Tag: Halloween

Halloween

Halloween

Disney tuo vuoden Halloween-koristeet myyntiin aina heinäkuun lopussa. Näitä odotetaan suurella innolla ja ne yleensä loppuvatkin kesken puistojen kaupoista ja netistä. Disneyn puistoissa Halloween alkaa todellakin aikasin, jo elokuun alusta puistot puetaan Halloween koristeisiin. Disneyn puistojen Halloween-juhlien päätähdet ovat Halloween-paraati ja ilotulitus. Joka Halloween puistoihin ilmestyy uudet Halloween-teemaiset ruuat ja herkut.

Lokakuun lopussa vietetään Halloweeniä ja tämä Amerikasta rantautunut juhla on saanut hyvin jalansijaa Suomessakin. Koristeita löytyy pilvin pimein ja kurpitsan poimintaakin järjestetään. Olemme olleet poimimassa kurpitsoja ja tämä oli hauskaa koko perheen ajanvietettä. Samalla pääsi paahtamaan vaahtokarkkeja nuotiolla.

Tilasimme tänä vuonna Disney-teemaisia Halloween koristeita. Iso Mikki-Halloween lyhty on ollut toiveissa jo vuosia ja samalla matkaan tarttui tämän vuoden suosituin ovikoriste ❤️

Halloween
Halloween Disneyn puistoissa.

Halloween ja Disney

Disneyn puistoissa vietetään isosti aina kaikkia sesonkeja, myös Halloweenia. Puistot ovat taianomaisia varsinkin Halloweeninä ja jouluna. Kaikesta näkee, että juhla-aikaan on panostettu. Halloweeninä puistossa on uudet koristeet, kurpitsoja riittää vaikka muille jaettavaksi. Pelkkien ”perus” Halloween koristeiden lisäksi Disneyn koristeissa on usein hauskoja Disney hahmoihin perustuvia yksityiskohtia. Kurpitsojen asettelusta voi paljastua ns. hidden Mickey tai taulun tai koristeen läpi on voinut juosta jokin hahmoista, kuten esimerkiksi Stitch oheisessa kuvassa. Puiston kaiuttimista soiva musiikki vaihtuu teemaan sopivaksi. Myös paraatit, esitykset ja ilotulitukset vaihtuvat. Halloweeniksi tulee jopa uudet Halloween ruoka-annokset, jäätelöt ym. Puiston henkilökunnalla ja esiintyjillä on myös teemaan sovitetut asusteet.

Halloween Disneyn puistoissa.

Floridan Disney Worldissä ja Kalifornian Disneylandissä on Halloween Amerikkalaiseen tapaan vielä isompi. Siellä järjestetään erillisiä after hours Halloween-juhlia, joihin on erillinen sisäänpääsymaksu. Juhlat alkavat puiston suljettua, jonka jälkeen puistoon pääsee vain erillisen lipun ostaneet. Puistossa on auki osa laitteista, mutta se ”juttu” on kauhukujat ja Trick n Treat eli karkkien keräämien. Juhlija saa tätä varten oman kassin, johon sitten saa kerätä karkkia jokaiselta laitteelta. Näissä juhlissa on oma ”menu” jossa on halloweeniin sopivia ruokia ja herkkuja. Liput näihin juhliin ovat kalliit, jopa satoja euroja 👀 Silti liput menevät kuumille kiville. Näitä after hours Halloween juhlia järjestetään useita kertoja heti elokuun alusta. Teema ja menut vaihtuvat vuosittain näissä juhlissa. Juhlissa pääsee myös kuvauttamaan itsensä eri Disney hahmojen kanssa. Spessua näistä kuvauksista normaaliin verrattuna tekee hahmojen teemaan sopivat asusteet, joita ei välttämättä käytetä puiston normaalien aukioloaikojen puitteissa.

Aiempina vuosina on ainakin Floridan Disneyworldissa juhlittu myös muita teemajuhlia. Mekin olemme kerran käyneet Princess and Pirates Partyissä, joissa herkkujen sijaan keräiltiin koruja ja timantteja. Niihin aikoihin lippujen hinnat olivat hiukan maltillisempia ja valittujen Disneyn resortin hotellien asukkaat saivat liput ilmaiseksi. Halloween Disneyn puistoissa? Kannattaako se? Ilman muuta 😍

Halloween Disneyn puistoissa.
Halloween juhlat

Halloween juhlat

Happy Halloween

Lokakuun lopussa juhlitaan Halloweenia. Halloween on tullut Suomeen Amerikasta ja nykyään Suomessakin juhlitaan tätä ”juhlaa”. Kaupoista saa Halloweenin koristeluun vaikka mitä tarvikkeita ja varsinkin kurpitsan kaivertaminen kuuluu Halloweeniin. Amerikassa perinteisesti kurpitsat käydään poimimassa pellolta. Olemmekin täällä pääkaupunkiseudulla päässeet kokeilemaan saman, ja se oli tosi hauskaa. Kurpitsan poimimisen lisäksi paikassa sai paahtaa vaahtokarkkeja ja makkaroita nuotiolla. Ja myytävänä oli tietysti kurpitsakeittoa. Halloween katkaisee pimeän syksyn kivasti ja antaa jotain suunniteltavaa juhlien muodossa. Tässä meidän vinkit miten järjestää Halloween juhlat koko perheelle.

Halloweenin tarjoilua.

Tarjottavat Halloween juhlissa

Olemme huomanneet myöskin Halloween juhlissa sen, että varsinkin lapsivieraille maistuu makea paremmin kuin suolainen. Jos on aikaa panostaa tarjoiluihin, niin tarjoiluista saa mahtavat. Meillä on muutama vakio tarjottava Halloween juhlilla:

  • Halloween mokkapala. Mokkapalat maistuvat aina varsinkin lapsivieraille.
  • Veriset sormet. Nakit joiden päihin on laitettu mantelilastu. Koristellaan ketsupilla, jotta näyttäisi vereltä. Kokeilimme tätä kerran hodarisämpylöiden kanssa, ja lapset söivät mielummin pelkkiä nakkeja 😯
Happy Halloween.
  • Vaahtokarkit. Näitä voi mahdollisuuksien mukaan dipata suklaalähteeseen.
  • Halloween karkkia. Näitä on nykyään tarjolla vaikka kuinka paljon. Esim. hampaita, silmämunia ym.
  • Halloween aiheisia keksejä. Esim. hämähäkkikeksi, haamupipareita ym.
  • Sipsejä/popcornia.
Halloween koristelua.

Halloween koristelu

Osa juhlien hienoutta on juhlien ja koristelun suunnittelu. Olemmekin usein askarrelleet lasten kanssa Halloween koristeita ja kutsukortteja. Valmiita koristeita löytyy ihan perus ruokakaupastakin. Nämä ovat monivuotisia, joten käytön jälkeen vain säilöön ensi vuotta varten.

Halloween koristelua.

Halloween juhlien leikit

Halloween juhlille voi järjestää vaikka mitä leikkejä. Hyviä vinkkejä löytyy pitkin internetiä. Tässä meidän Halloween leikkejä:

  • Sokkorata. Toimii varsinkin pienten lasten kanssa. Pahvilaatikoihin on piilotettu esim. spagettia/jauhoja, ja lasten tulisi uskaltaa kokeilla ja arvata mitä laatikoissa on.
  • Halloween Bingo. Ehdoton suosikki joka vuosi. Olemme tulostaneet Halloweeniin liittyviä kuvia ja tehneet niistä bingoalustan. Yksi ottaa purkista samoja kuvia, ja katsotaan kuka saa ensimmäisenä bingon.
Halloweenin koritelua.
  • Murhaaja. Yksi joukosta on murhaaja, ja yrittää murhata muita silmäniskulla tai kosketuksella ilman että murhaajaa saadaan selville.
  • Pullonpyöritys. Tämä toimii aina. Muut keksivät tehtäviä jääneelle.
Kurpitsa lyhty.
  • Halloween ruletti. Pyörivän alusta päälle on laitettu muutama syötävä juttu mukin alle. Esim. kirpeä karkki, silmämuna tai Domino-keksi, jonka täyte on vaihdettu hammastahnaan 😂 Vuorollaan lapset pyörittävät ja kohdalle osuneen mukin alta paljastuu mukava tai ikävä yllätys…. Ehdoton suosikki kouluikäisillä!
  • Aarteen metsästys taskulamppujen kanssa. Pihalle voi piilottaa muutaman yllätyksen juhlavieraille.

Halloween juhlat ovat kiva piristys keskellä synkintä syksyä. Osa juhlien hienoudesta onkin niiden suunnittelu ja valmistelu yhdessä lasten kanssa. Karmivaa Halloweenia 🎃 👻

Happy Halloween.