Harmaita pilviä vuokranantajalle

Harmaita pilviä vuokranantajalle

Olemme toimineet asuntosijoittajina ja vuokranantajina nyt kolmisen vuotta. Tähän asti kaikki on sujunut ehkä jopa liiankin helposti ja positiivisessa valossa. Mitä nyt muutama kodinkone on hajonnut, ja niiden vaihtamisessa ollut hiukan pomppuja. Kesän lopulla taivaalle ilmaantui kuitenkin harmaita pilviä, kun yksi vuokralaisista äkkiseltään ilmoitti muuttavansa viikon varoituksella. Taustalla muutto toiseen kaupunkiin. Nopea muutto itsessään ei aiheuta ongelmia, mutta samalla ilmoituksella vuokralainen ilmoitti jättävänsä sopimussakon maksamatta.

Harmaita pilviä vuokranantajalle.

Meidän strategiassa on löytää pitkäaikaisia vuokralaisia. Kohteemme sijaitsevat Keravalla, joka ei ole yliopistokaupunki, vaikka matkaa Helsinkiin taittuukin junalla nopeimmillaan reilussa 20 minuutissa. Asuntomme ovat kaksioita, eli eivät sitä opiskelijoiden ykkösvalintaa. Käytämme vuokrasopimuksena Suomen Vuokranantajien pohjaa, jossa mukana ehto ensimmäisestä irtisanomismahdollisuudesta 11 kuukauden asumisen jälkeen. Aikaisesta irtisanomisesta on sopimuksessa asetettu 2 kuukauden vuokraa vastaava sopimussakko. Tässä tapauksessa vuokralaisella olisi ollut vielä kuusi kuukautta ensimmäiseen mahdolliseen irtisanomispäivään.

Harmaita pilviä vuokranantajalle.

Hankalaksi tilanteen teki vuokralaisen myöhäinen ilmoitus ja nopea lähtö. Käytännössä vuokralainen ilmoitti lähtevänsä ja jättävänsä avaimet asuntoon. Emme siis ehtineet käydä yhdessä läpi siivouksen laatua ja mahdollisia korjaustarpeita. Samalla vuokralainen ilmoitti ettei aio maksaa viimeistä vuokraa, vaan sen voi kuulemma ottaa vakuudesta. Myöskään sopimussakkoa ei näillä näkymin tule maksamaan.

Kävimme tarkastamassa asunnon saatuamme tiedon pois muutosta. Onneksi asunto oli sentään kunnossa paria pikku juttua lukuunottamatta. Pahin pelko oli, että asunto olisi sotkettu ja paikat rikottu. Asunto oli siivottu päällisin puolin hyvin, mutta ei sillä tasolla mitä monet vuokralaiset odottavat sisään muuttaessaan. Asunnon yhdestä väliovesta löytyi tarkastuksessa pari koloa, ilmeisesti kolhittu muuton yhteydessä.

Harmaita pilviä vuokranantajalle

Vaikka siivous ja kolhujen korjaus eivät ole isoja juttuja laittaa kuntoon, niin harmittaahan se hiukan ja vie aikaa. Enemmän kuitenkin harmaita pilviä tuo tapa, jolla vuokralainen lähti ilman yhteistä läpikäyntiä ja yksipuolisella ilmoituksella ettei aio maksaa loppuja velvoitteitaan. Vuokravakuudesta saamme pidätettyä korjauskulut, sekä osan puuttuvasta vuokrasta. Sopimussakko jää todennäköisesti häneltä saamatta. Olemme hänelle ilmoittaneet kirjallisesti puutteista sekä huomauttaneet puuttuvista maksuista. Nyt odottelemme viikon tai kaksi vastaako tai maksaako hän puuttuvat suoritteet, jonka jälkeen olemme yhteydessä perintätoimistoon saatavien perinnän aloittamiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.