Grillikatoksen rakentaminen

Grillikatoksen rakentaminen

Grillikatoksen rakentaminen.

Tämän kesämme projektimme on grillikatoksen rakentaminen. Katoksen paikalla on ollut ennen metallirunkoinen kankaalla verhoiltu paviljonki. Aika alkaa olla ajanut siitä ohi, ja tarvitsemme kestävämmän ratkaisun. Paviljonki on osoittautunut myös hiukan pieneksi jos syömässä on enemmän kuin 6 henkeä. Päädyimme näin ollen katoksen rakentamiseen. Katokseen on tulossa kaksi seinää puusta ja kaksi seinää on lasiovia. Jouduimme suurentamaan hieman pihakivetystä katoksen alla, jotta saamme hiukan enemmän tilaa katoksen sisään.

Grillikatoksen rakentaminen. Laatotuksen jatkamista.

Grillikatoksen rakentaminen alkaa

Rakentaminen aloitettiin purkamalla vanha paviljonki. Katon kankaat olivatkin jo melko haperoa, vaikka ne on aina talveksi otettu säilytykseen. Myös metallirunko alkoi osoittaa väsymisen merkkejä, joten rungon vaihto olisi ollut joka tapauksessa pian edessä. Purkamiseen ei juuri työkaluja tarvittu, sillä monet rakenteen osat olivat lukittu paikoilleen sisään painuvan metallisen ”kuulan” avulla. Muutaman torx-ruuvin avaamisen jälkeen vanha palviljonki olikin siirretty nippuun odottamaan pois kuljetusta.

Laatotuksen jatkamista.

Katoksen laajentaminen tarkoittaa myös nykyisen pihakivetyksen laajentamista nurmikon päälle. Suoraan nurmikon päälle ei kiviä kannata pinota, jollei kaipaa epätasaista lattiaa. Nurmikko ja multa painuu ajan saatossa ja lisäksi väleistä alkaa nopeasti kasvamaan ruohoa ja rikkaruohoja. Niinpä laajennuksen osalta kaivoimme nurmikon pois ja multaakin reilun 20 cm syvyydeltä. Kaivuun osalle levitettiin suodatinkangas, jonka tarkoitus on estää maa-ainesten sekoittuminen. Kankaan päälle levitettiin kantavaa maa-ainesta. Meillä sattui olemaan nuotiopaikan rakentamisen jäljiltä reilusti kivituhkaa, jota käytettiin tällä kertaa. Mikäli kivituhkaa ei olisi ollut, olisimme käyneet ostamassa läheiseltä hiekkakuopalta hiukan karkeampaa mursketta. Paviljongin alla olevaa pihakivetystä purimme noin metrin verran reunasta, jotta saimme mullan pois reunasta ja suodatinkankaan lomitettua vanhan pohjan kanssa.

Tämän jälkeen pohja pitää vielä tiivistää, jotta se ei painu ajan saatossa. Helpoiten tiivistäminen kävisi tärylätkällä, jonka voi vuokrata mistä tahansa konevuokraamosta. Tällä kertaa päädyimme käyttämään lihaskäyttöistä maantiivistintä. Lopputulos on sama, lihasvoimaversiolla aikaa vain kuluu enemmän ja kerrospaksuudet tiivistysten välillä ovat ohuemmat.

Grillikatoksen rakentaminen.

Suunnitellun takan kohdalle tehtiin samalla tavalla kivituhkalla pohja, jonka päälle valamme betonista pohjalaatan. Laattaa varten tehdään laudasta muotti. Laatta pitää myös raudoittaa. Raudoitukseen käytämme lattiavaluihin tarkoitettua teräs verkkoa, jota myös löytyy grillipaikan rakentamisen jäljiltä.

Pohjien valmistelun ja maan tiivistämisen jälkeen pääsimmekin pinoamaan pihakivetyksen takaisin ja jatkamaan sitä laajennuksen osalle. Kivetys on toteutettu Ruduksen klassikko-kivellä. Vuosien varrella pieni kaarrekivi on poistunut valikoimista, ja sitä kautta viuhkaladonta ei onnistu ilman kivien leikkaamista.

Seuraavaksi rakentaminen jatkuu betonivaluilla, rungon pystytyksellä ja katon rakentamisella. Niistä enemmän seuraavassa osassa, pysykää kuulolla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *