Tag: pistorasia-ajastimet

Älykoti

Älykoti

älykoti

Sähkön hinnan nousu ja pörssisähköön perustuva hinnan tuntikohtainen vaihtelu ovat kasvattaneet mielenkiintoa erilaisiin älykkäisiin kodin ratkaisuihin. Älykodilla voidaan ohjata sähkönkulutusta, mitata kulutusta sekä lisätä asumismukavuutta automatisoimalla kodin toimintoja. Älykoti on ollut meillä mielessä jo talomme rakennusvaiheessa, mutta 2000-luvun alkupuolella automaatio rajoittui valojen kaukosäätöön ja teollisuuden käyttöön soveltuvaan automaatioon. Sittemmin teknologian kehityksen myötä älykkyys ja automaatio ovat tulleet myös tavallisten kotien saataville.

Vaikka älykoti onkin ollut pitkään mielessä, vasta nyt olemme saaneet aikaiseksi hypätä mukaan. Olemme samalla pohtineet miten jo valmiiseen omakotitaloon saisi järkevimmin tuotua älyä. Onneksi nykyaikana langattomuus on oletus, eikä laitteille tarvitse järjestää erikseen tietoliikenneyhteyksiä kaapeloimalla. Sähköpistokkeen läheisyys on usein riittävä, ja monissa sensoreissa on patteri tai akku.

Älykoti

Sensorit ja ohjattavat laitteet

Sensorit eli laitteet joilla voidaan mitata jotain ominaisuutta, kuten vaikka lämpötilaa, ovat varmasti useimmille se ensimmäinen kosketus esineiden internettiin eli IoT:n. Meilläkin ensimmäisenä kuvaan tulivat Ruuvin langattomat lämpötilasensorit.

Joulun alla, kun aloimme laittelemaan kotiimme jouluvaloja, kaivoimme esiin myös vanhat pistorasioihin kytkettävät ajastimet. Vanhat ajastimet olivat mallia, jossa kliksutellaan kellotaulun ympäriltä pieniä muovikytkimiä sen mukaan miten pistorasia on päällä ja pois. Vanhemmissa ajastimissa alkoi jo ajan patina näkyä ja päätimme alkaa uusia myös ajastimia. Älykodin noustua taas ajatuksiin, päädyimme siirtymään nykyaikaan ja mekaanisten ajastimien sijaan hankimme wi-fi verkkoon kytkeytyvät pistorasia-ajastimet.

Haastavimmaksi osoittautui autotallin pistorasia, jonka kautta toisen auton lohkolämmitin saa virtansa. Ajastetun tai kauko-ohjatun pistorasian kanssa auton voi laittaa johdon päähän valmiiksi illalla, ja lämmittimen käynnistää sopivasti ennen lähtöä. Haasteeksi autotallin rasian kohdalla osoittautui wi-fi kuuluvuus. Vaikka talli on samalla tontilla, on etäisyyttä rasiaan sen verran ettei wi-fi kuuluvuus yltänyt sinne asti. Onneksi olimme jo aiemmin vaihtaneet kodin langattoman tukiaseman Asuksen tukiasemaan, joka tukee verkon laajentamista AiMesh-tekniikalla. Hankimme kaksi Asuksen ZenWifi tukiasemaa, jotka myös tukevat AiMesh-tekniikkaa. Uusien tukiasemien lisääminen päätukiaseman verkon jatkeeksi onnistui Asuksen hallintapaneelin kautta hyvin suoraviivaisesti, ja sopivalla sijoittelulla langaton verkko saatiin jatkettua autotalliin asti.

Älykoti

Älykoti

Tässä vaiheessa on vielä melko aikaista puhua älykodista, mutta matka sinne on alkanut. Kaikki tähän mennessä hankittu on käyttökelpoista myös jatkossa. Tämän hetken ikävä puoli on useamman eri appin käyttö. Jokaisella valmistajalla on oma appi, jolla heidän laitteita ohjataan. Onneksi tähänkin löytyy erilaisia ratkaisuja. Meidän valinta ohjauksen keskittämiseen ja automaation kasvattamiseen on Homey Pro. Homey on julkaissut uuden version Homey Pro laitteesta, ja ennakkoon tilaamamme laitteen pitäisi saapua tammikuussa. Vaihtoehtoisesti tee-se-itse hengessä ohjaukset voisi rakentaa itse esimerkiksi Rasperry Pi:llä, mutta ainakin tällä hetkellä niiden saatavuus on erittäin heikkoa. Tulemme varmasti jatkossakin kirjoittamaan mitä kaikkea keksimme Homey Pron ja erilaisten sensoreiden ja kytkimien kanssa automatisoida.