Tag: oura

2021 Parhaat palat

2021 Parhaat palat

2021 Parhaat palat. Joulun lähestyessä on aika taas miettiä mitä kivaa saimme aikaiseksi vuonna 2021. Matkojen suhteen oli tietysti hiljaisempi vuosi, mutta vuoteen mahtui paljon muutakin. Mitkä olivat meidän perheen parhaat jutut vuonna 2021. Kesän jälkeen vedimmekin jo yhteen v. 2021 kesän parhaat ja nämä näkyvät tietysti myös koko vuoden listassa.

2021 Parhaat palat.

1) Grillikatos

Koko vuoden ykkös paikan saa kesällä rakentamamme grillikatos. Tämä oli kovassa käytössä valmistumisen jälkeen koko syksyn. Telkkarista katseltiin Olympialaisia ja lapset lauloivat kilpaa musiikkivideoiden kanssa 😊 Katoksen lämppärikin toimi mainiosti syksyllä, välillä vähän liiankin hyvin. Talveksi siirsimme telkkarin pois katoksesta. Tilassa pystyy säilyttämään hyvin pihan tavaroita, kunnes taas keväällä pääsemme avaamaan pihan vetonaulan.

2021 Parhaat palat.

2) Hiihtolomareissu Rukalle

Koronan laittaessa rajat kiinni, lähdimme mökkilomalle Rukalle. Pienimmät lapsemme eivät olleet käyneet Rukalla aikaisemmin, joten kaikki oli heille uutta. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, vaikka ilma oli välillä hieman kylmä 🥶 Mökin takkatuli ja sauna auttoivat lämmittelyssä. Lasten mielestä loman kohokohta oli Husky-ajelu. Kävimme myös testaamassa Holiday Club Kuusamon kylpylän ja tämä oli hyvä paikka, varsinkin kovalla pakkasella.

Oura-sormus.

3) Oura-sormus

Hankimme kummallekin vanhemmalle viime vuonna joululahjaksi Oura-sormukset. Olemme käyttäneet sormuksia vuoden verran, ja täytyy todeta että oli erittäin hyvä hankinta. Sormus antaa todella tarkkaa tietoa unista ja päivän aktiviteeteistä. Kun niitä on lähtenyt seuraamaan ja oppinut oman rytmin, on ollut helppo parantaa omaa unen laatua. Olemme oppineet meille sopivimman ajan mennä nukkumaan, minimi unen pituuden ym. Myös esim. flunssa näkyy todella hyvin unen laadussa. Sormusta ei tarvitse ladata kuin kerran viikossa, joten on ollut todella helppokäyttöinen ja vaivaton lisäapu terveyden seuraamisessa.

Loimulohta nuotiopaikalla.

4) Nuotiopaikka/loimulohi

Rakensimme pihallemme Nuotiopaikan kesällä 2020. Tämä oli tänäkin kesänä kovassa käytössä. Vaikka ei olisi nuotiossa tulta, nuotiopaikalla on kiva istuskella kesällä kun siihen paistaa aurinko koko päivän ja siitä näkee koko etupihan. Hankimme loimulohilaudan keväällä ja opettelimme loimuttamaan lohta nuotiolla. Tämä oli mitä mainioin keksintö 😋

2021 Parhaat palat.Tampereen kesälomareissu.

5) Tampereen kesälomareissu

Emme uskaltaneet lähteä kesällä ulkomaanmatkalle, joten lähdimme viikonlopuksi Tampereelle. Yövyimme Scandic Koskipuistossa ja kävimme katsomassa Pyynikin kesäteatterissa Supermarsu ja vieraat viemäristä. Tämä oli meidän ensimmäinen kertaa Pyynikin kesäteatterissa, joka osoittautui mainioksi uudeksi tuttavuudeksi. Kävimme tietysti myös Vapriikissa ja syömässä Siipiweikoissa. Myös kuuluisat Pyynikin munkit tuli syötyä.

Yhdessä rakennetut yrttilatikot.

6) Yrttilaatikot terassille

Teimme keväällä koko perheen projektina uudet yrttilaatikot lasiterassille. Tähän tekemiseen osallistui kaikki. Lapsista oli kiva päästä auttamaan, ja kävimme yhdessä valitsemassa mitä istutetaan laatikoihin. Yrttejä hoidettiin koko kesä ja satoakin saimme nauttia pitkälle syksyyn. Ensi kesänä istutetaan uudestaan yrttejä 👍🏻

Korkeasaaressa.

7) Paikkojen aukeaminen

Pääsimme pitkästä aikaa käymään Korkeasaaressa ja Heurekassa. Tämä oli ihmeellistä vuoden kiinniolojen jälkeen. Näistäkin vierailuista nautti normaalia enemmän. Molemmissa paikoissa oli korona ja turvallisuus hienosti hoidettu.

Tatu -ja Patu Helsingissä teatterissa.

8)Tatu- ja Patu teatteri Helsingin kaupungin teatterissa

Syksyllä kävimme Tatu -ja Patu Helsingissä näytöksessä. Miten ihanaa oli käydä pitkästä aikaa teatterissa ja nauttia väliajalla herkuista!

Pakohuonepeli.

