Tag: asuntosijoittaja

Espanjan hintataso asuntosijoittajan silmin

Espanjan hintataso asuntosijoittajan silmin

Etelä-Eurooppaa pidetään edelleen Suomea edullisempana. Joissakin asioissa tuo pitääkin paikkansa edelleen vaikka hinnat ovat sielläkin nousseet. Tällä kertaa pureudumme asuntosijoittamisen näkökulmasta Espanjan hintatason pohtimiseen. Ruuan hintaa emme tällä kertaa tutki, mutta pohdinnassa on vuokrien, netin, sähkön ja veden hintataso. Nämä ovat asuntosijoittajan näkökulmasta merkittäviä kulueriä.

Espanjan hintataso asuntosijoittajan silmin

Vuokrat

Vuokrien hinnoissa on paljon heittoa riippuen vuokrauksen pituudesta ja vuodenajasta. Vuokra sisältää yleensä kalustetun asunnon lisäksi nettiyhteyden ja veden. Sähkö on yleensä erikseen kulutuksen mukaan. Ilmoituksia lukiessa on hyvä olla tarkkana, sillä vaihtelua esiintyy. Vuokrauksissa on tunnistettavissa kolme erilaista kategoriaa. Jokaiseen kategoriaan sovelletaan osin erilaisia lakipykäliä.

Pitkäaikaiset vuokraajat, jotka vuokraavat asunnon toistaiseksi tai vähintään vuodeksi. Pitkien sopimusten päättyessä vuokraajalla on oikeuksia jatkaa sopimusta halutessaan. Pitkissä sopimuksissa myös kuukausihinta on alhaisin, ja parin makuuhuoneen kerrostaloasunnon voi saada muutamalla satasella kuussa.

Keskipitkän ajan vuokraajat ovat suomalaisille vuokraajille talvikaudella tutuimpia. Yleisin vuokra-aika vaikuttaisi olevan noin 6 kuukautta. Vuokran määrä määritellään kuukausivuokrana, mutta aloitus- ja lopetuskuukaudelta vuokra suhteutetaan päivien lukumäärän mukaan. Hintataso on noin 500 eurosta kuukaudessa ylöspäin.

Kolmas kategoria ovat lyhytaikaiset vuokraajat. Alle kahden kuukauden sopimukset lasketaan lyhytaikaisiksi, ja niihin tarvitaan erillinen turistilisenssi. Lyhytaikainen vuokraus keskittyy kesään toukokuusta syyskuulle. Vuokrahinnat ovat usein viikkohintoja tai päivähintoja. Keäsäisin asuntosijoittajan tuotto on korkeimmillaan, sillä viikosta voi saada saman kuin muina aikoina kuukaudesta. Lyhytaikaisissa vuokrauksissa on melko usein myös jokin kWh määrä sähköä laskettu mukaan hintaan.

Espanja lomalla

Nettiyhteys

Ainakin Torrevieja/Orihuela Costan alueella valokuituverkko on hyvin kattava, ja oikeastaan ainoa saatavilla oleva kiinteä laajakaista. Toki vanhempiakin teknologioita saa, mutta niitä voi joutua metsästämään. Kuituliittymän voi tilata helposti netistä. Vaihtoehtoisesti ostareilta löytyy usein vähintään yhden operaattorin myyntipisteitä, jossa tilaaminen käy helposti. Jos omaa NIE numeron, on sen kanssa helpoin, mutta myös suomalainen passi pitäisi kelvata. Automaattista veloitusta varten tarvitaan IBAN sekä jokin todiste, että tili on tilaajan oma.

Hintatasoltaan valokuituliittymät ovat selkeästi Suomea halvemmat. Espanjassa saa nopean kuituyhteyden (yleensä 300 Mbit/s tai enemmän) 20-30 euroa kuussa. Suomessa hitaammat (100 Mbit/s) yhteydet näyttäisivät olevan kirjoitushetkellä noin 40 €/kk. Uuden sopimuksen alkuun saa Suomessa monella operaattorilla määräaikaisen alennuksen, jolloin hinta saattaa olla alle 30 €/kk. Espanjassa monet operaattorit tarjoavat myös liittymiä, joissa palvelun voi kytkeä päälle tai pois kuukausikohtaisesti. Tällainen sopii etenkin loma-asujalle, joka viettää Espanjassa vain muutaman kuukauden vuodessa.

Meillä on Espanjassa Avatelin liittymä, joka on toiminut ilman mitään ongelmia. Hyvää palautetta olemme kuulleet myös muista alueen operaattoreista. Suurimmat erot taitavat tulla oheispalveluissa, kuten TV-kanavissa tai puhelinliittymissä.

Sähkö

Sähkösopimuksen vertailu onkin jo huomattavasti vaikeampaa. Espanjassa ei (ainakaan meidän laskulla) laskuteta erikseen siirrosta, mutta joka kuukausi laskutetaan kiinteä arvioituun kokonaismäärään pohjautuva perusmaksu. Energian osalta hinnat ovat selvästi Suomea korkeammat, kiinteähintaisissa sopimuksissa liikutaan yli 20 snt/kWh hinnoissa. Pörssisähkösopimukset ovat ilmeisesti harvinaisempia, mutta niitäkin ilmeisesti on. Paikallisen sähköyhtiön edustajia näkee kaikissa suuremmissa kaupoissa, ja kerran tai kaksi vuodessa voi heidän kanssa tinkiä sopimusta halvemmaksi. Yleensä saa vaivan palkaksi muutaman kympin lahjakortin kauppaan, jossa edustaja on. Lahjakorteissa on yksi pieni huomioitava asia, ne aktivoituvat yleensä vasta pari viikkoa myöhemmin, kun sopimusmuutos on prosessoitu sähköyhtiön puolella.

Espanjan hintataso asuntosijoittajan silmin

Vesi

Vesi on myös hiukan hankala vertailtava. Espanjalaisella vesilaskulla on, kuten maan tapa on, paljon erilaisia sopimukseen ja palveluun liittyviä maksuja. Varsinainen veden hinta vaikuttaa halvemmalle kuin Suomessa. Mutta jos ottaa molempien laskujen loppusumman ja jakaa sen kuutiomäärällä, on hintataso lähes sama. Lopputulos molemmissa tapauksissa 5-6 €/kuutio.

Veroilmoitusten aika

Veroilmoitusten aika

Kevät on tullut ja on taas veroilmoitusten aika. Suomessa saimme verottajalta esitäytetyn ehdotuksen verotuksesta. Espanjassa on ilmoitettiin tammikuussa edellisen vuoden viimeisen neljänneksen vuokraukseen liittyvät tulot ja menot. Aiempina vuosina Espanjan vuokratulot ilmoitettiin vuosineljänneksittäin. Vuodelle 2024 tuo muuttui ja jatkossa myös vuokratulojen ilmoitukset tehdään vuosittain.

Veroilmoitukset

Suomen veroilmoitukset

Suomen asuntosijoittamisen osalta ilmoitus oli varsin tuttu. Lainojen korot olivat suomalaisten pankkien osalta paikoillaan jo valmiiksi. Ja asuntosijoitusten tuotot joko edellisen vuoden toteuman tai verokorttien päivitysten yhteydessä etukäteen päivitetyin tiedoin. Suurimpina muutoksina aiempiin vuosiin nähden oli linjasaneerauksesta ja vesivahingosta johtuen toisen Keravan asunnon tulojen väheneminen ennakoidusta. Hallitus on myös kokoontunut aiempia vuosia useammin, mikä vaikutti jonkin verran matkakulujen kautta.

Pääasiallinen verotusmaamme on Suomi. Niinpä Espanjan asunnon tulot pitää ilmoittaa myös Suomen verottajalle. Asunto oli vuokrattuna kahdessa eri jaksossa noin 9 kuukautta. Espanjan asunnon tuottojen laskeminen välittäjän laskujen pohjalta oli selkeä prosessi. Kulujen puolella helppoja olivat välityspalkkio, sähkö ja vesi, paikallisen lainan korot sekä asianhoitajan palkkiot esimerkiksi veroilmoitusten tekemisestä. Näiden lisäksi kuluihin laskimme asunnon normaaleja vuosihuoltoja kuten ilmastointikoneen desifionnin ja rikkoutuneen uunin vaihtamisen. Espanjaan maksetut verot pitää myös ilmoittaa, ja ne vähennetään Suomen verotuksessa jolloin poistetaan kaksinkertainen verotus.

Veroilmoitusten aika

Espanjan veroilmoitukset

Espanjan verottajalle vuoden 2023 osalta ilmoitettiin vuokraukseen liittyvät tulot ja kulut vuosineljänneksittäin niiltä jaksoilta jolloin asunto oli ollut vuokralla. Veroilmoitus piti tehdä lyhyellä varoituksella aina seuraavan kuun parin ensimmäisen viikon aikana. Eli tammikuusta maaliskuuhun osuvan jakson osalta ilmoitus piti tehdä huhtikuun puoleen väliin mennessä. Espanjan verotuksessa vähennettävien kulujen joukko on huomattavasti Suomea rajatumpi. Espanjassa vähennyskelpoisia ovat kotivakuutus, yhtiövastike, kunnallisvero, jätemaksu sekä vesi- ja sähkölasku (jos ne kuuluvat vuokraan). Nämäkin kulut jaksotetaan laskutusjaksolle ja vuokraukseen vähennyksiin kelpaa vain vuokra-ajan osuus kuluista.

Viime kesänä kävimme paikallisessa Suman toimistossa tunnistautumassa, jotta saimme espanjalaiset digtaaliset allekirjoitusvarmenteet. Ilman digiallekirjoituksia ei veroilmoituksia voi tehdä sähköisesti. Käytimme aiemmin veroilmoitusten tekemiseen asianhoitajaa, joilla on käytössä meidän digiallekirjoitukset. Alkuvuodesta asensimme digiallkirjoitukset myös omalle tietokoneelle, ja siten pääsimme kiinni Espanjan verottajan sähköiseen palveluun. Palvelussa seikkaileminen vaatii hiukan aikaa ja espanjan kielentaitoa (tai Google translatorin) sillä englannin kielivalinnasta huolimatta iso joukko sivuja on vain paikallisilla kielillä. Palvelun kautta löytyi myös aiemmat veroilmoitukset, joita matkimalla uskomme selviävämme seuraavista ilmoituksista itsekin.

Kevät on veroilmoitusten aika Suomessa ja Espanjassa. Tälläkin kertaa ilmoitukset olivat loppujen lopuksi melko suoraviivaisia, joskin tietojen keräämiseen menee aikaa ellei niitä päivittele vuoden aikana. Suomen Vuokranantajien Excel-pohja on ollut meille toimiva Suomen osalta. Espanjan säännöt ovat hiukan eri, mutta yhden asunnon osalta vielä helppo hoitaa yksinkertaisella Excelillä.

Uusi vuokralainen

Uusi vuokralainen

Uusi vuokralainen.

Vuoden vaihteessa edellinen vuokralainen irtisanoi vuokrasopimuksensa, ja meillä alkoi uuden vuokralaisen etsintä. Etsinnän tuloksena löysimmekin uuden vuokralaisen melko nopeasti. Vaikka ilmoitus julkaistiin heti irtisanomisen jälkeen, tuli asuntoon yksi tyhjä kuukausi. Yksi tyhjä kuukausi oli odotettavissakin ja olimme siihen varautuneet puskureilla. Tyhjään kuukauteen varautuminen antoi myös mahdollisuuden suorittaa vuokralaisvalinta huolellisesti. Tällä kertaa vuokralaiskandidaatteja ei ollut jonoksi asti, mutta muutama ehdokas kuitenkin. Ensimmäinen ehdokas kariutui ehkäpä yhden kaikista yleisimmän syyn vuoksi. Hakemuksessa ilmoitetaan ettei ole luottotiedoissa merkintöjä, mutta raportilla näkyy useita merkintöjä. Tyhjä kuukausi antoi myös mahdollisuuden tarvittaessa remontoida tai muuten korjata asuntoa. Näin uusi vuokralainen pääsee muuttamaan kunnostettuun kotiin. Tällä kertaa annoimme vuokralaiselle luvan tuoda asuntoon myös puolison koiran.

Uusi vuokralainen.

Remontti

Asuntoa oli remontoitu ennen edellistä vuokralaista, joten mitään isoa remonttia ei tarvittu. Yhdessä seinässä kuitenkin oli hiukan kulumaa, joten päätimme maalata sen. Varastossa oli vielä sopivaa maalia, joten kulupuolelle jää oikeastaan vain oma aika, jota sitäkään ei kovin paljoa yhden seinän kunnostamiseen mennyt. Seinän maalaus kuitenkin paransi huoneen yleisilmettä.

Uusi vuokralainen.

Avainten luovutus

Asunnon ollessa tyhjä ja, kun uusi vuokralainen oli jo maksanut vakuuden hyvissä ajoin ennen vuokrauksen alkua, sovimme että uusi vuokralainen voi muuttaa hiukan ennen kuun alkua. Sovittu muuttoajankohta osui kuitenkin ajalle, jolloin olimme itse reissussa. Meillä ei ole sopivia tuttuja tai sukulaisia, jotka voisivat toimia välikäsinä ja luovuttaa avaimet reissun aikana. R-kioskilla on onneksi avainpalvelu, jonka kautta avaimet voi lähettää mihin tahansa R-kioskiin vastaanottajan noudettavaksi. Pakettia voi seurata netissä tavalliseen tapaan.

Avainten luovutus.

Asunnon tarkastus

Normaalisti asunnon tarkastus suoritettaisiin yhdessä muuton yhteydessä. Tarkastus on silloin kuitenkin aika lyhyt ja on suuri mahdollisuus että jotain jää huomaamatta. Olemme noudattaneet vuokralaisten kanssa viikon tarkastusaikaa. Uudella vuokralaisella on noin viikon verran aikaa muuton jälkeen tutkailla asuntoa ja raportoida vioista ja asioista jotka haluaa kirjattavan muistiin. Näin uusi vuokralainen voi rauhassa tutustua asuntoon. Kaikkien kolmen vuokralaisen kohdalla tämä on toiminut hyvin ja vaikuttaisi siltä, että toimintamalli on vuokralaisten mieleen. Toimintamalli ei tietenkään poista normaalia vuokranantajan vastuuta korjata puutteita, mutta helpottaa pois muuton hetkellä kun vuokralaisella on ollut riittävästi aikaa ilmoittaa puutteista vuokrasuhteen alussa.