Tag: seurahuone

Savonlinnan Oopperajuhlat

Savonlinnan Oopperajuhlat

Savonlinnan oopperajuhlat olivat tämän kesän ”matka” perheen vanhemmille. Olimme ensimmäistä kertaa Savonlinnan oopperajuhlilla. Savonlinnassa olemme käyneet aikasemminkin, mutta tällä kertaa pääsimme nauttimaan kulttuurista aikuisten kesken.

Savonlinnan Oopperajuhlat.

Sokos hotelli Seurahuone

Yövyimme yhden yön Savonlinnan keskustassa sijaitsevassa Sokos hotelli Seurahuoneella. Tätä hotellia meille oli suositellut tuttu, joka oli itse yöpynyt oopperajuhla visiitin aikaan täällä. Hotelli oli täyteen myyty, ja onneksi olimme ajoissa varaamisen kanssa ja saimme huoneen toivomallemme ajankohdalle. Mikäli tarvitsee autopaikkaa, myös se tulee varata erikseen hotellista. Myös latauspaikka pitää pyytää erikseen ja nämä jaetaan varausjärjestyksessä. Onneksemme saimme hotellin parkkihallista paikan (maksua vastaan) latauksella. Mikäli tarvitsee latausta torin läheisyydessä, oli tien toisella puolella latauspaikkoja, mutta missä sitten säilyttää autoa koko yö on eri asia.

Savonlinnan Oopperajuhlat.Perlina di Castello-ravintola.

Olimme varanneet hotellin ravintolaan Perlina di Castelloon pöydän ennen oopperan alkamista. Näytös alkoi 19:00 ja olimme varanneet pöydän 16:30. Ravintola oli aivan täynnä kun saavuimme, joten ennakkovaraus on täälläkin erittäin suositeltavaa. Olihan torin kyljessä useita ravintoloita, mutta jokainen oli aivan täynnä tietenkin juuri ennen näytöstä. Itse Perlina di Castello oli mukava italialainen ravintola, josta löytyi oikea pizzauuni. Ravintolan pizzat olivatkin maittavia.

Olavinlinna.

Olavinlinna

Matkaa Seurahuoneelta Olavinlinnalle on vajaa kilometri ja sen voi kävellä torin rantatietä pitkin. Myös huonojalkaisille löytyy esim. bussikuljetuksia, jotka tuovat eri hotelleille ja takaisin näytöksen päätyttyä. Bussin hinta on 15e/henkilö sisältäen kuljetuksen molempiin suuntiin. Torilta löytyi myös pyörätakseja kyytejä tarvitseville.

Savonlinnan Oopperajuhlat.

Olavinlinna on todella vaikuttavan näköinen linna. Kulkeminen linnassa on haasteellista mukulakivillä, joten korkkarit kannattaa jättää kotiin. Linnassa on myös paljon jyrkkiä portaita. Kävimme juomassa alkumaljat sisääntulon jälkeen olevassa baarissa. Hinnat olivat kohdillaan kun shampanjalasin hinta oli yli 30€! Mikäli haluaa tilata väliajalle tarjoiluja ja kenties istumapaikan kannattaa tämäkin tehdä hyvissä ajoin. Olimme varanneet väliaikatarjoilun Paksu Bastioniin, johon pääsi puikahtamaan nopeasti paikoiltamme A-katsomon reunasta. Väliajan pituus 30min tuntui todella lyhyeltä, kun vessajonossa jonottamiseen meni melkein 15min. Joten kannattaa valita tarkkaan oman istumapaikan mukaan missä ravintolassa on väliajalla, jotta ehtii nauttimaan herkut ja käymään vessassa.

Savonlinnan Oopperajuhlat väliaikatarjoilu.
Don Giovanni.

Don Giovanni

Olimme katsomassa Savonlinnan oopperajuhlilla Don Giovanni-näytöstä. Pääroolissa oli Waltteri Torikka. Valitsimme tämän näytöksen oikeastaan ihan aikataulun perusteella ja tiesimme että Mozartin musiikki on ihanaa. Näin ensikertalaisille ooppera tuntui jotenkin hitaalta. Tämä näytös pääsi vauhtiin vasta toisella puoliajalla kun tuli draamaa ja vahvempia kohtauksia. Ehkä juuri sitä näyttävämpää draamaa kaipasimme ensimmäiselle puoliajalle. Myös tekstien lukeminen oli aivan välttämätöntä, koska esityskielihän on italia. Itse kokemuksena Savonlinnan oopperajuhlat olivat ilman muuta käymisen arvoinen kokemus. Miljöö täällä on mitä mainioin ja savonlinnalaiset tuntuivat olevan oikein ystävällistä ja lupsakkaa porukkaa.

Savonlinnassa oli puiden ympärillä pienoismallit korttelista.