Tag: Karibian risteily

Laivat joilla olemme risteilleet

Laivat joilla olemme risteilleet

Laivat joilla olemme risteilleet. Harmony of the seas-laiva.

Risteilyt ovat yksi meidän perheen suosikkilomamuodoista. Erilaisia risteilyjä alkaa olla takana jo lähes kymmenen ja matkalle on osunut muutama erilainen laiva. Ensimmäisen risteilymme teimme Disneyn Wonder-laivalla Bahamalle, mutta sen jälkeen olemme risteilleen vain Royal Caribbeanin aluksilla. Alusluokittain erot eri alusten välillä ovat melko pieniä, mutta luokkien välillä erot ovat jo selkeämpiä. Royalin sivuilta löytyy lista kaikista heidän laivaston aluksista. Olemme koonneet tähän ne Royalin laivat, joilla olemme käyneet, sekä niihin liittyviä eroavaisuuksia ja nostoja meidän näkökulmasta.

Laivat joilla olemme risteilleet. Freedom of the Seas-laiva.

Freedom of the Seas

Freedom of the Seas on osa Royal Caribbeanin Freedom-luokkaa. Freedom on tällä hetkellä ainoa laiva Oasis-luokan ulkopuolelta, jolla olemme käyneet. Olemme risteilleet Freedomilla kahdesti. Ihan ensimmäisen Royal-risteilymme Karibialla sekä jokunen vuosi takaperin välimerellä. Ensimmäisen risteilymme aikoihin vuonna 2008, Freedom oli risteilyaluksista suurin. Ristilyidemme jälkeen Freedom on käynyt telakalla ja saanut joukon päivityksiä. Freedom luokan näkyvimpiä eroja Osasis-luokkaan on allasalueella oleva screeni, jossa päivisin pyörii ohjelmaa sekä leffoja. Illalla allasalueella järjestetään leffanäytöksiä, mikäpä mukavampaa kuin makoilla aurinkotuolissa pehmeän lämpimässä Karibian yössä ja katsella vaikka Pirates of the Caribbean-leffaa.

Haitilla Royal Caribbean Cruise Linen- laivalla.

Oasis of the Seas

Oasis on ensimmäinen kolmesta Oasis-luokan aluksista Royalin laivueessa. Oasis-luokassa uutuutena, entistä suuremman koon lisäksi, laivat jaettiin naapurustoihin. Etenkin keskuspuisto on naapurusto, jollaista ei tietääksemme muilla laivayhtiöillä ole. Toinen muista selvästi poikkeava naapurusto on Boardwalk karuselleineen ja uimahyppy altaineen. Oasis on ensimmäinen Oasis-luokan aluksista, joka on käynyt läpi uudistuspaketin, jossa laivalle on lisätty Perfect Storm -vesiliukumäet sekä Abyss-liukumäki.

Allure of the Seas-laiva.

Allure of the Seas

Allure kuuluu myös Oasis-luokkaan, ja on hyvin pitkälti Oasiksen kaltainen. Alluren oli tarkoitus mennä telakalle face liftiin keväällä 2020, jolloin sekin olisi saanut Perfect Storm -vesiliukumäet sekä Abyss-liukumäen. Korona ja sen aiheuttama risteilytoiminnan keskeytyminen kuitenkin muutti suunnitelmia ja telakalla tehtiin vain pakolliset tekniset huoltotyöt.

Harmony of the Seas-laivan Abyss-liukumäki.

Harmony of the Seas

Harmony on uusin kolmesta Oasis-luokan aluksesta. Kaikin puolin Harmony on tuttua Oasis-luokkaa naapurustoineen. Uusimpana laivana tekniikka on hiukan uudempaa verrattuna ensimmäisiin risteilyihimme Oasiksella. Hyteissä yksi selkeä muutos on normaalien pistokkeiden lisäksi USB-liitännät laitteiden lataamiseen. Näitä uudistuksia lisätään myös vanhempiin laivoihin face liftien yhteydessä. Harmony on myös ensimmäinen Oasis-luokan aluksista, jolla on Perfect Storm -vesiliukumäet sekä Abyss-liukumäki. Harmonyllä nuo ovat olleet alusta asti, muille Oasis-luokassa ne lisätään tai on tarkoitus lisätä face lift:n myötä.

Uusimpana luokkana Royalin laivastoon on tullut Quantum-luokka. Quantum-luokassa on tällä hetkellä kolme alusta, mutta ne seilaavat Aasian suunnalla tällä hetkellä. Vuonna 2021 Quantum-luokka saa uuden aluksen Odyssey of the Seas, joka saapuu Karibialle. Myös Oasis-luokkaan on tulossa uusi alus. Wonder of the Seas on aikataulutettu aloittamaan risteilyt Shanghaista 2022. Uudet alukset luonnollisesti kiinnostavat risteilyfaneja ja odotammekin innolla milloin päästäisiin taas risteilemään ja meidän käymat laivat lista saisi jatkoa. Aasian ja Australian risteilyt ovat meillä myös harkinnassa ja tulevaisuuden bucket listillä.

Laivat joilla olemme risteilleet. Mikä on seuraava kohde?
Matkajalka vipattaa – Toiveristeily

Matkajalka vipattaa – Toiveristeily

Miami yläilmoista.

Jossain vaiheessa pääsemme aloittamaan taas turvallisesti matkustamisen. Nyt kun matkajalkaa vipattaa, on kiva suunnitella mihin sitä sitten lähtisi. Risteilyt ovat meidän perheen ”juttu”, niinpä olemme miettineet myös mikä olisi meidän toiveristeily. Risteilyllä on jokaiselle jotain. Lisäksi siinä näkee useita uusia maita, mihin olisi kenties myöhemmin kiva mennä käymään.

Olemme olleet usealla Karibian risteilyllä. Myös Välimerellä on tullut risteiltyä. Olemme risteilleet Karibialla ns. Itäiset ja Läntiset reitit. Myös Bahaman kohteet on tullut nähtyä. Olemme käyneet 11 eri satamassa Karibialla. Näiden jo nähtyjen satamien rinnalle kaivattaisiin uusia satamia. Jotain missä olisi jotain erilaista mitä emme ole jo nähneet.

Toiveristeilyt. RCCL:n laivan Central Park.

Eteläinen Karibia

Royal Caribbean Cruise Linen valikoimaan onkin Karibialle tullut uusi ns. eteläinen reitti. Tämä reitti lähtee Fort Lauderdalesta. Tälle reitille RCCL:n on muutamia erilaisia vaihtoehtoja, riippuen laivasta jolla matkustetaan. Jos menee vanhemmalla laivalla (Vision of the Seas) matka kestää 11 päivää. Tällä reitillä pääsee käymään Costa Ricassa, Panamassa, Columbiassa, Aruballa ja Curacaolla. RCCL:ta on tulossa vuoden 2021 alussa uusi laiva; Odyssey of the Seas. Tällä uudella laivalla pääsisi eteläisen reitin Cayman saarten, Aruban ja Curacaon kautta. Matka kestäisi uudella laivalla 8 päivää. Juuri tämä eteläinen reitti kiinnostaisi meitä. Varsinkin nuo ABC-saaret ovat bucket-listalla. Reitti eteläisen Karibian ympäri on sen verran pitkä, että RCCL:n alukset menevät sen 2 kertaa/kk. Tämä asettaa tietysti aikatauluhaasteita. Etenkin helmi- ja maaliskuussa pitää sovittaa aikatauluja lasten koulun ja harrastusten mukaan. Mietittävä on myös mikä laiva ja reitti sopisi meidän aikatauluihin. No se jää nähtäväksi kohtaako aikataulumme eteläisen Karibian kanssa vai ei, ja olisiko tämä se seuraava toiveristeily.

Matkajalkaa vipattaa. Harmony of the Seas-laivan vesinäytös.

Risteilyjen tulevaisuus

Tällä hetkellä koronan vielä jyllätessä esim. RCCL on perunut lähes kaikki risteilynsä huhtikuun 2021 loppuun asti. Risteilyn aloittamista on siirrelty aina pari kuukautta kerrallaan eteenpäin. Tällä hetkellä risteilemään pääsee ainoastaan Aasiassa parilla laivalla. Aika näyttää milloin risteilemään pääsee yleisemmin, mutta jo nyt on risteilyjen käytäntöjä muutettu jonkin verran.

Toiveristeilyt. Pyyhe-eläin odottamassa huoneessa.

Lähtöselvitykset hoidetaan mahdollisimman pitkälle kännykän kautta. Näin vältetään henkilökontaktit satamassa. Myös jokainen saa tarkan kellonajan, koska pääsee ilmoittautumaan laivalle sisään. Ilmoittautumisten jälkeen kaikilta mitataan kuume ja otetaan limakalvonäyte suusta. Tämä testi valmistuu 10 min. Testituloksen perusteella (mikäli negatiivinen) pääsee odottelemaan laivaan pääsyä.

Laiva ottaa vieraita noin 50-70% sen täydestä kapasiteetista. Laivalla esim. ravintolat ovat vähentäneet pöytiä, jotta 2 metrin turvavälit pysyvät. Ravintolassa ruuat tilataan oman kännykän kautta. Buffet-ravintoloissa ruokaa ei saa ottaa enää itse, vaan työntekijä annostelee haluamaasi tuotetta lautaselle. Maskisuositus on tiloissa, jossa ei turvaväliä pystytä pitämään kuten hissit, kaupat tai satamat. Myös satamien osalta on tullut muutoksia. RCCL:n mukaan laivasta ei pääse satamaan omatoimisesti. Maihin pääsee vain, jos on varattu retki.

Matkustamisen tulevaisuus on vielä hämärä, ja toiveristeily vielä varaamatta. Toivottavasti rokote nitistää koronan, ja voidaan palata takaisin ”normaaliin”. Mikä sitten on normaalia siinä kohdin jää nähtäväksi. Yksi asia on kuitenkin varmaa, meidän perhe ei matkailua lopeta.

Risteilyllä Grease-musikaali.
Välimeren risteily vs. Karibian risteily

Välimeren risteily vs. Karibian risteily

Välimeren risteily vai Karibian risteily? Siinä vasta pulma :). Olemme olleet molemmilla risteilyllä, joten on hyvä vertailla risteilyjä keskenään. Loma on aina lomaa riippumatta missä sitä sitten onkin. Valmiit ruuat, pedatut sängyt, auringon paisteesta puhumattakaan, tekevät lomasta LOMAN.

Välimeren risteily  vs. Karibian risteily. CocoCay, RCCL saari Bahamalla.

Välimeren risteily

Olemme olleet kerran Välimeren risteilyllä. Tämäkin risteily oli Royal Caribianin ja laivana oli Freedom of the Seas. Risteilymme lähti Barcelonasta. Barcelonaan on helppo saada lentoja ja kaupunkikin on mitä mahtavin lomakohde. Tänne on kiva tulla pari päivää ennen laivan lähtöä katselemaan nähtävyyksiä ja tottumaan auringon paisteeseen.

Barcelonassa lähtöselvitykset sujuivat reippaasti. Ruljanssi oli tuttu. Ilmoittaudutaan sisään, otetaan kuvat, haetaan lapsille rannekkeet ja mennään odottamaan laivaan pääsyä. Pääsimme laivaan ennen klo:11.00. Ehdimme hyvin altaalle uimaan ennenkuin laivalla sai ruokaa. Windjammer-ravintola aukesi klo 12:00. Ennen laivan lähtöä suoritettiin totutusti pakollinen hätäharjoitus. Tähän on kaikkien osallistuttava. Harjoitus kestää n. 30 min, jonka jälkeen pääsee valmistautumaan illalliselle. Tähän mennessä lähes kaikkien matkalaukutkin ovat tulleet hyteille. Kaikki nämä laivan toiminnot: hätäharjoitukset, laukkujen tuomiset hyteille, toimivat kuin junan vessa. Ihan samalla sabluunalla mennään Välimerellä ja Karibialla. Ainoa ero Välimeren risteilyllä oli Karibiaan se, että Välimeren risteilyllä kaikki kuulutukset tulevat myös espanjaksi. Laivan suurin kävijäkunta tuli espanjasta ja toiseksi eniten oli selkeästi amerikkalaisia.

Välimeren risteily vs Karibian risteily. Ihania ruoka-annoksia riittää.

Laivan tarjonta

Laivan ruokailutarjonta on samanlaista kuin Karibialla. Mikään ”peruspalvelusta” ei muutu vaikka laiva tuleekin Välimerelle. Ainoa minkä huomasimme Välimerellä oli tarjoilijoiden ym. henkilökunnan ”vihreys”. Selvästi RCCL kouluttaa uutta henkilökuntaa Karibialle Välimerellä. Mielestämme risteily ei sinällään ollut hiljaisempi väenpaljouden puolesta kuin Karibiallakaan. Kaikki kuulutukset ja esim. ohjelmien esipuheet puhuttiin myös espanjaksi. Esitykset itsessään olivat kuitenkin englanniksi.

Aktiviteetteja laivalla ei ollut niin paljon kuin Karibialla. Johtuen ehkä osallistujien kansallisuuksista, on nähty parhaaksi tarjota vähemmän viihdettä. Esim. bingoa pelattiin Välimerellä vain kerran koko viikon aikana kun Karibialla bingoa pelataan päivittäin, joskus jopa kahdesti päivässä!

Satamat olivat tietysti Välimerellä hyvin erilaisia Karibian satamiin verrattaessa. Esim. Nizzassa maihin piti mennä pienillä aluksilla, kun laiva ei pääse satamaan asti. Karibialla satamien laiturit on pitkälti rakennettu suurille risteilyaluksille. Näin vieraat pääsevät kävelemään laivalta suoraan satamaan. Euroopassa satamista oli pitkä matka itse kaupunkeihin. Niihin pitäisi tilata ihan retki tai kuljetus, ne eivät olleet kävelymatkan päässä.

Välimeren risteily vs. Karibian risteily- Amerikan satamissa lähtöselvitykset toimivat.

Karibian risteily

Karibian risteilyistä meillä onkin enemmän kokemusta. Olemme viihtyneet Royal Caribianin laivoissa emmekä ole harkinneet vaihtamista toiseen yhtiöön. Konsepti on sama vaikka laiva vaihtuisikin RCCL sisällä. Se on ollut mukava huomata, että laatu säilyy laivasta toiseen mentäessä.

Karibialla olemme lähteneet Miamin, Fort Lauderdalen ja Port Canaveralin satamista. Yleisemmin isot Karibian risteilyt lähtevät joko Miamin tai Fort Lauderdalen satamista. Kummassakin näistä satamista toimivat hyvin satamatoiminnot. Satamat ovat isot, matkustajiahan täällä on parhaimillaan lähes 6000 ihmistä. Onneksi ei kuitenkaan samaan aikaan kaikki. Jokaiselle on annettu oma slotti, koska pitäisi tulla lähtöselvitykseen. Näin suuria ruuhkia ei pääse syntymään. Amerikan satamissa lähtöselvitykset menevät ihan samalla kaavalla kuin Euroopassa. Laivaan pääsee kanta-asiakaskorttiluokan perusteella. Satamaan on silti hyvä tulla hyvissä ajoin.

Ennen laivan lähtöä Karibialla suoritetaan samat ”harjoitukset” kuin Euroopassakin. Turvallisuusharjoituksiin on kaikkien osallistuttava ja siitä kyllä muistetaan muistuttaa huonesiivoojaa myöten. Karibiallakin laukut on toimitettu hyttien ulkopuolelle hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä, joten illalliselle pääsee valmistautumaan ajoissa.

Laivoilta löytyvät samat ravintolat kuin Välimeren risteilylläkin. Tämä on taattua laatua. Ainoastaan viihdepuolella on eroja. Karibian risteilyllä on enemmän järjestettyä viihdeohjelmaa.

Karibialla Cozumelin satamassa.

Satamat Karibialla eroavat Välimerestä. Satamiin pääsee kävelemään ja satamiin on rakennettu erilliset pienet ”ostoskeskukset”. Jos et jostain syystä halua lähteä satamaa pidemmälle, niin satamasta löydät kotiin kyllä matkamuistot. Satamista lähtee paljon retkiä ja ne on merkattu hyvin. Varsinkin amerikkalaiset ovat ahkeria retkillä kävijöitä. Valinnanvaraa retkille löytyy, pitää vain valita se itselle mielenkiintoisin. Retket on hyvä varata etukäteen. Usein laivalla on infotiski aina tukossa, joten pääset helpommalla ja halvemmalla jos varaat retken ennen matkaa. Uusimmilla laivoilla ruuhkaa on helpotettu mahdollistamalla retkien varaaminen Royalin oman appin kautta.

Minkä risteilyn sitten valitseekin, riippuu siitä mitä itse haluaa nähdä. Onko laiva jo itsessään se nähtävyys vai onko kiinnostunut oikeasti retkeilemään satamissa? Aurinkoa riittää sekä Välimerellä että Karibialla. Karibialla aurinko on vain kuumempi ja polttavampi. Laivalla on enemmän ohjelmaa Karibialla, jos siitä on kiinnostunut. Nyt kun koronarokotuksen ovat alkaneet, alkaa taas matkajalkaa vipattamaan ihan tosissaan. Onko seuraava risteily sitten Välimeren risteily vai Karibian risteily, se jää nähtäväksi.

Costa Mayan satamassa, meksikolaisia esiintyjiä.
Karibian risteily – kotiin lähdön aika

Karibian risteily – kotiin lähdön aika

Harmony of the Seas satamassa.

Jossain vaiheessa Karibian risteilylläkin tulee kotiin lähdön aika. Tällöin on hyvä muistaa muutama vinkki laivalta poistumiseen. Yleensä Royal Caribbeanin laivoilla viimeinen kokonainen päivä on meripäivä. Tällöin laivalla on ”alennusmyynnit”. Näiden aikataulusta ilmoitetaan erikseen. Tämä kerää laivan Promenadelle hyvin ruuhkaa. Mikäli haluaa ostaa laivalta paitoja, huiveja tai koruja, kannattaa odottaa ostamista viimeiseen päivään.

Kotiin lähdön aika. Fort Lauderdale lentokoneesta.

Lähtövalmistelut

Matkalaukut pakataan viimeisenä täytenä päivänä. Laukut pitää olla pakattuna ja valmiina hytin ulkopuolella viimeisenä iltana viimeistään kello 22-23. Aamiais- ja matkustusvaatteet on syytä jättää käsimatkatavaroihin, kuten myös tarvittavat lääkkeet ja hygieniatavarat.

Laivasta lähtöajan voi valita itse. Jos sinulla on esim. lento aamulla, pääset lähtemään ensimmäisten joukossa. Ensimmäiset matkustajat pääsevät koneesta yleensä jo kuuden jälkeen aamulla, mutta tuolloin pitää kaikki matkatavarat kantaa itse (eli tällöin niitä ei jätetä illalla hytin ulkopuolelle). Käsimatkatavaroiden kanssa laivasta pääsee seitsemästä eteenpäin. Viimeisin lähtöaika on klo 9 aikoihin. Olemme yleensä lähteneet laivasta siinä 8 aikaan. Silloin ehtii hyvin syömään aamupalan ja ajoissa lentokentälle.

Laivalla ei ole lähtöaamuna kaikki aamiaista tarjoavat paikat auki. Laivalla on silti useampi paikka, josta saa aamupalaa. Me olemme suosineet Central Parkissa sijaitsevaa Park Cafe:ta. Sieltä saa bageleita, croisantteja, munakkaita, puuroa ym.

Satamassa

Kun laivasta poistuu tuhansia ihmisiä samaan aikaan, syntyy pakostakin jonoja. Jonot vetävät hyvin, mutta viimeistään passin tarkistukseen syntyy pitkiä jonoja. Tässä apunamme on ollut ”laukunkantaja”. Hän ”tuntee” aina jonkun virkailijan ja olemme päässeet todella pitkien jonojen ohi 😉 Suosittelemmekin ottamaan laukunkantajan, etenkin jos mukana on useampi laukku. Kantajille maksetaan tipin muodossa, eikä mitään valmista hinnastoa ole. Tippiä annetaan normaalisti 2-3 taalaa per laukku, mutta kun olemme päässeet ohittamaan puolen tunnin jonon maahantulotarkastukseen, olemme pyöristäneet summan seuraavaan tasa kymppiin. Tästä kannattaa maksaa.

Kotiin lähdön helpottamiseksi on hyvä varata kyyti valmiiksi satamaan. Yleisiä vaihtoehtoja on etukäteen tilattu kuljetus, bussikyyti laivan puolesta, hotellin oma kuljetus tai vuokra-autofirman bussikyyti. Satamassa on kova häslinki ja on todella helpottavaa, jos kyyti odottaa satamassa. Lastausalueelle ei saa jäädä autolla odottamaan, eli jos kyyti tulee noutamaan satamasta, on syytä sopia tarkka paikka missä ja monelta nouto tapahtuu. Jouduimme viime kerralla odottamaan yli puoli tuntia sovittua kyytiä…. Jos olet ottanut aamulennon, on syytä varata aikaa sataman muodollisuuksiin vaikka lähtisitkin laivalta ensimmäisten joukossa. Kannattaa muistaa varata aikaa lentokentälle ja lähtöselvitykseen. Passintarkastukseen voi Miamissa mennä helposti parikin tuntia.

Kotiin lähdön aika. Lentokoneessa Fort Lauderdalen yläpuolella.

Tämä päättää Karibian risteily-sarjan. Olemme käyneet läpi mitä pitäisi tehdä ennen matkalle lähtöä, laivalle saapumisen, mitä laivalta löytyy lapsille, laivalta löytyvät viihteet, laivan ruoka & juomatarjonnan ja Karibian satamakohteet. Toivottavasti sait kipinän lähteä Karibialle risteilemään, sitä et kadu 😉

Karibian risteily – satamat

Karibian risteily – satamat

CoCoCay Bahamalla.

Viimeksi esittelimme Karibian risteilyn ruoka -& juomatarjonnan. Nyt käymme läpi Karibialla olevia risteilysatamia, missä Royal Caribian:in laivat käyvät. Karibian risteilylle on monia erilaisia reittivaihtoehtoja. Royal Caribian:lla nämä reitit on jaettu itäiseen ja läntiseen Karibian risteilyyn. Läntisen Karibian risteily seilaa Karibian läntisellä puolella Meksikonlahdella ja Karibian merellä. Nämä ovat merenkäynniltään rauhallisempia kuin itäinen reitti. Karibian risteilyn itäinen reitti menee Karibian pienille saarille ja laivat seilaavat Atlantilla. Täällä merenkäynti on kovempaa. Olemme käyneet kummatkin reitit ja suosikiksemme on valikoitunut läntinen reitti. Läntisen reitin satamat ovat mielekkäämpiä ja rauhallinen merenkäynti on huomattavasti mukavampaa. Karibian risteily – satamat:

Läntinen Karibia

  • Cozumel, Meksiko
  • Puerto Costa Maya, Meksiko
  • Labadee, Haiti
  • Roatan, Honduras
  • Falmouth, Jamaika
  • CoCoCay, Bahama
Karibian risteily - satamat. Costa Mayassa paikallinen esitys.

Cozumel on saari Meksikon itäpuolella. Meksikon toinen satama Puerto Costa Maya sijaitsee Meksikon mantereella. Molemmat Meksikon satamat ovat mieleemme. Cozumelissa on mukavasti kauppoja heti satamassa. Siellä on myös paikallisten pitämiä tanssiesityksiä. Meksikossa järjestetään paljon retkiä. Voit uida delfiinien kanssa, snorklata tai mennä Inkatemppeleitä katsomaan ym. Valinnanvaraa löytyy. Costa Mayasta löytyy delfiinien kanssa uinti jo satamalaiturilta. Siellä on myös uima-allas hiekkarantoineen, johon sai mennä oleskelemaan koko päiväksi. Meksikossa satama-alueen hintataso on kohtuullinen. Joissain satamissa on todella kova rahastamisen meininki, mutta Meksiko yllätti kohtuullisella hintatasolla.

Roatan, Honduras.

Roatan on saari Honduraksen edustalla. Tämä oli meille uusi tuttavuus. Ilmasta huomasi, että olemme tropiikissa. Aamulla oli heti todella kuuma ja sadekuuro sattoi tulla keskellä päivää ja 5 min päästä paistoi taas aurinko 🙂 Roatanin satama-alueella oli paikallisia myyjiä jonkun verran. Hinta-taso oli hiukan kovempi kuin esim. Meksikossa. Täältä saattoi ostaa käärittyjä sikareita, kauniisti maalattuja tauluja ja muita käsityöläisten teoksia.

Karibian risteily - satamat Dolphin Cove Jamaikalla.

Falmouth on Jamaikan pohjoisosassa oleva kaupunki. Jamaikan satama-alueella on vähän rahastamisen meininki. Silti täältä tarttui jotain matkaan. Kävimme Jamaikalla retkellä Dolphin Covessa. Täällä pääsi koko perhe uimaan delfiinien kanssa. Ohjaaja opettaa muutamia temppuja mitä tehdään delfiinien kanssa ja samalla otetaan kuvat asiakkaasta ja delfiinistä. Nämä kuvat saa ostaa mukaan lähtiessään. Samalla pääsee uimaan ja snorklailemaan kaloja. Täällä saattoi maistaa grillattua jerk-kanaa. Tämä retki oli todella hyvä. Lapset varsinkin olivat innoissaan delfiinien kanssa uimisesta. Retkeen sisältyi tunnin bussimatka Dolphin Coveen. Oppaamme oli iloinen, eläväinen paikallinen jamaikalainen. Oli mukava kuulla tarinoita historiasta ja paikallisista tavoista. Tuolta retkeltä jäi mieleen fakta, Jamaikalla lähes jokaisen kirkon vieressä on baari.

Royal Caribbeanin omat rantakohteet

Labadee,Haiti.

Labadee on Haitissa sijaitseva rantakohde. Tämä on Royal Caribbeanin oma rantakohde. Saarelta löytyy rantoja jokaiseen tarpeeseen. On rauhallista rantaa lapsille, lasten vesileikkipaikka, mutta löytyy myös aktiiviselle suppausta, vesiliukumäkiä ym. Toisella puolella saarta on hyvät olosuhteet surffaukseen. Laivan kokit tulevat valmistamaan lounasta rannalle. Rannalta löytyy muutama ravintola, jossa on tarjolla laivalta tuotua ruokaa, mm. todella maukasta grilliruokaa. Rannan lähellä on useita baareja, joista voi hakea juomaa pitkin kuumaa päivää. Täällä käyvät laivan omat limu- ja juomapassit, lisäksi kaikissa laivayhtiön tuottamissa paikoissa maksuvälineenä käy laivan SeaPass-kortti. Saarella on myynnissä paikallisten käsityöläisten teoksia, näissä maksu käteisellä (dollarit) tai luottokortilla. Nämä myyjät on valittu tänne Royalin toimesta. Tämä kohde on ollut suosikkimme vuosien ajan. Täällä voi viettää aivan mahtavan rantapäivän. Ranta kuin vesikin on ihanan puhdasta.

Karibian risteily - satamat CoCoCayn kuumailmapallo.

CoCoCay on Royalin uusin hankinta Bahamalla. Tänne Royal on rakentanut rantaparatiisin. Saarelta löytyy erilaisin toiminnoin varattuja rantoja. Täältä löytyy myös todella iso uima-allas, jos viihtyy rantaa paremmin altaalla. Saarella on iso vesipuisto, joka on maksullinen. Lapset pääsevät muutamaan vesiliukumäkeen ilmaiseksi. Me emme hankkineet lippuja vesipuistoon, koska hinta oli kovin suolainen. Olimme tutkineet ja monet olivat sitä mieltä, että jonot liukumäissä ovat älyttömän pitkiä. Kovalla hinnalla olisi ehtinyt laskea muutaman laskun, joten jätimme tämän väliin. Täälläkin oli mahtavat puhtaat rannat ja vesi. Olimme rauhaisalla rannalla, jossa lapset saivat uida ja keräillä simpukoita. Vieressä oli ravintola. Täällä on sama kuin Haitilla, laivan kokit tulevat tännekin tekemään lounasta laivan vieraille. Täällä on järjestettynä monenlaisia aktiviteetteja, jos niitä kaipaa. Saarella on jopa kuumailmapallo, jolla pääsee nousemaan ylös erillistä maksua vastaan. Haitin tapaan laivayhtiön paikoissa maksuna käy SeaPass-kortti, paikallisille käteisenä dollarit tai luottokortti.

Itäinen Karibia

  • St.Thomas
  • St.Martin
  • Neitsytsaaret
  • Georgetown, Cayman saaret
  • Nassau, Bahama
  • CoCoCay, Bahama

St.Thomas, St. Martin jaYhdysvaltojen Neitsytsaaret ovat itäisen Karibian saaria. Kaikille yhteistä on satamassa oleva pieni alue, josta löytyy muutama paikallinen matkamuistomyymälä. Muilta osin saarien tutkailuun kannattaa varata jokin retki. Suosittuja retkiä ovat päivä rannalla ja erilaiset sukellus-/snorklausretket.

Georgetown löytyy Cayman saarilta. Cayman saari on veroparatiisi. Täältä löytyi kivasti kauppoja. Kävimme myös paikassa, jonka nimi on helvetti! Kyllä kävimme helvetissä ja tulimme takaisin sieltä;)

Nassau oli aikaisemmin Royalin satama Bahamalla. Tämä on mukava pieni kaupunki Bahamalla.

Karibian risteily - satamat Karibia.

Uutuutena Royal Caribbean on tuonut eteläisen Karibian risteilyn valikoimiin. Tämä kestää 8 päivää ja suuntautuu ABC-saarille Karibialle. Tämä voisi olla meidän seuraava kohde, koska juurikin nuo ABC-saaret ovat listallamme. Kunhan vaan Korona hellittää…

Karibian risteily – ruoka ja juoma

Karibian risteily – ruoka ja juoma

Edellisessä osassa kävimme läpi Karibian risteilyn viihdetarjonnan. Nyt on aika tutustua Karibian risteilyn ruokailu- ja juomatarjontaan. Karibian risteily – ruoka ja juoma teemasta voisi kirjoittaa useammankin jutun. Risteilyn hintaan kuuluu suurin osa ravintoloista. Laivalta löytyy lisämaksullisia ravintoloita vaativampaankin makuun. Vatsan saa joka tapauksessa täyteen laivalla, ilman lisämaksua, se on selvä. Juomapuolesta joutuu todennäköisesti jotain maksamaan, riippuu mieltymyksestä. Ravintoloiden määrä ja nimet vaihtelevat hiukan laivasta riippuen, tämän jutun ravintolat löytyvät Oasis-luokan laivoilta.

RCCL:n virvoitusjuomapakettiin kuuluva muki.

Risteilyn juomatarjonta

Risteilyn hintaan kuuluu ravintoloissa vesikannu (ei pullotettu vesi). Lisäksi ravintoloissa on valmiiksi tarjolla mukeissa jääteetä ja appelsiinimehua. Näiden lisäksi laivalla on myynnissä esim. virvoitusjuomapaketteja. Virvoitusjuomapaketit maksavat viikoksi 65 dollaria yhdelle hengelle. Ostettuasi virvoitusjuomapaketin saat mukin, johon voit käydä itse ottamassa virvoitusjuomaa automaateista. Ravintoloissa homma hoituu ensimmäisellä kerralla hyttikorttia näyttämällä. Hyttikorttiin on laitettu virvoitusjuomapaketin merkki. Juomapaketit toimivat myös kaikissa laivan baareissa, myös altaalla. Baareissa saat hyttikortilla juomia laseittain, tai voit täyttää paketin mukana saamasi kannellisen mukin.

Virvoitusjuomapakettia voi laajentaa sisältämään esim. erikoiskahvit laivalla, muuten nämä maksavat erikseen. Poikkeuksena edelliseen laivalla sijaitseva Starbucks on aina lisämaksullinen. Aikuisille (21-vuotiaille) on tarjolla deluxe juomapaketti, tähän kuuluu myös alkoholijuomat (viinit laseittain, viinipullot eivät sisälly). Tämä maksaa noin 95 dollaria/päivä/henkilö. Paketti tilataan koko risteilyn ajaksi, ja mikäli tämän paketin haluaa tilata, tulee myös muiden samassa hytissä asuvien aikuisten tilata sama paketti. Laivalle saa tilata etukäteen pullotettua vettä. Tämä on hyödyllinen tilata. Tästä saat vesipullot mukaan satamiin kuin myös uima-altaalle.

 Main Dining Roomin hummeri.

Laivan ravintolat (matkan hintaan sisältyvät)

Oasis-luokan laivoilta löytyy yleensä 9 ravintolaa, jotka kuuluvat matkan hintaan. Näitä ovat:

  • Mini Bites (Urheilukannen vieressä); täältä löytyy mini hampurilaisia, pizza sliceja, tacoja, ranskalaisia, mini muffinsseja ym.
  • Dog House (Karusellin vieressä); Hodareita oman maun mukaan. Saat valita nakkivaihtoehdoista itselle parhaan, sen jälkeen valitaan lisukkeet päälle. Maustehyllystä löytyy sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti ja majoneesi.
  • Cafe Promenade (Promenadella); täältä saat kahvia ja siihen pientä syötävää. Löytyy kolmioleipiä, muffinseja, suklaavaahtoa ym..
  • Sorrento`s Pizza (Promenadella); pizzaa paloittain. Joka päivä on vaihtuvia pizzamakuja, mutta aina on saatavilla juusto-, pepperoni- ja kasvispizzaa. Viimeisimmällä risteilyllämme tarjolla oli myös antipasteja.
  • Coastal Kitchen; tämä ravintola on ainoastaan Pinnacle-kerhoon päässeille. Siellä tarjoillaan aamupala, lounas ja illallinen. Myös sviittivieraat pääsevät illalliselle, jos tilaa riittää.
  • Park Cafe (Central Park); Täältä sai aamupalaa (jugurttia myslillä/munakasta kuten haluaa/täytettyjä bageleitä/croisantteja/puuroa/hedelmiä/muffinsseja, lapsille muroja ja jugurttia), lounaalla löytyy suosittuja Kummelweck-paahtopaistileipiä, caesar-salaattia kuin myös muitakin salaatteja, juustoleipiä ym. Täältä sai myös pieniä sipsipusseja.
  • Vitality Cafe (Span yhteydessä): täältä saa aamupalaa ja lounasta. Tarjolla on terveellisiä salaatteja, leipiä ja erilaisia palautusjuomia.
  • Windjammer (allasalueen yläpuolella); täältä saa kaikki päivän ruuat. Seisova buffet josta löytyy kaikkea. Aamupalalla on puuroa, muroja, jugurttia, vohveleita, pannukakkuja, juustoleipiä, munakkaita, hedelmiä ym. Lounaalla ja illallisella löytyy kaikkea; pizzaa, hampurilaisia, tortilloja, hodareita, lihaa leikattuna, ribsejä, kanaa, kalaa, ranskalaisia, perunamuusia, kasviksia, salaatteja, pastapisteellä pääset valitsemaan mitä kastiketta /pastaa haluat. Täältä löytyy myös oma osio Aasialaisen ruuan ystäville.
  • Main Dining Room (3:ssa eri kerroksessa); Tänne saat itse varata ajan mikä sopii parhaiten illallisen ajaksi. Samat tarjoilijat tarjoilevat koko viikon ja oppivat juoma-/ makumieltymyksesi. Joka ilta syödään 3 ruokalajia. Toiset tilaavat useita annoksia esim. pää- ja jälkiruokaa ettei jää vaan mistään paitsi. Joka ilta on muutama vakiovaihtoehto esim. liha, kala, kana ja pasta. Muuten lista muuttuu joka ilta. Risteilyn loppupuolella on myös hummeria tarjolla.
Main Dining Roomin illallinen. Tiikerirapuja.

Laivan lisämaksulliset ravintolat

  • Chefś table; tämä on oikea paikka jos olet foodie. Täältä löytyy viimeisen päälle hienot ja maukkaat annokset.
  • Johnny Rockets (karusellin vieressä); 50-luvun Diner, jossa tarjoilijat tanssivat;) Menusta löytyy hampurilaiset, juustoleivät, mac n cheeese ja ranskalaiset. Pirtelöt ovat isoja ja hyviä.
  • Wonderland. Täältä saa erittäin fiinejä annoksia.
  • Sabor;(karusellin vieressä) Suosittu meksikolaista ruokaa tarjoileva ravintola.
  • Jamieś Italian by Jamie Oliver; Jamie Oliverin suunnittelema ruokalista. Italialaista ruokaa.
  • Starbucks coffee. Kahvia moneen makuun.
  • Izumi Hibachi & Sushi; Aasialaista ruokaa, jossa kokki valmistaa ruokasi pöydässäsi.
  • 150 Central Park; Keskuspuistossa perus Fine Dining ravintola
  • Chops Grille; hienostunut pihviravintola.
Main Dining Roomin simpukkapasta.

Laivan baarit

Laivalla on 13 baaria. Yksi erikoisimmista on Bionic Bar, jossa kaksi robottikättä tekee tilaamasi juoman. Rising Tide Bar on avoin taso, joka menee monen kerroksen väliä. Siinä voi istuskella ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Schooner Barissa on kiva istuskella ja kuunnella taitavien pianistien soittoa.

Karibian risteily - ruoka ja juoma Suklaakakkua suklaajäätelöllä Main Dining Roomissa;)

Olemme olleet kahdeksalla karibian risteilyllä. Ja vielä emme ole ehtineet maistella kaikkea mitä RCCL:n risteilijöillä on tarjota. Tarjontaa todellakin on ja se on kauttaaltaan korkealaatuista. Karibian risteily – ruoka ja juoma teema vaatiikin siis palaamaan risteilyille koronan jälkeen;)

Karibian risteily - ruoka ja juoma: Baked Alaska.
Viihdettä Karibian risteilyillä – osa 2

Viihdettä Karibian risteilyillä – osa 2

Viihdettä Karibian risteilyllä- Columbus musikaali.

Edellisessä osassa kävimme läpi viihdettä ilta-ohjelmien kautta. Viihdetarjonta ei rajoitu vain ilta-aikaan, vaan laivalla tapahtuu jotain kaiken aikaa.

Karibian risteilyllä järjestetään useita kertoja viikossa bingo. Bingossa voi voitta jopa uuden risteilyn, mutta osallistumishintakin on suhteellisen kova. Bingokone, joka itse tarkistaa numerot ja ilmoittaa jos voitat, maksaa 36 dollaria/peli. Bingossa on myös mahdollisuus ostaa perinteinen kortti ja se on hiukan halvempi. Varsinkin amerikkalaiset ovat aktiivisia bingoilijoita, mutta esim. Välimeren risteilyllä näitä oli huomattavasti vähemmän, kuten myös kävijöitä. Laivalla on paljon muitakin päivä aktiviteettia. Näistä tiedon saa parhaiten Cruise Compassista, joka toimitetaan illallisaikaan hyttiin.

Vesinäytös illalla.

Casinolla on ikäraja 18 vuotta. Jokainen yli 18-vuotias Crown and Anchor -jäsen, saa muutaman ilmaisen kolikon yksikätiseen. Näin jokaisen tulisi käytyä edes kerran casinolla matkan aikana. Casinolla riittää peliautomaatteja. Sieltä löytyy myös perinteiset ruletit ja Black Jack-pöydät. Pöytiä löytyy erilaisilla panoksilla. Mikäli et ole ikinä käynyt casinolla tai haluaisit saada perehdytystä pelien saloihin, tämä onnistuu. Laivalla järjestetään lähes joka iltapäivä ilmaisia opetus sessioita, joihin voi kävellä mukaan. Siellä opetetaan esim. pelaamaan Black Jackiä ja rulettia.

Aivan mahtava vesishow.

Vesi viihdettä

Royal laivoilla on uima-altaallakin paljon aktiviteettejä. Sieltä löytyy tietysti uima-altaat, porealtaat, vesiliukumäet. Isommilta laivoilta myös surffikoneet. Laivalla on pelkästään aikuisille suunnattu allasalue solarium. Täällä on poreallas, aurinkotuoleja, baari, tilaa ja hiljaisuutta rentoutua. Uima-altaalla järjestetään päivisin vesijumppaa, joogaa ym. yhteistä liikuntaa. Loppuviikosta altaalla on vatsaplätsikilpailu, joka on hyvin suosittu. Laivasta hiukan riippuen altaalla järjestetään muutamana iltana leffa-ilta ja toisina iltoina bileet altaalla.

Laivalla luistelemassa.

Urheilu laivalla

Laivalla on monia paikkoja, jossa pääsee liikkumaan. Laivalla on oma kuntosali, johon on ikäraja 16-vuotta. Kuntosalilla on ohjattuja ryhmäliikuntatunteja, joogaa ym. Laivalta löytyy oma juoksukansi, jonka pituus on noin 500m. Tämä on aamuisin ruuhkainen, mutta iltapäivästä löytää hyvin tilaa. Kannelta löytyy ihan urheilukenttä, jossa voi pelata futista ja korista. Täällä järjestetäänkin pelejä pitkin päivää. Laivan minigolfradalla voi hioa omia putteja niin paljon kun haluaa. Seinäkiipeily on haastavaa hommaa, ja laivalta löytyy tähän välineet. Mukaan tarvitset ainoastaan omat sukat. Laivan jäähallissa järjestetään yleisöluistelu vuoroja. Luistimet ja kypärät saa laivalta, mukaan tarvitset pitkät housut. Pingistä pääsee pelaamaan kannella.

Laivan minigolf.

Lisämaksulliset ohjelmat laivalla

Laivalla järjestetään aika paljon ohjelmaa, joissa on lisämaksu. Laivalla voi ostaa:

  • All Access Tour-passin, jossa pääsee käymään komentosillalla, laivan keittiössä, konehuoneessa ym.
  • Viininmaistajaiset.
  • Sukelluskortin suorittaminen.
  • Kokkauskursseja (mm. sushin tekeminen, italialainen ruoka…)
  • Muffinssin koristelukurssin.
  • Scrapbooking kurssin.
  • Spa-hoitoja (hampaiden valkaisu, manikyyri ym.)
  • Pyyhkeiden taittelukurssin.
  • Tanssikurssin.
  • Korujen teko kurssin.
Pyyhe-eläimet odottaa illallisen jälkeen hytissä.

Laivalta löytyy kirjasto, josta saa lainata kirjoja. Laivalla on myös taidenäyttely ja viikon aikana järjestetään taidehuutokauppa. Laivalla näytetään elokuvia ulkona vesishow paikalla, mutta myös sisällä Royal Theaterista löytyy elokuvia päivisin. Päivisin laivalla järjestetään kaikenlaisia kilpailuja, johon voi osallistua. Royal Caribbean-laivoilla ei tylsää hetkeä näe. On vain valittava mihin näistä osallistuu.

Viihdettä Karibian risteilyillä – osa 1

Viihdettä Karibian risteilyillä – osa 1

Viihdettä Karibian risteilyllä-Grease musikaali.

Karibian risteilyllä viihdettä löytyy jokaiseen makuun. Lähes kaikki ohjelmat sisältyvät matkan hintaan. Jotain maksullisia lisäkierroksia tms. löytyy. Jotta pääsisit nauttimaan mahdollisimman monesta esityksestä, kannattaa ne suunniteltava etukäteen ennen matkaa. Paikat esim. musikaaleihin menevät nopeasti joten oma paikka on hyvä varata etukäteen. Myös muutkin aktiviteetit täyttyvät nopeasti, joten on hyvä suunnitella päivärytmi laivalle mitä haluaisi milloinkin nähdä. Tietysti esityksiin voi mennä stand-by jonon kautta, mikäli vapaita paikkoja löytyy ja näin jättää laivalle päätettäväksi mitä milloinkin haluaisi tehdä. Aina olemme esityksiin päässeet myös stand-by jonosta, mutta paikat eivät ole niitä parhaita.

Royal Caribbean-laivoilla toimitetaan seuraavan päivän ohjelma, Cruise Compass, hyttiin hyttisiivojan toimesta. Tästä ohjelmasta näet kaikki mitä laivalla tapahtuu seuraavan päivän aikana. Täältä löytyy esim. altaalla tapahtuvat aktiviteetit, näytökset, ostokset, ravintoloiden yms. aukioloajat ja seuraavan päivän sää ym.

Grease musikaali.

Esitykset

Risteilyiden päänumeroina on yleensä laivalle tehty sovitus jostain tunnetusta musikaalista, näytelmästä tai elokuvasta. Olemme nähneet Royal Caribbean- laivoilla ainakin seuraavat musikaalit: Mamma Mia, Crease, Columbus ja Hair. Musikaalit ovat korkeatasoisia. Myös lapset ovat nauttineet niistä vaikka eivät vielä silloin ole puhuneet englantia.

Viihdettä Karibian risteilyllä - Monopoly jääshow.

Laivan jääshowt ovat ehdottomasti katsomisen arvoista viihdettä. Viime Karibian risteilyllämme kävimme kahdessa eri jääshowssa. Näitä on tosi kiva seurata kun pääsee jään viereen istumaan ja näkee läheltä taidokkaita temppuja.

The Fine Line uimahyppyshow.

Royal Caribbeanin Oasis-luokan laivoilla on myös uimahyppynäytöksiä. Näissä on aina lisäksi esim. kuviokelluntaa, tanssia ym. showta, mutta myös niitä uimahyppyjä. Näitä kävimme viime reissulla katsomassa myös kaksi erilaista ja kummatkin olivat todella hyviä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Pari kertaa viikossa risteilyn viihdevastaava pitää shown. Laivalla on muutamia odotettuja visoja/ohjelmia. Esim. Love & marriage-show on aina ihan huippu. Tässä show:ssa on 3 naimissa olevaa pariskuntaa ja heiltä kysytään toisista tietoja ja oikeista vastauksista saa pisteen. Tässä aina sattuu ja tapahtuu…. Esitys on illalla myöhään kun lapset ovat jo nukkumassa. Jos et itse pääse tällöin paikalle niin ohjelma kuvataan ja sitä esitetään laivan omalla kanavalla läpi viikon, joten pääset varmasti näkemään sen.

Laivan Royal Promenadella järjestetään muutaman iltana viikossa erilaisia teemajuhlia. Esim. 90-luvun diskojuhlat, Allwhiteparty ym. Täällä soittaa aina livebändi ja tanssille on aina tilaa.

Pianisti hississä.

Laivalla on oma komediaklubi, jossa on muutamia esiintyjiä. Tämä on todella hauska. Kannattaa käydä! Laivalla on baareja mistä löytyy livemusiikkia läpi viikon. Central Parkissa on pianisti, joka soittaa aivan ihanasti. Tapasimme pianistin pari kertaa soittamassa hississä pianoa! Hissin matkustajat saivat toivoa kappaleita ja pianisti soitti niitä. Mieletön kokemus :).

Karibian risteily – Lapsille osa 2

Karibian risteily – Lapsille osa 2

Karibian risteily - Lapsille Royal Caribbean ankkuri.

Karibian risteily – Lapsille osassa 1 kävimme läpi lastenkerhoja Royal Caribbean-laivoilla. Myös lasten vesileikit käytiin tässä läpi. Nyt siirrymme muuhun hauskanpitoon laivalla. Mitä muuta laivalta löytyy lapsille.

Näkymä Boardwalkille. Karibian risteily - lapsille

Boardwalk

Boardwalkilta löytyy lapsille monta viihdykettä. Tämä kansi sijaitsee Oasis-luokan laivojen 6:lta kannelta. Tämä kansi on auki ylös asti. Kannen reunoilla on parvekkeellisia hyttejä ja kannen päästä löytyy vesishowalue. Boardwalk-kannelta löytyy lapsille kansipelejä. Hernepussin heittoa ym. Täältä löytyy pienemmille lapsille pieni kiipeilyseinä. Vesishow näytöspaikalla näytetään päivisin ja välillä illallakin leffoja. Boardwalkilla olevasta kaupasta löytyy myös pieni karkkikauppa.

Boardwalkilta löytyy Boardwalk Dog House, josta saa ilmaiseksi hodareita. Täällä saat itse valita useasta vaihtoehdosta nakin ja siihen lisukkeet päälle.

Boarwalkilta löytyy myös Johnny Rockets-ravintola. Tämä oli lasten suosikki. 50-luvun diner, josta saa hampurilaisia, lämpimiä leipiä ym. Jäätelöannos oli todella hyvä. Tämä ravintola on erillisestä maksusta.

Boardwalkilla elänilmapalloista tuli kädessä pidettävä kilpikonna.

Boardwalkilla järjestetään lapsille erilaisia tapahtumia. Siellä tehdään esim. ilmapalloeläimiä lapsille. Boardwalkilta löytyy:

Abyss-liukumäki.

Abyss-liukumäki. Liukumäen pituusraja on 110 cm. Liukumäessä lasketaan liukumatolla. Liukumäki alkaa ylimmiltä allas-kannelta ja ”putoaa” 10 kerrosta alaspäin ja saapuu Boardwalkille. Mene jos todella pidät vauhdista!

Karibian risteily - Lapsille Boardwalkin karusellissa.

Karuselli. Karuselli on kaikkien lasten suosikki. Karuselliin pääsee myös aikuisetkin mukaan. 107cm lapsi pääsee yksin karuselliin, tätä lyhyempi ainoastaan aikuisen kanssa. Tämä on aivan mahtavaa varsinkin iltaisin kun taivas on pimeä ja valot näkyvät paremmin. Karusellissa ei ole rajaa kuinka monta kertaa saa mennä. Ehdottomasti ykkönen!

Boardwalkilta pääsee isolle kiipeilyseinälle.

Seinäkiipeily. Seinäkiipeilemään oikeaan seinään pääsee 6-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Laivalta saa kiipeilyyn sopivat kengät ja valjaat. Itsellä pitää olla mukana sukat ja kiipeilyyn soveltuvat vaatteet, esim. shortsit ja T-paita. Tämä oli erittäin suosittu lasten kanssa. Ajankohta kiipeilylle pitää valita tarkkaan. Aamut ja illat ovat parhaat ajat kiipeillä, koska seinä ja kiipeily on päiväsaikaan aivan liian kuumaa puuhaa!

Peliluolassa.

Peliluola. Lasten takuu suosikki, peliluola. Lasten omiin SeaPass Cardeihin voi ladata rahaa pelejä varten. Täältä löytyy bilis, ilmakiekko, perus autopelit ym. Hittinä oli viime kerralla saalistaa erilaisia kumiankkoja. Joka kerta sai yhden, joka otettiin kauhakädellä. Meillä löytyikin sitten matkan päätyttyä aika monta pientä kumiankkaa…..

Yläkansi

Kannelta löytyy monta paikkaa lapsille. Täällä aktiviteetit keskittyvät enemmän urheiluun. Kannelta löytyy:

Zipline. Vaijeriliuku, joka menee laivan avoimen keskuspuiston päällä. Tämän pituusraja on 132cm ja 12 vuotta.

Urheilukenttä. Täällä voi pelata korista ja futista.

Minigolf kannella.

Minigolfkenttä.9-reikäinen minigolfrata on hauska ajanviete koko perheelle. Mailat ja pallot löytyvät kentän vierestä.

Pingispöydät. Neljä pingispöytää löytyy urheilukentän vierestä. Ne on ympäröity lasiovilla, jotta tuulisellakin säällä voi pelata. Paikan päältä löytyy mailat ja pallot.

Muuta tekemistä laivalla

Alemmilta kansilta löytyy ruutuhyppypaikka ja perinteinen kansipeli.

Jäähalli. Laivan pohjalta löytyy oikea jäähalli. Täällä pidetään yleisöluisteluja useita kertoja viikossa. Teineille on jopa oma vuoro luisteluun. Luistimet ja pakollinen kypärä löytyy jäähallilta. Tätä varten on syytä ottaa mukaan pitkät housut.

Kuluttamassa päivän herkkuja laivan juoksuradalla. Karibian risteily - Lapsille

Juoksurata. Kannelta 5 löytyy juoksurata. Juoksuradalla on pituutta noin 500m. Tämä on tupaten täynnä aamuisin, mutta esim. iltapäivin oli mukavasti tilaa. Tässä voivat lapset hyvin juosta/kävellä.

Muffinssin koristelu-kurssi. Tämä on lisämaksullinen tapahtuma. Tässä saa koristella muffinssin. Hintava mutta varmasti lapsille kiva.

Pakohuone. Lisämaksullinen tapahtuma tämäkin. Tunnin pakohuone ajat täyttyvät todella nopeasti. Jos haluat päästä mukaan suosittelemme varaamaan ajan jo ennen laivan lähtöä.

Aarteenmetsästys. Laivan tapahtumatiimi järjestää erilaisia tapahtumia pitkin päivää. Aarteenmetsästys on todella hauska koko perheen kisa. Tässä juostaan pitkin laivaa etsimässä vihjeitä. Voittajat saavat oikeat mitalit sekä muuta pientä palkintoa.

Lapsille viihde-esityksiä

Royal Caribbean-laivoilla viihdetarjontaa riittää. Yhdessä viikossa ei vaan ehdi nähdä kaikkea mitä haluaisi. Lapset nauttivat myös laivan musikaaleista, vaikka eivät vielä osasi puhua englantia.

Jääshow laivan jäähallissa.

Jääshowt ovat mahtavia. Viime risteilyllämme oli kaksi erilaista jääshowta. Luistelijat ovat todella tasokkaita niinkuin ohjelmatkin. Pääset istumaan lähellä jäätä josta näkee todella hyvin kuinka temput tehdään.

Vesihyppynäytöstä katsomassa parvekkeelta. Karibian risteily - Lapsille

Vesihyppynäytökset sopivat kaikenikäisille. Harmony of the Seas-aluksella oli viimeksi 3 erilaista uimahyppy/vesishowta. Näytöksiin kannattaa varata paikat jo kotoa käsin, sillä muuten voit joutua istumaan eturiviin missä kastuu läpimäräksi. Näytöksiin saa ostaa popcornia, jos niin haluaa.

Royal Caribbeanillä pitää kirjoittaa vastuuvapautus kaavakkeet kaikesta aktiviteetista mihin osallistuu. Surffaus, luistelu, seinäkiipeily ym. Uusimmilla laivoilla allekirjoitukset tehdään hytin television kautta, tai ensimmäisellä kerralla aktiviteettiin osallistuttaessa. Lapset eivät pääse laivan kuntosalille. Vasta 16-vuotta täyttänyt pääsee sisälle kuntosalille ja tästä niinkuin muistakaan säännöistä ei neuvotella.

Karibian risteily – lapsille on uskomattoman hieno kokemus. Karibian risteilyllä on varmasti lapsille riittävästi aktiviteettiä ja nähtävää. Tämä todella tuntuu ja maistuu lomalle, myös lapsille.

Karibian risteily – Lapsille osa 1

Karibian risteily – Lapsille osa 1

Laivan vesihow paikka päivällä.

Karibian risteily on mahtava elämys myös lapsille. Laivoilta löytyy niin paljon tekemistä/näkemistä, että suurin ongelma on se miten ehtisi kokeilla/nähdä kaiken 🙂

Lasten kerhot

Royal Caribian-laivoilla on lapsille omat lastenkerhot. Ne on jaoteltu lasten iän mukaan. Kerhot ovat:

  • Babies & Tots (6-36kk)
  • Aquanauts (3-5v.)
  • Explorers (6-8v.)
  • Voyagers (9-12v.)
  • Teen Hideout hangout (13-17v.)

Kerhoilla on omat lukujärjestyksensä mitä tapahtuu milloinkin. Vaikka et olisi ilmoittautunut kerhoon, ja hytissä asuu kerhoikäisiä lapsia, saat joka ilta hyttiin lapsille soveltuvien kerhojen seuraavan päivän lukujärjestyksen. Kerhot ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Kerhoilla on omat tilansa ja ne tukevat hyvin ikäjakaumaa. Pienempien kerhoissa on enemmän leluja ja isommilla löytyy sitten askarteluun, tiedekokeisiin, esityksiin sopivia tarvikkeita. Tiloista löytyy myös pakolliset pelikoneet. Kerhoissa järjestetään tosi paljon ohjaajien (engl. kielisiä) vetämiä ohjelmia. Lapsille on mm. aarteenmetsästystä, urheilukilpailuja, nukketeatteria, leffailtoja… Royalin omissa satamissa (esim. Labadee, Haiti) lastenkerhot järjestävät ohjelmaa myös rannalla kuten hiekkalinnan rakennuskilpailut!

Teineille on oma paikkansa, johon pääsee vain 13-17 vuotiaat sisään. Täältä löytyy pelikoneita, tietokoneita, pöytäfutista ym.. Rauhallisia sohvia missä chillata ja somettaa. Teineille järjestetään heidän omissa tiloissaan teinidisko iltaisin. Tännekin on tuo sama ikäraja 13-17.

Lasten kerhoissa oli mahdollisuus myös iltahoitoon/ohjelmiin, jotka ajoittuvat juuri illallisaikaan. Näin vanhemmat pääsevät kahdestaan syömään, jos niin haluavat. Iltahoidoista kerhot perivät pientä maksua.

Isot liukumäet. Uimavalvoja löytyy liukumäen ylä- että alapäästä.

Lasten vesileikit

Mitä olisikaan Karibian risteily ilman vesileikkejä! Pienemmille lapsille on uima-altaalla ihan oma vesileikkipaikka H2O Zone. Huomioitavaa on, että lapsi ei voi pitää vaippaa/uimavaippaa täällä, vaan pitää olla täysin ”kuiva” jotta pääsee H2O Zoneen uimaan. Täältä löytyy vesipyssyt, ämpäri mikä täyttyy vedestä ja kaatuu, pieni virta-allas. Pienemmille lapsille löytyy heille sopiva vesiliukumäki. Lapset, jotka eivät vielä osaa uida (4-12v.), tulee pitää ”pelastusliivejä” päällä uima-altaalla. Liivejä saa lainattua pyyhkeiden haku paikalta. Uimavaipallisillekin löytyy luonnollisesti oma allas.

Karibian risteily. Lapsille isot liukumäet.

Isommille lapsille on isot vesiliukumäet aikuisten uima-altaiden puolella. Perfect Stormin, Cyclone -ja Typhoon- liukumäkien pituusrajat ovat 122cm. Näissä riittää vauhtia isommillekin lapsille!

Uusimmilla Royalin laivoilla on surffikoneita eli Flowridereita yksi tai kaksi kappaletta. Suurimmilla laivoilla laitteita on kaksi, näin ei synny suurta jonoa laitteille. Flowridereille on omat ajat Boogieboardaukselle ja surffaamiselle. Boogieboardauksessa laudalla surffataan polvilleen. Tämä on helpompaa kuin laudalla seisominen. Boogieboardauksen pituusraja on 132cm ja surffauksen pituusraja on 147cm. Tätä kannattaa kokeilla! Seuraavassa osassa käymme läpi mitä muuta laivalta löytyy lapsille.