Tag: Nuotiopaikka

Nuotiopaikka pihalle

Nuotiopaikka pihalle

Valmis nuotiopaikka.

Rakensimme omakotitalomme pihalle itse suunnitelemamme nuotiopaikan kolme vuotta sitten. Paikka nuotiolle oli valittu, ainoastaan paikalla oleva kallio aiheutti mutkia matkaan. Emme halunneet räjäyttää kalliota, koska se on kaunis ja siinä on lapsilla hyvä pulkkamäki talvisin. Keksimme tehdä nuotiopaikasta puolikaaren muotoisen, joka on kalliossa kiinni. Nuotiopaikan tekemisen jälkeen, huomasimme että jotain puuttuu ja lisäsimme istuinosan taakse kukkapenkin. Tässä kertaus miten nuotiopaikka pihalle syntyi.

Järkyttävän iso kivi. Kiven halkaisemiseen meni monta päivää.

Vanha kukkapenkki kaivettiin ylös, ja kuoppa täytettiin murskeella ja kivituhkalla. Täyttö tiivistettiin pienellä tärylätkällä. Tulipaikan viereen rakennamme kiinteän penkin. Penkin kohdalta löytyi n. metrin halkaisijaltaan oleva kivi, jonka liikkuttelu ei onnistuisi. Googlettamalla kiven halkaisemiseen löytyi kaksi vaihtoehtoa: kivikiilat ja etanadynamiitti. Kävimme ostamassa 20mm kiviterän iskuporakoneeseen sekä 3 kpl kivikiiloja. Ensin kiveen porattiin n. 10-15 cm välein reikiä. Graniitin poraaminen ei ole mitenkään helppoa, vaan 15-20 cm syvän reiän tekemiseen meni aikaa. Tämän jälkeen kiilat aseteltiin reikiin ja vasaroitiin mahdollisimman syvälle. Kolmella kiilalla sai isoja lohkareita irti. Joka kerralla kiila ei kuitenkaan kiveä halkaissut, olisiko syynä ollut liian matala reikä tai liian harvakseltaan poratut reiät. Tällöin porasimme lisää reikiä ja haimme myös purkin etanadynamiittia auttamaan kiiloja. Loppujen lopuksi kiveä saatiin riittävästi lohkottua, ettei se olisi edessä.

Nuotiopaikka pihalle. Ensimmäinen kerros citymuurikiviä ja arinatulitiiliä.

Tulipaikan rakentaminen

Tiivistetyn kivituhkan päälle asettelimme ensimmäisen kerroksen Citymuurikiviä. Ladontaohjeen mukaan ympyrään menisi 24 kiveä. Meidän tulipesässä on 23 kiveä/kerros, jolloin sisähalkaisijaksi tulee 95 cm. Seuraavat kaksi kerrosta liimattiin kiviliimalla edellisen päälle tiililadonnalla. Kolmella kerroksella korkeudeksi tulee n. 45 cm, joka on osoittautunut varsin toimivaksi.

Tulisijan pohjalle ladoimme pizzauunista ylijääneet arinatulitiilet. Tulitiilien ympärille jäävä alue täytettiin kivituhkalla. Kivituhkaan sai myös hyvin painettua grilliritilän tolpan tukevasti pystyyn. Tulisijan ulkopuolelella jatkoimme pihakivetystä muurikiviin asti.

Vaahtokarkkia paahtamassa.

Istumapaikan rakennetta mietittäessä vaihtoehtoina oli harkoista muuraaminen ja betonista valaminen. Toteutustavaksi valikoitui betonista valaminen ja selkänojan tekeminen harkoista. Betonista valaminen vaikutti järkevimmältä pohjan epätasaisuuden vuoksi sekä penkkiin haluttu pyöreä muoto. Jälkikäteen mietittynä myös pohjassa olisi voinut käyttää harkkoja ja betonia yhdessä.

Penkin oikaisu.

Penkin valaminen

Penkin rakennus aloitettiin vahvistamalla pohja. Pohjasta poistettiin ensin multa ja muu painuva maa-aines. Tilalle laitettiin kivituhkaa joka tiivistettiin. Kivituhkan päälle rakennettiin valua varten muotti. Muottiin käytettiin vanhoja varastosta löytyneitä lautoja sekä kovalevyä.

Valaminen päätettiin tehdä itse S30 sementtilaastia sekoittamalla. Niinpä vanha betonimylly kaivettiin varastosta esiin. Laastia kului reilu 1000 kg, mutta edelleen materiaali jäi halvemmaksi kuin pumppuautolla paikalle tuotu valmisbetoni. Rautakaupoista saa sementtilaastia myös 1000 kg säkeissä, mutta rahtien kanssa hintaero 25 kg säkkeihin jäi vielä melko pieneksi. Valun raudoitukseen käytettiin 4mm valuverkkoa, josta leikattiin sopivia paloja.

Pieniä haasteita valun yhteydessä koettiin valumuotin kestävyyden kanssa. Muotin rakentamisessa kannattaa olla huolellinen ja varmistaa muotin tukevuus. Jälkikäteen ajateltuna muotin olisi voinut muurata harkoista ja täyttää betonilla.

Vielä maalaamaton penkki nuotiopaikalla.

Selkänoja ja viimeistely

Penkin selkänoja muurattiin H-150 harkoista. Selkänojaan valittiin hiukan leveämpi harkko, jotta selkänojan pääliosaa voidaan käyttää koristelyhtyjen sijoitteluun. Harkot muurattiin paikalleen mahdollisimman hyvin kaarevaa muotoa noudattaen.

Penkki ja selkänoja viimeisteltiin Weberin 137-oikaisulaastilla, ja lopulta selkänojastakin saatiin nätin kaareva. Pintalaastin kuivuttua pinta käsiteltiin Tikkurilan kivipohjusteella, jotta vesi ei pääsisi pehmittämään laastia. Alkuperäinen ajatus oli jättää penkki betoni-/laastipinnalle, mutta päädyimme kuitenkin maalaamaan penkin valkoiseksi Kivitex-maalilla. Samaa maalia käytimme pizzauunin maalaamiseen.

Nuotiopaikka pihalle. Halkojen säilytyspaikka.

