Takkaluukun vaihto

Takkaluukun vaihto

Takkaluukun vaihto.

2000-luvun alussa rakentamassamme omakotitalossa on varaava takka. Rakennusaikaan valitsimme takkaamme silloin suositun kaksi ovisen mallin. Takkaluukku tilattiin Rusticasta mittatilaustyönä. Samasta liikkeestä ostimme takan ympärille marmorista tehdyn manttelin. Silloiseen värimaailmaan sopivasti takkaluukku kullattiin ja tuhkaluukkujen etupellit olivat myös kullan/messingin väriset. Ajan myötä olemme siirtyneet enemmän musta-valkoiseen sisustuksen värimaailmassa. Takkaluukku alkoi myös ajan myötä hiukan jumittamaan ja lopulta päädyimme takkaluukun vaihto-operaatioon.

Takkamme on tehty aikoinaan valmiista takkasydämmestä, jonka ympärille muurattiin erillinen kuori punaisista tiilistä. Kuori oikaisiin ja tasoitettiin, sekä lopulta maalattiin Tikkurilan Muuri-maalilla. Manttelin sisäpuolelle jäävä osa laatoitettiin marmorikuvioidulla laattalla. Takkaluukun vaihtoa suunniteltaessa suuaukon mitat piti mitata tarkkaan, koska suuria muutoksia luukun kokoon ei kannattanut lähteä tekemään. Takkasydämmen suuaukon koko on onneksi sellainen, että siihen kokoon löytyi muutama erilainen valmis vaihtoehto. Valinnassa päädyimme mustaan yksi-oviseen malliin. Hissitoiminnolla oleva luukku olisi ollut meidän suosikki, mutta sen asentaminen olisi tarkoittanut isoa purku ja uudelleen muurausurakkaa, jotta mekanismille olisi saatu riittävä tila. Lähes kaikki rakennustarvikkeita myyvät verkkokaupat myyvät myös erilaisia takkaluukkuja. Omamme löysimme Hemparts:n valikoimista. Takkaluukku tuli sovittuna ajankohtana hyvin paketoituna ja ehjänä.

Takkaluukun vaihto. Vanha takkaluukku.

Vanhan irroitus

Vanhan luukun irroittaminen aloitettiin irrtoittamalla luukut. Luukut lähtivät pois nostamalla. Vanhan luukun reunus oli kiinnitetty aukon seinämiin pulteilla, jotka lähtivät irti jopa yllättävän helposti. Tämän jälkeen kehys lähtikin paikoiltaan helposti nostamalla. Vanhat eristevillat poistettiin roskiin ja tilalle vaihdettiin luukun mukana tulleet uudet palovillakaistaleet. Samalla oli hyvä tarkistaa takkasydämmen kunto ja paikata ajan saatossa rapautuneet kohdat tulipesään soveltuvalla korjausmassalla.

Takkaluukun vaihto.

Asennus

Uuden takkaluukun mukana tuli kahdet erilaiset kiinnikkeet. Vaihtoehtoisesti aukon seinämiin olisi voinut porata uudet reiät ja kiinnittää luukku mukana tulleilla tapeilla. Toisena vaihtoehtona mukana tuli asennusraudat, joiden avulla luukun voi ankkuroida paikoilleen. Raudat vaativat sopivan uran aukon reunamiin, joihin rauta upotetaan. Meidän takassa takkasydämmen ja kuoren väliin jätetty väli soveltui rautakiinnitykseen erittäin hyvin. Asennusrautoja varten takkaluukun takapuolelle ruuvattiin kiinnitysruuvit löyhästi paikoilleen. Takkaluukku työnnettiin paikoilleen. Aukko oli melko tiukka eristeiden kanssa, mutta luukku saatiin hyvin paikoilleen. Tämän jälkeen asennusraudat pujotettiin paikoilleen ja kiinnitysruuvit kiristettiin.

Uusi takkaluukku on ulkomitoiltaan hiukan erikokoinen kuin vanha. Luukun reunoille jäi ikävästi pinnoittamatontoa kuorirakennetta näkyviin. Pelkkä maalaaminen ei riittäisi, koska siitä ei tulisi kovin siisti ja pinnan syvyysvaihtelu jäisi näkyviin. Ensimmäisenä mieleen tuli jokin täytemassa, jolla reunat voisi siistiä. Luukun ympäristö kuitenkin kuumenee, joten tavalliset akryylit ja silikonit eivät oikein sovellu. Rautakaupasta löytyikin valkoisena kuumiin olosuhteisiin soveltuvaan liima- ja tiivistysmassaa. Massalla siistittiin luukun ympärys.

Tuli takassa.

Uuden luukun kanssa onkin hyvä mennä kohti syksyä ja talvea. Uuden takkaluukun lasin läpi voi seurata tunnelmallista takkatulen loimua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *