Asuntosijoittamiseen ja vaurastumiseen liittyviä kirjoja

Asuntosijoittamiseen ja vaurastumiseen liittyviä kirjoja

Listasimme aiemmin muutamia kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet meidän asuntosijoitusuran alkuun. Pelkkien asuntosijoittamiskirjojen lisäksi olemme laajentaneet kirjojen aihealueita ja nyt mukana myös vaurastumiseen liittyviä kirjoja. Aiemmin kirjoja tuli kuunneltua työmatkoilla, mutta koronan seurauksena etätöihin siirtyminen on jättänyt kirjojen kuuntelun vähemmälle. Kevään ja kesän myötä pihalla puuhastelu lisääntyy, mikä osaltaan antaa uusia mahdollisuuksia kirjojen kuunteluun. Pari mielenkiintoista asuntosijoittamiseen ja vaurastumiseen liittyvää kirjaa olemme kuitenkin ehtineet kuunnella, ja niistä tässä meidän arvostelut.

vaurastumiseen liittyvä kirja, never split the difference

Never Split the Difference

Kirjoittaja Chris Voss on entinen FBI:n panttivankineuvottelija. Kirjassa kuvataan esimerkkien kautta hänen neuvottelutaktiikkaansa. Kirjaa on suositeltu useamman kerran Ostan asuntoja-podissa. Alkuun olimme hiukan skeptisiä miten kirja liittyisi asuntosijoittamiseen. Ei ehkä suoraan kaikilta osin sovellukkaan, mutta kirjan mallit ja teoriat ovat varmasti sovellettavissa moneen neuvottelutilanteeseen. Etenkin asunnon ostamiseen aiomme seuraavalla kerralla kokeilla kirjan oppeja. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kirja joka etenee erittäin jouheasti. Esimerkeissä on FBI-tapauksia ympärimaailmaa sekä myös Chris:n valmennettavien tai kirjan lukeneiden kertomuksia. Ehdottomasti suositeltava kirja.

barefoot investor

Barefoot Investor

Barefoot investor tuli hankittua hiukan vahingossa Audiblen alennusmyynneistä. Kirja alkaa tilanteesta jossa kirjoittajan maatila on palanut maan tasalle pensas-/metsäpalossa. Kirjassa kuvataan metodia, jolla kirjoittaja perheineen rakensi taloudellisen elämänsä uusiksi. Menetelmä perustuu säännöllisin väliajoin pidettäviin treffi-iltoihin puolison kanssa. Jokaisella treffi-illalla on teemansa ja pala kerrallaan rakennetaan polkua kohti taloudellista riippumattomuutta. Treffi-illat lähtevät useamman erilaisen tilin ja puskurirahan keräämisestä ja kulkevat kohti tulavaisuuden vaurauden varmistamiseen. Barefoot Investor ei ole asuntosijoittamista kuvaava kirja. Kirjoittaja on jopa melko skeptinen asuntosijoittamiseen osana vaurastumista. Osa kirjasta on Australian eläkejärjestelmään liittyvää, joka näyttääkin tarjoavan huomattavasti suomalaista vastinettaan enemmän valinnanvaraa. Toisaalta alun jälkeen sijoittamalla voi kuka tahansa kasvattaa omaa eläkepottiaan. Kaikesta huolimatta monista kohdista lukija voi poimia hyödyllisiä vinkkejä omaan suunnitelmaansa. Kirja osoittautui mielenkiintoiseksi ja yllätti positiivisesti.

Molempia kirjoja voimme lämpimästi suositella. Hiukan omasta mielenkiinnosta riippuen toinen voi tuntua kiinnostavammalta kuin toinen, mutta molemmat ovat kuuntelemisen tai lukemisen arvoisia. Mitkä ovat sinun suositukset kirjoiksi jotka kannattaisi lukea tai kuunnella? Jätä kommentteihin suositukset.

2 Replies to “Asuntosijoittamiseen ja vaurastumiseen liittyviä kirjoja”

  1. Juuri tänään aloitin luonnostelemaan pidempää blogikirjoitusta tai muutaman kirjoituksen sarjaa, jossa kertaisin itselleni kirjoittamisen avulla näitä asuntosijoittajan neuvottelutekniikoita ja -taktiikoita “top 10” -tyyliin. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjassakin näitä oli motivoituneiden myyjien kanssa neuvottelemiseen liittyen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *