Lasiterassit
Rakensimme viime kesänä grillikatoksen takapihallemme, johon tuli lasista ovet. Tämä on toiminut todella hyvin, ja ovet ovat edelleen uutta vastaavassa kunnossa. Rakensimme taloomme lasiterassin 11 vuotta sitten, ja myös tämä on toiminut mainiosti. Lasiterassit ovat ilman muuta kannattava sijoitus. Tämä pidentää terassikautta huomattavasti ja lasiterassille on ollut kiva istuttaa yrttejä. Terassilasitus tarjouksia kannattaa pyytää muutamasta liikkeestä, koska hintahaitari on melkoinen.
Rakensimme ensimmäisen lasiterassimme 11 vuotta sitten. Silloin terassimme oli laatoitettu ja sateensuojana siinä oli markiisi. Kaipasimme lasitettua terassia, jossa voisi viettää aikaa pidemmälle syksyyn, kuivana. Lasiterassi oli mainio paikka laittaa pienet lapset päiväunille. Kovillakin pakkasilla lasiterassi pysyy inhimillisissä asteissa.
Rakensimme viime kesänä lasiterassin kaveriksi grillikatoksen omakotitalomme pihalle. Meillä oli aikaisemmin pizzauunin ja grillin vieressä paviljonki, mutta se oli tullut tiensä päähän. Ajattelimme laittaa sen paikalle pysyvän katoksen. Tätäkin projektia tehtiin koko kesä, mutta lopputulos todellakin palkitsee. Tämä on tällä hetkellä pihan suosikkipaikka 😍 Katoksen rakentamisesta tarkemmin aiemmissa kirjoituksissa.
Katon valinta
Olemassa olevan terassin päälle rakensimme puisen rungon. Kulmiin 110 x 110 “piirua”, jonka varaan saimme rakennettua koolauksen katolle. Katon pituudeksi tuli noin 6 metriä, mikä pisti miettimään miten katosta saataisiin vesitiivis. Toiseen reunaan jouduimme jättämään ihmisen kantavan kaistaleen, jonka kautta kuljetaan ullakolle. Muilta osin halusimme toteuttaa katon valokatetyyppisellä ratkaisulla, joka päästää valoa läpi.
Lumikuormaa mietimme hyvinkin tarkasti. Talvisin melko pitkälle katolle kertyy kymmeniä senttejä lunta. Kallistuskulmakaan ei ole mansardikattojen luokkaa, joten oletuksena oli että lumi jää terassin katolle. Talon katolla terassin kohdalla on lumiesteet, mutta kuitenkin on riski että katolta tulee ylimääräistä lumikuormaa myös terassin katolle.
Ratkaisuksi löytyikin kennokate. Kennokate on pinnaltaan sileä levy, joka koostuu pitkittäin kulkevista suorakaiteen muotoisista “putkista” eli kennoista. Levyjä on eri paksuisia ja paksuuden myötä kasvaa myös kantokyky. Lasiterassin kattoon valitsimme 16mm levyt. Hinnaltaan kennolevy on kalliimpaa kuin perus valokate, mutta kestävyys on ihan eri luokkaa. Kennolevyjä saa myös eri mittaisina ja näin saimme koko pituuden yhdestä palasta. Leveyttä kennolevyillä on, valmistajasta riippuen, noin metri. Levyjen kiinnitystä varten pitää hankkia samaa sarjaa olevat asennustarvikkeet, näin asennuksesta tulee vesitiivis.
11 vuoden kokemuksella valinta osui oikeaan. Katto päästää sopivasti valoa läpi, jotta terassi on valoisa. Se on kestänyt hyvin talvien lumikuormat, etenkin kun runsas lumisina talvina huolehdimme ettei lumikerros pääse liian paksuksi.
Grillikatoksen kohdalla kennokate oli vanhojen kokemusten pohjalta helppo valinta. Meillä ei ole tarkoitusta rakentaa talvisin lämmintä tilaa, joten valitsimme edullisimman 10 mm levyn. Levyjä saa eri levyisinä, 2100 mm ollessa levein. Pituuksissa päästään tarvittaessa 7 metrin pituuteen. Meidän grillikatoksen katossa levyn pituus on 5 metriä. Valitsimme kaikkein leveimmän eli 2100 mm levyn, jolloin saumoja tuli vain kaksi. Väriksi valikoitui opaali. Opaalilla kattolevyllä on kirkkaaseen nähden parempi UV-suodatuskyky. Ja viimeistään heti asennuksen jälkeen oli selvää että värivalinta oli juuri oikea. Levyjen tilaaminen onnistuu helposti Keraplastin verkkokaupasta.
Lasiovet terassille
Pyysimme terassin lasitukseen lasitarjouksia muutamasta paikasta, mutta valitsimme lopulta paikallisen toimijan. Saimme heiltä lasiovet kohtuuhintaan ja vieläpä asennettuina. 11 vuotta sitten lasiovet kustansivat asennettuina noin 2 500 euroa. Sivulle liukuvat lasiovet kahdella sivulla antavat suojaa tuulelta ja kylmyydeltä. Ovia avaamalla pääsee lämpö pois kuumina päivinä ja tuulenvire vilvoittaa mukavasti
Grillikatokseen tuli kahdelle sivulle lasiovet. Toisella sivulla lasiovien leveys on 4,8 metriä ja toisella 3,2 metriä. Korkeutta ovilla on 2,1 metriä, mikä ainakin osalla toimittajista on ns. vakiokorkeus. Ovien hankinnassa hyödynsimme luonnollisesti internettiä, ja etsimme eri toimittajia. Pyysimme tarjouksia useammaltakin toimittajalta, mutta tänä kesänä tuntui olevan liikaa töitä ja asiakkaita kun suurin osa ei saanut edes tarjousta aikaiseksi. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin pari tarjousta, joista valitsimme Keraplastin tarjouksen. Keraplastilla on myös netissä hyvä laskuri, jolla voi laskea hinnan lasioville ja suoraan myös tilata lasiovet. Ostimme samasta paikasta myös katoksen valokatteet. Lasiovien hinnaksi toimitettuna pk-seudulle tuli 2 700 euroa. Eroa muihin tarjouksiin tuli joitakin satasia. Hinta oli tasolla, jota osasimme odottaa. Suurempi yllätys tuli toimitusajan kohdalla. Odotuksissa oli muutaman viikon päähän osuva toimitus, mutta tilausvahvistuksessa toimitusajaksi ilmoitettiin kaksi kuukautta 🙄 Lasiovet saapuivatkin pihaan oikealla viikolla ja pääsimme suunnitelmien mukaan asentamaan ovet.
Asentaminen
Tällä kertaa asensimme ovet itse. Ovien asentaminen sujui melko suoraviivaisesti. Toimituksen mukana tuli kaikki tarvittavat ruuvit. Myös asennusohjeet tulivat toimituksen mukana, vaikka olimmekin jo tulostaneet ne valmiiksi Keraplastin verkkosivuilta. Esimmäiseksi asensimme ylä- ja alakiskot. Molempiin kiskoihin piti ensin porata metalliterällä ruuveille reiät 400 mm jaolla. Yläkiskot oli helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Alakiskoille piti ensin porata betonivaluun reiät ja asentaa tulpat (ainoat kiinnitystarvikkeet, jotka eivät olleet mukana toimituksessa). Kiskojen asennuksen jälkeen ovet nostettiin paikoilleen. Asennusta helpotti paljon se, että ovet oli pakattu oikeassa järjestyksessä, jolloin ne pystyi nostamaan suoraan omille paikoilleen.
Asennus viimeisteltiin asentamalla päätyihin päätylistat. Päätylistoihin ruuvien paikat porattiin 600 mm jaolla, ja ne oli myös helppo ruuvata kiinni puurunkoon. Ovien lukitusta varten mukana tuli lukitustapit, joita varten porattiin reiät päätylistaan ja oveen. Lukitustappi on vakiovaruste, joka tulee ovien molempiin päihin. Lukitutapin saa kiinni/auki vain katoksen sisäpuolelta. Niinpä toisen oven toiseen päätyyn tilasimme ulkopuolelta lukittavan Abloy-lukon, joka olikin asennettu jo valmiiksi tehtaalla 👍
Lasiterassit ovat hyvä tapa rakentaa lisätilaa omakotitaloon. Lasitus myös jatkaa tilan käyttöaikaa kesän molemmista päistä.
2 Replies to “Lasiterassit”
Keväällä ja kesällä minun ja kumppanini on vaikea kuvitella olevamme ilman puutarhaa. On kuitenkin hyvä vinkki pidentää sesonkiaikaa lasittamalla terassi. Täytyykin katsella ympärillemme, missä olisi lähellä lasin myyntiä, todella hyvä idea!
Kylläpä on kaunista ja saatte hienoa jälkeä aikaiseksi. Suomen ilmastossa lasiterassi on enemmän kuin hyödyllinen. Meillä on nyt remontin yhteydessä tarkoitus myös laittaa terassille lasitus, mutta itse emme kyllä uskalla ryhtyä siihen toimeen. Hyvä tekijäkin on jo tiedossamme.