9) Pakohuone

Kävimme syyslomalla testaamassa Helsingissä sijaitsevan pakohuoneen. Tämä oli juuri passeli ala-asteikäisille lapsille, jotka tykkäsivät kovasti pakohuoneesta. Aiomme käydä uudestaan tekemässä jonkun toisen tehtävän. Iso suositus näille 👍🏻

Helsinki-cup.

10) Turnaukset

Pienimmät lapsemme harrastavat kahta eri joukkuelajia ja oli tosi kiva kun lapset pääsivät jo kesällä pelailemaan. Koko syksy on ollut pelejä täynnä ja lapset kuin myös aikuiset ovat nauttineet tästä ilosta!

Tässä meidän perheen 2021 parhaat palat. Pysy mukana ja seuraa mitä ensi vuonna tapahtuu 😊

Oura-sormukset

Oura-sormukset

Oura-sormus, kultainen.

Olemme jo jonkin aikaa käyttäneet Apple Watcheja askelten ja kävelylenkkien seurantaan. Unen laadun ja palautumisen mittaamiseen kellot eivät ole kaikkein parhaita välineitä. Oura-sormukset ovat olleet harkinnassa jo jonkin aikaa. Joulun lähestyessä päätimme satsata näihin. Tilasimme netistä kummallekin kultaiset Oura-sormukset. Kultaiset sormukset ovat Ouran uutuus ja ajattelimme lyödä niihin heti kiinni.

Oura-sormuksen koesormukset laatikossa.

Oura-sormuksen sovitus

Tilauksen jälkeen kotiin tulee sovitussetti, jossa on 10 eri kokoista sormusta. Sovitussetin avulla valitaan sormuksen koko. Ohjeessa suositellaan pitämään koesormusta kädessä 24 tuntia. Sormen paksuus muuttuu vuorokauden aikana, ja pidemmällä sovitusajalla voi varmistaa sormuksen sopivuuden. Sormuksen pitää olla sen verran löysä, että sen saa lataukseen eikä se paina sormea. Ajattelimme ensiksi että laitamme sormuksen oikean käden nimettomään. Kokeiltuamme koesormuksia, tämä ei tuntunut hyvältä. Sormus on liian paksu pidettäväksi nimettömässä. Se tulee eteen koko ajan eikä istu käden käyttöön. Siirsimme sormukset keskisormeen ja heti tuntui paremmalta. Joten sormukset sitten jäävätkin keskisormeen.

Oura-sormukset. Koesormukset kokojärjestyksessä.

Vuorokauden koesormuksen kokeilun jälkeen, sormuksen oikea koko ilmoitetaan tilausvahvistuksessa tulleen linkin kautta ja valmiiden sormusten pitäisi tulla tästä n. viikon kuluttua.

Saimme Oura-sormukset neljä päivää sen jälkeen, kun olimme ilmoittaneet sormuksien koot. Sormukset tuntuivat hieman isommilta kuin koesormukset. Tämä johtunee sormen turvotuksen vuorokausivaihtelusta. Sormuksien mukana tulee niille pienet latauspisteet. Viimeistään tässä kohdin on hyvä ladata app storesta Ouran oma appi. Sormus paritetaan puhelimeen bluetoothilla apin avulla. Sormus syöttää mittaridataa puhelimeen ja appi yhdistelee sormuksen mittauksia puhelimen muiden terveysappien kanssa. Appin kautta näkee myös kaikki liikunta-aktiviteetit.

Oura-sormukset.

Ensimmäiset käyttökokemukset

Oura-sormus tuntuu muutaman käyttöpäivän jälkeen tosi hyvältä. Se ei ole tiellä kotitöitä tehdessä, vaan siihen on tottunut todella nopeasti. Sormus latautuu todella nopeasti omassa laturissaan. Sormus kannattaa ladata esim. illalla, jotta saa sormuksen yöksi käteen (sormuksen appi tästä huomauttaakin, jos lataus vaikuttaa liian alhaiselta koko yötä silmällä pitäen).

Tärkein tieto mitä halusimmekin saada sormuksesta, on unen laatu. Sormus kertoo tarkasti kauan olet nukkunut, sängyssä oloajan, ruumin lämpötilan, hengitystiheyden, pulssin läpi yön. Uni on jaettu valveilla olo-aikaan, REM-uneen, syvään uneen, unen kestoon, tehokkuuteen, levollisuuteen, nukahtamisviiveeseen ja unen ajoitukseen. Sormuksen appista on helppoa katsoa, miten yö on mennyt. Tulokset ovat helposti ja ymmärrettävästi luettavissa. Niitä on kiva vertailla edellisiin yöuniin ja kuin itsestään huomaa kiinnittävän enemmän huomiota esim. nukkumaan menoaikaan ym. Sovellus antaa pisteet unelle, valmiustasollesi ja suosittelee miten aktiivinen minäkin päivänä kannattaa olla. Tämän suosituksen sovellus perustaa nukkumaasi yöhön.

Olemme todella tyytyväisiä Oura-sormuksiimme. Voimme suositella niitä eteenpäin hyvillä mielin. Jos haluat satsata omaan terveyteesi, niin tämä hankinta kyllä kannattaa. Uni on todella tärkeä terveyden ja yleisen vireystilan kannalta. Oura-sormuksesta saa helposti tietoa unesta ja mitä voisi tehdä sen parantamiseksi. Tämä hankinta kannattaa.

Oura-sormus.