Category: Tee-se-itse

Lasiterassit

Lasiterassit

Rakensimme viime kesänä grillikatoksen takapihallemme, johon tuli lasista ovet. Tämä on toiminut todella hyvin, ja ovet ovat edelleen uutta vastaavassa kunnossa. Rakensimme taloomme lasiterassin 11 vuotta sitten, ja myös tämä on toiminut mainiosti. Lasiterassit ovat ilman muuta kannattava sijoitus. Tämä pidentää terassikautta huomattavasti ja lasiterassille on ollut kiva istuttaa yrttejä. Terassilasitus tarjouksia kannattaa pyytää muutamasta liikkeestä, koska hintahaitari on melkoinen.

Lasiterassit. Lasiterassi aukaistu kevättä varten.

Rakensimme ensimmäisen lasiterassimme 11 vuotta sitten. Silloin terassimme oli laatoitettu ja sateensuojana siinä oli markiisi. Kaipasimme lasitettua terassia, jossa voisi viettää aikaa pidemmälle syksyyn, kuivana. Lasiterassi oli mainio paikka laittaa pienet lapset päiväunille. Kovillakin pakkasilla lasiterassi pysyy inhimillisissä asteissa.

Rakensimme viime kesänä lasiterassin kaveriksi grillikatoksen omakotitalomme pihalle. Meillä oli aikaisemmin pizzauunin ja grillin vieressä paviljonki, mutta se oli tullut tiensä päähän. Ajattelimme laittaa sen paikalle pysyvän katoksen. Tätäkin projektia tehtiin koko kesä, mutta lopputulos todellakin palkitsee. Tämä on tällä hetkellä pihan suosikkipaikka 😍 Katoksen rakentamisesta tarkemmin aiemmissa kirjoituksissa.

Lasiterassit.

Katon valinta

Olemassa olevan terassin päälle rakensimme puisen rungon. Kulmiin 110 x 110 “piirua”, jonka varaan saimme rakennettua koolauksen katolle. Katon pituudeksi tuli noin 6 metriä, mikä pisti miettimään miten katosta saataisiin vesitiivis. Toiseen reunaan jouduimme jättämään ihmisen kantavan kaistaleen, jonka kautta kuljetaan ullakolle. Muilta osin halusimme toteuttaa katon valokatetyyppisellä ratkaisulla, joka päästää valoa läpi.

Lumikuormaa mietimme hyvinkin tarkasti. Talvisin melko pitkälle katolle kertyy kymmeniä senttejä lunta. Kallistuskulmakaan ei ole mansardikattojen luokkaa, joten oletuksena oli että lumi jää terassin katolle. Talon katolla terassin kohdalla on lumiesteet, mutta kuitenkin on riski että katolta tulee ylimääräistä lumikuormaa myös terassin katolle.

Lasiterassit. Lasiterassin sivu.

Ratkaisuksi löytyikin kennokate. Kennokate on pinnaltaan sileä levy, joka koostuu pitkittäin kulkevista suorakaiteen muotoisista “putkista” eli kennoista. Levyjä on eri paksuisia ja paksuuden myötä kasvaa myös kantokyky. Lasiterassin kattoon valitsimme 16mm levyt. Hinnaltaan kennolevy on kalliimpaa kuin perus valokate, mutta kestävyys on ihan eri luokkaa. Kennolevyjä saa myös eri mittaisina ja näin saimme koko pituuden yhdestä palasta. Leveyttä kennolevyillä on, valmistajasta riippuen, noin metri. Levyjen kiinnitystä varten pitää hankkia samaa sarjaa olevat asennustarvikkeet, näin asennuksesta tulee vesitiivis.

11 vuoden kokemuksella valinta osui oikeaan. Katto päästää sopivasti valoa läpi, jotta terassi on valoisa. Se on kestänyt hyvin talvien lumikuormat, etenkin kun runsas lumisina talvina huolehdimme ettei lumikerros pääse liian paksuksi.

Grillikatos pihalle. Valmis katos iltavalaistuksessa.

Grillikatoksen kohdalla kennokate oli vanhojen kokemusten pohjalta helppo valinta. Meillä ei ole tarkoitusta rakentaa talvisin lämmintä tilaa, joten valitsimme edullisimman 10 mm levyn. Levyjä saa eri levyisinä, 2100 mm ollessa levein. Pituuksissa päästään tarvittaessa 7 metrin pituuteen. Meidän grillikatoksen katossa levyn pituus on 5 metriä. Valitsimme kaikkein leveimmän eli 2100 mm levyn, jolloin saumoja tuli vain kaksi. Väriksi valikoitui opaali. Opaalilla kattolevyllä on kirkkaaseen nähden parempi UV-suodatuskyky. Ja viimeistään heti asennuksen jälkeen oli selvää että värivalinta oli juuri oikea. Levyjen tilaaminen onnistuu helposti Keraplastin verkkokaupasta.

Grillikatos pihalle. Lasiovet grillikatokseen.

Lasiovet terassille

Pyysimme terassin lasitukseen lasitarjouksia muutamasta paikasta, mutta valitsimme lopulta paikallisen toimijan. Saimme heiltä lasiovet kohtuuhintaan ja vieläpä asennettuina. 11 vuotta sitten lasiovet kustansivat asennettuina noin 2 500 euroa. Sivulle liukuvat lasiovet kahdella sivulla antavat suojaa tuulelta ja kylmyydeltä. Ovia avaamalla pääsee lämpö pois kuumina päivinä ja tuulenvire vilvoittaa mukavasti

Lasiovet grillikatokseen.

Grillikatokseen tuli kahdelle sivulle lasiovet. Toisella sivulla lasiovien leveys on 4,8 metriä ja toisella 3,2 metriä. Korkeutta ovilla on 2,1 metriä, mikä ainakin osalla toimittajista on ns. vakiokorkeus. Ovien hankinnassa hyödynsimme luonnollisesti internettiä, ja etsimme eri toimittajia. Pyysimme tarjouksia useammaltakin toimittajalta, mutta tänä kesänä tuntui olevan liikaa töitä ja asiakkaita kun suurin osa ei saanut edes tarjousta aikaiseksi. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin pari tarjousta, joista valitsimme Keraplastin tarjouksen. Keraplastilla on myös netissä hyvä laskuri, jolla voi laskea hinnan lasioville ja suoraan myös tilata lasiovet. Ostimme samasta paikasta myös katoksen valokatteet. Lasiovien hinnaksi toimitettuna pk-seudulle tuli 2 700 euroa. Eroa muihin tarjouksiin tuli joitakin satasia. Hinta oli tasolla, jota osasimme odottaa. Suurempi yllätys tuli toimitusajan kohdalla. Odotuksissa oli muutaman viikon päähän osuva toimitus, mutta tilausvahvistuksessa toimitusajaksi ilmoitettiin kaksi kuukautta  🙄 Lasiovet saapuivatkin pihaan oikealla viikolla ja pääsimme suunnitelmien mukaan asentamaan ovet.

Grillikatos pihalle. Lasiovissa on lukko.

Asentaminen

Tällä kertaa asensimme ovet itse. Ovien asentaminen sujui melko suoraviivaisesti. Toimituksen mukana tuli kaikki tarvittavat ruuvit. Myös asennusohjeet tulivat toimituksen mukana, vaikka olimmekin jo tulostaneet ne valmiiksi Keraplastin verkkosivuilta. Esimmäiseksi asensimme ylä- ja alakiskot. Molempiin kiskoihin piti ensin porata metalliterällä ruuveille reiät 400 mm jaolla. Yläkiskot oli helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Alakiskoille piti ensin porata betonivaluun reiät ja asentaa tulpat (ainoat kiinnitystarvikkeet, jotka eivät olleet mukana toimituksessa). Kiskojen asennuksen jälkeen ovet nostettiin paikoilleen. Asennusta helpotti paljon se, että ovet oli pakattu oikeassa järjestyksessä, jolloin ne pystyi nostamaan suoraan omille paikoilleen.

Asennus viimeisteltiin asentamalla päätyihin päätylistat. Päätylistoihin ruuvien paikat porattiin 600 mm jaolla, ja ne oli myös helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Ovien lukitusta varten mukana tuli lukitustapit, joita varten porattiin reiät päätylistaan ja oveen. Lukitustappi on vakiovaruste, joka tulee ovien molempiin päihin. Lukitutapin saa kiinni/auki vain katoksen sisäpuolelta. Niinpä toisen oven toiseen päätyyn tilasimme ulkopuolelta lukittavan Abloy-lukon, joka olikin asennettu jo valmiiksi tehtaalla 👍

Lasiovet grillikatokseen.

Lasiterassit ovat hyvä tapa rakentaa lisätilaa omakotitaloon. Lasitus myös jatkaa tilan käyttöaikaa kesän molemmista päistä.

Kesän DIY projektit

Kesän DIY projektit

Tämän kesän DIY projektit. Tämä kesä on ollut kiireinen meidän perheessä. Olemme olleet kesällä reissussa 3 viikkoa. Ensin olimme Ahvenanmaalla viikon lasten jalkapalloturnauksen myötä. Sitten lähdimme Espanjaan Torreviejaan metsästämään meille loma-asuntoa. Ehdimme kuitenkin tehdä muutaman pienen DIY projektin ennen kesän reissuja.

Kesän DIY projektit.

Uusi kukkapenkki

Viime talvena suuret lumimäärät tippuivat katoltamme suoraan kukkapenkkiin. Matkalla lumet katkaisivat kaksi kartiokuusta, ja tästä saimmekin syyn kukkapenkin uusintaan. Kukkapenkki on vanha ja meillä on ollutkin mielessä sen uusiminen. Näin saimme oikean syyn tehdä tämä projekti.

Kesän DIY projektit.

Poistimme penkistä katkenneet kartiokuuset. Samalla poistettiin aiemmin kasvien rajaamiseen ja penkin pengerrykseen käytetyt kivet. Vuosien varrella penkkiin oli upotettu sekä luonnon kiviä, että betonisia pengerryskiviä. Otimme myös kaikki muut vanhat kasvit pois penkistä ja näin pääsimme aloittamaan alusta suunnittelun. Yhden ainoan jätimme penkkiin ja se on pioni. Se on viihtynyt niin hyvin ja on näyttävän näköinen, joten emme halunneet poistaa tätä. Rakensimme penkkiin uuden korkean ”kukkaruukun” harkoista. Tämä sitten liipattiin ja maalattiin kuten nuotiopaikkamme. Kukkaruukku sijoitettiin lähes kokonaan lipan alle ettei lumet pääse enää putoamaan suoraan istutuksien päälle. Myös penkissä sijaitseva suihkulähde sijoitettiin kukkaruukun sisälle. Hankimme loppupenkkiin runsaasti uusia kasveja ja aika näyttää miten ne sopivat yhteen. Istutimme uudet kasvit isoissa ryhmissä, jotta lopputulos olisi näyttävä.

Kesän DIY projektit.
(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Grillikatoksen korjaus

Rakensimme viime kesänä grillikatoksen. Viime talven lumimäärä oli sille liikaa. Olimme juuri talven tuiskuissa lomamatkalla Miamissa joten emme päässeet poistamaan lunta katolta. Kevään suuret ja märät lumimassat vielä pahensivat tilannetta. Kattopalkit olivat murtuneet, ja saimme pelastettua katon tukemalla sen verran, ettei lumet tulleet sisälle asti. Ensimmäisenä hommana keväällä vaihdoimme kattopalkit uusiin.

Tuettuna katto kesti onneksi sen verran, että kattolevyt pääsi ruuvaamaan nätisti irti. Irtiruuvatut levyt oli helppo siirtää sivuun ja kattopalkit pääsi vaihtamaan melko helposti. Uusien palkkien päälle ruuvattiin kattolevyt uudestaan kiinni. Levyt voitiin kiinnittää samoista reiistä, jotta kattoon ei tulisi uusia reikiä ja vuotokohtia. Levyjä ruuvatessa huomasimme, että osa kiinnitysruuveista oli katkennut talven aikana. Katkenneet ruuvit luonnollisesti vaihdettiin uusiin.

Kesän DIY projektit ovat tähän mennessä olleet melko pieniä. Näiden lisäksi tänä vuonna tehdään normaaleja pieniä huoltotöitä, mutta suurempia projekteja ei ole suunnitteilla.

Grillikatos pihalle

Grillikatos pihalle

Grillikatos pihalle. Valmis katos iltavalaistuksessa.

Rakensimme viime kesänä grillikatoksen omakotitalomme pihalle. Meillä oli aikaisemmin pizzauunin ja grillin vieressä paviljonki, mutta se oli tullut tiensä päähän. Ajattelimme laittaa sen paikalle pysyvän katoksen. Niinkuin aina suunnitelmat karkasivat vähän käsistä ja katokseen tulikin takka ja televisio. Tätäkin projektia tehtiin koko kesä, mutta lopputulos todellakin palkitsee. Tämä on tällä hetkellä pihan suosikkipaikka 😍 Tässä kertaus miten grillikatos pihalle rakentui.

Grillikatoksen rakentaminen. Laatotuksen jatkamista.

Grillikatoksen rakentaminen alkaa

Rakentaminen aloitettiin purkamalla vanha paviljonki. Katon kankaat olivatkin jo melko haperoa, vaikka ne on aina talveksi otettu säilytykseen. Myös metallirunko alkoi osoittaa väsymisen merkkejä, joten rungon vaihto olisi ollut joka tapauksessa pian edessä. Purkamiseen ei juuri työkaluja tarvittu, sillä monet rakenteen osat olivat lukittu paikoilleen sisään painuvan metallisen “kuulan” avulla. Muutaman torx-ruuvin avaamisen jälkeen vanha palviljonki olikin siirretty nippuun odottamaan pois kuljetusta.

Grillikatos pihalle. Laatotuksen jatkamista.

Katoksen laajentaminen tarkoittaa myös nykyisen pihakivetyksen laajentamista nurmikon päälle. Suoraan nurmikon päälle ei kiviä kannata pinota, jollei kaipaa epätasaista lattiaa. Nurmikko ja multa painuu ajan saatossa ja lisäksi väleistä alkaa nopeasti kasvamaan ruohoa ja rikkaruohoja. Niinpä laajennuksen osalta kaivoimme nurmikon pois ja multaakin reilun 20 cm syvyydeltä. Kaivuun osalle levitettiin suodatinkangas, jonka tarkoitus on estää maa-ainesten sekoittuminen. Kankaan päälle levitettiin kantavaa maa-ainesta. Meillä sattui olemaan nuotiopaikan rakentamisen jäljiltä reilusti kivituhkaa, jota käytettiin tällä kertaa. Mikäli kivituhkaa ei olisi ollut, olisimme käyneet ostamassa läheiseltä hiekkakuopalta hiukan karkeampaa mursketta. Paviljongin alla olevaa pihakivetystä purimme noin metrin verran reunasta, jotta saimme mullan pois reunasta ja suodatinkankaan lomitettua vanhan pohjan kanssa.

Tämän jälkeen pohja pitää vielä tiivistää, jotta se ei painu ajan saatossa. Helpoiten tiivistäminen kävisi tärylätkällä, jonka voi vuokrata mistä tahansa konevuokraamosta. Tällä kertaa päädyimme käyttämään lihaskäyttöistä maantiivistintä. Lopputulos on sama, lihasvoimaversiolla aikaa vain kuluu enemmän ja kerrospaksuudet tiivistysten välillä ovat ohuemmat.

Grillikatoksen rakentaminen.

Suunnitellun takan kohdalle tehtiin samalla tavalla kivituhkalla pohja, jonka päälle valamme betonista pohjalaatan. Laattaa varten tehdään laudasta muotti. Laatta pitää myös raudoittaa. Raudoitukseen käytämme lattiavaluihin tarkoitettua teräs verkkoa, jota myös löytyy grillipaikan rakentamisen jäljiltä.

Pohjien valmistelun ja maan tiivistämisen jälkeen pääsimmekin pinoamaan pihakivetyksen takaisin ja jatkamaan sitä laajennuksen osalle. Kivetys on toteutettu Ruduksen klassikko-kivellä. Vuosien varrella pieni kaarrekivi on poistunut valikoimista, ja sitä kautta viuhkaladonta ei onnistu ilman kivien leikkaamista.

Betonivalu

Tulevaa takkaa varten grillikatoksen toiseen päätyyn valettiin betonilaatta. Laatan alta kaivettiin pois nurmi ja multaa. Kuopan pohjalle laitettiin suodatinkangas ja sen päälle kivituhkaa. Tiivistämisen jälkeen laatan valua varten rakensimme muotin. Muotin tekemiseen käy mikä tahansa jämälauta. Muotti pitää naulata tai tukea muuten, sen verran että muotti kestää laastin paineen. Me käytimme naulojen lisäksi muotin tukemiseen ylimääräisiä muurikiviä sekä kivituhkaa. Valu tehtiin säkkitavarana saatavasta S30-betonista. S30 toimii kuin valmistaikina, lisää vain vesi ja sekoita hyvin. Sekoittaminen onnistuu esimerkiksi porakoneella ja laastivispilällä (löytyy rautakaupoista). Yhdestä 25 kg säkistä tulee n. 13 litraa valmista betonia. Betonia voi hyvin vatkata ämpäri kerrallaan, edellinen satsi ei kerkeä vielä kuivumaan liikaa vatkauksen aikana. Laatan vahvuutta lisättiin myös raudoittamalla valu. Valmiista valuun tarkoitetusta valuverkosta leikattiin valun kokoinen pala, joka lisättiin noin puolessa välissä siihen asti valetun massan päälle ja peitettiin betonilla. Raudoituksen tulee olla kokonaan valun sisällä, jottei se pääse ruostumaan. Pinta tasattiin laastikauhalla ja jätettiin kuivumaan. Kuivumiseen on hyvä varata riittävästi aikaa laatan paksuuden mukaan.

Grillikatos pihalle. Rungon pystytystä.

Rungon pystytys

Valun jäädessä kuivumaan jatkoimme grillikatoksen rungon pystystä. Takaseinää varten rakensimme valmiin elementin, joka voitiin työntää pystyyn. Tärkein syy tähän on seinän takana oleva tuija-aita, mikä olisi vaikeuttanut ulkoverhoilun naulaamista. Elementti tuettiin kaatumisen varalta siksi aikaa kun muut seinät saatiin paikoilleen.

Muiden seinien osalta kulmiin pystytettiin tolpat ja kiinteiden seinien rungot pystytettiin, mutta ulkoverhoilu jätettiin vielä tässä vaiheessa asentamatta. Grillikatoksen etureunaan rakensimme noin 40 cm korkean korotuksen, jotta pulpettikattoon saadaan sopiva kaato. Rungon jälkeen olikin aika rakentaa katto.

Grillikatos pihalle. Katon rakentaminen.

Katon hankinta

Katoksi valitsimme Kerplastin PC-kerroskatteen. Kerroskate on valokate, mutta perinteisen aaltokuvion sijaan kate on pinnaltaan tasainen. Kerroskatteita on saatavilla 10, 16 ja 32 milliä paksuina. Paksuuden myötä ominaisuudet kuten eristävyys muuttuvat. Meillä ei ole tarkoitusta rakentaa talvisin lämmintä tilaa, joten valitsimme edullisimman 10 mm levyn. Levyjä saa eri levyisinä, 2100 mm ollessa levein. Pituuksissa päästään tarvittaessa 7 metrin pituuteen. Meidän grillikatoksen katossa levyn pituus on 5 metriä. Valitsimme kaikkein leveimmän eli 2100 mm levyn, jolloin saumoja tuli vain kaksi. Levyjen tilaaminen onnistuu helposti Keraplastin verkkokaupasta. Laskurin avulla saa helposti listan tarvittavista levyistä sekä tarvittavista asennustarvikkeista. Laskurin tuotteet on helppo lisätä ostoskoriin. Kattotervikkeet saa kotiin kuljetuksella tai ne voi noutaa itse Orimattilasta.

Grillikatoksen katto paikallaan.

Katto

Katon osalta oli alusta asti selvää, että käytämme valokatetta. Umpilaudoituksella ja kattohuovalla rakennettu katto olisi periaatteessa ollut vaihtoehto, mutta valokatteen avulla tilasta saa valoisamman mikä myös lisää tilan tuntua. Valokate on myös materiaalina kevyempää. Valokatteissa löytyy perinteisen aalto-kuvioidun lisäksi kenno- tai kerroslevyiksi kutsuttuja sileällä pinnalla olevia vaihtoehtoja. Me päädyimme Keraplastin PC kerroslevyihin. Kerroslevyjä saa useampaa eri paksuutta ja muutamaa eri värivaihtoehtoa. Levyissä löytyy kahta leveyttä (1050 mm ja 2100 mm). Valitsimme leveämmät levyt, jotta saumoja tulisi mahdollisimman vähän. Pituuksissa päästään jopa 7 metrin levyihin. Vakiopituudet menevät puolen metrin välein, mutta tarvittaessa voi pientä korvausta vastaan tilata juuri omaan tarpeeseen sopivilla mitoilla. Isot 2100 x 5000 mm levyt ovat melko kevyitä, mutta koosta johtuen käsittely vaatii kaverin.

Grillikatoksesta ei ole tarkoitus tulla eristettyä ja talvilämmitettävää tilaa, joten ohuin 10 mm levy on meille riittävä. Paksumpien levyjen merkittävä hyöty on nimenomaan lämmöneristys ja esimerkiksi talon yhteyteen tulevalla lasiterassilla 16 tai 32 mm levy olisi perusteltua. Väriksi valikoitui opaali. Opaalilla kattolevyllä on kirkkaaseen nähden parempi UV-suodatuskyky. Ja viimeistään heti asennuksen jälkeen oli selvää että värivalinta oli juuri oikea.

Grillikatos pihalle. Katto valmiina.

Grillikatoksen katteen asennusta varten rakennettiin ensin pitkittäisjuoksut. Pitkittäisjuoksuja tuli jokaiseen katelevyjen saumaan ja lisäksi levyjen keskelle. Pitkittäisjuoksujen väleihin asennettiin vaakajuoksut 600 mm jaolla tukemaan katetta. Asennustavaksi valitsimme alumiinilistaasennuksen. Vaihtoehtona olisi ollut H-lista asennus, mutta etenkin isoilla levyillä sitä ei suositeltu. Alumiinilista asennuksessa levyjen saumojen kohdalle pitkittäisjuoksun päälle laitetaan ensin EPDM alatiiviste, joka nidotaan kiinni juoksuun. Seuraavaksi katolle nostetaan katelevyt ja asetellaan kohdilleen. Alatiiviste on muotoiltu siten että katelevyn oikea asennuskohta on helppo havaita. Kun sauman molemmat levyt ovat kohdillaan, sauman päälle asetetaan alumiinilista. Alumiinilistan alappinnassa on myös EPDM tiivisteet. Alumiinilista ruuvataan kateruuveilla kiinni juoksuun. Leveiden levyjen asennus varmistetaan vielä muutamista kohdista ylä- ja alareunasta sekä levyn keskellä kulkevan juoksun kohdalta. Tähän tarkoitukseen asennustarvikkeissa löytyy omat aluslevyt kateruuvien kaveriksi. Katteen päällä liikuttaessa ja asennusta tehdessä apuna kannattaa käyttää esimerkiksi vanerilevyä tai leveää lautaa. Levyn tai laudan voi pehmentää esimerkiksi vaahtomuovipehmikkeilla katelevyn suojaamiseksi. Näin asentajan paino jakaantuu tasaisemmin eikä vaurioita levyjä.

Ulkoverhoilu osittain valmis.

Ulkopuolen verhoilu

Katon asentamisen jälkeen jäljelle jääkin vielä ulkopuolen viimeistely. Verhoiluun käytimme pohjamaalattua ulkoverhouslautaa (UTV 20 X 120). Laudat maalattiin ennen asennusta Pika Teholla, näin ollen asennuksen jälkeen tarvitsi vain maalata naulankantojen kohdat. Verhoilulaudoituksen asentamisen jälkeen maalasimme naulankantojen kohdata, sekä tarvittavat muut paikkamaalukset. Takaseinän osalta verhoilu asennetaan vasta takan muuraamisen jälkeen.

Uusi sohva valmiina.

Nyt grillikatos pihelle -projekti on siinä vaiheessa, että odottelemme takanpohjan valun kuivumista. Grillikatosta varten hankittu upea sohva on tuotu paikoilleen, joten katoksesta voi jo nauttia vaikka takka vielä puuttuukin. Takan rakentamisesta voit katsoa täältä.

Grillikatos pihalle. Lasiovet grillikatokseen.

Katokseen tuli kahdelle sivulle lasiovet. Toisella sivulla lasiovien leveys on 4,8 metriä ja toisella 3,2 metriä. Korkeutta ovilla on 2,1 metriä, mikä ainakin osalla toimittajista on ns. vakiokorkeus. Nyt nekin on vihdoin saatu paikoilleen ja siltä kantilta talvi voi tulla, sillä katos on nyt säältä suojassa.

Grillikatos pihalle. Valettu kuja lasioville.

Teimme jo kesällä ovien kiskoille valetut pohjat. Ensin mietimme jos kiskot asennettaisiin suoraan pihakivetykselle, mutta riski kivien liikkumiselle on olemassa. Niinpä googlaamisen ja pohdinnan tuloksena päädyimme valamaan kiskojen pohjat. Yhtenä vaihtoehtona mielessä pyöri myös kiskojen upottaminen kivetyksen kanssa samaan tasoon. Upotusajatuksesta kuitenkin luovuttiin, jotta kiskoille kertyvä vesi pääsee pois vapaasti. Vaikka kivetyksen kaadot on tehty johtamaan vesi poispäin. Kisko myös toimii kynnyksenä, estäen veden pääsyn katoksen sisäpuolelle.

Lasiovet grillikatokseen.

Ovien hankinnassa hyödynsimme luonnollisesti internettiä, ja etsimme eri toimittajia. Pyysimme tarjouksia useammaltakin toimittajalta, mutta tänä kesänä tuntui olevan liikaa töitä ja asiakkaita kun suurin osa ei saanut edes tarjousta aikaiseksi. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin pari tarjousta, joista valitsimme Keraplastin tarjouksen. Keraplastilla on myös netissä hyvä laskuri, jolla voi laskea hinnan lasioville ja suoraan myös tilata lasiovet. Ostimme samasta paikasta myös katoksen valokatteet. Lasiovien hinnaksi toimitettuna pk-seudulle tuli 2 700 euroa. Eroa muihin tarjouksiin tuli joitakin satasia. Hinta oli tasolla, jota osasimme odottaa. Suurempi yllätys tuli toimitusajan kohdalla. Odotuksissa oli muutaman viikon päähän osuva toimitus, mutta tilausvahvistuksessa toimitusajaksi ilmoitettiin kaksi kuukautta😳 Lasiovet saapuivatkin pihaan oikealla viikolla ja pääsimme suunnitelmien mukaan asentamaan ovet.

Grillikatos pihalle. Lasiovissa on lukko.

Asentaminen

Ovien asentaminen sujui melko suoraviivaisesti. Toimituksen mukana tuli kaikki tarvittavat ruuvit. Myös asennusohjeet tulivat toimituksen mukana, vaikka olimmekin jo tulostaneet ne valmiiksi Keraplastin verkkosivuilta. Esimmäiseksi asensimme ylä- ja alakiskot. Molempiin kiskoihin piti ensin porata metalliterällä ruuveille reiät 400 mm jaolla. Yläkiskot oli helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Alakiskoille piti ensin porata betonivaluun reiät ja asentaa tulpat (ainoat kiinnitystarvikkeet, jotka eivät olleet mukana toimituksessa). Kiskojen asennuksen jälkeen ovet nostettiin paikoilleen. Asennusta helpotti paljon se, että ovet oli pakattu oikeassa järjestyksessä, jolloin ne pystyi nostamaan suoraan omille paikoilleen. Asennus viimeisteltiin asentamalla päätyihin päätylistat. Päätylistoihin ruuvien paikat porattiin 600 mm jaolla, ja ne oli myös helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Ovien lukitusta varten mukana tuli lukitustapit, joita varten porattiin reiät päätylistaan ja oveen. Lukitustappi on vakiovaruste, joka tulee ovien molempiin päihin. Lukitutapin saa kiinni/auki vain katoksen sisäpuolelta. Niinpä toisen oven toiseen päätyyn tilasimme ulkopuolelta lukittavan Abloy-lukon, joka olikin asennettu jo valmiiksi tehtaalla 👍🏻

Lasiovet grillikatokseen.

Vihdoinkin grillikatos pihalle on täysin valmis. Talvella voimme hyödyntää katosta terassikalusteiden säilytykseen 😀

Harry Potter synttärit

Harry Potter synttärit

Harry Potter synttärit. Laituri 93/4.

Vietimme kaksi vuotta sitten lasten 9-vuotis syntymäpäiviä. Teeman valinta synttäreille oli helppo, Harry Potter synttärit. Se on tällä hetkellä varsinkin tyttöjen suuressa suosiossa. Kirjoja on luettu ja leffoja katsottu. Innostusta lisäsi hiihtoloman matkamme Floridaan. Kävimme Wizarding World of Harry Potterissa Universal Studioilla. Tämä oli lastemme Onnen Päivä!

Harry Potter synttärit. Puuskupuhin pöytä synttärisankarin koristelemana.

Synttäreiden suunnittelu

Käytimme viikkoja synttäreiden suunnitteluun. Koronakaranteenin aikana oli aikaa suunnitella ja selailla internetiä mitä vinkkejä löydettäisiin juhliin. Esim. Pinterest on täynnä mitä upeampia luomuksia juhlien tarjoilussa. Realismi silti käteen mitä itse pystyy ja ehtii tehdä synttäreiden eteen. Lapsilta tuli niin paljon hyviä ideoita, joista osa toteutettiinkin.

Juhlapöydät valmiina. Tässä Rohkelikon pöytä.

Synttäreiden tarjoilu

Tarjoilussa kakku on tietysti selviö. Mutta mitä kakkuun teeman puitteissa? Päädyimme teettämään omasta matkalla otetusta kuvasta kakkukuvan Confetissa. Yritimme tehdä kaulahuivin kakun ympärille vaihtelevalla menestyksellä… Kaulahuivin värit tulivat tupien väreistä. Juhlilla oli edustettuna kaksi tupaa. Rohkelikko ja Puuskupuh.

Harry Potter kakku.

Leivoimme itse salamakeksejä. Piirsimme leivinpaperiin salamankuvan ja sitä apuna käyttäen leivoimme keksit. Päällystimme keksit tupien värien mukaan. Pakollinen synttäritarjottava mokkapala sai myös salamat päällensä.

Harry Potter synttärit. Salamakeksit ja salamamokkapalat.

Lapset leipovat itse suklaamuffinssit tupien omiin muffinssivuokiin. Muffinssit kuorrutettiin vielä tuorejuusto-/kermakuorrutteella ja lippu päälle.

Tupien omat muffinssit.

Halusimme tarjota synttäreillä jotain suolaistakin ettei kaikki ole makeaa. Teimme pizzauunissa pieniä pizzoja vieraille. Osa söikin pizzoja, mutta kyllä se makea paremmin kauppansa tekee.

Pizzauuni lämpimänä.

Taikasauvojen teko

Ajattelimme tehdä kaikille synttärivieraille omat taikasauvat. Haimme Kodin terrasta sopivan paksuista pyörösauvaa. Nämä sahasimme sopivan mittaisiksi. Sitten kuumaliimalla tikkuun koristeita tekemään. Kuumaliiman kuivuttua tikut maalattiin mustalla/ruskealla/kultaisella spraymaalilla. Näin kaikilla oli sauvat tarvittavien taikojen tekemiseen.

Harry Potter synttärit. Taikasauvat ja Harry Potter lasit.

Tuparintamerkkien teko

Lapset olivat innoissaan mukana synttäreiden sunnittelussa niinkuin tekemisessäkin. He tekivät ja keksivät itse, että voisivat tehdä tupamerkit hamahelmistä. Hieno idea! Kun merkit oli tehty ja silitetty, niin kuumaliimalla liimattiin hakaneula merkin taakse. Joukkueiden kapteenit saivat valita oman joukkueen jäsenet ja ojentaa heille oman tuvan rintamerkin!

Harry Potter synttärit. Rohkelikon ja Puuskupuhin tupamerkit.

Roikkuvien kynttilöiden teko

Suuressa salissa pitää tietysti olla roikkuvat kynttilät. Nämä sai tehtyä helposti vessapaperirullista. Vessapaperirullan yläreunaan tehtiin valunutta steariinia kuumaliiman avulla. Tämän jälkeen nämä maalattiin valkoisiksi. Sitten sisälle pieni led lämpökynttilä mitä saa esim. Ikeasta. Tämän jälkeen neulaa käyttäen pujotetaan siima yläosasta läpi ja kynttilät ovat valmiit.

Suuren salin roikkuvat kynttilät.

Tiilioven teko

Ostimme Ikeasta pöytäliinan. Kodin Terrasta löytyi punaista maalia ja pehmeä sieni, jolla saa tiilen jäljet tehtyä. Kastoimme sienen maaliin, jolla teimme tiilen jälkiä pöytäliinaan. Toimi hyvin. Tämän jälkeen leikattiin aukko, josta pääsi kävelemään sisään.

Valmis tiiliseinä laiturilla.

Junaliput Hogwartsiin

Tulostin Pinterestista hienot junaliput kaikille. Päällystimme liput kontaktimuovilla, jotta ne säilyisivät ehjinä ja jäisivät muistoksi juhlista. Lipun sai saapuessaan juhlille. Tämän jälkeen mentiin 9 3/4 laiturille ja käveltiin sisään Hogwartsiin elokuvan musiikin siivittämänä!

Harry Potter synttärit. Junaliput juhlavieraille.

Huispausmaalien teko

Huispauskentälle tarvitsimme kolme hulavannetta. Näitä löytyy ihan perus cittaristakin. Maalasimme hulavanteet kultaisella spraymaalilla. Vanteet kiinnitettiin säbämaaleihin nippusiteillä, joten saimme tukevat maalit huispauksen pelaajille. Kevyellä rantapallolla oli paras pelata huispausta. Noidat laittoivat kyllä aika nopeasti luudat parkkiin ja peli jatkui ilman luutia 😉

Harry Potter synttärit. Huispauskenttä valmiina.

Suklaasammakoiden teko

Tilasimme synttäritarvikkeita synttarikuningas kaupasta. Löysimme suklaasammakoiden muotit funidelia kaupasta. Sulatimme suklaata, jonka sitten kaadoimme muotteihin. Taputimme muotteja varovasti pöytää vasten, jotta ilmakuplat lähtevät muoteista pois. Tämän jälkeen sammakot piti jäähdyttää jääkaapissa. Meillä sammakot olivat yön yli jäähtymässä, mutta lyhyempikin aika riittää.

Harry Potter synttärit. Laituri ja Rohkelikon suklaat paketointia vaille valmiit.

Suklaasieppien teko

Ostimme Ferrero rocher suklaita. Niihin sai tulostettua Pinterestistä valmiita siipien kuvia. Siivet vain leikattiin irti ja laitoimme päälle vielä oman tuvan tarran. Näin kaikki huispauksen pelaajat saivat pelin päätteksi suklaisen siepin.

Harry Potter synttärit. Valmiit suklaasiepit huispauksen pelaajille.

Synttäreiden ohjelma

Synttäreille on hyvä suunnitella jotain ohjattua ohjelmaa. Varsinkin jos on jokin teema. Meidän ohjelmassa oli:

  • Salaman laittoa Harryn otsaan (siis aasin häntää.)
  • Sana bingoa (etsitään sanoja sanaristikosta.)
  • Vapauta Dobby (heitettiin sukkia reikään.)
  • Taian tekeminen (lapset saivat taikaloitsuja ja nämä piti osata tehdä. Loitsut osannut sai palkinnoksi herkkupussin.)
  • Pinjata. Lajitteluhattu oli ahdettu täyteen karkkia. Ja tämä kelpasi!
  • Lohikäärme Norbert löytyi takasta.
Vapauta Dobby. Heitä sukka reikään!
Harry Potter synttäri. Pinjata lajitteluhattu.
Norbert takassa.

Harry Potter synttärit olivat erittäin onnistuneet. Sekä sankarit että juhlavieraat olivat innoissaan mukana leikeissä ja peleissä. Tarjoilut maistuivat ja kotiin sai ilmapallon lähtiessään. Hienoja muistoja jäi synttärisankareille kuin myös vieraillekin.

Harry Potter synttärit. Ilmapallot juhlavieraille. Tupien väreissä tietty.
Nuotiopaikka pihalle

Nuotiopaikka pihalle

Valmis nuotiopaikka.

Rakensimme omakotitalomme pihalle itse suunnitelemamme nuotiopaikan kaksi vuotta sitten. Paikka nuotiolle oli valittu, ainoastaan paikalla oleva kallio aiheutti mutkia matkaan. Emme halunneet räjäyttää kalliota, koska se on kaunis ja siinä on lapsilla hyvä pulkkamäki talvisin. Keksimme tehdä nuotiopaikasta puolikaaren muotoisen, joka on kalliossa kiinni. Nuotiopaikan tekemisen jälkeen, huomasimme että jotain puuttuu ja lisäsimme istuinosan taakse kukkapenkin. Tässä kertaus miten nuotiopaikka pihalle syntyi.

Järkyttävän iso kivi. Kiven halkaisemiseen meni monta päivää.

Vanha kukkapenkki kaivettiin ylös, ja kuoppa täytettiin murskeella ja kivituhkalla. Täyttö tiivistettiin pienellä tärylätkällä. Tulipaikan viereen rakennamme kiinteän penkin. Penkin kohdalta löytyi n. metrin halkaisijaltaan oleva kivi, jonka liikkuttelu ei onnistuisi. Googlettamalla kiven halkaisemiseen löytyi kaksi vaihtoehtoa: kivikiilat ja etanadynamiitti. Kävimme ostamassa 20mm kiviterän iskuporakoneeseen sekä 3 kpl kivikiiloja. Ensin kiveen porattiin n. 10-15 cm välein reikiä. Graniitin poraaminen ei ole mitenkään helppoa, vaan 15-20 cm syvän reiän tekemiseen meni aikaa. Tämän jälkeen kiilat aseteltiin reikiin ja vasaroitiin mahdollisimman syvälle. Kolmella kiilalla sai isoja lohkareita irti. Joka kerralla kiila ei kuitenkaan kiveä halkaissut, olisiko syynä ollut liian matala reikä tai liian harvakseltaan poratut reiät. Tällöin porasimme lisää reikiä ja haimme myös purkin etanadynamiittia auttamaan kiiloja. Loppujen lopuksi kiveä saatiin riittävästi lohkottua, ettei se olisi edessä.

Nuotiopaikka pihalle. Ensimmäinen kerros citymuurikiviä ja arinatulitiiliä.

Tulipaikan rakentaminen

Tiivistetyn kivituhkan päälle asettelimme ensimmäisen kerroksen Citymuurikiviä. Ladontaohjeen mukaan ympyrään menisi 24 kiveä. Meidän tulipesässä on 23 kiveä/kerros, jolloin sisähalkaisijaksi tulee 95 cm. Seuraavat kaksi kerrosta liimattiin kiviliimalla edellisen päälle tiililadonnalla. Kolmella kerroksella korkeudeksi tulee n. 45 cm, joka on osoittautunut varsin toimivaksi.

Tulisijan pohjalle ladoimme pizzauunista ylijääneet arinatulitiilet. Tulitiilien ympärille jäävä alue täytettiin kivituhkalla. Kivituhkaan sai myös hyvin painettua grilliritilän tolpan tukevasti pystyyn. Tulisijan ulkopuolelella jatkoimme pihakivetystä muurikiviin asti.

