Tag: Helsingin kaupungin teatteri

2022 Parhaat palat

2022 Parhaat palat

2022 Parhaat palat. On aika rauhoittua viettämään joulua perheen kesken. Sitä ennen on hyvä miettiä mitä tulikaan vuonna 2022 tehtyä ja mitkä jutut jäi mieleen. Kesällä vedimmekin yhteen jo kesän ja se löytyy täältä.

2022 Parhaat palat

2022 Parhaat palat

1) Espanjan asunto

Mietimme ja pohdimme asuntoa Espanjasta muutaman vuoden ajan. Koronan jälkeen saimme rattaat liikkeelle toden teolla. Olimme keväällä olleet yhteydessä Torreviejan suomalaisiin asunnonvälittäjiin ja katsastaneet itse netin välitykseltä markkinoita. Pääsimme kesälomalla paikan päälle katselemaan asuntoja. Lomasta ensimmäinen viikko meni asuntonäytöillä ja loman toinen viikko meni etsiessä sopivaa asianhoitajaa Espanjasta. Saimme kaikki onnistumaan ja 3 kk kaupanteon jälkeen, saimme Espanjan asunnon paperit kirjoitettua 2pv ennen syyslomaamme. Pääsimme viettämään syyslomaa omaan Espanjan kotiin.

2022 Parhaat palat. Walt Disney World

2) WDW:n loma

Karibian risteilymme vaihtuikin matkaan Walt Disney Worldiin, koronarajoitusten vielä ollessa merillä voimassa. Lähdimme ensin Miamiin ja muutaman siellä vietetyn päivän jälkeen ajoimme Orlandoon. Kävimme Walt Disney Worldin kaikki puistot ja Universal Studiot ja Kennedy Space Centerin. Tässä olikin näkemistä ja kävelemistä. Aivan upea reissu, mutta hinnat ovat nousseet wdw:ssä kovasti vuosien saatossa. Siellä saakin varautua elämän kalleimpaan lomapäivään mutta varmasti myös yhteen ikimuistoisimmista.

2022 parhaat. Syysloma Espanjan asunnolla.

3) Syysloma Espanjan asunnolla

Syysloma päästiin viettämään ensimmäistä kertaa omalla asunnolla. Ihanaa 🥰. Viikko oli työntäyteinen, sillä halusimme siivota asunnon ennen kuin asetuimme sinne vaikkakin asunto oli jätetty tosi siistiin kuntoon. Hankintoja tarvitsi myös tehdä, ja esim. terassille sohvan ostaminen oli haasteellista. Monessa paikassa toimitusaika oli 2 vk, ja olimme itse viikon lomalla… Lopulta löysimme sohvan kuljetuksen kanssa. Saimme tuunattua asunnon ja odotamme ensi kesän pitkää kesälomaa Espanjan auringon alla.

Torrevieja kesällä.

4) Kesäloma Espanjassa

Tänä vuonna Espanja on listalla hyvin edustettuna 😉. Kesäloman aamupäivät vietettiin asuntonäytöillä, mutta saimme lomaakin vietettyä. Espanjan kuuman auringon alla tuli uitua ja rentouduttua arjen kiireistä. Valmiiseen pöytään meneminen on näin lapsiperheessä ihanaa. Tutustuimme asuntomme ympäristöön ja tykästyimme heti paikkaan. Nähtävääkin jätimme tuleville vuosille, mutta kaiken kaikkiaan todella onnistunut loma.

Maarianhaminassa.

5) Turnausmatka Ahvenanmaalle

Vietimme viikon kesäloman alusta Ahvenanmaalla. Lapsemme pelaavat jalkapalloa ja Maarianhaminassa on aina kesäkuisin iso jalkapalloturnaus. Lapsemme yöpyivät joukkueen mukana koululla ja vanhemmat yöpyivät hotellissa. Ihan mahtava viikko. Ilma suosi meitä ja pääsimme tutustumaan Maarianhaminaan. Kävimme Åland Distilleryn tiloissa ja löysimmekin aivan upean paikallisen lonkeron 😆 Maarianhamina oli mukava uusi tuttavuus, hiljainen kylläkin. Söimme ihania ruokia Ahvenanmaalla ja vieläkään emme ole löytäneet parempaa pizzaa kuin mitä söimme ravintola Diablossa. Iso peukku tälle ravintolalle 👍

2022 Parhaat palat. Teatteri.

6) Syksyn teatteri

Käymme aina syksyin katsomassa jonkun teatterin. Tänä vuonna kävimme katsomassa koko perheen voimin Kiviä taskussa. Aivan upea näytös. Vanhemmat ovat nähneet kappaleen jo 3 kertaa ja jälkikasvu alkoi olla tarpeeksi vanha esitykselle. Nauraa sai taas vedet silmissä ja muisteltavaa jäi lapsillekin.

Alykoti

7) Älykoti ja energian säätäminen

Sähkön hinnan noustua pilviin, on ollut hyvä miettiä mistä sitä voisi säästää ja kenties päivittää sähkösäästävämpiin malleihin. Olemme vaihtaneet sähköpistokkeet uudempiin ja helpommin ajastettaviin versioihin. Ensi vuonna on tarkoitus automatisoida kodin toimintoja edelleen.

Olemme miettineet tapoja säästää kallista sähköä. Meillä on talossa maalämpö ja sähkölämmitys. Näiden lisäksi päädyimme kesän lopulla tilaamaan aurinkopaneelit katolle. Paneelit saamme katolle vasta ensi kesänä johtuen suuresta kysynnästä, mutta tärkeintä että hankinta on tehty. Näiden lisäksi valaistuksen osalta siirtyminen LED-valoihin on ollut käynnissä jo pidempään, ja jokaisen remontin yhteydessä on myös valaistusta tarkasteltu ja vaihdettu energiatehokkaampaan suuntaan.

8) Päiväretket

Päiväretkiä emme päässeet tänä kesänä niin montaa tekemään, kun olimme pitkästä aikaa reissussa lähes koko kesäloman. Paras päiväretki lasten mielestä on tietenkin Linnanmäki. Tänä vuonna lapsille tuli täyteen 140cm ja he pääsivät kokemaan Taigan vauhdin 😍

Pizzauuni

9) Pizzauuni

Rakensimme muutama vuosi sitten pihallemme pizzauunin. Se on edelleen kovassa käytössä ja olemme tyytyväisiä että pizzauuni tuli tehtyä. Siihen meni oikeastaan koko kesä, mutta kyllä se oli sen arvoista 😘

Tässä oli perheemme 2022 parhaat palat. Nyt haluamme toivottaa kaikille lukijoillemme oikein rauhallista Joulua ja onnekasta Uutta Vuotta 2023 🎆

2021 Parhaat palat

2021 Parhaat palat

2021 Parhaat palat. Joulun lähestyessä on aika taas miettiä mitä kivaa saimme aikaiseksi vuonna 2021. Matkojen suhteen oli tietysti hiljaisempi vuosi, mutta vuoteen mahtui paljon muutakin. Mitkä olivat meidän perheen parhaat jutut vuonna 2021. Kesän jälkeen vedimmekin jo yhteen v. 2021 kesän parhaat ja nämä näkyvät tietysti myös koko vuoden listassa.

2021 Parhaat palat.

1) Grillikatos

Koko vuoden ykkös paikan saa kesällä rakentamamme grillikatos. Tämä oli kovassa käytössä valmistumisen jälkeen koko syksyn. Telkkarista katseltiin Olympialaisia ja lapset lauloivat kilpaa musiikkivideoiden kanssa 😊 Katoksen lämppärikin toimi mainiosti syksyllä, välillä vähän liiankin hyvin. Talveksi siirsimme telkkarin pois katoksesta. Tilassa pystyy säilyttämään hyvin pihan tavaroita, kunnes taas keväällä pääsemme avaamaan pihan vetonaulan.

2021 Parhaat palat.

2) Hiihtolomareissu Rukalle

Koronan laittaessa rajat kiinni, lähdimme mökkilomalle Rukalle. Pienimmät lapsemme eivät olleet käyneet Rukalla aikaisemmin, joten kaikki oli heille uutta. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, vaikka ilma oli välillä hieman kylmä 🥶 Mökin takkatuli ja sauna auttoivat lämmittelyssä. Lasten mielestä loman kohokohta oli Husky-ajelu. Kävimme myös testaamassa Holiday Club Kuusamon kylpylän ja tämä oli hyvä paikka, varsinkin kovalla pakkasella.

Oura-sormus.

3) Oura-sormus

Hankimme kummallekin vanhemmalle viime vuonna joululahjaksi Oura-sormukset. Olemme käyttäneet sormuksia vuoden verran, ja täytyy todeta että oli erittäin hyvä hankinta. Sormus antaa todella tarkkaa tietoa unista ja päivän aktiviteeteistä. Kun niitä on lähtenyt seuraamaan ja oppinut oman rytmin, on ollut helppo parantaa omaa unen laatua. Olemme oppineet meille sopivimman ajan mennä nukkumaan, minimi unen pituuden ym. Myös esim. flunssa näkyy todella hyvin unen laadussa. Sormusta ei tarvitse ladata kuin kerran viikossa, joten on ollut todella helppokäyttöinen ja vaivaton lisäapu terveyden seuraamisessa.

Loimulohta nuotiopaikalla.

4) Nuotiopaikka/loimulohi

Rakensimme pihallemme Nuotiopaikan kesällä 2020. Tämä oli tänäkin kesänä kovassa käytössä. Vaikka ei olisi nuotiossa tulta, nuotiopaikalla on kiva istuskella kesällä kun siihen paistaa aurinko koko päivän ja siitä näkee koko etupihan. Hankimme loimulohilaudan keväällä ja opettelimme loimuttamaan lohta nuotiolla. Tämä oli mitä mainioin keksintö 😋

2021 Parhaat palat.Tampereen kesälomareissu.

5) Tampereen kesälomareissu

Emme uskaltaneet lähteä kesällä ulkomaanmatkalle, joten lähdimme viikonlopuksi Tampereelle. Yövyimme Scandic Koskipuistossa ja kävimme katsomassa Pyynikin kesäteatterissa Supermarsu ja vieraat viemäristä. Tämä oli meidän ensimmäinen kertaa Pyynikin kesäteatterissa, joka osoittautui mainioksi uudeksi tuttavuudeksi. Kävimme tietysti myös Vapriikissa ja syömässä Siipiweikoissa. Myös kuuluisat Pyynikin munkit tuli syötyä.

Yhdessä rakennetut yrttilatikot.

6) Yrttilaatikot terassille

Teimme keväällä koko perheen projektina uudet yrttilaatikot lasiterassille. Tähän tekemiseen osallistui kaikki. Lapsista oli kiva päästä auttamaan, ja kävimme yhdessä valitsemassa mitä istutetaan laatikoihin. Yrttejä hoidettiin koko kesä ja satoakin saimme nauttia pitkälle syksyyn. Ensi kesänä istutetaan uudestaan yrttejä 👍🏻

Korkeasaaressa.

7) Paikkojen aukeaminen

Pääsimme pitkästä aikaa käymään Korkeasaaressa ja Heurekassa. Tämä oli ihmeellistä vuoden kiinniolojen jälkeen. Näistäkin vierailuista nautti normaalia enemmän. Molemmissa paikoissa oli korona ja turvallisuus hienosti hoidettu.

Tatu -ja Patu Helsingissä teatterissa.

8)Tatu- ja Patu teatteri Helsingin kaupungin teatterissa

Syksyllä kävimme Tatu -ja Patu Helsingissä näytöksessä. Miten ihanaa oli käydä pitkästä aikaa teatterissa ja nauttia väliajalla herkuista!

Pakohuonepeli.

9) Pakohuone

Kävimme syyslomalla testaamassa Helsingissä sijaitsevan pakohuoneen. Tämä oli juuri passeli ala-asteikäisille lapsille, jotka tykkäsivät kovasti pakohuoneesta. Aiomme käydä uudestaan tekemässä jonkun toisen tehtävän. Iso suositus näille 👍🏻

Helsinki-cup.

10) Turnaukset

Pienimmät lapsemme harrastavat kahta eri joukkuelajia ja oli tosi kiva kun lapset pääsivät jo kesällä pelailemaan. Koko syksy on ollut pelejä täynnä ja lapset kuin myös aikuiset ovat nauttineet tästä ilosta!

Tässä meidän perheen 2021 parhaat palat. Pysy mukana ja seuraa mitä ensi vuonna tapahtuu 😊

Syksyn 2021 suunnitelmat

Syksyn 2021 suunnitelmat

Syksyn 2021 suunnitelmat.

Syksyn 2021 suunnitelmat riippuvat paljon korontilanteesta. Alun perin suunnittelimme, että lähtisimme syyslomalla Espanjaan katsastamaan loma-asuntoa. Nyt koronatilanteesta johtuen, joudumme perumaan matka-aikeet. Sen sijaan koulun syyslomalla lapset menevätkin leirille. Tämä leiri on päiväleiri pääkaupunkiseudulla. Mitä muuta olemme suunnitelleet syksylle?

Teatteri

Meidän piti mennä jo vuosi sitten Tatu ja Patu-teatteriin Helsingin kaupunginteatteriin. Näytöksen ensi-iltaa on siiretty nyt vuoden verran ja todella toivomme että näytökseen nyt pääsisi. Olemme käyneet lasten kanssa ainakin kerran vuodessa teatterissa ihan pienestä asti. Tämä on kiva traditio ja yleensä olemme käyneet syksyisin kun ulkona ei ole niin kiva ilma. Teatteriin on kiva pukeutua vähän paremmin ja tilaamme aina tarjoilut hyvissä ajoissa, jotta saamme pöydän väliajalle. Mielestämme HKT:lla on ollut todella kivoja ja laadukkaita lasten teattereita. Mieleen ovat jäänet Katto Kassinen, Peppi Pitkätossu ja Pieni merenneito. Odotamme paljon tältä tulevalta näytökseltä, arvostelut tulevat myöhemmin.

Kissojen yö

Korkeasaaren Kissojen yö on must-juttu joka syksylle, mikäli se vaan sopii aikatauluihimme. Meillä on vielä Korkeasaaren vuosikortit, joihin saimme koronan takia jatkoa monen kuukauden edestä. Syksyllä eläimet ovat kivan virkeitä ja Korkeasaari onkin kehittänyt Kissojen Yötä todella hyvin vuosien saatossa. Ohjelmaa on vaikka kuinka ja kivoista street food-kojuista saa nopeaa syötävää illalla. Lapsille on järjestetty kasvomaalausta ja muuta ohjelmaa.

Syksyn 2021 suunnitelmat. Linnanmäen Valokarnevaali.

Valokarnevaali

Linnanmäen Valokarevaali on kiva syksyn illanviete. Kaikki laitteet eivät ole käytössä Lintsillä, mutta valot ovatkin ne päätähdet. Lintsillä on kiva käydä ihan vaan kävelemässä ja fiilistelemässä syksyä.

Syysloma

Syysloma menee tänäkin vuonna ihan kotinurkilla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lapset menevät leirille koulun syyslomalla ja aikuiset ovat töissä. Viikonloppuna mennään sitten nauttimaan Lintsille Valokarnevaalista.

Luontoretkellä Nuuksiossa.

Luontoretki

Syksy on ihanaa luontoretki aikaa. Varsinkin tänä kesänä meillä on jäänyt luontoretket tekemättä, kun on ollut niin kuuma. Syksyllä aiomme sännätä metsään retkeilemään. Syksyn värit näkyy metsäretkillä ihanasti ja pääkaupunkiseudulla on hyviä puistoja, joissa retkeillä. Suosikkimme on Sipoonkorpi.

Nämä syksyn 2021 suunnitelmat on nyt tehty. Toivottavasti pääsemme toteuttamaan jokaisen niistä koronan puuttumatta suunnitelmiin.