Asuminen ulkomailla – koulun aloitus ja leikkipaikkoja

Asuminen ulkomailla – koulun aloitus ja leikkipaikkoja

Asuminen ulkomailla.

Muutimme Malmöön Ruotsiin maaliskuussa 2007. Perheen isä oli muuttanut Malmööseen jo puoli vuotta aikaisemmin. Viikonlopuiksi hän reissasi takaisin Suomeen tuon puolen vuoden aikana. Loput perheestä muutti maaliskuussa 2007 Malmöön. Asuminen ulkomailla tuohon aikaan tarkoitti myös että perheen esikoinen aloittaisi koulutaipaleensa Ruotsissa.

Asuminen ulkomailla.

Kouluun Ruotsissa

Esikoisemme aloitti koulutaipaleen Ruotsissa. Mietimme pitkään menisikö hän ruotsalaiseen kouluun vai kansainväliseen kouluun. Päädyimme laittamaan esikoisemme kansainväliseen kouluun. Koulussa oli oppilaita ympäri maailmaa. Oli mahtavaa tutustua oppilaiden vanhempiin ja heidän kulttuureihin koulun kautta. Täällä vanhemmat olivat aktiivisia järjestämään juhlia ym viikonloppuisin. Kävimme muun muassa englantilaisilla teekutsuilla, opimme juomaan intialaista teetä ja vietimme halloweenjuhlia koulukavereiden kanssa.

Opetuskielenä koulussa oli englanti. Esikoisemme ei puhunut sanaakaan englantia kouluun mennessään. Olimme kuitenkin opetelleet lukemaan suomeksi ennen kouluun menoa, jotta lukeminen vieraalla kielellä onnistuisi edes jotenkin. Tämä oli hyvä päätös, se helpotti uuden kielen oppimista ja lukemista. Lapset omaksuvat uuden kielen todella nopeasti. Esikoisella meni 2 viikkoa, että osasi jo kommunikoida koulussa ja kavereiden kanssa. 2 kk koulunkäyntiä ja osasi jo kirjoittaa ja lukea englantia. Koulussa oli joka perjantai englannin sanakokeet. Näillä lisättiin lasten sanavarastoa todella nopeasti.

Asuminen ulkomailla. Malmön kirjaston leikkipaikka.

Malmön kirjasto

Malmössa on todella hyvä ja kattava kirjasto. Kirjasto sijaitsee ihanassa vanhassa rakennuksessa lähellä Malmön keskustaa. Kirjastossa on todella hyvin englannin kielisiä kirjoja. Myös lukemaan opetteleville ja helppoa englantia lukeville löytyy paljon teoksia. Kirjastosta löytyy myös suomenkielisiä kirjoja ja lehtiä. Kirjaston takana on todella mahtava lasten leikkipaikka. Leikkipaikassa on kiipeilytelineitä, keinuja, hiekkalaatikoita ym. Täällä piti aina mennä käymään kun kävimme kirjastossa.

Malmön leikkipaikka.

Malmön leikkipaikat

Malmössa on kirjaston leikkipaikan lisäksi todella paljon ulkoleikkipaikkoja. Osalla leikkipaikoista on teema. Näitä ”teema leikkipaikkoja” on 23 Malmössä. Teemoina on avaruus, eläimet, sirkus ym. Nämä ovat paljon parempia kuin esim. Suomessa. Me otimme joka viikonloppu yhden teemapuiston jossa kävimme. Näitä oli kiva metsästää, ja osasta tulikin sitten ”vakkari” puistoja.

Malmössä on myös pienillä tavallisilla leikkipuistoilla aina vieressä futiskenttä ja koriskenttä/säbäkenttä. Täällä vietimme päivittäin aikaa pelaten ja leikkien. Näiden leikkipaikkojen viereiset kentät antavat lapsille mahdollisuuden aina päästä pelailemaan. Asfaltoiduilla koriskentällä pelailtiin korista ja välillä rullakiekkoa/säbää. Tähän kiinnitimme heti muuttaessamme huomiota, että näitä leikkipaikka/pelikenttiä oli lähes joka kadunkulmassa. Talomme ympäristöstä löytyi alle 100 m säteellä 3 leikkipaikkaa/pelikenttää.

Asuminen ulkomailla. Malmön leikkipaikan pelikenttä.

Seuraavassa osassa asuminen ulkomailla käymme läpi Malmön harrastusmahdollisuuksia. Pysy kuulolla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *