Tag: joulukalenteri

Joulukalentereiden valinta

Joulukalentereiden valinta

Joulukalentereiden valinta

Joulukalentereita on pilvin pimein ja tänä vuonna kalenterit ilmestyivät kauppaan jo lokakuun alussa. Tällä hetkellä on jopa valinnan vaikeus minkä kalenterin sitä ottaisi. Aiemmin mietinnässä olleista esimerkiksi Taffelilta ei tule tänä vuonna sipsikalenteria. Uutena silmiin pisti Piltin oma joulukalenteri perheen pienemmille. Viime vuosina olemme testanneet olutkalenteria, popcorn-kalenteria, Haribo-kalenteria ja jäätelöjoulukalenteria. Olutkalenteri on ollut mielenkiintoinen, mutta tänä vuonna sen tilaaminen jäi. Mikään muu kalenteri ei säväyttänyt siinä määrin, että ostaisimme kalenterin uudestaan tänä vuonna.

Tämän vuoden kiinnostavimpiin uutuuksiin kuuluu Fazerin patukkakalenteri. Patukkakalenteria on tuunattu hieman tälle joululle, joten avaaja yllättyy vaikka sellainen olisi ollut viime vuonna. Suklaakalentereiden kohdalla on syytä olla tarkkana, mikäli on rajoitteita laktoosin suhteen. Pääsääntöisin joulukalentereiden suklaat ovat maitosuklaata, eikä laktoosittomia vaihtoehtoja ole kovin montaa.

Joulukalentereiden valinta.

Irtokarkkikalenteri

Tämän vuoden kalenteriuutuuksiin kuuluu Candy Kingin irtokarkkikalenteri. Kalenterin hinta on 29,90€. Kalenterin hintaan saa itse täyttää luukkujen taakse haluamiaan irtokarkkeja niin paljon kuin saa mahtumaan. Kalenteri pitää kuitenkin saada kiinni. Menimme Citymarkettiin ostamaan kalenteria, ja rupesimme laskeskelemaan kuinka paljon karkkia oikeastaan mahtuu pieniin kolosiin. Tulimme siihen päätökseen, että ei todellakaan kannata maksaa noin 30€ muutamasta karkista/päivä. Candy Kingillä on tarjolla myös kiinteähintainen kulho noin 7€ hinnalla. Lapset saivat täyttää kulhot lempikarkeillaan ja nämä karkit sitten jaettiin 24 pussiin. Lapset saivat itse jakaa lempparikarkkinsa ja näin suunnitella miten haluavat syödä karkkinsa. Itse tekemällä säästimme 46€! Muuten hyvä idea laittaa lempikarkkeja kalenteriin. Näin aina saa joka aamu jonkun lemppari makeisen 😁

Joulukalentereiden valinta.

Aikuisten joulukalentereiden valinnat kääntyivät tänä vuonna myös karkkien puolelle. Toisen valinta kohdistui lopulta Fazerin patukkakalenteriin. Toisen kalenterin kohdalla valinta olikin vaikeampi. Lopulta valinta kohdistui Halvan salmiakkikalenteriin. Jotenkin tänä vuonna tuntui, että karkkikalenteri on pitkästä aikaa se oikea. Emme myöskään jaksaneet selvitellä muita aikuisille suunnattuja joulukalentereita, vaikka valinnan varaa olisi ollut gin-joulukalenterista erilaisiin tavarakalentereihin.

Näiden lisäksi lapset avaavat Aku Ankan välissä tullutta Ankka-kalenteria. Onkohan siinä tänäkin vuonna Ankkalinnaan liittyviä kysymyksiä? Fyysisten kalentereiden lisäksi monissa appeissa, kuten mäkkärillä on omat joulukalenterit joista usein saa etuja kyseisiin ravintoloihin tai liikkeisiin.

Joulukalenterien valinta

Joulukalenterien valinta

Joulukalenterien valinta.

Joulu lähestyy taas kovaa vauhtia, ja onkin joulukalenterien valinnan aika. Kaupat ovat täynnä mitä erilaisempia kalentereita, eli valinnan varaa on. Perinteisiä kuvakalenteritereita ei taida kaupoissa juurikaan olla, mutta onneksi sellaisen saa halutessaan esimerkiksi partiolaisilta. Aiemmin kuvakalentereiden rinnalla oli suklaakalenterit, jotka erosivat toisistaan vain erilaisen päällyspahvin osalta. Nyt tuntuu että jokaisella karkkibrändillä on oma kalenterinsa. Mielenkiintoinen uutuus karkkikalenterien joukossa on Fazerin patukkakalenteri.

Joulukalenterien valinta.

Lasten kalenterit

Lasten joulukalenterien valinnassa tasapainoteltiin tavaroiden ja karkkien välillä. Ala-asteikäiset lapset saivat tänäkin vuonna kumpikin valita yhden tavarakalenterin ja yhden karkkikalenterin. Aiempien vuosien suosikki Lego-kalenteri jäi tällä kertaa valitsematta. Lego-kalenteri on ollut lasten mieleen, kun joka aamu on saanut kasata pienen legon. Kasatuista legoista syntyy jouluun mennessä kokonaisuus, johin kaikki kasatut Legot sopivat. Harry Potter on edelleen kovassa huudossa, niinpä molemmat valitsivat tavarakalenteriksi Harry Potter aiheisen joulukalenterin. Toisella luukuista löytyy kumisia Harry Potter -hahmojen Pop-päitä. Toisesta kalenterissa luukkujen takana on taianomaisia tavaroita, nähtäväksi jää mitä ne ovat.

Myös karkkien osalta joulukalenterien valinnat erosivat toisistaan. Toinen valitsi tänä vuonna Haribon kalenterin ja toinen vastaavasti Chupa Chups -tikkarikalenterin. Tikkarit ja nalle-karkit ovat olleet monissa lastenjuhlissa kestosuosikkeja, joten siinä mielessä valinnat eivät tulleet yllätyksenä.

Popcorn kalenteri joululle.

Aikuisten kalenterit

Aikuisten osalta kalenterit jakautuivat viime vuotiseen malliin kahteen erilaiseen valintaan. Isälle ja täysi-ikäiselle esikoiselle tulee olut-joulukalenterit ja äidille Popcorn Shed-kalenteri. Popcorn Shed-kalenteri onkin saanut kehuja, ja valittiinkin Iltalehden tekemän hitti joulukalenterien listoille. 🍿

Viime jouluna olutkalenteriksi valikoitui Brewdogin joulukalenteri. Tänä vuonna kyseisen kalenterin tilaaminen ei onnistukkaan. Brexitistä johtuen Brewdog toimittaa nykyään vain Brittein saarille. Vaikka Brewdogin kalenteri olikin loistava, olimme jo muutenkin ajatelleet kokeilla toista panimoa tänä vuonna. Kavereiden aiemmista kokemuksista ajatukset olivat kääntyneet kahden tanskalaisen panimon suuntaan. Mietityt vaihtoehdot olivat Mikkeller ja To Öl, joista lopulta voittajaksi valikoitui To Öl. Nyt kalenteri on tilattu ja toimitus odotettavissa marraskuun puolen välin aikoihin. Palataan joulukuussa kokemuksiin ja luonnehdintoihin kalenterin oluista. Tätä kirjoitettaessa kalenteri ei ole vielä saapunut, joten kuvia ei vielä ole. To Öl:n sivuilta voi kuitenkin käydä vakoilemassa miltä kalenteri näyttää 😊

Meidän perheen Jouluperinteet

Meidän perheen Jouluperinteet

Meidän perheen Jouluperinteet. Joulukoristeet paikallaan.

Jokaisella perheellä on omat Jouluperinteensä. Tässä käymme läpi meidän perheen jouluperinteitä. Olemme muodostaneet omia perinteitä jo 26 vuoden ajan. Olemme tuoneet molemmat omia lapsuudenperinteitä meidän perheeseen kuin myös itse keksineet omia. Näitä perinteitä noudatamme vuosittain. Tämän joulun odotusta voit seurata täältä.

Meidän perheen Jouluperinteet. Lasten koristelema joulukuusi.

Joulukuusi

Olemme käyttäneet tekokuusta jo monta vuotta allergian takia. Tämä on huomattavasti ”siistimpi” tapa pitää kuusta sisällä, mutta se ”joulun” tuoksu puuttuu. Nätisti pakattuna kuusi kestää hyvin vuosien säilytyksen. Hankimme aikoinaan valkoisen muovikuusen ja olemme olleet siihen tyytyväisiä. Muutama vuosi takaperin keksimme laittaa kuuseen värilliset valot. Mielestämme valkoinen kuusi näyttää värillisillä valoilla paljon paremmalta. Valkoinen kuusi heijastaa ihanasti värillisiä valoja. Aikaisemmin laitoimme kuusen aatonaattona, mutta nyt olemme aikaistaneet sitäkin. Tänä jouluna ajattelimme laittaa kuusen jo itsenäisyyspäiväksi. Lasten kasvamisen myötä joulupukkikin on alkanut käymään jo edellisenä yönä ja lahjat löytyvät aattoaamuna kuusen alta.

Itse tehdyt joulukranssit portaissa.

Joulukoristeet

Lapset tykkäävät koristella varsinkin omaa huonetta jouluiseen asuun. Ikkunoihin laitamme tähtiä ja muita valoja. Tänä vuonna askartelimme lumihiutaleita ikkunoihin. Taidamme jättää ikkunoiden koristeet siihen. Ruokapöytämme saa myös joulukoristeet. Olemme ostaneet puisen joulukuusen Tanskasta noin 15 vuotta sitten. Puisen kuusen kaverina pöydästä löytyy perinteinen Pentikin poro kynttilöineen. Pääoveen laitamme jouluseppeleen, josta löytyy jouluvalot. Pöydällä ”seisovia” tähtiä löytyy muutama.

Takan kehykseen laitamme jokaiselle omat joulusukat. Tänä vuonna joulusukkaa käytetään myös joulukalenterina. Joka päivä joulukuussa sukkaan tule jokin pieni ”yllätys”. Jouluaattoaamuna sukasta löytyy pieni lahja, helpottaa kummasti illan odottelua. Joulusukat on ostettu Walt Disney Worldista vuosien varrella, aina kun perhe on lisääntynyt :).

Jouluperinteet: Joulusukat takan reunuksella.

Sukulaiset

Jouluna kuin myös muutenkin on tärkeä muistaa lähimmäisiä. Aatonaattoomme kuuluu vierailu ja lahjojen vaihto sukulaisilla. Samalla käymme sytyttämässä kynttilät hautausmailla. Sen jälkeen pääseekin jo kinkun paistoon. Olemme järjestäneet jouluruuan sukulaisillemme jo reilun 10 vuoden ajan. Tämä vaatii paljon suunnittelua ja työtä, mutta olemme helpottaneet hieman taakkaamme käyttämällä kaupan valmiita joululaatikoita. Näitä tietysti tuunataan, mutta se helpottaa huomattavasti joulun kiireitä.

Joulupukki pihalla.

Joulupukki

Olemme löytäneet aivan helmen laulavan joulupukin. Tämä sama joulupukki on käynyt luonamme jo 17 vuoden ajan. Pukki on ollut aivan mahtava. Hän on aina laulanut lasten kanssa ja tietysti jakanut lahjoja. Myös jäätävät kommentit lahjoista ja niiden sisällöistä ovat naurattaneet joka vuosi. Viime vuosi oli ensimmäinen kun pukki ei päässyt käymään oman kuntonsa takia, joten emme halunneet ketään muuta pukiksi. Kerroimme lapsille että pukki oli jättänyt lahjat kuusen alle ja niin hän tulee tekemään tästä eteenpäinkin.

Jouluperinteet: Jouluruuat valmiina.

Jouluruuat

Jouluaattoaamu aloitetaan tietysti itse keitetyllä riisipuurolla. Samalla katsomme joulupukin kuumaa linjaa. Joulupöydän kunkku on edelleen kinkku. Kinkun lisäksi löytyy tietysti savustettua kalaa, mätiä ja graavilohta. Rosolli, lihapullat, nakit ja perunat myös löytyvät pöydästä. Perinteiset lanttulaatikko, maksalaatikko, porkkanalaatikko ja lihaperunasoselaatikko löytyvät pöydästämme. Jälkiruokapöydästä löytyy ainakin pipareita, torttuja, juustoja, viinirypäleitä, tryffeleitä ja mansikkakiisseliä. Joka joulu pyrimme lisäämään joulupöytään jotain uutta. Välillä ne jäävät pysyvästi, ja välillä yhden joulun ihmeeksi. Tänä vuonna suunnitteilla on lisätä jälkkärivalikoimaan jouluhalko.

Yksin kotona leffat kuuluu jouluun.

Joululeffa

Jouluun kuuluvat luonnollisesti joululeffat. Netflix ja muut suoratoistopalvelut ovat olleet ”valmiina” joulukauteen jo marraskuun alusta. Joululeffoja ilmestyy niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi millään katsoa. Olemme valinneet sieltä parhaimpia mitä katsotaan koko perheen kanssa ja mitä vanhemmat katsovat sitten keskenään. Yksi leffa kuuluu jokaiseen jouluun, Yksin kotona. Se on vaan niin paras ;). Millaiset jouluperinteet kuuluvat teidän jouluun? Ihanaa joulun odotusta kaikille 😉

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Disneyn Mikki ja Minni-joulusukat takan reunalla.

Joulu on monessa lapsiperheessä yksi vuoden kohokohdista. Näin myös meillä. Joulun odotusta siivittämään on meillä joitakin perinteitä, mutta pyrimme myös löytämään uusia juttuja. Osa kokeiluista jää yhden vuoden, no kokeiluiksi, mutta osa jää myös vuotuisiksi perinteiksi. Tänä jouluna korona ja esikoisen armeija-aika vaikuttavat suunnitelmiin, sekä pistävät miettimään miten perinteinen perhejoulu järjestettäisiin.

Tonttulakit ja jouluvillapaidat

Tonttulakki on varmaan kaikille tuttu vaatekappale. Tonttulakkeja tehdään ala-asteen käsityötunneilla, niitä saadaan kauppakeskuspukeilta. Kaupoista saa myös ostaa erilaisia tonttulakkeja, vaikkapa glitterillä varustetun tonttulakin. Meillä tonttulakit kaivetaan esiin ensimmäisen kerran yleensä jo marraskuussa.

Jouluvillapaidat ovat meillä uudempi perinne. Ensimmäiset hassut jouluvillapaidat lapsille hankimme pari joulua sitten, ja ovatkin olleet joulun alla kovassa käytössä joka vuosi siitä lähtien. Maailmalta leviää vuosittain joulun alla kuvia ystävien ja tuttavien ”rumimmat joulupaidat-kilpailuista”.

Mikki Hiiri joulusukka.

Joulukalenterit

Joulukalenterit ovat olleet osa joulun odotusta jo omasta lapsuudesta asti. Suklaakalenterit ovat pitäneet vuosien saatossa pintansa, mutta tämä vuosi näyttäisi tekevän siihen poikkeuksen. Aiempina vuosina nuoremmille on hankittu heidän itse valitsemansa suklaakalenteri ja aikuisille Fazerin suklaakalenteri. Ala-asteikäiset lapsemme ovat nyt muutamana vuonna valinneet suklaakalenterin rinnalle Lego-kalenterin. Lego-kalentereissa luukun takaa löytyy joka päivä pieni kasattava lego. Yhdessä nämä luukuista löytyneet pienet legot muodostavat leikittävän kokonaisuuden. Tänä vuonna valinta olikin tavallista helpompi, kun Legolta tuli Harry Potter-kalenteri. Harry Potterin suosio ei ole vielä kevään synttäreistä laantunut. Lego-kalenterin lisäksi tänä vuonna käytössä on ”joulusukka-kalenteri”. Amerikkalaiseen tapaan meillä on ollut jo vuosia takan reunalle ripustettuna jokaiselle oma joulusukka. Vankkumattomina Disney-faneina, myös sukat ovat Disney-aiheisia tuliaisia aiemmilta matkoilta. Joulusukka-kalenterissa sukkaan ilmestyy joka aamu pieni yllätys, suklaakonvehteja tai pieni paketti. Tämä on eräänlainen variaatio itsetehdyistä kalentereista.

Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan joulukalenteri 2020.

Emme ole juuri panostaneet aiemmin aikuisten kalentereihin. Tänä vuonna päätimme kokeilla jotain uutta. Kaupoissa on tarjolla mitä erilaisempia kalentereita. Perheen Äidille hankittiin Porvoon jäätelötehtaan jäätelökalenteri. Jäätelöjoulukalenteria on saatavilla ainakin pk-seudulla monissa Prismoissa ja Citymarketeissa. Isälle ja esikoiselle tilasimme suoraan Brewdog:n panimolta olutjoulukalenterit. Kalenterin tilaaminen onnistui helposti suoraan panimon sivujen verkkokaupasta. Sähköpostiin kolahti kuljetuksen seurantakoodi samaan aikaan, kun tilaus lähti Brittein saarilta. Ja alle viikkoa myöhemmin tilaus oli noudettavissa lähikaupan Matkahuollon jakelupisteestä. Palaamme varmasti näihin vielä joulukuussa ja jaamme kokemuksia näistä hiukan erilaisemmista joulukalentereista.

Brewdog:n olutjoulukalenteri.

Oikein rauhallista joulun odotusta lukijoillemme!