pitää käydä näyttäytymässä, jotta saamme mobiilipankin käyttöömme. Tässä käytännössä on pankkien välillä eroja, ja osa lähettää tunnukset tekstiviestillä. Vaikka asunto myytiin kalustettuna, tarkoitus on hankkia muutamia uusia kalusteita sekä muuta kodin tarviketta. Syysloman yhteydessä kävimme myös tilaamassa asuntoon nettiyhteyden, onneksi asuntoon tulee valokuitu.

Syysloman suunnitelmat.

Asunto vuokralle

Syysloman suunnitelmat on tarkoitus saada sopimus aikaiseksi vuokravälitysfirman kanssa. Alueella on muutamia suomalaisia vuokravälitysfirmoja ja heillä saattaa olla hyvinkin erihintaiset palvelut. Esimerkiksi varauskalenterien osalta osalla on täysin ajantasainen kalenteri, ja toiset toimivat sähköpostin kautta. Olemme kutsuneet 2-3 vuokravälittäjää käymään asunnollamme. Tavoitteena katsastaa millaisia tyyppejä firmoja edustaa ja millaisilla sopimusehdoilla he toimivat. Vuokramarkkinan pitäisi olla vielä kuumana, ja täällä talvi onkin välittäjien mukaan vuokrausten huippuaikaa. Siinä missä kesällä paikalla on yhdestä kolmeen viikkoon lomailijoita, talvella vuokra-ajat ovat usein parista kuukaudesta yli puoleen vuoteen. Tälläkin hetkellä on kuulemma pulaa talven vuokra-asunnoista. Saa nähdä miten pitkän vuokralaisen saamme ja mihin hintaan.

Syysloman suunnitelmat.

Kesän lomallamme emme ehtineet paikalliselle golfkentälle, ja tämä olisi tarkoitus kokea tällä kertaa. Lapsemme harrastavat jalkapalloa, ja tarkoitus oli mennä katsomaan Real Madridin jalkapallomatsia heidän vieraillessa Elchen stadionilla. Elchen peleihin lippuja voi ostaa suoraan heidän kotisivujen kautta. Tällä kertaa peli jäi kuitenkin väliin, sillä saatavilla olevat liput olivat ympäri katsomoita.

Syysloman suunnitelmat.

Olemme listanneet jo kiinnostavia päiväretkipaikkoja lähiympäristöstä, joita voimme tehdä aina kun fiilis on oikea. Nähtävää riittää moneksi vuodeksi, ja hyvä niin. Hiukan pidemmillä lomilla tarkoitus olisi myös tehdä retkiä Madridiin, sekä Malagan suuntaan. Ja ehkäpä se Real Madridin tai Barcelonan jalkapallomatsikin sattuu vielä kohdalle.

Asianhoitaja Espanjassa ja vaaditut dokumentit

Asianhoitaja Espanjassa ja vaaditut dokumentit

Asianhoitaja Espanjassa ja vaadittavat dokumentit.

Asunnon ostaminen Espanjasta on edennyt kauppojen tekoon. Edellisessä osassa saimme esisopimuksen allekirjoitettua ja asianhoitajan palkattua. Asianhoitaja ei ole pakollinen, mutta käytännössä välttämätön mikäli asunnon ostaja ei asu Espanjassa prosessin aikana. Asianhoitaja auttaa myös kielitaidon osalta. Kaikki dokumentit ovat espanjankielisiä, joten myös sujuva espanjan taito on välttämätön.

Asianhoitaja Espanjassa ja tarvittavat dokumentit.

Asianhoitaja löytyy helpoiten paikallisen kiinteistövälittäjän kautta. Näin myös meidän kohdalla. Kiinteistövälittäjä suositteli paikallista toimistoa, jossa työskentelee suomea puhuvia asianhoitajia. Kävimme kesällä loman aikana tapaamassa asianhoitajaa, joka kävi meidän kanssa läpi koko asunnon ostamisen prosessin, sekä tehtävät joita he hoitaisivat. Asianhoitajat myös tietävät kaikki vaiheet, joita asuntokaupassa vaaditaan. Vaikka olimmekin tutkineet ostoprosessia useiden kirjoitusten kautta, emme olleet huomanneet vaatimusta rekisteröityä verovelvollisiksi Espanjaan. Asianhoitajia on varmasti hyvin eri hintaisia, ja hinta riippuu palveluiden laajuudesta. Meidän asianhoitaja huolehtii perus asuntokaupan lisäksi pankkitilin avaamisen, verovelvolliseksi rekisteröimisen sekä paikallisen lainan allekirjoituksen. Kokonaisuutena asianhoidolle tulee hintaa 1300-1400€.

Asianhoitaja Espanjassa ja vaadittavat dokumentit.

Vaaditut dokumentit

Asunnon ostoa, omistamista ja pankkiasiointia varten on välttämätöntä hakea NIE-numeroa. NIE-numero on espanjalainen henkilötunnusta ja veronumeroa vastaava henkilön yksilöivä tunnus. NIE-numeroa haetaan Espanjassa poliisilta, mutta ainakin tällä hetkellä ei poliisille saa aikoja moneen kuukauteen, ja paikalliset asianhoitajat tutkivat jatkuvasti koko maakunnan poliisiasemia vapaiden aikojen toivossa. Suomessa asuvalle toinen vaihtoehto on hakea NIE-numero Espanjan suurlähetystössä. Koronan myötä hekin ovat rajoittaneet palveluita ja nykyään ajan NIE-numeron hakuun saa vasta kun on esisopimus tai vastaava tarpeen osoittava dokumentti olemassa. NIE-numeron saa keskimäärin kolmessa viikossa hakemuksesta.

Kaikki asuntokauppaan liittyvät sopimukset ja dokumentit ovat espanjaksi, ja vain espanjankieliset sopimukset lasketaan päteviksi. Asunnon ostamiseen onkin syytä palkata asianhoitaja, joka hoitaa kaikki lakitekniset asiat ja notaroinnit. Kiinteistövälittäjillä on listat heidän hyväksi havaitsemista asianhoitajista. Mekin päädyimme palkkaamaan välittäjän suositteleman, suomea puhuvan asianhoitajan. Asianhoitaja tarvitsee ostajilta valtakirjan, mutta ihan mikä tahansa valtakirja ei käy. Valtakirjan pitää olla, yllätys yllätys, espanjaksi. Ja se pitää allekirjoittaa notaarilla, tai vaihtoehtoisesti lähetystössä. Paikallisella notaarilla allekirjoitettaessa asianhoitaja toimii tulkkina, mutta lähetystöön tarvitaan erillinen tulkki mukaan. Valtakirjaan myös kirjataan kuka sen on meille tulkannut. Meillä asianhoitaja laittoi esisopimuksen myötä Suomen Espanjan suurlähetystöön ajanvarauskyselyn sekä valtakirjan allekirjoitukseen. Samalla käynnillä voi pyytää myös NIE-numeroiden hakua.

Asianhoitaja Espanjassa ja vaaditut dokumentit.

Valtakirjan allekirjoitus

Allekirjoitusaika löytyikin jo heinäkuun lopulle. Onneksi aika sopi myös asianhoitaja suosittelemalle tulkille. Tulkki oli lähetystölle tuttu, joten kaikki tarpeelliset tiedot olivat jo lähetystön tiedossa. Muuten olisi tarvittu kopio tulkin passista, tai vähintäänkin passin numero. Lähetystössä valtakirjan allekirjoitustilaisuudessa tulkki lukee espanjankielisen valtakirjan sanasta sanaan suomeksi valtakirjan antajien ja notaarin läsnäollessa. Lukemisen jälkeen on mahdollisuus kysyä tai kommentoida valtakirjaa, jonka jälkeen kaikki allekirjoittavat sen. Alkuperäinen valtakirja jää konsulaattiin, ja valtakirjan antajat saavat niin kutsutun ensimmäisen kopion, jossa on vain notaarin allekirjoitus. Tämä ensimmäinen kopio on virallinen valtakirja ja antaa varsinaisen valtakirjan mukaiset valtuudet.

Allekirjoitusten jälkeen kestää vielä noin 15 minuuttia, kun lähetystösihteeri rekisteröi ja leimaa valtakirjan sekä ensimmäisen kopion. Tässä yhteydessä jätetään myös NIE-numeroiden hakemukset. NIE-numero haettaessa tarvitaan koneella täytetyt allekirjoittamattomat lomakkeet EX-15 ja 790. Espanjan lähetystön sivuilta löytyy molempiin suomenkieliset täyttöohjeet. Lähetystön tiskillä lomakkeet tarkistetaan ja allekirjoitetaan. Sihteeri rekisteröi NIE-hakemukset poliisille odottaessa. Lopuksi maksetaan NIE-numeroiden hakumaksu 9,85€/NIE-numero, sekä muut konsulipalkkiot. Valtakirjan allekirjoitus maksoi 39,05€. Lisäksi otimme oikeaksi todistetut kopiot passeista, asianhoitajamme sanoi että niitä tarvitaan ostoprosessissa. Todistetut passikopiot maksoivat 3,2€/kopio.

Asianhoitaja Espanjassa ja vaaditut dokumentit.

Seuraavassa osassa perehdymme espanjalaisen pankkilainan hakuun.

Asunnon ostaminen Espanjasta – osa 2

Asunnon ostaminen Espanjasta – osa 2

Asunnon ostaminen Espanjasta-osa 2

Asunnon ostaminen Espanjasta onnistuu tarvittaessa täysin etänä. Ostamista helpottaa mikäli tuntee alueen entuudestaan. Me emme olleet koskaan käyneet Costa Blancalla. Nyt kun koronan aiheuttamat rajoitukset ovat monelta osin poistuneet ja matkustaminen on mahdollista, kannattaa ehdottomasti mennä paikan päälle tutustumaan alueisiin ja asuntoihin. Meille kesän reissu ja välittäjän kanssa kiertely osoittautui erittäin arvokkaaksi. Saimme paljon hyödyllistä informaatiota eri alueista ja rakennustavoista yms. Asuntoja katsellessa ja alueilla ajellessa huomasimme myös vaatimuslistamme muuttuvan.

Asunto Espanjasta-osa 2

Alueen valinta

Esitutkimuksen kautta valituista kahdesta alueesta (Aquas Nuevas ja Los Balcones) toinen putosi pois, kun paikan päällä tutkimme aluetta autolla, vaikka sieltäkin löytyi ihana asunto jota pitkään harkitsimme. Aquas Nuevas olisi edelleen hyvä, mutta sieltä ei oikein löytynyt meidän makuun sopivaa asuntoa. Autolla ajellessa ja välittäjän kanssa jutellessa mukaan harkintaan nousivat Punta Prima sekä Zenian alue. Näytöillä käydessä ja osin myös loman majoituksen kokemusten kautta myös asunnon vaatimukset muuttuivat. Totesimme, että meille riittää kaksi makuuhuonetta, jos olohuone on riittävän suuri vuodesohvalle ja pohjaratkaisu on muuten toimiva. Aurinkoterassin merkitys pieneni alkuperäisestä toivelistasta, ja tilalle nousi omalta pihalta suora näkö- ja kulkuyhteys uima-altaalle. Näin altaalta on helppo käydä omassa asunnossa syömässä tai vessassa. Näin myös uimataitoiset lapset voi päästää huoletta altaalle yksin ja seurailla tilannetta omalta pihalta.

Asunto Espanjasta-osa 2

Viikon asuntojen kiertelyn jälkeen olimme löytäneet kaksi asuntoa, joiden välillä tekisimme päätöksen. Loppujen lopuksi alue ja palveluiden läheisyys ratkaisivat valinnan Punta Priman alueella sijaitsevan asunnon eduksi. Asuntosijoittajina myös Espanjan asunto laitettiin exceliin ja sen toimivuus vuokra-asuntona analysoitiin. Laskelmat tukivat meidän ajatuksia, vaikka pääasiallinen tarkoitus onkin löytää paikka itselle. Ostoprosessi alkaa tekemällä suullinen tarjous. Ilmoitimme välittäjälle tarjouksemme, ja pari tuntia myöhemmin saimmekin vastatarjouksen, joka sekin oli n. 10% alle pyynnin ja selvästi alle oman arviomme kiinteistön arvosta. Vastatarjous oli meille riittävä ja ilmoitimme hyväksyvämme myyjän tarjouksen. Espanjassa suullinen sopimus ei ole asuntokaupoissa sitova, joten asunnon ostosta tehdään aina suullisen sopimuksen perusteella kirjallinen esisopimus. Tässä kohtaa kuvioon astuu usein myös asianhoitaja. Kaupat voi hoitaa itsekin, mikäli on mahdollisuus käydä henkilökohtaisesti virastoissa ja omaa riittävän kielitaidon. Me turvauduimme välittäjän suosittelemaan asianhoitajaan, josta tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.

Asunto Espanjasta-osa 2

Esisopimus

Esisopimukseen kirjataan

  • Osapuolet
  • Kaupan kohde
  • Käsirahan suuruus
  • Maksuehdot ja mahdolliset ehdollisuudet kuten lainan saanti
  • Verojen ja muiden maksujen jakautuminen
  • Kaupan peruutusehdot
  • Oikeuspaikka ja voimaantulo

Esisopimus voi olla laajempikin yksilöiden hyvinkin tarkkaan asunnon sijainnin, kunnon ja kauppaan liittyvän irtaimiston. Espanjassa uudiskohteita lukuunottamatta asunnot myydään usein kalustettuina, ja kaupanteon yhteydessä listataan myös kauppaan kuuluvaa irtaimistoa tai irtaimisto joka ei kuulu kauppaan, riippuen kumpi on helpompaa. Yleinen käytäntö on maksaa 3 000-5 000 euroa käsirahaa, joka jää myyjälle mikäli ostaja peruu kaupat. Mikäli myyjä peruu kaupat, on korvaus käsiraha kaksinkertaisena.

Esisopimuksen myötä prosessi lähtee varsinaisesti liikkeelle ja kestää normaalisti kahdesta neljään kuukautta. Aika vaihtelee jonkin verran riippuen onko ostaja ensimmäistä kertaa ostamassa asuntoa Espanjasta, asianhoitajan aktiivisuudesta ja miten notaarille saa aikoja. Espanjalaisilla pankeilla tuntuu olevan kiirettä ja ainakin suomea puhuvien yhteyshenkilöiden tavoittaminen on kevään aikana ollut vaikeaa. Tuntuu myös että ennen varsinaista kohdetta ei pankeilla ole kiinnostusta edes keskustella saati tehdä tarjouksia rahoituksesta. Esisopimuksen myötä tilanne muuttuu ja pankkeja alkaa kiinnostaa asiakkuus, etenkin mikäli tarvitaan paikallista rahoitusta.

Asunto Espanjasta-osa 2

Asunnon ostaminen Espanjasta jatkuu seuraavaksi asianhoitajan kanssa.

Asunnon ostaminen Espanjasta

Asunnon ostaminen Espanjasta

Asunnon ostaminen Espanjasta.

Olemme unelmoineet jo useamman vuoden loma-asunnosta Espanjassa. Viimeiset pari vuotta olemme aktiivisesti suunnitelleet sitä, ja nyt vihdoinkin asunnon hankinta alkaa realisoitumaan. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa asunnon ostaminen Espanjasta-sarjaa, jossa seuraamme ostoprosessia. Asunnon osto Espanjassa ei ole ihan yhtä suoraviivainen kuin Suomessa. Espanjassa ei tunneta käsitettä asunto-osake, vaan kaikki asuntokaupat ovat kiinteistökauppoja. Kiinteistövälittäjäkin varoitteli, että kolme kuukautta on sellainen normaali aikajänne kaupanteolle.

Asunnon ostaminen Espanjasta.

Asunnon etsintä

Ennen kuin kauppoja päästään hieromaan, pitää löytää kiinnostava asunto. Asuntoja voi, ja kannattaakin, etsiä itse eri kiinteistövälittäjien sivuilta ja Espanjan laajuisesta Idealistasta. Idealistassa on listattuna useiden välittäjien kohteita ja lisäksi esimerkiksi pankkien hallussa olevia kohteita. Espanjassa on hyvin yleistä, että sama kohde voi olla usealla välittäjällä samaan aikaan, ja siten esimerkiksi Idealistassa tulee sama kohde useamman kerran vastaan samoilla kuvilla. Välillä myös pyyntihinta voi vaihdella eri välittäjien kohdalla.

Samalla tavalla kuin Suomesta hankituissa kohteissa teimme paljon pohjatyötä tutkimalla Torreviejan alueen asuntomarkkinaa ennen kesän matkaa paikalle. Idealista tarjoaa työkaluja alueellisten hintakehitysten ja vuokrahintojen seurantaan. Jonkinlaisen kuvan saa myös asuntoilmoitusten seurannalla, mutta espanjalaiseen kulttuuriin tyypillisesti ilmoituksia ei päivitetä säännöllisesti. Ilmoitusten pohjalta valitsimme muutaman suosikkiasunnon, sekä muutaman ”ihan ok”-asunnon, jotka laitoimme paikalliselle välittäjälle ennen matkaa. Espanjassa on todella paljon erilaisia ja erikokoisia asuntovälittäjiä. Välittäjistä löytyy paikallisia toimistoja, ja iso määrä ulkomaalaistaustalla olevia toimistoja. Torreviejan alueelta löytyy useampi suomalaisten pitämä välitysliike. Myös ruotalaisia ja norjalaisia välitysliikkeitä tuntui löytyvän useita.

Asunnon ostaminen Espanjasta.

Meidän lähettämän asuntolistan pohjalta välittäjä selvitteli näyttömahdollisuuksia valittuihin kohteisiin. Samalla välittäjä etsi omista verkostoistaan samankaltaisia kohteita. Kaikkia valitsemiamme kohteita emme päässeet katsomaan. Osa paikallisista välittäjistä ei ole halukkaita yhteistyöhön ulkomaalaistaustaisten välittäjien kanssa. Pankkien hallussa olevat kohteet ovat monimutkaisia ostettavia, ja ne rajautuvat välittäjillä pois valikoimasta. Pankkien kohteet olivat ennen halpoja, nyt niidenkin hinnat ovat nousseet. Pankkien kohteet ovat voineet olla useamman vuoden tyhjillään ilman sähköä ja vettä, joka ei tee rakenteille hyvää. Asunnon rasitteena voi olla myös useamman vuoden edestä rästimaksuja, jotka tulevat kauppahinnan päälle.

Asunnon ostaminen Espanjasta.

Seuraavassa asunnon ostaminen Espanjasta jaksossa löydämme asunnon ja aloitamme ostoprosessin.

Lainaa Espanjasta

Lainaa Espanjasta

Löysimme vihdoin unelma-asuntomme Espanjasta. Suomalaiset pankit eivät huomioi (Handelsbankenia lukuunottamatta) ulkomaisia omistuksia vakuutena, eikä kotimaisia vakuuksia ole riittävästi asunnon ostoon. Niinpä päädyimme hakemaan myös lainaa Espanjasta.

Lainaa Espanjasta.

Asuntomme sijaitsee Torreviejan lähellä Alicanten maakunnassa. Torreviejassa on tätä kirjoittaessa kolmessa pankissa suomea puhuva virkailija. Pankeista saa yleensä tietoa kiinteistövälittäjiltä, joilla myös suorat kontaktit pankkeihin. Niinpä lähdimme kyselemään lainaa Bank Interiltä, Banco Sabadelilta sekä CaixaBankilta. Laitoimme ensimmäiset kyselyt lainoista jo tammikuussa, mutta Espanjassa ei lainakeskustelu etene ennen kuin on rahoitettava kohde selvillä. Toisaalta, kun kohde on selvillä tuntuu asiat etenevän jokseenkin sujuvasti. Sujuva voi tuntua suhteelliselta, sillä lainan nostoprosessi voi kestää parikin kuukautta.

Lainaa Espanjasta.

Lainahakemus ja dokumentit

Ostettavan kohteen selvittyä alkaa varsinainen lainan hakeminen. Jokaisella pankilla on oma lainahakemusdokumentti, joka tulee täyttää. Digtalisaatio ei ole vielä Espanjassa edennyt ihan samaan kuin Suomessa, joten kaikki dokumentit täytellään koneella ja lähetetään sähköpostilla. Caixalla on olemassa oleville asiakkaille jonkinlainen verkkoviestijärjestelmä, mutta tunnuksia ei saa ennen kuin on asiakas.

Lainahakemuksen lisäksi tarvitaan joukko muita dokumentteja, joita ilman pankeilta ei saa edes alustavaa lainatarjousta. Lähtökohtaisesti kaikki pankit ovat halunneet samat dokumentit. Hiukan vaihtelua on ollut halutaanko kahden vai kolmen kuukauden palkkakuitit.

Kaikilta hakijoilta pyydetään ensimmäiseksi kuvat passeista. NIE-numeroa ei vielä tässä kohdin vaadita, mutta varsinaiseen velkakirjaan se tarvitaan. NIE-numeron hakemisesta tarkemmin asunnon ostaminen Espanjasta kirjoituksissa. Luottokelpoisuuuden arviointiin pankit vaativat luottotietoraportin, jonka saa maksutta ladata kerran vuodessa esimerkiksi Suomen Asiakastiedon sivuilta. Tulojen ja lainanmaksukyvyn varmistamiseksi vaaditaan viimeisin verotuspäätös sekä kahden tai kolmen kuukauden palkkakuitit. Osa pankeista saattaa edellyttää myös tiliotteita ja/tai lainojen maksukuitteja.

Lainaa Espanjasta.

Lainan hakeminen

Lainan hakeminen tapahtuu pääosin sähköpostin välityksellä, ainakin jos asioi suoraan paikallisen pankin suomalaisen työntekijän kanssa. Paikalliselta kiinteistövälittäjältä saa yhteystiedot pankkeihin. Dokumenttien lähetyksen jälkeen menee yleensä muutamista päivistä pariin viikkoon, ennen kuin saa vastauksia takaisin. Ainakin tällä hetkellä Torreviejan alueen pankeilla ja heidän suomalaisilla työntekijöillä tuntuu olevan kovin kiire, kun suomalaiset ovat innostuneet ostamaan loma-asuntoja Espanjasta. Papereiden analysoinnin jälkeen pankilta tulee lainatarjous ja lainasimulaatio eli korkotiedot sekä maksusuunnitelma. Osalla pankeista tulee vain yksi versio, ja osalla kaksi tai kolme versiota. Versioissa yleensä korko tai marginaali vaihtelee, ja se voi olla kiinteä tai Euriboriin sidottu vaihtuva korko. Marginaaliin vaikuttaa pankin kautta hankittavat muut palvelut. Yleisiä lainan kylkeen myytäviä palveluita ovat henkivakuutus, kotivakuutus, sijoitusrahasto ja vartiointipalvelut. Jokaisella lisäpalvelulla on oma parin kymmenyksen vaikutus marginaaliin.

Lainan nostamisesta veloitetaan järjestelypalkkio. Omana kustannuksena tarjouksessa näkyy yleensä myös arviointimaksu. Pankki hankkii asunnon arvosta oman ”virallisen” arvion. Asunnon vakuusarvo määräytyy joko kauppahinnan tai arvion perusteella, näistä valitaan pienempi.

Lainan allekirjoituksen voi valtuuttaa asianhoitajalle. Tällöin he käyvät ensin hyväksyttämässä valtakirjan pankin lakiosastolla. Ennen lainan nostoa asianhoitajan pitää käydä leimaamassa lainasopimus myös notaarilla. Notaarin käsittely pitää olla 10 päivää ennen varsinaista kauppapäivää.

Bougainvillea kukka.

Haettaessa lainaa Espanjasta, pitää varautua tavallista suurempaan määrään byrokratiaa. Byrokratia vie myös aikansa, ja lainan hakuun pitää varata riittävästi aikaa. Asunnon ostamisen esisopimukseen voi kirjata ehdon lainan saannille, kuten Suomessakin tarjouksiin usein laitetaan. Dokumenttien lähettäminen sähköpostilla ei ole kaikkein turvallisin vaihtoehto, mutta Espanjalaisten pankkien kanssa ainoa järkevä vaihtoehto.

Kesän 2022 parhaat

Kesän 2022 parhaat

Heinäkuun kääntyessä elokuuksi, on aika vetää yhteen vietetty kesäloma. Mitkä olivat kesän 2022 parhaat jutut? Tänä vuonna kesälomat olivat hiukan normaalia aiemmin, ja loma alkoi viikko ennen juhannusta. Tätä kesää vietimme perheen kanssa matkoilla. Ensin suuntasimme Ahvenanmaalle ja sen jälkeen Espanjaan etsimään loma-asuntoa.

Kesän 2022 parhaat.

1) Espanjan loma-asunto

Olimme miettineet loma-asuntoa ulkomailla jo monta vuotta. Aluksi vaihtoehtoina mietimme Italiaa ja Espanjaa. Lopulta päädyimme etsimään asuntoa Espanjasta ja tarkemmin Torreviejasta. Pääsimme nyt ensimmäistä kertaa paikan päälle katsomaan asuntoja. Ennen matkaa tutkimme asuntoilmoituksia netistä, ja kartoitimme hyvää suomalaista kiinteistövälittäjää Torreviejasta. Kiinteistövälittäjä löytyi suositusten perusteella ja kuin myös loma-asuntokin 🤩. Loman alkupuoli juostiin päivittäin asuntonäytöillä ja toinen viikko selviteltiin ostamisen byrokraattista puolta. Lomalla ehti myös rentoutua, uida ja tutustua uuteen ympäristöön.

Kesän 2022 parhaat.

2) Ahvenanmaa

Ahvenanmaa oli meille uusi tuttavuus. Maarianhaminassa oli ihanan verkkainen tahti. Ahvenanmaalla oli ajoittain vaikeaa erottaa oltiinko Suomessa vai Ruotsissa. Löysimme Maarianhaminasta ihania ravintoloita, joissa oli mukava käydä kahvilla tai syömässä.

Kesän 2022 parhaat.

3) Päiväretket

Lomaviikoilla ja viikonloppuisin töihin paluun jälkeen kävimme pääkaupunkiseudulla muutamia päiväretkiä. Heurekassa oli uusi näyttely, joten pitihän sekin käydä katsastamassa. Linnanmäki kuuluu myös kesän vakiokohteisiin. Tänä kesänä nuorimmatkin lapset ylittivät vaaaditun 140 cm rajan, ja pääsivät kokemaan Taigan vauhdit.

Kesän 2022 parhaat. Nuotiopaikka.

4) Nuotiopaikka

Rakensimme pihallemme muutama vuosi sitten nuotiopaikan. Nuotiopaikkaa tulee käytettyä aika paljon nuotion kanssa ja ilman. Tähän paistaa aurinko lähes koko päivän, ja siinä on ihana istuskella lämpimällä säällä☀️

diy pizzauunissa pizzat.

5) Pizzauuni

Pizzauuni lämpeää edelleenkin usein. Korjasimme tänä kesänä siitä muutaman halkeaman ja se näyttää kuin uudelta tällä hetkellä. Mikään ei voita itse tehtyjä pizzoja pizzauunissa. Maku ja pohjan rapeus ovat uskomattoman hyviä. Vaikka sähköuunillakin saa tehtyä hyvää pizzaa, kunhan tekee hyvän taikinan, ei se vedä vertoja puulämmitteisessä pizzauunissa tehdylle pizzalle.

Espanjan loma-asunto.

Kesän 2022 parhaat on taas listattu. Tänä vuonna DIY puolella pidettiin taukoa, ja keskityttiin huoltoihin ja pikkukorjauksiin. Tämän kesän panokset menivät enemmän Espanjan loma-asunnon hankintaan. Ensi kesänä tarkoituksena on viettää useampi viikko Espanjan asunnolla ja ottaa rennosti.

Espanjalaisen asunnon rahoitus

Espanjalaisen asunnon rahoitus

Espanjalaisen asunnon rahoitus on noussut esille blogin kommenteissa. Lisäksi olemme keskustelleet aiheesta jonkin verran myös tuttavapiirissä. Rahoitukselle löytyy useampia eri vaihtoehtoja, joita pohdimme tässä kirjoituksessa. Vaihtoehtoina ovat muun muassa: kokonaan käteisellä, kotimainen rahoitus, espanjalaisen pankin kautta rahoittaminen sekä näiden hybridi. Kokonaan käteisellä lunastaminen on hyvin suoraviivainen, emmekä paneudu siihen sen enempää.

Espanjalaisen asunnon rahoitus.

Asunnon hankintaan Espanjassa liittyy hiukan enemmän byrokratiaa kuin Suomessa. Ostajien pitää hankkia NIE-numerot, jotta voi olla kiinteistön omistaja Espanjassa. Kaikki asuntokaupat ovat kiinteistökauppoja, mikä tuo mukaan omat byrokratiat kuten notaarin. Byrokratiasta johtuen asunnon hinnan päälle tulee vielä 10-15% kuluja, jotka luonnollisesti eivät vaikuta vakuusarvoon. Osa kuluista on suhteellisia veroja ja sen luonteisia maksuja. Osan ollessa kiinteitä kuten notaarin palkkiot. Näin ollen tarkkaa prosenttilukua kulujen määrästä on mahdotonta antaa.

Näkymä uima-altaalle.

Kotimainen rahoitus

Yhtä pankkia lukuunottamatta emme ole löytäneet Suomesta pankkeja, jotka rahoittaisivat ulkomaisia kohteita suoraan. Lähtökohtaisesti kaikilla vakuutena toimii Suomessa sijaitsevat vakuudet. Kotimaiset vakuudet arvostetaan lainan vakuutena samalla periaatteella riippumatta mihin lainaa on tarkoitus käyttää. Handelsbanken on poikkeus Suomen markkinoilla. Handelsbankenilla on Euroopassa omia konttoreita, joiden kautta he voivat rahoittaa eräissä Euroopan maissa sijaitsevia kiinteistöjä, Espanjan ollessa yksi tällainen maa. Laina neuvotellaan Suomessa paikallisen konttorin kanssa, vaikkakin varsinainen lainoittaja onkin sitten ulkomailla sijaitseva Handelsbanken. Tietojemme mukaan Handelsbanken on valmis rahoittamaan jopa 75% ulkomaisen asunnon arvosta. Meillä Handelsbanken on jäämässä ulos rahoituskeskusteluista, koska rahoitus edellyttäisi asiakkuuden siirtoa heille.

Espanjalaisen asunnon rahoitus.

Espanjalaisen pankin rahoitus

Mikäli haluaa käyttää Espanjasta hankittavaa kiinteistöä vakuutena, on vaihtoehtona hankkia rahoitus paikallisesta pankista. Pankkeja löytyy Espanjastakin useita. Ainakin tämän hetken ymmärryksen mukaan jokaisella alueella pankkien paikalliset konttorit toimivat melko itsenäisesti. Meidän suunnitelmat ovat kohdentuneet Torreviejan alueeseen, ja siellä vaikuttaisi jopa kolmella pankilla olevan suomenkielinen asiakaspalvelija. Pankit tuntuvat olevan tällä hetkellä kiireisiä ja vastauksia on vaikea saada, mutta kun kohde löytyi alkoi myös pankkien kiinnostus herätä.

Espanjalaisen asunnon rahoitus.

Rahoituksen vakuutena toimii hankittava kiinteistö. Vakuusarvot vaihtelevat hiukan pankeittain, mutta 70% maksimi on tullut vastaan parista pankista. 70% onnistuu mikäli asunto tulee omaan käyttöön, mutta mikäli ilmoittaa käyttötarpeeksi esimerkiksi vuokrauskäyttö, putoaa vakuusarvo nopeasti 50% tasolle. Kiinteistövälittäjätkin usein muistavat mainita, että sano pankille aina käyttötarkoitukseksi omaan käyttöön. Kuten niin monessa muussakin asiassa espanjalaiset osaavat hyvin erotella paikalliset ja ”turistit”, niinpä lainojen kulut ovat usein ulkomaalaisille kovemmat kuin paikallisille. Ulkomaisen asiakkaan marginaali on usein 2-3%, paikallisten saadessa alle 1% marginaalilla. Tarjolla on myös kiinteää korkoa, joka ennen viimeaikaisia koron nousuja oli 3,5% tasolla. Yhtenä erikoisuutena lainojen marginaaleihin vaikuttaa pankin muiden palveluiden käyttö. Osana pakettia voidaan vaatia kiinteistön vakuutusta, henkivakuutusta tai sijoitusrahastoa, joista jokainen vaikuttaa marginaaliin pienentävästi.

Espanjalaisen asunnon rahoitus. Meidän loma-asunto 😊

Hybridirahoituksessa yhdistellään kahta edellä kuvattua rahoitusta. Osa rahoituksesta otetaan Suomesta täällä sijaitsevaa vakuutta vastaan, ja osa Espanjasta paikallista kiinteistöä vakuutena käyttäen. Meidän espanjalaisen asunnon rahoitus noudattaa todennäköisesti jonkinlaista hybridimallia. Jatkamme espanjalaisen pankin kautta hankittavan rahoituksen seuraamista Asunnon ostaminen Espanjasta sarjassa.

Torrevieja

Torrevieja

Torrevieja

Tänä kesänä perheemme ulkomaan lomamatka suuntautui Espanjaan. Ja siellä tarkemmin Torrevieja nimisen kaupungin ympäristöön. Emme ole aiemmin olleet Valenciassa, mutta Torreviejan aluetta on useammat tuttavat kehuneet. Lomalla oli kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin viettää rantalomaa ja rentoutua. Toisaalta unelmamme Espanjan asunnosta saisi nyt konkretiaa. Olimme jo ennen lähtöä sopineet paikallisen suomenkielisen asuntovälittäjän kanssa asuntonäytöistä, joita loman aikana olikin useampia.

Lensimme Alicanteen, josta vuokrasimme auton. Alicanten kentältä ajaa Torreviejaan alle tunnissa. Rannan läheisyydessä kulkevan N-332 tien varrella näkee muun muassa suola-altaita, flamingoja sekä paikallisia kyliä.

