Tag: 2021 Asuntosijoittamisen tavoitteet

Asuntosijoittamisen tavoitteet 2021

Asuntosijoittamisen tavoitteet 2021

Asuntosijoittamisen tavoitteet 2021

Vuosi 2020 oli meille ensimmäinen vuosi asuntosijoittajina. Vaikka ensimmäisen asunnon hankinta osuikin jo vuodelle 2019, ensimmäinen vuokralainen muutti sisään vasta 2020 alusta. Asuntosijoittamisen tavoitteet vuonna 2020 olivat varsin epämääräiset, kunhan ensimmäinen asunto pyörisi kassavirraltaan positiivisena ja ilman tyhjiä kuukausia. Vuosi 2020 oli varsin erilainen globaalin pandemian myötä, ja jossain vaiheessa mietimmekin miten kaikki vaikuttaa asuntosijoittamiseen. Ensimmäisen vuoden tuloksista kerroimme viime viikon artikkelissa.

Kokemuksen kartuttua ajattelimmekin määritellä vuoden 2020 tavoitteet hiukan tarkemmin. Tavoitteita mietittäessä lähestyimme aihetta muutamasta eri näkökulmasta. Yhtenä lähtökohtana mietinnöille oli nykyisten kahden asunnon ja niissä asuvien vuokralaisten palveleminen. Toisena näkökulmana mietimme portfolion laajentamista. Ja kolmantena laajentamista ulkomaille.

Nykyiset asunnot

Omistamme tällä hetkellä 2 asuntoa, joissa molemmissa on vuokralaiset. Molemmat vuokralaiset vaikuttavat halukkailta asumaan asunnoissa pitkään, mikä sopii meille oikein hyvin. Koronan aiheuttaman epävarmuuden myötä päädyimme jäädyttämään vuokrankorotukset tässä kohdin, arvioidaan tilannetta uudestaan 2021 lopulla. Nykyisten asuntojen osalta ei tälle vuodelle ole myöskään tulossa merkittäviä remontteja. Asuntosijoittamisen tavoitteet nykyisten asuntojen osalta säilyvät hyvin samankaltaisina kuin edellisenäkin vuotena. Pidetään vuokralaiset tyytyväisinä, jotta ei tulisi tyhjiä kuukausia. Numeroiden valossa tavoitteita voidaan mitata kassavirtapositiivisuuden kautta.

Yksi asuntosijoittamiseen vaikuttavista tekijöistä on taloyhtiön kunto. Molemmissa taloyhtiöissä, joissa meidän asunnot sijaitsevat, on lähivuosina edessä linjasaneeraus. Tärkeä remontti, joka voidaan hoitaa fiksusti taloyhtiön arvo säilyttäen tai sitten vähemmän fiksusti. Olemme myös kiinnostuneita taloyhtiön tilasta, ja sitä kautta löyhänä tavoitteena olisi hakeutua ainakin toisen taloyhtiön hallitukseen.

Uudet asunnot

Asuntosijoittamisen tavoitteet 2021

Pitkän ajan tavoitteena on laajentaa asuntojen määrä yli kymmeneen asuntoon. Tätä silmällä pitäen olemme jo alussa asettaneet tavoitteeksi noin asunto per vuosi vauhdin. Toisen asunnon osalta emme ole vielä hakeneet uutta hinta-arviota, mutta sekin lienee edessä vuonna 2021. Uusien asuntojen osalta tavoitteen vuodelle 2021 on hankkia yksi uusi vuokrattava asunto. Tutkimme myös mahdollisuutta flipata yksi asunto sijoitettavan pääoman lisäämiseksi.

Ulkomaille laajentaminen

Asuntosijoittamisen tavoitteet 2021 viimeinen kohta sivuaa pitkäaikaista haavetta omistaa loma-asunto jostain lämpimästä paikasta. “Kesämökin” hankinta itsessään ei olisi asuntosijoittamista meidän näkökulmasta. Loma-asunnon hankintaan on tullut mukaan ajatus vuokrata sitä muille, sillä aikaa kun emme itse sitä käyttäisi. Emme usko, että loma-asunnon hankinta realisoituu vielä tänä vuonna, mutta tavoitteena olisi rajata alue kahteen tai kolmeen kaupunkiin/alueeseen ja mikäli korona-pandemia sallii, käydä tutustumassa ainakin yhteen alueista. Tätäkin projektia seuraamme omassa kirjoitusten sarjassa sitä mukaan kun projekti etenee.