Karibian risteily

Karibian risteily

Karibian risteily oli meidän perheen osoite hiihtolomalla. Olemme risteilleet monesti aikaisemminkin Karibialla, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun pääsimme Eteläiselle Karibialle. Risteilymme meni Aruballe, Curacaolle ja Bahamalle. Risteilimme jälleen Royal Caribian Cruise Linella, joka ei ole meitä vielä pettänyt. Mitä tykkäsimme ABC-saarista?

Karibian risteily. Odyssey of the Seas-laiva.

Eteläinen Karibia

Risteilimme RCCL:n Odyssey of the Seas-laivalla. Tämä oli meille ensimmäinen kerta kyseisellä laivalla. Itse laiva oli todella upea. Uudet lisät törmäilyautoista IFlyihin olivat todella odotettuja. Laivalla pääsi ajamaan törmäilyautolla päivittäin. Sportplex-areenan toiminnot vaihtuivat pitkin päivää. Välillä pelattiin korista, pickleballia, futista. Sitten oli lasersotaa ja törmäilyautoja.

Karibian risteily.

Eteläinen Karibia

Olemme jo jonkun aikaa haaveilleet pääsevämme eteläiselle Karibialle ja ABC-saarille käymään. Niiden turkoosi vesi ja valkoinen hiekkaranta on vetänyt puoleensa. Nyt pääsimme toteuttamaan tämän haaveen. Aruba ja Curacao olivat näkemisen arvoisia. Rannat olivat ihan timanttisia, ja olisimme viihtyneet niissä pidempäänkin. Itse kaupungeissa ei niin suurta menoa ollut, mutta Aruban One Happy Island pitää hyvin paikkansa. Satamalaitureiden ympärille oli rakennettu paljon kauppoja, joista löytyi tunnetutkin merkit unohtamatta kultakauppoja. Kummatkin saaret ovat verovapaita, ja tämä innostaa turisteja ostelemaan.

Willemstad Curacaolla.

Curacaolla näimme enemmän paikallista asutusta ja sitä oikeaa Curacaota. Tykkäsimme kovasti Willemstadin värikkäistä taloista. Keskustan talot olivat todella värikkäitä ja vanha linnake oli upea. Aruba, joka on jenkkien suosiossa, oli paljon enemmän sliipatumpi. Sieltä löytyi paljon enemmän mm. amerikkalaisia ketjuravintoloita. Oranjestadin keskustassa oli muutama värikäs rakennus, mutta yhtä menestyvää kauppakeskusta lukuunottamatta kaupat olivat turisteille suunnattuja. Paljon löytyi perinteisiä käsityömarkkinakojuja, josta löysi hienoja maalauksia ja käsitöitä. Mutta myös turisteille suunnattuja t-paitoja ym.

Oranjestad, Aruba.

Karibian risteily oli oikein onnistunut ja olimme tyytyväisiä kun saimme tutustua uusiin satamiin. Oli kiva päästä näkemään uutta ja varsinkin Aruba jäi mieleemme. Eagle Beach-ranta oli aivan mahtava ja vesi oli todella kirkasta. Ravintoloita löytyi rannalta, vaikkakin hinnat olivatkin todella kovia. Aurinko on todella polttava näillä ABC-saarilla ja varjoon tai veteen pitikin hakeutua tämän tästä. Curacao oli myös kiva, mutta Arubasta jäi semmoinen polte, että sinne pitää päästä joskus uudestaan. Ensi viikolla lisää tarinaa Odyssey of the Seas-laivasta.

Arubalainen Dividi-puu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *