Tag: pelimuseo

Viikonloppu Tampereella

Viikonloppu Tampereella

Viikonloppu Tampereella. Pyynikin kesäteatterissa.

Vietimme viime viikonloppuna lomaa Tampereella. Viikonloppu Tampereella on muodostunut korona-aikana jo perinteeksi. Viime vuonna yövyimme Nokian Edenissä, mutta tällä kertaa olimme ihan Tampereen keskustassa Hotelli Scandic Koskipuistossa. Sijainti oli täydellinen, sillä naapurista löytyi Pikku Kakkosen-puisto. Kävimme Pyynikin kesäteatterissa katsomassa Supermarsu ja vieraat viemäristä. Lisäksi piipahdimme Vapriikissa katsomassa uutta Ritarit-näyttelyä.

Viikonloppu Tampereella. Scandic Koskipuisto.

Hotelli Scandic Koskipuisto

Yövyimme tällä kertaa ihan Tampereen keskustassa. Tämä oli nappivalinta, koska hotellillta pystyi kävelemään usealle nähtävyydelle. Hotelli oli perus Scandic-laatua. Parkkihalli oli ahtaanoloinen ja yhden yön parkki maksoi 20e. Meillä oli käytössä Superior Plus-huone, johon mahtui 5 henkilöä yöpymään. Huone oli vanhahtava, mutta käyttökelpoinen. ISO puute oli ilmastoinnin puuttuminen!! Huoneessa oli 3 pöytätuuletinta, joilla yritimme saada ilmaa kiertämään. Sanomattakin selvä, kun ulkona on +30C, niin muutama pöytätuuletin ei riitä pitämään huonetta viileänä. Ilmastoinnin puuttumisen takia kaikki nukkuivat hieman huonosti läpi yön. Aamupala oli tavallista Scandic-laatua. Jäimme kaipaamaan munakkaan paistajaa, mutta tällä kertaa tätä ei löytynyt.

Viikonloppu Tampereella.

Pyynikin kesäteatteri

Olimme ensimmäistä kertaa Pyynikin kesäteatterissa. Tämä oli oikein kiva uusi tuttavuus. Kävimme Pyynikin rannalla kahlaamassa ennen esitystä, ja täällä olikin aivan ihanat maisemat. Kesäteatterissa korona näkyi turvaväleissä ja katsomoon otettiin vähemmän ihmisiä. Pyynikin kesäteatteri on katettu, mutta näin helteellä se oli tosi kuuma vaikka aurinko ei paistanutkaan suoraan katsomoon. Onneksi olimme varanneet viuhkat katsomoon, joilla saattoi hiukan viilentää ilmaa. Juotavaa on syytä varata katsomoon mukaan varsinkin helteillä. Kävimme katsomassa Supermarsu ja vieraat viemäristä. Tämä kirjasarja on tuttu lapsillemme, joten oli helppo valita tämä näytös. Esitys oli koko perheen mielestä tosi hyvä. Ehdottomasti laadukkain kesäteatteri esitys, jota olemme käyneet katsomassa. Pyynikin katsomo pyörii ympäri ja näin saadaan vaihtelua lavasteisiin. Tämä oli mainio lisä esitykseen. Esitys vietiin läpi viiden näyttelijän voimin. Vahva suositus tälle esitykselle 👍🏻

Vapriikissa Ritarit-näyttelyssä.

Vapriikki

Vapriikki oli lasten valinta Tampere vierailulle. He tykkäsivät todella paljon museosta viime vuonna, joten palasimme tänne katsomaan uutta näyttelyä; Ritarit. Lipputiskiltä lapset saivat etsittäväkseen museorastiradan. Näyttelyistä piti löytää 9 kuvassa olevaa esinettä. Kun oli löytänyt esineen, sai laittaa rastin ruutuun. Kun palautti täytetyn museorastiradan vastaanottoon sai pienen palkinnon 😍 Ritari-näyttely oli hieno ja tästä jäi lapsille mieleen oikea miekka, jota sai kokeilla. Kävimme kaikki näyttelyt läpi, mutta lemppari oli taasen pelimuseo. Täällä saa pelata vanhoja pelejä ja viihdyimmekin koko perhe ”pelisalissa” hyvän tovin. Kiva paikka vierailla vaikka joka vuosi!

Siipiweikot Tampella.

Kävimme syömässä Tampereella Tampellan Siipiweikoissa. Tämä on muodostunut meille jo traditioksi, joten perinteitä kunnioittaen menimme syömään siipiä. Laatu oli taas aivan huikeeta 😋 Tampereella käydessä on ihan pakko käydä syömässä Pyynikin munkit, jotka on Suomen parhaat. Munkit eivät pettäneet tälläkään kertaa. Viikonloppu Tampereella takana ja viikonlopun suurin yllättäjä oli Pyynikin kesäteatteri. Peukut pystyyn tälle. Ensi vuonna ehkä uudestaan.