Tag: vuokratulot

Asunto Espanjasta

Asunto Espanjasta

Asunto Espanjasta.

Asunto Espanjasta projekti on ollut aktiivisesti mielessä, mutta edennyt hitaasti koronapandemian aikana. Kovasti mieli jo tekisi päästä omalle ”mökille” etenkin näinä aikoina kun sää on pimeä, kylmä ja sateinen. Kohdealue on tarkentunut Alicanten läheisyyteen. Alue ei ole meille entuudestaan tuttu, mutta olemme kuulleet paljon positiivisia kommentteja alueella käyneiltä.

Netistä löytyy jonkin verran hyviä suomenkielisiä sivustoja joilla kuvataan asunnon ostamista Espanjasta. Onpa aiheesta tehty vuonna 2016 päättötyökin. Myös televisiossa pyörivä Costalaiset antaa hyvää tietoa aurinkorannikon oloista. Moni ohjelmassa kerrottu asia on sovellettavissa vaikka kohde onkin eri osassa Espanjaa.

Asuntoilmoituksia selaillessa erottuu kolme erilaista asuntotyyppiä: kerrostaloasunnot, omakotitalot (villat) ja bungalowit. Bungaloweissa on tyypillisesti kaksi asuntoa päällekkäin. Alemmassa asunnossa on oma piha ja ylemmässä kattoterassi. Suomesta poiketen kaikki asunnot ovat kiinteistöjä, myös kerrostaloasunnot. Usein asunnot kuuluvat yhteisöön, jolla on yhteistä piha-aluetta, yhteisiä tiloja ja mahdollisesti yhteiskäytössä oleva uima-allas.

Asunto Espanjasta.

Rahoitus

Hankittavan asunnon hinta on asettumassa kuluineen alle 200 000 euroon. Tällä hinnalla pitäisi saada Alicanten läheisyydestä saada jopa melko uusi kahden makuuhuoneen bungalow tyylinen asunto. Ensisijaisestia ajatuksena on hyödyntää suomalaisia pankkeja rahoituksessa. Omasta pankistamme noin kolmasosa Suomessa sijaitsevia asuntoja ja kiinteistöjä vastaan ja loput Handelsbankenista jolloin vakuutena Espanjassa sijaitseva hankittava asunto. Oman pankin kanssa olemme jo asiasta alustavasti sopineet. Handelsbankenin osalta odottelemme vielä vastausta lainahakemukseemme. Hiukan tällä hetkellä mietityttää miten Handelsbankenin ilmoitus vetäytyä Suomesta vaikuttaa.

Asunto Espanjasta.

Eri lähteistä kaivellen kauppoja tehtäessä pitää varata noin 15% kauppahinnan päälle erilaisiin kuluihin. Näitä kuluja ovat muun muassa notaarimaksut, varainsiirtoveroa vastaavat verot sekä käännös ja asianhoitokuluja. Verojen ja kulujen rakenne hiukan vaihtelee riippuen onko ostettavana uudiskohde vai vanha asunto. Kuitenkin kokonaismäärä on samaa luokkaa. Kotimaiseen asuntosijoittamiseen poikkeuksena vaikuttaisi olevan käytäntö missä veroluonteiset maksut ja vakuusarvo pohjautuvat asunnon arvioituun todelliseen arvoon, ei suoraan kauppakirjassa lukevaan kauppahintaan. Tämä mainitaan muutamilla sivustoilla joita olemme lukeneet, mutta asiaa ei ole varmistettu.

Jatkamme asunto Espanjasta prosessin edistämistä ja kirjoittelemme tänne etenemisestä. Jatkossa luvassa myös yhteenvetoa mitä eri vaiheita kaupantekoprosessiin liittyy.

Asunto aurinkorannikolta.