Vaahtokarkkia paahtamassa.

Istumapaikan rakennetta mietittäessä vaihtoehtoina oli harkoista muuraaminen ja betonista valaminen. Toteutustavaksi valikoitui betonista valaminen ja selkänojan tekeminen harkoista. Betonista valaminen vaikutti järkevimmältä pohjan epätasaisuuden vuoksi sekä penkkiin haluttu pyöreä muoto. Jälkikäteen mietittynä myös pohjassa olisi voinut käyttää harkkoja ja betonia yhdessä.

Penkin oikaisu.

Penkin valaminen

Penkin rakennus aloitettiin vahvistamalla pohja. Pohjasta poistettiin ensin multa ja muu painuva maa-aines. Tilalle laitettiin kivituhkaa joka tiivistettiin. Kivituhkan päälle rakennettiin valua varten muotti. Muottiin käytettiin vanhoja varastosta löytyneitä lautoja sekä kovalevyä.

Valaminen päätettiin tehdä itse S30 sementtilaastia sekoittamalla. Niinpä vanha betonimylly kaivettiin varastosta esiin. Laastia kului reilu 1000 kg, mutta edelleen materiaali jäi halvemmaksi kuin pumppuautolla paikalle tuotu valmisbetoni. Rautakaupoista saa sementtilaastia myös 1000 kg säkeissä, mutta rahtien kanssa hintaero 25 kg säkkeihin jäi vielä melko pieneksi. Valun raudoitukseen käytettiin 4mm valuverkkoa, josta leikattiin sopivia paloja.

Pieniä haasteita valun yhteydessä koettiin valumuotin kestävyyden kanssa. Muotin rakentamisessa kannattaa olla huolellinen ja varmistaa muotin tukevuus. Jälkikäteen ajateltuna muotin olisi voinut muurata harkoista ja täyttää betonilla.

Vielä maalaamaton penkki nuotiopaikalla.

Selkänoja ja viimeistely

Penkin selkänoja muurattiin H-150 harkoista. Selkänojaan valittiin hiukan leveämpi harkko, jotta selkänojan pääliosaa voidaan käyttää koristelyhtyjen sijoitteluun. Harkot muurattiin paikalleen mahdollisimman hyvin kaarevaa muotoa noudattaen.

Penkki ja selkänoja viimeisteltiin Weberin 137-oikaisulaastilla, ja lopulta selkänojastakin saatiin nätin kaareva. Pintalaastin kuivuttua pinta käsiteltiin Tikkurilan kivipohjusteella, jotta vesi ei pääsisi pehmittämään laastia. Alkuperäinen ajatus oli jättää penkki betoni-/laastipinnalle, mutta päädyimme kuitenkin maalaamaan penkin valkoiseksi Kivitex-maalilla. Samaa maalia käytimme pizzauunin maalaamiseen.

Nuotiopaikka pihalle. Halkojen säilytyspaikka.

Puuvarasto ja kukkapenkki

Nuotipaikalla tarvitaan tietysti myös puita, joten oma pieni puuvarasto olisi hyödyllinen. Puuvaraston seinät muurattiin H-75 harkoista ja kansi valettiin betonista. Kantta voi käyttää juomien ja grillattavien ruokien pöytä- ja laskutasona. Pinnat viimeisteltiin 137-oikaisulaastilla. Puuvaraston pohjaksi jätettiin kivituhka. Kivituhkan päälle rakensimme vanhasta leikkimökin portaasta alustan, jotta puut eivät olisi suoraan kostean kivituhkapinnan päällä.

Penkin tausta oli hiukan tylsän oloinen, ja mietimme miten sitä voitaisiin elävöittää. Niinpä saimme ajatuksen tehdä penkin taakse kasveille istutuslaatikon. Istutuslaatikon reuna muurattiin samoilla H-75 harkoilla kuin puuvarasto. Ja pinnat oikaistiin ja viimeisteltiin 137-oikaisulaastilla. Alimpaan kohtaan jätimme hiukan rakoa, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Pinnanmuodoista johtuen istutuslaatikko on toisesta päästä syvempi kuin toisesta. Pohja tasattiin kivituhkalla, jonka päälle kaadettiin kerros ruukkusoraa. Ruukkusoran päälle sitten tuli multaa n. 30 cm kerros. Kukkapenkki tekikin nuotiopaikasta erittäin viihtyisän.

Valmis nuotiopaikka ja penkki.

Nuotiopaikka pihalle -projekti ylitti odotukset. Nuotion ääressä on viihdytty useana iltana makkaraa ja vaahtokarkkeja paistellen.

Pizzauuni pihalle

Pizzauuni pihalle

Pizzauuni pihalle.

Pizzauuni pihalle näki päivänvalon 3 vuotta sitten. Suunnittelimme ja teimme uunin itse. Pizzauunin rakentamiseen meni kuivatusaikoineen koko kesä, eli hätäisen hommaa DIY pizzauuni ei ole. Pizzauuni on toiminut moitteettomasti, ja sitä on käytetty varsin usein. Viime vuonna kirjoittelimmekin pizzauunin kuulumisista, ja tuolloin korjailimme muutamaa halkeamaa ja maalasimme pinnan uudestaan.

Pizzauuni pihalle. Valmis pizza.

Pizzauuni on lämmennyt kevään ja alkukesän aikana jo useamman kerran. Jokaisella kerralla huomaa mikä ero on sähköuunilla ja puulämmitteisellä uunilla. Jokaisella paistokerralla tuntuu myös oppivan jotain uutta, pieniä hienosäätöjä miten uunia esilämmittää jotta paistaminen onnistuu tasaisesti.

Pizzat paistumassa.

Pizzaresepti

Taikinan teemme edelleen samalla reseptillä kuin aiemmin. Taikinan vaivaamisessa olemme siirtyneet käyttämään moinitoimikonetta. Koneen kanssa on helpompaa vaivata taikinaa n. 20 minuuttia ennen kuin lisäämme veteen sekoitetun merisuolan. Pidemmällä vaivausajalla taikinasta tulee paremman makuinen ja Pizze-kirjan mukaan myös paremmin sulavaa. Taikina saa nousta yön yli kostean liinan alla. Olemme nyt kokeilleet muutaman kerran kelmua, sillä pyyhe meinaa kuivua yön aikana kuivattaen taikinan pinnan. Kelmu on toiminut hyvin, ja estänyt pinnan kuivumisen. Aamupalan jälkeen taikina jaetaan nyrkin kokoisiin palloihin jotka pyöritetään palloiksi. Pallot jätetään vielä nousemaan lisää pyyhkeen alle.

Pizzauuni pihalla. Pizzat paistumassa.

Täytteisiin ei ole juurikaan tullut muutoksia. Ainoastaan Calabra Picante salamin tilalle olemme vaihtaneet Ndujan. Molemmat ovat tulisia salamimakkaroita. Ensimmäisen ollessa perinteisempää siivuina myytävää salamia. Nduja on tahnamainen tulinen salamimakkara jota saa purkissa. Olimme kuulleet Ndujasta, mutta emme olleet siihen törmänneet. Keväällä sattumalta purkki osui silmään Jumbon Citymarketissa, ja pakkohan sitä oli kokeeksi ostaa. Nduja toimii loistavasti pizzassa jos haluaa hiukan potkua mukaan. Ndujasta tuli kertaheitolla jääkaapin vakioelintarvike.

Pizzauuni pihalle.

Pizzauuni pihalle on ainakin meidän perheessä onnistunut hankinta. Vaikka se vei aikaa, niin kyllä pizza on vaan paljon parempaa pizzauunissa tehtynä. Pizzauunin lämmittäminen menee varsinkin kesäisin vallan mainiosti siinä pihatöiden lomassa. Meillä on pieni puuvarasto heti pizzauunin alapuolella, josta saa puita nopeasti lämmittämiseen. Tietysti myös pizzan pohjalla on suuri merkitys lopputulokseen. Olemme löytäneet hyvän, toimivan reseptin. Pitkä pizzalapio helpottaa pizzojen ottamista uunista ja hyvä harja helpottaa uunin pitämistä puhtaana.

Ilmalämpöpumppu omakotitaloon

Ilmalämpöpumppu omakotitaloon

Ilmalämpöpumppu omakotitaloon.

Kesät ovat viime vuosina olleet kuumempia kuin aiemmin, tai ainakin tuntuneet kuumemmilta. Muistissa on mukavia useamman viikon jaksoja jolloin on voinut huoletta kulkea shortseilla ja T-paidalla. Samalla lämpö tuntuu myös asumismukavuudessa. Etenkin öisin toivoisi hiukan viilennystä ja sitä kautta parannusta uniin. Omakotitalomme on rakennettu kahteen kerrokseen. Yläkerrassa, jossa myös makuuhuoneet sijaitsevat, on jo useamman vuoden ollut ilmalämpöpumppu. Tänä syksynä hankimme sijoitusasuntoihimme viilentävät ilmaläpöpumput vuokralaisten asumismukavuutta parantamaan. Samalla päätimme hankkia myös omakotitaloomme alakertaan viilentävän ilmalämpöpumpun.

Yläkerrassa pumppu on sijoitettu aulaan, josta se puhaltaa viilennystä makuuhuoneisiin. Kone sijoitettiin portaiden yläpuolelle siinä toivossa, että viilennystä saataisiin myös alakertaan. Loppujen lopuksi vaikutus alakertaan on marginaalinen. Niinpä olimme jo reilun vuoden pohtineet toisen ilmalämpöpumpun hankkimista alakertaan.

Ilmalämpöpumppu omakotitaloon.
0

Lämmittävä vai vain viilentävä

Yläkerran pumppu on perinteistä mallia, jota voi käyttää myös lämmittämiseen. Alakerran pumppua suunniteltaessa mietimme kuinka usein olimme käyttäneet pumpun lämmitysominaisuutta. Emme muistaneet ainoatakaan kertaa, jolloin olisimme lämmitystä käyttäneet.

Yläkerran ilmalämpöpumppu on ollut paikoillaan jo noin 10 vuotta. Silloin ei markkinoilla ollut vain viilentäviä malleja. Vain viilentävät mallit ovat tietojemme mukaan melko uusi tuttavuus. Vain viilentävät mallit sopivatkin hyvin kerrostaloihin, joissa usein tuntuu lämmityksen käyttö olevan kielletty. Syinä mainittu kondenssiveden jäätyminen poistoränneihin ja mahdollinen vaikutus talon lämpötilan ohajuslogiikkaan. Viilentävät pumput ovat myös selkeästi edullisempia. Hintaeroa saman valmistajan lämmittäviin versioihin on 500 eurosta ylöpäin, ja kalleimpiin malleihin nähden jopa 1000 euroa.

Alakerran olohuoneessa asennuspaikkoja on rajallisesti. Sopivan koneen ja asennuspaikan valinta ovatkin olleet yksi päätöstä ja hankintaa hidastavista tekijöistä. Kahdella seinällä on korkeat ikkunat, ja kolmannella portaat vievät seinäpinnasta merkittävän osan. Portaiden vieressä olisi tilaa, mutta silloin viilennyksen hyöty ei leviäisi niin helposti esimerkiksi keittiöön. Paras paikka on terassin oven yläpuolella. Oven yläpuolella on suurin piirtein 35 cm tilaa koneelle. Meillä kävi jo edellisenä kesänä yhden firman edustaja tarjoamassa ilmalämpöpumppua. Heillä ei ollut ainakaan silloin mallistossa vain viilentäviä koneita. Heidän koneet myös olivat liian korkeita asennettavaksi toivomaamme paikkaan. Päädyimme hankinnassa Gree Eco 35 malliin, jonka pystyi asentamaan toivottuun paikkaan.

Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö.
Joulun koristelut

Joulun koristelut

Joulun koristelut.

Tänä vuonna on näyttänyt siltä, että kaupat aloittivat joulukaupan todella ajoissa. Hyvä, että Halloween saatiin juhlittua, niin samalla kellonlyömällä ilmestyivät kauppaan joulutavarat. Miten se vaikuttaa siltä, että joulu alkaa tulla joka vuosi aikaisemmin…. No me olemme jo Halloweenin juhlineet ja innostuimme lasten kanssa aloittamaan joulun koristelut jo nyt ja laittamaan vähän jouluvaloja ennen kuin joulusesonki on edes alkanut. Ne piristävät kivasti tätä synkkää, sateista maisemaa.

Joulun koristelut.

Köynnökset

Olimme tilanneet jo syksyllä valkoista köynnösnauhaa netistä. Sunnittelimme käynnökset takan päälle ja portaiden kaiteeseen ja tolppaan alakerrassa. Tilattu köynnös olikin todella passeli tähän hommaan. Tilasimme pelkän köynnöksen, koska se oli paljon halvempi kuin köynnös valojen kanssa. Ledvaloja saa nykyään ostettua muutamalla eurolla, ja niihin ei tarvitse edes sähköjohtoa, joka helpottaa valojen sijoittelua huomattavasti. Köynnöksen ja valojen asettelun jälkeen hankimme asetelmaan lisää joulupalloja. Nämä ja muutama rusetti löytyivätkin halvalla Rustasta ja väri oli mitä mainioin. Ostimme viime vuonna Vepsäläiseltä Shishi:n joulupalloja, mutta nämä säästämme joulukuuseen.

Joulun koristelut.
Joulumaan rakentelua.

Joulumaan rakennus

Olemme joka joulu rakentaneet oman asetelman joulumaasta. Iso Normann Copenhagenin lyhty toimii tässä mahtavasti. Tänä jouluna onkin saatavilla todella hyvin rekvisiittaa joulumaan rakentamiseen. Lisäosat tonttuoviin ym. tuovat hyviä vaihtoehtoja joulumaiden rakentamiseen. Tämä onkin kivaa puuhaa lasten kanssa. Tänä jouluna teimme kaksi asetelmaa. Toinen keittiöön, josta löytyy musta lyhty ja toinen olohuoneeseen, josta löytyy valkoinen lyhty. Tykkäämmekin asetella lyhtyyn aina sensongin mukaisen asetelman 😊

Joulumaan rakentelua.

Tähdet ikkunaan

Aloittelemme tänä vuonna joulun laittamista osissa. Kaivoimme joulukoristeista ulos vain osan tässä vaiheessa. Loput täydennämme lähempänä joulua. Nyt ikkunaan pääsivät valotähdet. Näitä löytyykin varmaan jokaisesta kodista. Ne tuovat kivasti tunnelmaa. Tähtiä löytyy vaikka minkälaisia ja -värisiä. Meiltä löytyy ihan valkoiset harmailla koristeilla. Nämä valitsimme ihan koon perusteella. Meillä on isot ikkunat olohuoneessa, ja se vaatii aika isot tähdet, jotta ne istuvat ikkunoihin. Yhdellä sivulla niitä löytyy 4, niinkuin on ikkunoitakin.

Joulutähdet paikallaan.

Joulun koristelut on nyt aloitettu näillä koristeilla. Muutenkin joulu alkaa olemaan hyvin hallinnassa, koska joulukalenterit on jo hankittu hyvissä ajoin. Kalenterien valinnasta voit lukea täältä. Joulukalenterien arviointia tulossa kunhan päästään nauttimaan ensin muutama luukku 😋

Halloween juhlat

Halloween juhlat

Happy Halloween

Lokakuun lopussa juhlitaan Halloweenia. Halloween on tullut Suomeen Amerikasta ja nykyään Suomessakin juhlitaan tätä ”juhlaa”. Kaupoista saa Halloweenin koristeluun vaikka mitä tarvikkeita ja varsinkin kurpitsan kaivertaminen kuuluu Halloweeniin. Amerikassa perinteisesti kurpitsat käydään poimimassa pellolta. Olemmekin täällä pääkaupunkiseudulla päässeet kokeilemaan saman, ja se oli tosi hauskaa. Kurpitsan poimimisen lisäksi paikassa sai paahtaa vaahtokarkkeja ja makkaroita nuotiolla. Ja myytävänä oli tietysti kurpitsakeittoa. Halloween katkaisee pimeän syksyn kivasti ja antaa jotain suunniteltavaa juhlien muodossa. Tässä meidän vinkit miten järjestää Halloween juhlat koko perheelle.

Halloweenin tarjoilua.

Tarjottavat Halloween juhlissa

Olemme huomanneet myöskin Halloween juhlissa sen, että varsinkin lapsivieraille maistuu makea paremmin kuin suolainen. Jos on aikaa panostaa tarjoiluihin, niin tarjoiluista saa mahtavat. Meillä on muutama vakio tarjottava Halloween juhlilla:

  • Halloween mokkapala. Mokkapalat maistuvat aina varsinkin lapsivieraille.
  • Veriset sormet. Nakit joiden päihin on laitettu mantelilastu. Koristellaan ketsupilla, jotta näyttäisi vereltä. Kokeilimme tätä kerran hodarisämpylöiden kanssa, ja lapset söivät mielummin pelkkiä nakkeja 😯
Happy Halloween.
  • Vaahtokarkit. Näitä voi mahdollisuuksien mukaan dipata suklaalähteeseen.
  • Halloween karkkia. Näitä on nykyään tarjolla vaikka kuinka paljon. Esim. hampaita, silmämunia ym.
  • Halloween aiheisia keksejä. Esim. hämähäkkikeksi, haamupipareita ym.
  • Sipsejä/popcornia.
Halloween koristelua.

Halloween koristelu

Osa juhlien hienoutta on juhlien ja koristelun suunnittelu. Olemmekin usein askarrelleet lasten kanssa Halloween koristeita ja kutsukortteja. Valmiita koristeita löytyy ihan perus ruokakaupastakin. Nämä ovat monivuotisia, joten käytön jälkeen vain säilöön ensi vuotta varten.

Halloween koristelua.

Halloween juhlien leikit

Halloween juhlille voi järjestää vaikka mitä leikkejä. Hyviä vinkkejä löytyy pitkin internetiä. Tässä meidän Halloween leikkejä:

  • Sokkorata. Toimii varsinkin pienten lasten kanssa. Pahvilaatikoihin on piilotettu esim. spagettia/jauhoja, ja lasten tulisi uskaltaa kokeilla ja arvata mitä laatikoissa on.
  • Halloween Bingo. Ehdoton suosikki joka vuosi. Olemme tulostaneet Halloweeniin liittyviä kuvia ja tehneet niistä bingoalustan. Yksi ottaa purkista samoja kuvia, ja katsotaan kuka saa ensimmäisenä bingon.
Halloweenin koritelua.
  • Murhaaja. Yksi joukosta on murhaaja, ja yrittää murhata muita silmäniskulla tai kosketuksella ilman että murhaajaa saadaan selville.
  • Pullonpyöritys. Tämä toimii aina. Muut keksivät tehtäviä jääneelle.
Kurpitsa lyhty.
  • Halloween ruletti. Pyörivän alusta päälle on laitettu muutama syötävä juttu mukin alle. Esim. kirpeä karkki, silmämuna tai Domino-keksi, jonka täyte on vaihdettu hammastahnaan 😂 Vuorollaan lapset pyörittävät ja kohdalle osuneen mukin alta paljastuu mukava tai ikävä yllätys…. Ehdoton suosikki kouluikäisillä!
  • Aarteen metsästys taskulamppujen kanssa. Pihalle voi piilottaa muutaman yllätyksen juhlavieraille.

Halloween juhlat ovat kiva piristys keskellä synkintä syksyä. Osa juhlien hienoudesta onkin niiden suunnittelu ja valmistelu yhdessä lasten kanssa. Karmivaa Halloweenia 🎃 👻

Happy Halloween.
Lasiovet grillikatokseen

Lasiovet grillikatokseen

Lasiovet grillikatokseen.

Tämän kesän projektina on ollut rakentaa takapihalle vanhan kankaisen paviljongin tilalle kiinteä säältä suojattu grillikatos. Olemme kesän mittaan kirjoitelleet rakentelun eri vaiheista ja niissä katos saatiinkin muuten valmiiksi, mutta lasiovet jäivät vielä puuttumaan. Katokseen tuli kahdelle sivulle lasiovet. Toisella sivulla lasiovien leveys on 4,8 metriä ja toisella 3,2 metriä. Korkeutta ovilla on 2,1 metriä, mikä ainakin osalla toimittajista on ns. vakiokorkeus. Nyt nekin on vihdoin saatu paikoilleen ja siltä kantilta talvi voi tulla, sillä katos on nyt säältä suojassa.

Valettu kuja lasioville.

Teimme jo kesällä ovien kiskoille valetut pohjat. Ensin mietimme jos kiskot asennettaisiin suoraan pihakivetykselle, mutta riski kivien liikkumiselle on olemassa. Niinpä googlaamisen ja pohdinnan tuloksena päädyimme valamaan kiskojen pohjat. Yhtenä vaihtoehtona mielessä pyöri myös kiskojen upottaminen kivetyksen kanssa samaan tasoon. Upotusajatuksesta kuitenkin luovuttiin, jotta kiskoille kertyvä vesi pääsee pois vapaasti. Vaikka kivetyksen kaadot on tehty johtamaan vesi poispäin. Kisko myös toimii kynnyksenä, estäen veden pääsyn katoksen sisäpuolelle.

Lasiovet grillikatokseen.

Ovien hankinnassa hyödynsimme luonnollisesti internettiä, ja etsimme eri toimittajia. Pyysimme tarjouksia useammaltakin toimittajalta, mutta tänä kesänä tuntui olevan liikaa töitä ja asiakkaita kun suurin osa ei saanut edes tarjousta aikaiseksi. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin pari tarjousta, joista valitsimme Keraplastin tarjouksen. Keraplastilla on myös netissä hyvä laskuri, jolla voi laskea hinnan lasioville ja suoraan myös tilata lasiovet. Ostimme samasta paikasta myös katoksen valokatteet. Lasiovien hinnaksi toimitettuna pk-seudulle tuli 2 700 euroa. Eroa muihin tarjouksiin tuli joitakin satasia. Hinta oli tasolla, jota osasimme odottaa. Suurempi yllätys tuli toimitusajan kohdalla. Odotuksissa oli muutaman viikon päähän osuva toimitus, mutta tilausvahvistuksessa toimitusajaksi ilmoitettiin kaksi kuukautta😳 Lasiovet saapuivatkin pihaan oikealla viikolla ja pääsimme suunnitelmien mukaan asentamaan ovet.

Lasiovissa on lukko.

Asentaminen

Ovien asentaminen sujui melko suoraviivaisesti. Toimituksen mukana tuli kaikki tarvittavat ruuvit. Myös asennusohjeet tulivat toimituksen mukana, vaikka olimmekin jo tulostaneet ne valmiiksi Keraplastin verkkosivuilta. Esimmäiseksi asensimme ylä- ja alakiskot. Molempiin kiskoihin piti ensin porata metalliterällä ruuveille reiät 400 mm jaolla. Yläkiskot oli helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Alakiskoille piti ensin porata betonivaluun reiät ja asentaa tulpat (ainoat kiinnitystarvikkeet, jotka eivät olleet mukana toimituksessa). Kiskojen asennuksen jälkeen ovet nostettiin paikoilleen. Asennusta helpotti paljon se, että ovet oli pakattu oikeassa järjestyksessä, jolloin ne pystyi nostamaan suoraan omille paikoilleen. Asennus viimeisteltiin asentamalla päätyihin päätylistat. Päätylistoihin ruuvien paikat porattiin 600 mm jaolla, ja ne oli myös helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Ovien lukitusta varten mukana tuli lukitustapit, joita varten porattiin reiät päätylistaan ja oveen. Lukitustappi on vakiovaruste, joka tulee ovien molempiin päihin. Lukitutapin saa kiinni/auki vain katoksen sisäpuolelta. Niinpä toisen oven toiseen päätyyn tilasimme ulkopuolelta lukittavan Abloy-lukon, joka olikin asennettu jo valmiiksi tehtaalla 👍🏻

Lasiovet grillikatokseen.

Vihdoinkin katos on täysin valmis. Talvella voimme hyödyntää katosta terassikalusteiden säilytykseen 😀