Tag: Matkustaminen

Hyvää Uutta Vuotta 2024

Hyvää Uutta Vuotta 2024

Vietetään vuoden viimeisiä päivä ja alkaa olla aika toivottaa Hyvää Uutta Vuotta 2024. Vuosi on ollut varsin vaiherikas ja sisältänyt niin ylämäkiä kuin alamäkiäkin. Sinänsä siis melko normaali vuosi. Erityisesti mieleen ovat jääneet ihanat matkat Ruotsiin ja Espanjaan. Tämänkin vuoden aikana on vahvistunut entisestään ajatus, että tulevaisuudessa voisi asua jossain muuallakin kuin Suomessa. Ulkomailla asuminen sinänsä ei ole meille uusi juttu, tulihan sitä yhdessä vaiheessa asuttua kolme vuotta Etelä-Ruotsissa.

Hyvää Uutta Vuotta 2024

Vuoteen 2023 on mahtunut myös ei niin mukavia kokemuksia. Asuntosijoittamisen saralla positiivista on ollut, ettei yhtään tyhjää kuukautta tullut. Yhden asunnon kohdalla vesivahinko tuli ikävänä yllätyksenä, joka luonnollisesti rokotti jonkin verran asunnon tuottoja. Linjasaneerauksen yhteydessä myös vuokran nosto oli luontevasti perusteltavissa, ja toiseen Keravan asuntoon teimmekin ensimmäistä kertaa vuokran korotuksen.

Pienenä pettymyksenä on listalla myös seuraavan sijoitusasunnon hankinnan viivästyminen. Vaikka markkinatilanne on ollut jossain määrin ostajaa suosiva, emme kuitenkaan löytäneet juuri meidän kohdetta. Pankin suunnalta ei ole tullut rajoitetta, vaan enemmänkin päin vastoin. Muutamasta kohteesta kävimme keskusteluja, ja teimme tarjouksia, mutta ne eivät ole vielä johtaneet kauppoihin. Toisaalta emme myöskään halua ostaa väkisin vaan asunnon pitää täyttää meidän kriteerit sekä kassavirran osalta olla positiivinen. Vahva usko on vielä, että heti alkuvuodesta seuraava asunto nappaisi kiinni.

2024

Vuodelta 2024 odotamme positiivista virettä. Inflaation vauhti on jo selvästi hidastunut ja loppu vuodelle ennustetut koron laskut ovat asuntosijoittamiselle positiivisia signaaleja. Keravan sijoitusasuntojen linjasaneeraukset saadaan valmiiksi vuoden aikana ja sitä kautta poistuu yksi iso riski kyseisten asuntojen osalta.

Espanja

Myös tulevan vuoden loma- ja matkasuunnitelmat luovat innostusta. Ensimmäisenä suurena odotuksen aiheena on monen vuoden jälkeen paluu Karibian risteilyille helmikuussa. Onpa mielenkiintoista nähdä miten korona on muuttanut toimintaa vai näkyykö se enää ollenkaan. Kesälle suunnitelmissa on pidempi oleskelu Espanjan asunnolla. Jokohan sitä tällä kertaa pääsisi kokeilemaan paikallisia golf-kenttiä.

Ehdimme vielä ennen vuoden vaihtumista piipahtaa Ruotsissa ja Tanskassa, niistä lisää tulevina viikkoina. Nyt on kuitenkin aika toivottaa kaikille lukijoillemme oikein Hyvää Uutta Vuotta 2024!

2022 Tavoitteet

2022 Tavoitteet

2022 Tavoitteet. Tulevan vuoden tavoitteita on paljon. Moni asia riippuu kuitenkin miten korona vaikuttaa tulevana vuonna esim. matkustamiseen. Olemme joutuneet siirtämään matkojamme muutaman vuoden eteenpäin, ja todella toivotaan että vuosi 2022 olisi meille ”matkustusvuosi”. Sairastimme koko perhe koronan ennen joulua, rokotuksista huolimatta, ja toivomme että tämä sairastettu korona helpottaisi tuota matkaan pääsemistä. Ensi vuoden matkasuunnitelmat on tehty jo hyvissä ajoin, vaikka korona saattaakin peruuttaa menot nopeastikin. Tällä hetkellä lähimpänä siintää mielessä tuo helmikuun Karibian risteily.

2022 Tavoitteet.

Matkasuunnitelmat

Hiihtoloma olisi tarkoitus viettää Miamissa ja Karibian risteilyllä. Karibian risteilyt pyörivät koko ajan, ja seuraamme silmä tarkkana CDC:n antamia varoituksia, ja seuraamia laivoja. Karibian risteilijöillä raportoidaan koronatartunnat päivittäin CDC:lle, ja he asettavat laivan joko tarkkailuun, tai alkavat selvittämään tarkemmin tartunnan lähdettä. Laivat joutuvat listalle, josta näkee mikä on minkin laivan koronatilanne. Vihreä väri on paras, eli ei tartuntoja. Oranssi väri kertoo, että CDC tarkkailee tilannetta. (tartuntoja on vain muutama) Keltainen väri kertoo, että CDC on aloittanut tutkinnan tartunnan löytämiseksi. (tässä pitää olla useita tartuntoja) Punainen väri kertoo, että CDC on aloittanut tutkinnan ja toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä. Laivat saavat statuksen, ja ovat samassa statuksessa 7 päivää. Vaikka tartuntoja ei tulisi lisää, niin status päivitetään vasta viikon kuluttua.

Kesällä lähdemme Ahvenanmaalle lasten jalkapalloturnauksen myötä. Tämä onkin meille uusi tuttavuus. Viimeistään heinäkuun vaihteessa olisi tarkoitus mennä Espanjan Aurinkorannikolle. Tarkoituksemme on ostaa loma-asunto Torreviejasta. Tämä on edelleen työn alla ja tästä myöhemmin lisää. Matkat asunnon hankkimisen jälkeen suuntaavatkin useasti sitten Torreviejaan. Syksyn matkasuunnitelmat riippuvatkin sitten täysin saammeko asunnon vai ei.

2022 Tavoitteet. Asunto Espanjasta.

Asuntosijoitus

Tällä hetkellä meillä on 3 sijoitusasuntoa salkussamme. Tarkoitus olisi lisätä asunto vuodessa. Ensi vuoden suuri suunnitelma on ensin saada Espanjan loma-asunto, ja tämän jälkeen mahdollisesti vielä sijoitusasunto Suomesta. Tällä hetkellä vuokramarkkinoilla on asuntoja hyvin tarjolla, ja asunnon flippaaminen ei ole missään nimessä pois suljettu vaihtoehto. Seurataan tilannetta miten asiat kehittyvät.

2022 Tavoitteet. Grillikatos valmiina.

Projektit

Olemme todellinen DIY-perhe, ja tykkäämme tehdä asioita itse. 2021 saimme tehtyä pihallemme uuden grillikatoksen, joka onnistui mainiosti. Vuodelle 2022 emme ole asettaneet mitään isoa projektia, koska haluamme keskittyä matkusteluun, jos se vain suinkin on mahdollista koronan asettamissa rajoissa. Pihalla aiomme uusia pihavalot, ja tämä pitäisi toteuttaa kesän aikana. Muuten projektilista on tyhjä vaikka ainahan sitä omakotitalossa on tekemistä ja laittamista 😊

100 postausta

100 postausta

100 postausta. Kuva hiihtoloma reissultamme Rukalta.

Wau! 100 postausta jo julkaistu. Emme olisi viime vuonna uskoneet, että bloggaaminen lähtisi rullaamaan näin hyvin. Julkaisemme normaalisti kaksi postausta viikossa. Julkaisupäivät ovat tiistai ja perjantai. Blogien kirjoittaminen lähti ajatuksesta jakaa meidän kokemuksia ja ideoita, mutta on osaltaan toiminut myös keinona selkiyttää omia ajatuksia ja unelmia.

100 postausta. Kuva viime keväältä kun vaihdoimme alakerran laattalattian.

Aihealueet joista kirjoitamme

Blogissa kirjoitamme DIY-projekteistamme, ja niitä riittää… Asumme omakotitalossa joten uusia projekteja tulee. Olemme suunnitelleet niin, että joka vuodelle olisi yksi isompi projekti. Projektit sijoittuvat niin pihalle kuin myös sisälle taloon. Vaihdoimme viime vuonna alakerran lattiamme laattalattiaan joten tänä vuonna projektimme keskittyvät enemmän pihalle.

100 postausta: Toinen sijoitusasunto.

Asuntosijoittaminen on meidän uusimpia harrastuksia. Omistamme tällä hetkellä kaksi sijoitusasuntoa ja suunnitelmissa olisi saada kolmas salkkuun tämän vuoden puolella. Tavoitteemme on saada 10 sijoitusasuntoa hankittua 10 vuodessa. Unelmissamme siintää myös oma ”mökki” Espanjassa, jonne voisimme suunnata lomilla sekä pidemmiksikin ajoiksi eläkevuosina. Lisäksi avaamme kirjoituksissamme meidän tapaa löytää lisätuloja sekä säästökohteita joilla matkata kohti taloudellista riippumattomuutta.

Wizarding World of Harry Potter Orlandon Universal Studioilla.

Matkustaminen on meidän juttu. Olemme matkustaneet säännöllisesti jo yli 20 vuotta. Lapsemme ovat jo tottuneita matkustajia. Yhdysvallat on meidän lempikohde tällä hetkellä. Varsinkin Harry Potter-maailma Universal Studios:lla sekä Walt Disney World Orlandossa ovat olleet matkailun kohokohtia kaikille lapsillemme ja myös aikuisille vuosien saatossa.

100 postausta: Allure of the Seas-alus.

Risteileminen on matkailun todellinen helmi. Puhumme siis Karibian risteilystä. Olemme toki kokeilleet Välimeren risteilyä, mutta mikään ei ole vielä voittanut Karibian risteilyä Royal Caribbean Cruise Line:lla. Näitä matkakohteita ja laivoja käymme läpi julkaisuisamme.

Artekin mehiläispesä.

Kirjoitamme myös sisustamisesta, joka onkin meidän kiinnostuksen kohde. Yritämme hankkia kotiin aikaa kestäviä esineitä ja tavaroita, kuten esim. lamppuja. Kävimmekin viime vuonna Tuusulan asuntomessuilla ja siellä olikin kiva katsella erilaisia sisustuksia.

100 postausta: Rukan rinteitä.

Kirjoitamme myös ajatuksiamme ja mielipiteitämme hiukan isommista hankinnoista, joita hankimme projekteihin tai matkoihin liittyen. Kirjoitimme esim. hankkimastamme suksiboxista. Boxihan hankittiin Rukan hiihtolomaa varten.

Rukan näkymiä.

Tässä pieni poikkileikkaus ensimmäisestä 100:ta blogijulkaisusta. Lisää on tulossa. Jos haluaisit kuulla/toivoa postausta jostain, niin laita ihmeessä kommenttia kehiin.😀