Tag: asuntokauppa

Kaupan allekirjoitus Espanjassa

Kaupan allekirjoitus Espanjassa

Kaupan allekirjoitus Espanjassa

Tässä vaiheessa tarinaa on asunto löydetty ja kauppahinnasta sovittu. Lisäksi rahoitus on saatu järjestymään. Asianhoitajan kanssa on tehty sopimus ja hänelle on järjestetty valtakirja hoitaa asuntokauppaan liittyvät muodollisuudet paikan päällä. Asunnon ostaminen alkaa olla loppusuoralla. Kaiken edellä mainitun järjestelyihin kului aikaa noin kolme kuukautta. Kesän lopulla lomat vaikuttivat hiukan, mutta eniten aikaa kului lainaneuvotteluihin. Varsinainen kaupan allekirjoitus tapahtui meidän kohdalla varsin koruttomasti. Asianhoitajamme oli varannut yhdessä vastapuolen edustajan kanssa ajan notaarille eräänä maanantaina, ja iltapäivällä sähköpostiin tuli onnittelut uudesta asunnosta.

Kaupankäynti viikon aikana sitten asianhoitaja yhdessä pankin kanssa siirteli kaupan eri rahaerät oikeille vastaanottajille. Kauppahinnan päältä maksettiin ensin välittäjän palkkio ja myyjän asianhoitajan palkkiot. Lisäksi pidätettiin muutama prosentti mahdollisiin arvonnousuveroihin sekä muihin myyjän vastuulla oleviin kuluihin. Lopuksi jäljelle jäänyt osuus kauppahinnasta siirrettiin myyjän tilille. Suomen toimintaan nähden poikkeavaa oli, että yllä kuvatut maksut maksettiin suoraan ostajan tililtä ennen kauppahinnan siirtoa myyjälle. Samassa yhteydessä tililtä lähtivät ostajan vastuulla olevat verot ja viranomaismaksut. Meidän asianhoitaja laittoi meille erikseen laskun noin viikko kauppojen jälkeen, jolloin hekin saivat palkkionsa.

Kaupan allekirjoitus Espanjassa

Ostamisen kulut ja sopimusten siirto

Kaikkien maksujen jälkeen laskettuna asunnon ostamisen kulut olivat noin 15,3% kauppahinnasta. Meillä suhdetta hiukan nostivat muutamat lisäpalvelut liittyen paikallisiin rekisteröitymisiin sekä pankin kanssa asiointiin liittyen sekä pankin perimät lainan nostokulut. Prosenttia nostaa myös osaltaan asunnon suhteellisen edullinen kauppahinta. Reilun 100 000 euron kaupoissa jo parin tonnin kiinteät kulut nostavat prosenttia huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi 300 000 euron kaupoissa.

Espanjan asunto

Kaupanteon yhteydessä asianhoitaja vaihtoi meidän tiedot myös asuntoon liittyviin peruspalveluihin kuten sähkösopimukseen, vesisopimukseen sekä asuntoyhteisölle. Espanjassa käytännössä kaikkien jatkuvien palveluiden laskutus hoidetaan suoraveloituksella. Sopimusten siirrossa ei yleensä tehdä uusia sopimuksia, vaan sähkö- ja vesisopimukset ovat osoitekohtaisia ja sopimukselle vaihdetaan uusien omistajien tiedot ja suoraveloitusta varten IBAN tilinumero. Muissa sopimuksissa, kuten esimerkiksi nettiliittymä, suoraveloitusta varten sopimukselle kirjataan veloitustilinumero. Sopimuksia tehdessä kannattaa pitää mukana pankista saatavaa tilin omistajat kertovaa tositetta. Tositteen ja henkilöllisyystodistuksen avulla vastapuoli varmistuu, että tili on tilaajan ja saa siitä myös tarvittavan IBAN tilinumeron.

Nyt kun kaupan allekirjoitus on saatu suoritettua ja sopimukset siirretty meidän nimiin, olisi tarkoitus seuraavassa kirjoituksessa pureutua hiukan omistamisen ja asumisen kustannuksiin.