Puuvarasto ja kukkapenkki

Nuotipaikalla tarvitaan tietysti myös puita, joten oma pieni puuvarasto olisi hyödyllinen. Puuvaraston seinät muurattiin H-75 harkoista ja kansi valettiin betonista. Kantta voi käyttää juomien ja grillattavien ruokien pöytä- ja laskutasona. Pinnat viimeisteltiin 137-oikaisulaastilla. Puuvaraston pohjaksi jätettiin kivituhka. Kivituhkan päälle rakensimme vanhasta leikkimökin portaasta alustan, jotta puut eivät olisi suoraan kostean kivituhkapinnan päällä.

Penkin tausta oli hiukan tylsän oloinen, ja mietimme miten sitä voitaisiin elävöittää. Niinpä saimme ajatuksen tehdä penkin taakse kasveille istutuslaatikon. Istutuslaatikon reuna muurattiin samoilla H-75 harkoilla kuin puuvarasto. Ja pinnat oikaistiin ja viimeisteltiin 137-oikaisulaastilla. Alimpaan kohtaan jätimme hiukan rakoa, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Pinnanmuodoista johtuen istutuslaatikko on toisesta päästä syvempi kuin toisesta. Pohja tasattiin kivituhkalla, jonka päälle kaadettiin kerros ruukkusoraa. Ruukkusoran päälle sitten tuli multaa n. 30 cm kerros. Kukkapenkki tekikin nuotiopaikasta erittäin viihtyisän.

Valmis nuotiopaikka ja penkki.

Nuotiopaikka pihalle -projekti ylitti odotukset. Nuotion ääressä on viihdytty useana iltana makkaraa ja vaahtokarkkeja paistellen.

Kesän 2022 parhaat

Kesän 2022 parhaat

Heinäkuun kääntyessä elokuuksi, on aika vetää yhteen vietetty kesäloma. Mitkä olivat kesän 2022 parhaat jutut? Tänä vuonna kesälomat olivat hiukan normaalia aiemmin, ja loma alkoi viikko ennen juhannusta. Tätä kesää vietimme perheen kanssa matkoilla. Ensin suuntasimme Ahvenanmaalle ja sen jälkeen Espanjaan etsimään loma-asuntoa.

Kesän 2022 parhaat.

1) Espanjan loma-asunto

Olimme miettineet loma-asuntoa ulkomailla jo monta vuotta. Aluksi vaihtoehtoina mietimme Italiaa ja Espanjaa. Lopulta päädyimme etsimään asuntoa Espanjasta ja tarkemmin Torreviejasta. Pääsimme nyt ensimmäistä kertaa paikan päälle katsomaan asuntoja. Ennen matkaa tutkimme asuntoilmoituksia netistä, ja kartoitimme hyvää suomalaista kiinteistövälittäjää Torreviejasta. Kiinteistövälittäjä löytyi suositusten perusteella ja kuin myös loma-asuntokin 🤩. Loman alkupuoli juostiin päivittäin asuntonäytöillä ja toinen viikko selviteltiin ostamisen byrokraattista puolta. Lomalla ehti myös rentoutua, uida ja tutustua uuteen ympäristöön.

Kesän 2022 parhaat.

2) Ahvenanmaa

Ahvenanmaa oli meille uusi tuttavuus. Maarianhaminassa oli ihanan verkkainen tahti. Ahvenanmaalla oli ajoittain vaikeaa erottaa oltiinko Suomessa vai Ruotsissa. Löysimme Maarianhaminasta ihania ravintoloita, joissa oli mukava käydä kahvilla tai syömässä.

Kesän 2022 parhaat.

3) Päiväretket

Lomaviikoilla ja viikonloppuisin töihin paluun jälkeen kävimme pääkaupunkiseudulla muutamia päiväretkiä. Heurekassa oli uusi näyttely, joten pitihän sekin käydä katsastamassa. Linnanmäki kuuluu myös kesän vakiokohteisiin. Tänä kesänä nuorimmatkin lapset ylittivät vaaaditun 140 cm rajan, ja pääsivät kokemaan Taigan vauhdit.

Kesän 2022 parhaat. Nuotiopaikka.

4) Nuotiopaikka

Rakensimme pihallemme muutama vuosi sitten nuotiopaikan. Nuotiopaikkaa tulee käytettyä aika paljon nuotion kanssa ja ilman. Tähän paistaa aurinko lähes koko päivän, ja siinä on ihana istuskella lämpimällä säällä☀️

diy pizzauunissa pizzat.

5) Pizzauuni

Pizzauuni lämpeää edelleenkin usein. Korjasimme tänä kesänä siitä muutaman halkeaman ja se näyttää kuin uudelta tällä hetkellä. Mikään ei voita itse tehtyjä pizzoja pizzauunissa. Maku ja pohjan rapeus ovat uskomattoman hyviä. Vaikka sähköuunillakin saa tehtyä hyvää pizzaa, kunhan tekee hyvän taikinan, ei se vedä vertoja puulämmitteisessä pizzauunissa tehdylle pizzalle.

Espanjan loma-asunto.

Kesän 2022 parhaat on taas listattu. Tänä vuonna DIY puolella pidettiin taukoa, ja keskityttiin huoltoihin ja pikkukorjauksiin. Tämän kesän panokset menivät enemmän Espanjan loma-asunnon hankintaan. Ensi kesänä tarkoituksena on viettää useampi viikko Espanjan asunnolla ja ottaa rennosti.

Nuotiopaikka pihalle

Nuotiopaikka pihalle

Valmis nuotiopaikka.

Rakensimme omakotitalomme pihalle itse suunnitelemamme nuotiopaikan kaksi vuotta sitten. Paikka nuotiolle oli valittu, ainoastaan paikalla oleva kallio aiheutti mutkia matkaan. Emme halunneet räjäyttää kalliota, koska se on kaunis ja siinä on lapsilla hyvä pulkkamäki talvisin. Keksimme tehdä nuotiopaikasta puolikaaren muotoisen, joka on kalliossa kiinni. Nuotiopaikan tekemisen jälkeen, huomasimme että jotain puuttuu ja lisäsimme istuinosan taakse kukkapenkin. Tässä kertaus miten nuotiopaikka pihalle syntyi.

Järkyttävän iso kivi. Kiven halkaisemiseen meni monta päivää.

Vanha kukkapenkki kaivettiin ylös, ja kuoppa täytettiin murskeella ja kivituhkalla. Täyttö tiivistettiin pienellä tärylätkällä. Tulipaikan viereen rakennamme kiinteän penkin. Penkin kohdalta löytyi n. metrin halkaisijaltaan oleva kivi, jonka liikkuttelu ei onnistuisi. Googlettamalla kiven halkaisemiseen löytyi kaksi vaihtoehtoa: kivikiilat ja etanadynamiitti. Kävimme ostamassa 20mm kiviterän iskuporakoneeseen sekä 3 kpl kivikiiloja. Ensin kiveen porattiin n. 10-15 cm välein reikiä. Graniitin poraaminen ei ole mitenkään helppoa, vaan 15-20 cm syvän reiän tekemiseen meni aikaa. Tämän jälkeen kiilat aseteltiin reikiin ja vasaroitiin mahdollisimman syvälle. Kolmella kiilalla sai isoja lohkareita irti. Joka kerralla kiila ei kuitenkaan kiveä halkaissut, olisiko syynä ollut liian matala reikä tai liian harvakseltaan poratut reiät. Tällöin porasimme lisää reikiä ja haimme myös purkin etanadynamiittia auttamaan kiiloja. Loppujen lopuksi kiveä saatiin riittävästi lohkottua, ettei se olisi edessä.

Nuotiopaikka pihalle. Ensimmäinen kerros citymuurikiviä ja arinatulitiiliä.

Tulipaikan rakentaminen

Tiivistetyn kivituhkan päälle asettelimme ensimmäisen kerroksen Citymuurikiviä. Ladontaohjeen mukaan ympyrään menisi 24 kiveä. Meidän tulipesässä on 23 kiveä/kerros, jolloin sisähalkaisijaksi tulee 95 cm. Seuraavat kaksi kerrosta liimattiin kiviliimalla edellisen päälle tiililadonnalla. Kolmella kerroksella korkeudeksi tulee n. 45 cm, joka on osoittautunut varsin toimivaksi.

Tulisijan pohjalle ladoimme pizzauunista ylijääneet arinatulitiilet. Tulitiilien ympärille jäävä alue täytettiin kivituhkalla. Kivituhkaan sai myös hyvin painettua grilliritilän tolpan tukevasti pystyyn. Tulisijan ulkopuolelella jatkoimme pihakivetystä muurikiviin asti.

Vaahtokarkkia paahtamassa.

Istumapaikan rakennetta mietittäessä vaihtoehtoina oli harkoista muuraaminen ja betonista valaminen. Toteutustavaksi valikoitui betonista valaminen ja selkänojan tekeminen harkoista. Betonista valaminen vaikutti järkevimmältä pohjan epätasaisuuden vuoksi sekä penkkiin haluttu pyöreä muoto. Jälkikäteen mietittynä myös pohjassa olisi voinut käyttää harkkoja ja betonia yhdessä.

Penkin oikaisu.

Penkin valaminen

Penkin rakennus aloitettiin vahvistamalla pohja. Pohjasta poistettiin ensin multa ja muu painuva maa-aines. Tilalle laitettiin kivituhkaa joka tiivistettiin. Kivituhkan päälle rakennettiin valua varten muotti. Muottiin käytettiin vanhoja varastosta löytyneitä lautoja sekä kovalevyä.

Valaminen päätettiin tehdä itse S30 sementtilaastia sekoittamalla. Niinpä vanha betonimylly kaivettiin varastosta esiin. Laastia kului reilu 1000 kg, mutta edelleen materiaali jäi halvemmaksi kuin pumppuautolla paikalle tuotu valmisbetoni. Rautakaupoista saa sementtilaastia myös 1000 kg säkeissä, mutta rahtien kanssa hintaero 25 kg säkkeihin jäi vielä melko pieneksi. Valun raudoitukseen käytettiin 4mm valuverkkoa, josta leikattiin sopivia paloja.

Pieniä haasteita valun yhteydessä koettiin valumuotin kestävyyden kanssa. Muotin rakentamisessa kannattaa olla huolellinen ja varmistaa muotin tukevuus. Jälkikäteen ajateltuna muotin olisi voinut muurata harkoista ja täyttää betonilla.

Vielä maalaamaton penkki nuotiopaikalla.

Selkänoja ja viimeistely

Penkin selkänoja muurattiin H-150 harkoista. Selkänojaan valittiin hiukan leveämpi harkko, jotta selkänojan pääliosaa voidaan käyttää koristelyhtyjen sijoitteluun. Harkot muurattiin paikalleen mahdollisimman hyvin kaarevaa muotoa noudattaen.

Penkki ja selkänoja viimeisteltiin Weberin 137-oikaisulaastilla, ja lopulta selkänojastakin saatiin nätin kaareva. Pintalaastin kuivuttua pinta käsiteltiin Tikkurilan kivipohjusteella, jotta vesi ei pääsisi pehmittämään laastia. Alkuperäinen ajatus oli jättää penkki betoni-/laastipinnalle, mutta päädyimme kuitenkin maalaamaan penkin valkoiseksi Kivitex-maalilla. Samaa maalia käytimme pizzauunin maalaamiseen.

Nuotiopaikka pihalle. Halkojen säilytyspaikka.

Puuvarasto ja kukkapenkki

Nuotipaikalla tarvitaan tietysti myös puita, joten oma pieni puuvarasto olisi hyödyllinen. Puuvaraston seinät muurattiin H-75 harkoista ja kansi valettiin betonista. Kantta voi käyttää juomien ja grillattavien ruokien pöytä- ja laskutasona. Pinnat viimeisteltiin 137-oikaisulaastilla. Puuvaraston pohjaksi jätettiin kivituhka. Kivituhkan päälle rakensimme vanhasta leikkimökin portaasta alustan, jotta puut eivät olisi suoraan kostean kivituhkapinnan päällä.

Penkin tausta oli hiukan tylsän oloinen, ja mietimme miten sitä voitaisiin elävöittää. Niinpä saimme ajatuksen tehdä penkin taakse kasveille istutuslaatikon. Istutuslaatikon reuna muurattiin samoilla H-75 harkoilla kuin puuvarasto. Ja pinnat oikaistiin ja viimeisteltiin 137-oikaisulaastilla. Alimpaan kohtaan jätimme hiukan rakoa, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Pinnanmuodoista johtuen istutuslaatikko on toisesta päästä syvempi kuin toisesta. Pohja tasattiin kivituhkalla, jonka päälle kaadettiin kerros ruukkusoraa. Ruukkusoran päälle sitten tuli multaa n. 30 cm kerros. Kukkapenkki tekikin nuotiopaikasta erittäin viihtyisän.

Valmis nuotiopaikka ja penkki.

Nuotiopaikka pihalle -projekti ylitti odotukset. Nuotion ääressä on viihdytty useana iltana makkaraa ja vaahtokarkkeja paistellen.

2021 Parhaat palat

2021 Parhaat palat

2021 Parhaat palat. Joulun lähestyessä on aika taas miettiä mitä kivaa saimme aikaiseksi vuonna 2021. Matkojen suhteen oli tietysti hiljaisempi vuosi, mutta vuoteen mahtui paljon muutakin. Mitkä olivat meidän perheen parhaat jutut vuonna 2021. Kesän jälkeen vedimmekin jo yhteen v. 2021 kesän parhaat ja nämä näkyvät tietysti myös koko vuoden listassa.

2021 Parhaat palat.

1) Grillikatos

Koko vuoden ykkös paikan saa kesällä rakentamamme grillikatos. Tämä oli kovassa käytössä valmistumisen jälkeen koko syksyn. Telkkarista katseltiin Olympialaisia ja lapset lauloivat kilpaa musiikkivideoiden kanssa 😊 Katoksen lämppärikin toimi mainiosti syksyllä, välillä vähän liiankin hyvin. Talveksi siirsimme telkkarin pois katoksesta. Tilassa pystyy säilyttämään hyvin pihan tavaroita, kunnes taas keväällä pääsemme avaamaan pihan vetonaulan.

2021 Parhaat palat.

2) Hiihtolomareissu Rukalle

Koronan laittaessa rajat kiinni, lähdimme mökkilomalle Rukalle. Pienimmät lapsemme eivät olleet käyneet Rukalla aikaisemmin, joten kaikki oli heille uutta. Rinteet olivat hyvässä kunnossa, vaikka ilma oli välillä hieman kylmä 🥶 Mökin takkatuli ja sauna auttoivat lämmittelyssä. Lasten mielestä loman kohokohta oli Husky-ajelu. Kävimme myös testaamassa Holiday Club Kuusamon kylpylän ja tämä oli hyvä paikka, varsinkin kovalla pakkasella.

Oura-sormus.

3) Oura-sormus

Hankimme kummallekin vanhemmalle viime vuonna joululahjaksi Oura-sormukset. Olemme käyttäneet sormuksia vuoden verran, ja täytyy todeta että oli erittäin hyvä hankinta. Sormus antaa todella tarkkaa tietoa unista ja päivän aktiviteeteistä. Kun niitä on lähtenyt seuraamaan ja oppinut oman rytmin, on ollut helppo parantaa omaa unen laatua. Olemme oppineet meille sopivimman ajan mennä nukkumaan, minimi unen pituuden ym. Myös esim. flunssa näkyy todella hyvin unen laadussa. Sormusta ei tarvitse ladata kuin kerran viikossa, joten on ollut todella helppokäyttöinen ja vaivaton lisäapu terveyden seuraamisessa.

Loimulohta nuotiopaikalla.

4) Nuotiopaikka/loimulohi

Rakensimme pihallemme Nuotiopaikan kesällä 2020. Tämä oli tänäkin kesänä kovassa käytössä. Vaikka ei olisi nuotiossa tulta, nuotiopaikalla on kiva istuskella kesällä kun siihen paistaa aurinko koko päivän ja siitä näkee koko etupihan. Hankimme loimulohilaudan keväällä ja opettelimme loimuttamaan lohta nuotiolla. Tämä oli mitä mainioin keksintö 😋

2021 Parhaat palat.Tampereen kesälomareissu.

5) Tampereen kesälomareissu

Emme uskaltaneet lähteä kesällä ulkomaanmatkalle, joten lähdimme viikonlopuksi Tampereelle. Yövyimme Scandic Koskipuistossa ja kävimme katsomassa Pyynikin kesäteatterissa Supermarsu ja vieraat viemäristä. Tämä oli meidän ensimmäinen kertaa Pyynikin kesäteatterissa, joka osoittautui mainioksi uudeksi tuttavuudeksi. Kävimme tietysti myös Vapriikissa ja syömässä Siipiweikoissa. Myös kuuluisat Pyynikin munkit tuli syötyä.

Yhdessä rakennetut yrttilatikot.

6) Yrttilaatikot terassille

Teimme keväällä koko perheen projektina uudet yrttilaatikot lasiterassille. Tähän tekemiseen osallistui kaikki. Lapsista oli kiva päästä auttamaan, ja kävimme yhdessä valitsemassa mitä istutetaan laatikoihin. Yrttejä hoidettiin koko kesä ja satoakin saimme nauttia pitkälle syksyyn. Ensi kesänä istutetaan uudestaan yrttejä 👍🏻

Korkeasaaressa.

7) Paikkojen aukeaminen

Pääsimme pitkästä aikaa käymään Korkeasaaressa ja Heurekassa. Tämä oli ihmeellistä vuoden kiinniolojen jälkeen. Näistäkin vierailuista nautti normaalia enemmän. Molemmissa paikoissa oli korona ja turvallisuus hienosti hoidettu.

Tatu -ja Patu Helsingissä teatterissa.

8)Tatu- ja Patu teatteri Helsingin kaupungin teatterissa

Syksyllä kävimme Tatu -ja Patu Helsingissä näytöksessä. Miten ihanaa oli käydä pitkästä aikaa teatterissa ja nauttia väliajalla herkuista!

Pakohuonepeli.

9) Pakohuone

Kävimme syyslomalla testaamassa Helsingissä sijaitsevan pakohuoneen. Tämä oli juuri passeli ala-asteikäisille lapsille, jotka tykkäsivät kovasti pakohuoneesta. Aiomme käydä uudestaan tekemässä jonkun toisen tehtävän. Iso suositus näille 👍🏻

Helsinki-cup.

10) Turnaukset

Pienimmät lapsemme harrastavat kahta eri joukkuelajia ja oli tosi kiva kun lapset pääsivät jo kesällä pelailemaan. Koko syksy on ollut pelejä täynnä ja lapset kuin myös aikuiset ovat nauttineet tästä ilosta!

Tässä meidän perheen 2021 parhaat palat. Pysy mukana ja seuraa mitä ensi vuonna tapahtuu 😊

Kesän 2021 parhaat

Kesän 2021 parhaat

Kesän 2021 parhaat jutut. Nyt kun elokuu kääntyy jo syyskuun puolelle, on aika muistella mennyttä kesää. Mitkä toisena koronakesänä olivat parhaat jutut? Tänäkin vuonna pysyimme visusti kotimaassa. Teimme päiväretkiä ja yövyimme Tampereella heinäkuussa.

Kesän 2021 parhaat:

1. Grillikatos/Takka pihalla

Kesän 2021 suurin projektimme pihalla oli grillikatoksen ja ulkotakan rakentaminen. Tämä projekti aloitettiin kesäkuun alussa ja valmiiksi se tuli elokuun alkupuoliskolla. Lasiseinät tulevat elokuun lopussa, joten kaiken kaikkiaan koko kesän projekti. Ostamamme iso u-mallinen sohva oli nappi löytö. Tähän mahtuu koko 5-hengen perhe ja siinä pystyy loikoilemaan samalla. Tämä olikin hankinnan ajatus. Kesällä siinä tuli monet päivänokoset otettua, joten sohva sai vahvan hyväksynnän perheenjäseniltä. Katoksen kruunaa itse muurattu takka, jonka päällä on telkkari. Takkatulen äärellä on kiva istua perheen kanssa ja katsella telkkaria. Siirsimme grillikatokseen lasiterassilla olevan jääkaapimme, joten juomiset on sitten lähempänä telkkaria katseltaessa.

Kesän 2021 parhaat. Uima-allas kuumalla ilmalla.

2. Uima-allas

Muutama vuosi sitten ostimme pihallemme Bestwayn 4*2m uima-altaan. Olemme olleet altaaseen enemmän kuin tyytyväisiä. Varsinkin tänä kesänä kun kesä on ollut ihan älyttömän kuuma. Myös perheen aikuiset ovat käyneet uimassa pahimpien helteiden aikaan. Vaihdoimme suodattimen uima-altaaseen viime vuonna ja tämä on helpottanut huomattavasti altaan päivittäistä huoltoa. Päivittäin siivilöidään tietysti roskat ja mitataan ph, muuta hoidettavaa altaassa ei ole ollut. Lapset ovat uineet altaassa päivittäin todella monta tuntia kahden kuukauden ajan. Nyt elokuun alkaessa uimakelitkin viilenivät, niin uimaritkin ovat vähentäneet uintikertoja. Mahtava hankinta 👍🏻💦

3. Nuotiopaikka

Rakensimme pihallemme 2020 kesällä nuotiopaikan. Myös tämä projekti oli lähes koko kesän kestävä projekti. Varsinkin tänä keväänä istuimme useasti nuotiolla. Keksimme valmistaa loimulohta nuotiolla, josta tulikin kertaheitolla lempiherkku. Nuotiopaikkamme on auringonpaisteessa koko päivän, joten juhannuksen jälkeen nuotiopaikalla oli yksinkertaisesti aivan liian kuuma, joten edes iltaisin ei nuotiolla jaksanut istuskella. Elokuun alusta taas ilmojen viilennyttyä normaaliin, ovat nuotio-illat jatkuneet. 🔥

Kesän 2021 parhaat. Pyynikin kesäteatteri.

4. Viikonloppu Tampereella

Olimme heinäkuussä Tampereella viikonlopun. Kävimme tällä kertaa Pyynikin kesäteatterissa katsomassa Supermarsu ja vieraat viemäristä. Olimme ensimmäistä kertaa Pyynikin kesäteatterissa ja teatteri oli oikein hyvä. Sekä miljöö, että esitys olivat mahtavat. Tulemme ehdottomasti toistekin Pyynikin kesäteatteriin.

5. Perheen omat Olympialaiset

Perheen lapset keksivät katsottuaan Tokion 2020 Olympialaisia pitää meille perheen omat Olympialaiset. Lajeina oli pingis, sulkapallo ja tikan heitto. Kisasimme ihan oikeilla säännöillä ja voittaja löytyi. Oli todella hauskaa ja kisojen päätteeksi paistoimme pizzat pizzauunissa ja pidimme leffaillan ❤️

Tässä meidän perheen kesän 2021 parhaat jutut. Toivottavasti koronavirus alkaa väistymään ja pääsisimme ensi kesänä ulkomaanmatkalle. Sormet ristiin.🤞

Nuotiopaikan maalaus

Nuotiopaikan maalaus

Valmis  nuotiopaikka.

Rakensimme viime kesänä pihallemme nuotiopaikan. Olimme jo jonkin aikaa miettineet mihin pihallamme voisi laittaa nuotiopaikan, jossa istuskella ja paistaa makkaraa tai vaahtokarkkeja. Valmiiden tulipesien ja nuotiopaikkojen sijaan päätimme rakentaa nuotiopaikan itse. Tänä kesänä nuotiopaikan maalaus viimeisteli projektin.

Nuotiopaikan maalaus

Suunnittelu aloitettiin miettimällä minkä muotoinen tulipesästä tulisi. Melko nopeasti kävi selväksi, että pyöreä on ainoa toimiva vaihtoehto. Yksinkertaisimmillaan pyöreän tulipaikan voisi tehdä betonisesta kaivonrenkaasta. Harmaa väri ei meitä miellyttänyt, emmekä halunneet lähteä rengasta maalaaman, joten kaivonrengas-ratkaisu ei päässyt jatkoon. Olemme pihalla käyttäneet muurikiviä istutusten ja kukkapenkkien rajaamiseen. Lakan Betonilta löytyikin Citymuurikivi, jonka kaarrekivellä onnistuisi n. metrin sisähalkaisijaltaan olevan tulipesän rakentaminen. Citymuurikiviä saa kolmea eri väriä, tulipaikalle valitsimme mustan kaarrekiven.

Penkin valaminen

Penkin rakennus aloitettiin vahvistamalla pohja. Pohjasta poistettiin ensin multa ja muu painuva maa-aines. Tilalle laitettiin kivituhkaa joka tiivistettiin. Kivituhkan päälle rakennettiin valua varten muotti. Muottiin käytettiin vanhoja varastosta löytyneitä lautoja sekä kovalevyä.

Valaminen päätettiin tehdä itse S30 sementtilaastia sekoittamalla. Niinpä vanha betonimylly kaivettiin varastosta esiin. Laastia kului reilu 1000 kg, mutta edelleen materiaali jäi halvemmaksi kuin pumppuautolla paikalle tuotu valmisbetoni. Rautakaupoista saa sementtilaastia myös 1000 kg säkeissä, mutta rahtien kanssa hintaero 25 kg säkkeihin jäi vielä melko pieneksi. Valun raudoitukseen käytettiin 4mm valuverkkoa, josta leikattiin sopivia paloja.

Pieniä haasteita valun yhteydessä koettiin valumuotin kestävyyden kanssa. Muotin rakentamisessa kannattaa olla huolellinen ja varmistaa muotin tukevuus. Jälkikäteen ajateltuna muotin olisi voinut muurata harkoista ja täyttää betonilla.

Nuotiopaikan puuvarasto.

Selkänoja ja viimeistely

Penkin selkänoja muurattiin H-150 harkoista. Selkänojaan valittiin hiukan leveämpi harkko, jotta selkänojan pääliosaa voidaan käyttää koristelyhtyjen sijoitteluun. Harkot muurattiin paikalleen mahdollisimman hyvin kaarevaa muotoa noudattaen.

Nuotiopaikan maalaus. Penkin muoto on pyöreä.

Penkki ja selkänoja viimeisteltiin Weberin 137-oikaisulaastilla, ja lopulta selkänojastakin saatiin nätin kaareva. Pintalaastin kuivuttua pinta käsiteltiin Tikkurilan kivipohjusteella, jotta vesi ei pääsisi pehmittämään laastia. Alkuperäinen ajatus oli jättää penkki betoni-/laastipinnalle, mutta päädyimme kuitenkin maalaamaan penkin valkoiseksi Kivitex-maalilla. Samaa maalia käytimme pizzauunin maalaamiseen. Pinnan viimeisteli tänä kesänä maalaus uudella Kivitex-maalikerroksella. Ennen maalausta pinnat harjattiin ja pestiin puhtaaksi.

Nuotiopaikan maalaus. Lohta loimuttamassa.

Nuotiopaikka onnistui yli odotusten. Nuotiopaikan maalaus tänä kesänä teki projektista valmiin. Olemme istuskelleet nuotiolla useana iltana makkaraa ja vaahtokarkkeja grillaillen. Nuotiopaikka soveltuu erinomaisesti korkeiden reunojensa vuoksi myös kalan loimutukseen.

Nuotiopaikka ja loimulohi

Nuotiopaikka ja loimulohi

Nuotiopaikka.

Viime kesänä teimme pihalle nuotiopaikan. Nuotiopaikan pääasiallinen tarkoitus on ollut rakentaa paikka, jossa istuskella ja paistaa makkaraa tai vaahtokarkkeja. Loimulohi tuli meille mieleen nyt kevään aikana.

Pyöreämuoto oli yksi ensimmäisistä päätöksistä, mikä luonnollisesti asetti rajoituksia käytettäviin materiaaleihin. Helpoin olisi ollut hankkia sopiva betonirengas tulipaikaksi. Löysimme kuitenkin sopivan muurikiven, josta nuotiopaikan sai tehtyä. Ulkonäöllisesti muurikivi on meidän mielestä paljon kivemman näköinen. Tulipaikan pohjaksi tiivistettiin kivituhkaa, minkä päälle pinottiin arina tulitiilistä.

Nuotion ympärille rakennettiin erillinen puoliympyrän muotoinen kiinteä penkki. Penkki valettiin betonista ja maalattiin betonipinnalle soveltuvalla maalilla. Penkistä tuli melko järeä, mutta toisaalta se on kestänyt hyvin talven ja lumen rasitukset.

Nuotiopaikka valmiina.

Nuotion käyttö

Nuotiopaikka on ylittänyt meidän odotukset. Nuotiota on polteltu paljon enemmän kuin oli ajatuksissa nuotiota tehdessä. Lähes joka kerta kun nuotio on sytytetty on samalla tullut makkaraa tai vaahtokarkkeja grillailtua. Viime kesänä emme vielä lähteneet kokeilemaan muita grillattavia. Grilliritilä on ollut erittäin käytännöllinen makkaran paistamiseen vaikka välillä on kiva paistaa makkaratikuillakin. Makkaratikuilla on hyvä paistaa vaahtokarkkeja, pitää vain olla tarkkana sillä ne palavat aika nopeasti ihan kirjaimellisesti. Vaahtokarkki nimittäin syttyy helposti liekkeihin kuin kynttilä. Vaahtokarkkien syömistä helpottaa Marie-keksit joiden väliin voi puristaa sulaneen vaahtokarkin. Tämä ”herkkuhamppari” on ollut lasten mieleen.

Loimulohi.

Loimulohi

Tämän kevään uusi kokeilu on loimulohi. Loimulohta olemme välillä ostaneet markkinoilta tai lomamatkojen taukopaikoilta. Toisaalta kalan savustaminen sähkösavustimella on kuulunut meillä moniin juhlaperinteisiin, etenkin jouluun. Loimulohta emme ole aiemmin valmistaneet, toisaalta ei meillä ole aiemmin oikein ole ollut paikkaakaan.

Nuotiopaikan myötä keksimme, että nythän meillä on loimulohen valmistamiseen sopiva paikka. Kalan loimutukseen tarvitaan sopivan kokoinen lauta tai lankku, johon kala kiinnitetään. Yksinkertaisimmillaan höylätyn laudan saa puutavarakaupasta, ja kalan kiinnittämiseen käytettävät puutapit voi ostaa valmiina tai vuoleskella itse. Päädyimme kuitenkin hankkimaan valmiin laudan Netraudasta. Paketissa tuli kaksi lautaa, yksi kummallekin fileelle. Hankituissa laudoissa etuna myös metallinen kalan pidike, joka pitää fileen tukevasti lankussa.

Valmis loimulohi.

Ensimmäiset loimutukset päädyttiin tekemään Hätälän ohjeiden mukaan. Pari tuntia ennen loimutusta lohifileet suolattiin karkealla merisuolalla. Lisäksi pinnalle ripoteltiin hiukan sokeria. Juuri ennen loimutusta jäljellä oleva suola pyyhittiin pois kalan pinnalta, ja file kiinnitettiin kasteltuun lankkuun. Loimutuksen aikana fileitä voideltiin noin puolen tunnin välein sitruuna-hunaja-voisulalla. Parin tunnin loimutuksen jälkeen kala oli kypsää. Ja eikun syömään!

Projektisuunnitelmat 2021

Projektisuunnitelmat 2021

2021 projektisuunnitelmat.

Vuosi 2020 oli monessa mielessä erilainen kuin mikään aiempi vuosi. Koronan sulkiessa maailmaa ja estäessä matkustamisen, jäi aikaa ja rahaa enemmän remontointiin ja projekteihin. Näin vuoden vaihtuessa olemme pysähtyneet miettimään miltä vuosi 2021 näyttää ja miltä 2021 projektisuunnitelmat näyttävät.

2021 Projektisuunnitelmat. Alakerran laattalattian uusiminen v. 2020.

Suunnitelmat sisätiloissa

2021 käynnistyy melkoisen epävarmuuden vallitessa. Koronaa vastaan on saatu jo muutama erilainen rokote, mutta jakelu ja rokottaminen etenevät vielä hitaasti. Olemme hyvin epäileväisiä kesän osalta matkojen suhteen vaikka matkajalkaa jo kovasti vipattaakin. Syysloman osalta olemme vielä toiveikkaita. Kotipiirissä alkaa myös projektit ja remontit olla melko hyvin tehtynä. Lähes 20-vuoden aikana olemme ehtineet päivittää jo muut tilat. Sauna ja sen yhteydessä oleva kylpyhuone ovat oikeastaan ainoat joita emme ole vielä uudistaneet. Mitään kriittistä tarvetta niiden uusimiselle ei myöskään ole. 2020 alakerran iso uudistus on vielä mielessä, emmekä ole ihan vielä valmiita tuohon remonttiin. Katsotaan sitä uudestaan 2022.

2020 kesällä tehty nuotiopaikka.

Pihan suunnitelmat

Pihan puolellakin tarpeet alkaa olla täytetty. Etupihalta löytyy nuotiopaikka, jossa voi grillailla vaikka makkaraa. Takapihalla on kesäkeittiö ja pizzauuni. Pihan osalta ajatuksissa on kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen on paviljongilla katettu oleskelutila. Tähän asti olemme kesäisin pystyttäneet takapihalle Jyskistä ostetun metallirunkoisen kangasverhoillun paviljongin. Paviljongin mitat ovat 3 X 4 metriä. Paviljonki on ollut mukava paikka oleskella ja syödä kesäisin grillissä valmistettuja ruokia. Kankaisen paviljongin heikkoudeksi voi lukea kulumisen. Kankaat haalistuvat ja hapertuvat muutamassa kesässä.

Toinen mitä olemme miettineet, on pihavalojen uusiminen. Rakennusaikana asennetuissa valaisimissa on alkanut esiintymään ongelmia, jokin lampuista päästää kosteutta johtoihin ja aiheuttaa vikavirtasuojan laukeamisen kosteilla keleillä. Nykyisistä valaisimista alkaa paikoitellen myös maalit lohkeilemaan, joten helpointa on vaihtaa ne uusiin kesällä.

Paviljonki kaipaisi uudistusta kesällä 2021.

Paviljongin uusiminen on 2021 projektisuunnitelmat listalla oikeastaan ainoa merkittävän kokoinen hanke. Suunnitelmissa olisi hiukan suurentaa paviljonkia sekä tehdä takaseinät puusta. Etuseinien paikalle olemme ajatelleet lasisia liukuovia tai muuta vastaavaa kokonaan aukeavaa rakennetta. Kysymysmerkkinä ja mietinnässä on myös mahdollinen ulkotakka paviljongin perälle. Takan laittaminen vaatii jo hiukan enemmän suunnittelua sekä paloturvallisuuden, että pohjatöiden osalta.

Vuoden 2021 projektisuunnitelmat ovat vielä melko epävarmalla pohjalla. Mikäli korona hellittää ja maailma aukeaa, on todennäköistä että projektit jäävät pakollisiin huoltotöihin ja pieniin korjauksiin. Tällä hetkellä matkajalka kuitenkin vipattaa sen verran, että olemme valmiit panostamaan enemmän matkailuun heti kun se on taas mahdollista.

Kesäkeittiö ja pizzauuni.
Kesän 2020 parhaat

Kesän 2020 parhaat

Nyt kun koulut ja harrastukset ovat alkaneet, on aika palata perus viikkorytmeihin. Lomalla oli ihana herätä myöhään kuin myös valvoa pitkään, jos siltä tuntui. Tämän kesän loma oli poikkeuksellinen koronan takia. Ensimmäinen kesä pitkään aikaan kun emme lähteneet ulkomaan matkalle. Teimme sen sijaan kylpylämatkan Tampereelle. Kesän aikana teimme monta projektia kotona kun aikaa löytyi. Nyt onkin hyvä aika muistella mitkä olivat tämän kesän 2020 parhaat jutut/paikat missä kävimme.

1. Nuotiopaikka

Kesän 2020 parhaat. Nuotiopaikka ykkösenä.

Kesän 2020 parhaat listan kärkipaikalle nousi pihalle rakennettu nuotiopaikkamme. Tätä olemmekin käyttäneet monta kertaa viikossa. Siinä on kiva istuskella päivisinkin kun siihen paistaa aurinko koko päivän. Olemme yllättyneet miten paljon sitä oikein on käytetty. Tässä on ainoastaan yksi huono puoli. Tulee grillattua ihan liikaa makkaraa…..

2. Tampereen kylpyläreissu

Kesän 2020 parhaat Tampereen pupukahvilassa.

Kävimme Tampereella viikonloppureissulla ja yövyimme Scandic Nokia Edenissä. Uiminen on aina kivaa, mutta reissun kohokohta oli lapsille pupukahvilassa käyminen.

3. Lintu- ja lepakkoretki Villa Elfvik:iin

Villa Elfvikin retkellä.

Tämä jäi lastemme mieleen. Varsinkin kun retki tehtiin ilta/yöaikaan ja lapset saivat valvoa myöhään. Retkellä näimme paljon lintuja ja lepakoita.

4. Marjojen pomiminen

Maja metsässä mustikkaretkellä.

Kävimme poimimassa mansikoita kahdella eri tilalla pääkaupunkiseudulla. Mansikoita niinkuin kerääjiäkin riitti. Saimme kerättyä 20l mansikoita pakkaseen. Myös mustikoita poimimme metsästä. Kävimme vähän kauempana metsässä, jossa saalis ei ollut kovin hyvä. Sitten menimme takapihaltamme alkavaan metsään ja saimme paljon paremmin mustikoita. Kukaan ei ollut käynyt vielä poimimassa takametsässämme joten marjaa riitti.

5. Helsingin museot

Kesän 2020 parhaat Ateneumissa.

Vietimme yhden kokonaisen päivän Helsingin museoissa. Ehdimme käymään, Kiasman, Amos Rexin, Luonnontieteellisen museon ja Ateneumin. Lasten niinkuin aikuistenkin mielestä Ateneum oli paras! Kävimme samalla reissulla katsastamassa uuden kirjaston Oodin. Siellä sattui juuri olemaan askartelua lasten osastolla. Kyllä on kirjastolla kokoa! Hieno paikka.

Falkullan kotieläintilalla.

Edellisten lisäksi teimme kesällä paljon lähiretkiä esim. Falkullan kotieläintilalle ja pyöräretkiä. Kannatimme myös paljon paikallisia ravintoloita ja kahviloita. Kävimme oikein testaamassa suositusten siivittämänä pitävätkö ravintoloiden suositukset paikkansa. Oli itse asiassa todella kiva olla vaan kotona ja nauttia siitä kaikesta mitä olemme yhdessä saaneet aikaan.

Kynttilät valmiina lakkiaisiin.

Nyt alkaakin syksyn kiireet ja menot. Meillä on vielä yksi iso rutistus elokuussa. Esikoisemme ylioppilasjuhlia vietetään 29.8, niinkuin virallinen ohjeistus oli keväällä. Näistä myöhemmin lisää. Pysykää kuulolla!

Nuotiopaikka pihalle – osa 2

Nuotiopaikka pihalle – osa 2

Valmis nuotiopaikka.

Nuotiopaikka pihalle sarjan ensimmäisessä osassa rakennettu tulipaikka kaipasi viereen sopivat istumapaikat sekä paikan poltettaville haloille. Istumapaikan rakennetta mietittäessä vaihtoehtoina oli harkoista muuraaminen ja betonista valaminen. Toteutustavaksi valikoitui betonista valaminen ja selkänojan tekeminen harkoista. Betonista valaminen vaikutti järkevimmältä pohjan epätasaisuuden vuoksi sekä penkkiin haluttu pyöreä muoto. Jälkikäteen mietittynä myös pohjassa olisi voinut käyttää harkkoja ja betonia yhdessä.

Penkin oikaisu.

Penkin valaminen

Penkin rakennus aloitettiin vahvistamalla pohja. Pohjasta poistettiin ensin multa ja muu painuva maa-aines. Tilalle laitettiin kivituhkaa joka tiivistettiin. Kivituhkan päälle rakennettiin valua varten muotti. Muottiin käytettiin vanhoja varastosta löytyneitä lautoja sekä kovalevyä.

Valaminen päätettiin tehdä itse S30 sementtilaastia sekoittamalla. Niinpä vanha betonimylly kaivettiin varastosta esiin. Laastia kului reilu 1000 kg, mutta edelleen materiaali jäi halvemmaksi kuin pumppuautolla paikalle tuotu valmisbetoni. Rautakaupoista saa sementtilaastia myös 1000 kg säkeissä, mutta rahtien kanssa hintaero 25 kg säkkeihin jäi vielä melko pieneksi. Valun raudoitukseen käytettiin 4mm valuverkkoa, josta leikattiin sopivia paloja.

Pieniä haasteita valun yhteydessä koettiin valumuotin kestävyyden kanssa. Muotin rakentamisessa kannattaa olla huolellinen ja varmistaa muotin tukevuus. Jälkikäteen ajateltuna muotin olisi voinut muurata harkoista ja täyttää betonilla.

Vielä maalaamaton penkki nuotiopaikalla.

Selkänoja ja viimeistely

Penkin selkänoja muurattiin H-150 harkoista. Selkänojaan valittiin hiukan leveämpi harkko, jotta selkänojan pääliosaa voidaan käyttää koristelyhtyjen sijoitteluun. Harkot muurattiin paikalleen mahdollisimman hyvin kaarevaa muotoa noudattaen.

Penkki ja selkänoja viimeisteltiin Weberin 137-oikaisulaastilla, ja lopulta selkänojastakin saatiin nätin kaareva. Pintalaastin kuivuttua pinta käsiteltiin Tikkurilan kivipohjusteella, jotta vesi ei pääsisi pehmittämään laastia. Alkuperäinen ajatus oli jättää penkki betoni-/laastipinnalle, mutta päädyimme kuitenkin maalaamaan penkin valkoiseksi Kivitex-maalilla. Samaa maalia käytimme pizzauunin maalaamiseen.

Halkojen säilytyspaikka.