Tag: hiihtäminen

Suksiboxi ja kattotelineet

Suksiboxi ja kattotelineet

Suksiboxi ja kattotelineet.

Suksiboxi, ei ikinä on lausahdus joka on meidänkin suusta joskus tullut. Nyt kuitenkin sellainen on tullut hankittua hiihtolomareissua varten.

Koronan peruttua mahdollisuudet viettää hiihtolomaa Karibian auringon alla, 2021 hiihtoloman kohteeksi valikoitui Ruka. Olemme käyneet Rukalla muutaman kerran noin kymmenen vuotta sitten. Laskettelureissu on ollut mielessä jo muutaman vuoden. Saimme vuokrattua mökin läheltä Rukan rinteitä. Tämä sopii erinomaisesti meidän suunnitelmiin nyt kun nuoremmatkin lapset ovat oppineet laskemaan.

Suksiboxi ja kattotelineet.

Mihin tarvitaan suksiboxia

Viikko mökillä laskettelukeskuksen läheisyydessä vaatii luonnollisesti myös jonkin verran matkatavaraa. Autona meillä on keskikokoinen katumaasturi, johon ei loppupeleissä ihan hirveästi mahdu tavaraa. Etenkin pitkät sukset aiheuttavat ongelman. Takapenkistä saa kaadettua keskisuikaleen ja sukset saisi siten pakattua sisälle, mutta takapenkin matkustusmukavuus hiukan kärsisi. Ratkaisuksi päädyimme hankkimaan suxiboxin. Kaikki tarvittavat tavarat suksineen eivät olisi mahtuneet autoomme. Ja jotta suksiboxin saa auton katolle, tarvitaan kattotelineet.

Suksiboxi olisi melko helppo myös vuokrata, torista löytyy useita ilmoituksia vuokrattavista boxeista. Samoin torista löytyy erilainen määrä käytettyjä suksiboxeja. Emme kuitenkaan löytäneet meitä miellyttävää mallia käytettynä, joten päädyimme ostamaan Thulen Pasific 700 boxin Tokmannin verkkokaupasta. Hintaa boxilla oli 359 euroa. Suksiboxi saapuikin alle viikossa kotiin toimitettuna.

Kattotelineet tuntuivat aluksi hankalammilta ostaa. Veholta kysyttäessä sopivat kattotelineet olisivat maksaneet noin 300 euroa, eli lähes saman kuin suksiboxi. Googlettamalla löysimme Rameder verkkokaupaupan, joka myy kattotelineitä ja vetokoukkuja lähes kaikkiin automalleihin. Verkkokauppa on helppokäyttöinen. Verkkokauppa osaa rekisterinumeron perusteella tunnistaa auton ja parilla kattokaiteisiin liittyvällä tarkentavalla kysymyksellä tarjota suoraan oikean mallisia kattotelineitä. Valittavana on eri profiililla olevia ja useamman eri valmistajan kattotelineitä. Päädyimme valitsemaan halvimmasta päästä olevat aerodynaamiset kattotelineet. Hintaa kattotelineille tuli alle 90 euroa kotiin kuljetettuna. Kattotelineetkin tulivat alle viikossa ja koko prosessin ajan asiakas tiesi missä mennään.

Molemmissa tuotteissa oli mukana selkeät kokoamisohjeet ja ensimmäisellä kerralla saimmekin kattotelineet ja suksiboxin asennettua noin tunnissa. Irroittaminen kävikin jo paljon nopeammin. Seuraavalla kerralla myös asennuksen pitäisi sujua nopeammin, kun palikat ovat oikeilla paikoillaan valmiiksi. Suksiboxi painaa noin 30 kiloa, mutta asennus kattotelineiden päälle onnistuu melko helposti yksinkin.

Suksiboxi ja kattotelineet.

Kokemuksia

Suksiboxi helpottaa suksien pakkaamista paljon ja on siinä mielessä kannattava hankinta hiihtämisestä ja laskettelusta pitäville. Katumaasturin ollessa hiukan normaalia henkilöautoa korkeampi, on myös suksiboxin lastaaminen ja purkaminen hiukan työläämpää ja vaatii auton kynnykselle nousemista. Myös monet parkkihallit ovat liian matalia, kun auton kokonaiskorkeus nousee yli kahden metrin. Kattotelineistä kuuluu myös ajettaessa ilmavirran suhina, mutta siihen tottui jo lyhyen ajon jälkeen. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa hyvältä hankinnalta, mikäli on tarvetta kuljetella suksia pidempiä matkoja. Kattotelineille tulee varmaan enemmänkin käyttöä esimerkiksi puutavaran kuljetuksiin, jos peräkärry ei olekaan vapaana.