Grillikatoksen viimeistely

Grillikatoksen viimeistely

Grillikatoksen viimeistely. Valmis katos käytössä.

Aiemmissa kirjoituksissa olemme kertoneet grillikatoksen rakentamisesta. Nyt vihdoinkin projekti lähestyy loppua. Takka on saatu muurattua ja ikkunat paikoillen. Puupinnat ovat pääosin saaneet maalipinnan ja sisustuskin alkaa olla paikoillaan. Katokseen on vedetty sähköt ja televisiolle antenni. Talon WLAN-verkko kuuluu myös katokseen, ja sitä onkin hyödynnetty muun muassa YouTube-videoita katsellen.

Taaksepäin katsoen grillikatoksen rakentaminen oli yllättävän pitkä projekti. Vaikka rakentamista ei sinänsä tuntunut olevan kovin paljoa, teimme projektia rauhassa. Muurausten ja valujen osalta kuivumisajat vaikuttivat luonnollisesti projektin kestoon. Lisäksi varasimme aikaa myös lepäilyyn ja melko rankasta keväästä palautumiseen.

Valmis grillikatoksen seinä.

Grillikatoksen sisustus

Grillikatoksen sisustus lähti oikeastaan isosta u-mallisesta sohvasta. Halusimme hankkia tarpeeksi ison sohvan mihin koko perhe mahtuu löhöilemään. Hankimme sohvan Kodin 1:stä. Sohva on osoittautunut ihan nappivalinnaksi. Otimme itse kukin siinä kesällä päivänokosia ja lapsetkin tykkäävät mennä sinne lukemaan kirjaa. Sohvan alle ostimme maton, joka toistaa harmaa-valkoista linjaa. Sohvan kaveriksi meillä olikin jo viime kesänä hankittu harmaa pöytä. Pöytä on sijoitettu sohvan taakse siten, että pöydästä näkee takan ja telkkarin. Pöydälle ostimme ihanan kynttilä-asetelman Jokelassa sijaitsevasta ihanasta sisustuskauppa Uniikkitehtaasta.

Grillikatoksen viimeistely. Uniikkitehtaan kynttilä-asetelma.
K-raudasta hankittu rautataulu.

Grillikatoksen takaseinälle löysimme k-raudasta pari mustaa rautataulua. Taulujen sisään laitoimme Ikeasta hankitut valot. Niiden kaveriksi löysimme Uniikkitehtaasta ison Teksasin tähden. Meillä on itseasiassa samanlainen iso tähti talonkin seinässä 😊

Valaisimet katokseen tilasimme netraudasta, mutta myös esim. Cobellosta saa samoja valaisimia.

Valaisin netraudasta.

Kesällä huomasimme, että aurinko heijastaa pahasti kun katsoo telkkaria. Ompelimme sitten ylijääneestä Artekin Siena-kankaasta verhot, jottei aurinko pääsisi paistamaan telkkaria katsellessa. Takan viereen laitoimme käytöstä poistetut Ikean lack-hyllyt. Hyllyille voi laittaa tarjottavia ruokia ym. Takan eteen säästimme puukuormasta muutaman pienen koivupölkyn, jossa voi istuskella kun paahtaa vaahtokarkkeja takassa 🔥

Valmiit Siena-verhot.

Avointen sivujen lasiset liukuovet on jo tilattu. Toimittajaksi valikoitui Keraplast. Toimitusaika, n. 2kk, pääsi hiukan yllättämään. Ovien pitäisi saapua syyskuun lopulla. Kerplastilla on netissä mainio laskuri, jolla saa omien mittojen mukaan laskettua hinnan oville. Rahteja laskuri ei kerro ennen kuin klikkailee kassan kautta tarpeeksi pitkälle. Nyrkkisääntönä näyttäisi olevan n. 200 euroa rahti ja pakkauskuluja. Toki tuotteet voi myös noutaa Orimattilasta pakattuna tai ilman paukkausta.

Ensimmäiset tulet takassa.

Grillikatoksen viimeistelyssä ensi kesälle jätimme vielä viimeisten puuosien maalaamisen. Muutamassa kohdassa käytimme painekyllästettyä puuta rungon osissa, jotka ovat maakosketuksessa. Painekyllästetty puun kanssa pitäisi aina odottaa vuoden verran ennen sen maalaamista. Suunnitelmissa on myös päällystää pihakivistä tehty lattia terassimatolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *