Tag: muurikkapannu

Kesäkeittiömme

Kesäkeittiömme

Kesäkeittiömme

Rakensimme kesäkeittiömme jo 10 vuotta sitten, jonka jälkeen sitä on täydennetty vaiheittain. Grillin paikalla oli aikaisemmin kaasugrilli, joka on nyttemmin vaihtunut hiiligrilliin. Halusimme kesäkeittiöön paikat grillille, kalan savustamiselle ja muurikkapannulle. Laitoimme kesäkeittiöömme katoksen, koska Suomen kesähän on välillä sateinen…. Kesäkeittön viereen on tullut pizzauuni 2019. Pizzauuniin tarvittavalle pizzalapiolle löytyi hyvä säilytyspaikka kesäkeittiökatoksesta.

Hiiligrilli

Kesäisin grillaaminen on ollut osa meidän ruokavaliota ”aina” ja grilli onkin kesäkeittiömme sydän. Aiemmin käytössä on aina ollut pääasiallisesti kaasugrilli. Ruotsissa asuessamme vuokra-asuntomme varusteisiin kuului perinteinen pallogrilli. Ruotsissa oli myös erittäin yleistä, ainakin siihen aikaan grillailla puistossa kertakäyttögrilleillä. Näistä kokemuksista on jäänyt kipinä hiiligrillaamiseen. Niinpä kaasugrillin ollessa elinkaarensa päässä, päädyimme vaihtamaan hiiligrilliin. Olimme pari vuotta aiemmin tutustuneet tuttavaperheen kesäjuhlilla itse savustettuun grillikylkeen. Siitä innostuneena olimme rakentaneet hyvin yksinkertaisen savustuslaatikon, jota lämmitettiin kaasulla.

Uutta grilliä etsiessä vastaan tulikin Savustintukun mallistosta ProQ savustingrilli. Nimensä mukaisesti grillillä voi sekä grillata, että savustaa. Samalla mukaan tarttui grillin sytyttämiseen hormisytytin. Hormisytyttimeen kaadetaan hiiliä ja alapuolelle laitetaan pari aukeamaa paikallista sanomalehteä rytättynä, joka sytytetään. Hormisytyttimellä hiilet syttyvät ilman erillisiä sytytysnesteitä, hyvästit sytytysnesteen maulle grilliruuassa. Osansa tuossa toki myös laadukkailla hiilillä.

Savustusta varten paketissa on mukana iso vesikaukalo. Vesikaukalo säätelee hyvin savustettaessa grillin lämpötilaa, pitäen sen reilussa 100-asteessa. Savustukseen käy parhaiten isohkot savustuspalikat. Whiskey-tynnyrin paloja olemme ostaneet Savustintukusta tai paikallisista rautakaupoista. Lisäksi olemme käyttäneet omenapuuta, jota saimme tuttavalta kun kaatoivat pihaltaan vanhoja omenapuita. Karsimme viime kesänä omalta pihaltamme päärynäpuun oksia, nämäkin otettiin talteen ja ne odottavat pilkkomista savustimessa käytettäväksi. Whiskey-tynnyrin ja hedelmäpuun yhdistelmä on osoittautunut erittäin toimivaksi yhdistelmäksi.

Sähkösavustin

Sähkösavustin on ollut meillä pitkään. Mallina perus Opa, jossa ei ole minkäänlaisia lämpötilan säätöjä. Niinpä se ei oikein sovellu lihan savustamiseen, mutta kalan savustuksessa se toimii oikein hyvin. Sähkösavustimessa olemme käyttäneet pääasiallisesti perinteistä leppäsavulastua. Lisäksi olemme laittaneet lastujen sekaan muutaman palasokerin tuomaan kalaan hienon punertavan värin. Suosikkikalamme savustukseen on nieriä. 600-700 grammainen nieriä kypsyy reilussa puolessa tunnissa. Etenkin joulupöydässä sähkösavustimella savustettu nieriä on vakioherkku.

Muurikka

Muurikkapannu on varmaan lähes jokaisen kesäkeittiön vakiovaruste. Pannun lisäksi kesäkeittiössämme on kiinteästi asennettuna muurikan kaasupoltin. Muurikkapannulla paistamme luonnollisesti muurinpohjalettuja kesäisin. Muurikka soveltuu mainiosti myös esimerkiksi muikkujen paistamiseen.

Etenkin hiiligrilliin vaihtaminen on tuonut uutta intoa grillaamiseen. Verrattuna kaasugrilliin, hiiligrillin kanssa grillaamisen tunne on varsin erilainen. Eron huomaa myös lopputuloksessa.