Torrevieja.

Torrevieja ja Orihuela Costa

Varasimme majoituksen AirBnb:n kautta Torreviejan eteläpuolella sijaitsevasta Orihuela Costasta. Matkaa Torreviejan keskustaan tulee noin 7 kilometriä, jonka voi kulkea helposti autolla tai paikallisbussilla. Toisaalta Orihuela Costasta löytyy myös riittävät palvelut kuten kaupat ja ravintolat. Orihuela Costa ja sen Punta Priman alue vaikuttavat todella rauhallisilta, ja erittäin sopivalta alueelta meidän Espanjan asunnolle.

Torreviejan alueella, Orihuela Costa mukaan lukien, on paljon skandinaaveja ja brittejäkin, mutta myös espanjalaisia. Meille on tärkeää ettei paikka ole liian vahvasti turistikohde, vaan paikalla pitää olla paikallista tunnelmaa. Täällä ulkomaalaisten määrä ei kuitenkaan häiritse, vaan alue vaikuttaa edelleen espanjalaiselta.

Torrevieja. Suolajärvi

Suolajärvet

Torrevieja on erityisesti tunnettu kahdesta suolajärvestään. Toinen järvistä on väriltään pinkki. Pinkki väritys aiheutuu erityisestä bakteerista ja järvessä asustavasta alkueläimestä. Kuulemamme mukaan bakteeri ja alkueläin aiheuttavat myös flamingojen pinkin värin. Suolajärvien vesi ei ole uimakelpoista ja uiminen onkin kiellettyä. Järvien rannoilla on suolatehtaat, joiden keräämät suolakasat näkyvät pitkälle. Suolajärvet vaikuttavat myös alueen ilmastoon, ja alue onkin esimerkiksi astmaatikoille suosiollinen.

Alicanten nähtävyyksiä.

Alicante

Lähin suurempi kaupunki on Alicante, johon myös lennot saapuvat. Tunnin ajomatka mahdollistaa helpon päiväretken katsastamaan Alicanten tarjonnan. Aloitimme Alicanten pohjoispuolella sijaitsevasta outlet ostarista. Vaikka ostari ei olekaan koolla pilattu (samaa kokoluokkaa kuin Helsinki outlet), voi siellä tehdä hyviä löytöjä.

Alicanten kävelykatu.

Ostosten jälkeen ajoimme Alicanten keskustaan, jossa jalkauduimme Passeig Esplanads d’ Espanya rantakadulle. Rantakatu oli aivan ihana ja rantakadun sekä poikkikatujen pienet ja isommat ravintolat kutsuivat tunnelmalliselle illalliselle. Rantakadun toisesta päässä on keskiaikainen Basilca de Santa Maria. Kirkko oli tällä kertaa kiinni, joten ihastelimme sitä vain ulkopuolelta. Alicanten keskusta huokuu historiaa ja sen kapeat kadut luovat omanlaisen tunnelman.

Torrevieja.

Parin viikon loma on vain vahvistanut ajatusta, että Torrevieja on meille sopiva paikka. Nyt pääsemme aktiivisesti edistämään meidän lomakodin hankkimista. Seuraavissa kirjoituksissa tilannepäivitystä sen suhteen sekä juttua paikallisen rahoituksen järjestämisestä.

Asunto Espanjasta tilannepäivitys

Asunto Espanjasta tilannepäivitys

Asunto Espanjasta tilannepäivitys; Olemme jo vuoden päivät katselleet loma-asuntoa Espanjasta. Ensin pohdimme pitkään mikä maa ja Espanja voitti kilpailun. Nyt kohdekin on jo löytynyt ja asuntoja on katseltu. Pääsemme heinäkuun alussa lähtemään Torreviejaan ja tarkoitus olisi tuolla reissulla saada asunnon osto vireille.

Asunto Espanjasta tilannepäivitys.

Asuntonäytöt

Välittäjällä on iso rooli ostaessa asuntoa Espanjasta. Hyvän välittäjän kautta järjestyy osaavat asiamiehet, jotka hoitavat kaikki paperityöt ja NIE-numeron hakemisen. Nämä paperit ovat tietysti Espanjaksi. Emme vielä puhu espanjaa, joten jo senkin takia meidän on pakko ottaa asiamies ja hyvällä välittäjä on paljon kontakteja asiamiehiin. Olemmekin jo yhteyksissä yhden välittäjän kanssa. Samainen välittäjä on auttanut aiemmin tuttavaperhettä, ja olemme saaneet heiltä suosituksia.

Aiomme jo ennen Torreviejaan lähtöä katsella välittäjän laittamia vaihtoehtoja ja valita sieltä ne meille sopivimmat, joita sitten lähdetään reissulla katsomaan. Täytynee varmaankin käydä katsomassa erityylisiä bungaloweja, jotta tiedämme sitten tarkasti mitä haluamme ja mitä emme.

Asunto Espanjasta tilannepäivitys

Asunnon kriteerit

Lähdemme etsimään Torreviejasta bungalow-asuntoa. Tämä olisi meidän perheelle täydellinen valinta. Tarvitsemme aika ison, sillä perheemme tarvitsee 3 makuuhuonetta. Tämän lisäksi pieni piha oli toivelistassa. Pihalla olisi kiva grillailla ja chillailla. Yleensä tämän tyyppisissä asunnoissa on aurinkoterassi katolla ja tämä olisi myös meidän toiveissa. Sinne saisi laittaa aurinkotuolit, sohvat ym. Asunnolle itselle ei ole sen suurempia kriteerejä muutakuin ilmalämpöpumput jokaiseen makkariin ja olohuoneeseen. Keittiöt ovat näissä yleensä aika pieniä, mutta ne riittävät hyvin perus lounaan laittoon. Avointa tilaratkaisua täällä ei ainakaan vanhoissa tunneta, joten sillä ei ole niin väliä. Meille asunto myydään uima-altaalla ja sijainnilla. Kaikki muu on neuvoteltavissa.

Asunto Espanjasta tilannepäivitys

Asunnon osto

Alkuun harkitsimme hakevamme vaadittavan NIE-numeron jo etukäteen Espanjan lähetystöstä. Koronan myötä lähetystö on rajoittanut hakijoiden määrää. NIE-numeron saa helposti haettua asiamiehen avulla kunhan kohde ensin valikoituu. Mikäli löydämme meille sopivan asunnon ja pääsemme hinnasta sopuun, aiomme lyödä kaupat lukkoon lomamme aikana niiltä osin kun se on mahdollista.

Asunnon vuokraus

Aiomme vuokrata loma-asuntoa silloin kun emme itse ole siellä. Tavoitteena kattaa vuokratuloilla vastikkeet ja muita asunnon kuluja. Mikäli rahoittaa kohdetta paikallisen pankin kautta, ei vuokraamisesta kannata puhua mitään, muuten asunnon vakuusarvo laskee samantien. Vuokraustoiminnan hoitaminen Suomesta käsin on hankalaa, joten meidän pitää löytää myös luotettava vuokravälittäjä. Kunhan vain saamme ensin asunnon hankittua.

Asunto Espanjasta tilannepäivitys.

Asunto Espanjasta tilannepäivitys; Olemme erittäin toivekkaita tällä hetkellä asunnon löytymisestä. Sitä on kyllä pitkään katsottu ja nyt kun viimein pääsemme paikan päälle, toivottavasti löydämme etsimämme 🤞

Asunto Espanjassa tilannepäivitys

Asunto Espanjassa tilannepäivitys

Asunto Espanjassa tilannepäivitys. Suomen talvi on tammikuussa taas näyttänyt sekä hyvät että huonot puolensa. Kuun alkupuolella on ollut oikein mukavia ulkoilu- ja hiihtokelejä. Tammikuun loppu on sitten ollutkin hiukan heikompaa, etenkin Etelä-Suomessa. Välillä ollaan plussan puolella ja lumet sulavat vain jäätyäkseen erittäin liukkaiksi kulkuväyliksi. Valtteri-myrskyn myötä lumitöitä sai taas tehdä enemmän kuin tarpeeksi. Lumitöitä tehdessä ja kaduilla liukastellessa väistämättä mieleen nousee asunto Espanjassa, ja kuinka ihanaa olisikaan kävellä auringon paisteessa ilman huolta liukkaudesta.

Asunto Espanjassa tilannepäivitys

Olemme ahkerasti selailleet erilaisia asunnon välityssivustoja löytääksemme sopivia kohteita. Tarjontaa tuntuisi olevan runsaasti laajalla hintahaitarilla. Löytyy paljon vanhempia asuntoja, mutta myös uudistuotantoa. Hinnat Torreviajan alueella ovat olleet koronan alun jälkeen nousussa, mutta myös kohtuulliselta kuulostavia diilejä on näköpiirissä. Handelsbankenin kanssa lainaneuvottelut katkesivat, kun heillä vaatimuksena olisi ollut pankkiasioiden siirto heille. Vaihdoimme pankkia reilu kaksi vuotta sitten, emmekä tässä kohdin innostuneet asiasta. Niinpä katseemme kääntyvät paikallisiin pankkeihin. Tarkoituksena on kirjoittaa Espanjan pankeista ja lainan hakemisesta oma juttu lähiviikkoina, mutta aloitetaan yhdellä tärkeällä vaatimuksella.

Asunto Espanjassa tilannepäivitys

NIE-numero

NIE-numero on ulkomaalaisen henkilötunnus Espanjassa. Ilman NIE-numeroa ei saa lainaa pankista tai avattua edes tiliä. Myös asuntokauppoihin tarvitaan NIE-numero, samoin kuin mikäli aikoo muuttaa asumaan Espanjaan. NIE-numero haetaan joko paikalliselta poliisiasemalta tai kotimaan Espanjan konsulaatista. Konsulaatti on vaihtoehto vain ennen muuttoa Espanjaan. Korona on tässäkin aiheuttanut muutoksia, ja Helsingin Espanjan konsulaatti palvelee NIE-numerohakemuksissa vain ajanvaruksella ja ”kiireellisissä” tapauksissa eli kun kaupanteko on jo käynnissä. Espanjan lähetystön nettisivuilla on hyvät ohjeet vaadituista lomakkeista ja niiden täyttömallit suomenkielellä. Suurin ero Espanjassa haettaessa taitaa olla maksun suorittaminen ennen asiointia poliisiasemalla, kun lähetystössä maksu suoritetaan paikan päällä. Hintaa hakemuksella on vajaa 10€. Netistä löytyy myös erilaisia palveluita, jotka auttavat NIE-hakemuksissa. Useammasta paikasta olemme kuitenkin lukeneet ettei NIE-numeron hakeminen ole vaikea prosessi, ja siten ehkä turhaa maksaa tuosta palvelusta.

Asunto Espanjasta

Asunto Espanjasta projekti jatkuu ja seuraavaksi olisi tarkoitus selvittää miten tehdään ehdollinen tarjous jostakin tunnistetusta kohteesta. Ehdollinen vielä tässä vaiheessa kun koko summalle ei ole lainalupausta. Ensimmäisten tunnusteluiden kautta vaikuttaisi ettei Espanjassa tunneta käsitettä lainalupaus, vaan lainapäätös tehdään aina lopullista kohdetta vastaan. Näiden selvittely jatkuu, ja päivittelemme kirjoituksissa projektin etenemistä ja kerromme miten prosessi etenee.