Nettovarallisuus – matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen

Nettovarallisuus – matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen

Nettovarallisuus - matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen.

Matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta olemme ottaneet seurantaan oman nettovarallisuuden. Nettovarallisuus idean ja seurannan excel pohjan otimme melkein suoraan Millionare Real Estate investor kirjasta, josta kerroimme aiemmin kirjavinkkikirjoituksessa. Nettovarallisuutta laskiessa kirjataan omaisuus ja säästöt toiselle puolelle ja velat toiselle puolelle, jonka jälkeen lasketaan niiden erotus. Meidän taulukossa näkyy aina edellisen vuoden ja kuluvan vuoden ensimmäisten päivien tilanne, sekä viimeisen päivityspäivän tilanne. Tunnuslukuina eli erilaisten erien muutosprosentteina seuraamme edellisen vuoden muutosta ja kuluvan vuoden YTD-muutosta.

Omaisuuden ja säästöjen alla eritellään muun muassa osakkeet, oma asunto ja asuntosijoitukset. Veloissa vastaavasti eritellään muun muassa asuntolainat, autolainat, luottokortit ja muut lainat. Erityisesti lainojen keskinäinen jakautuminen antaa nopeasti kuvan kuinka paljon on ns. hyvää lainaa, joka on sijoitettu johonkin tuottavaan ja kuinka paljon huonoa kulutuslainaa.

Nettovarallisuus - matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen.

Tunnuslukuja

2021 osalta suunta oli kaikin puolin oikea, vaikkakin vauhti olisi voinut olla nopeampikin. Omaisuuden puolella merkittävimmät nousut olivat osakesäästöjen puolella, missä nousua oli yli 70%. Asuntojen uudelleenarvioinnin kautta asuntosijoitusomaisuus kasvoi lähes 9%.

Osakesäästämisessä olemme keskittyneet pääosin kotimaisiin osinkoa maksaviin yhtiöihin kuten Sampo ja Nordea. Tämän lisäksi meillä on pari pientä positiota Amerikkalaisissa REIT:ssä. REIT:eihin sijoittaminen sai kipinän Ostan Asuntoja podacastin jaksoista #92 ja #93, joissa Axel “REIT” Aminoff kertoi REIT sijoittamisesta. Erityisesti säännöllinen ja tasainen osinkovirta kiinnosti, ja molemmat ovatkin niitä kvartaaleittain maksaneet. (Emme ole sijoittamisen ammattilaisia, eikä meidän mielipiteitä pidä ottaa sijoitussuosituksina.)

Lainojen puolella laskua oli kokonaisuudessaan noin 4%, mutta tärkein yksittäinen muutos oli luottokorttivelkojen lasku yli 65%. Luottokorttivelkojen muutos on selkeä merkki oikeasta suunnasta matkalla kohti entistä tasapainoisempaa taloutta.

Nettovarallisuus - matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen.

Varsinaista nettovarallisuutta laskettaessa viime vuoden nousu oli melko huimaa. Nettovarallisuutemme kasvoi mahtavat lähes 48%. Eniten nousuun vaikutti asuntojen arvojen uudelleenarviointi. Vaikka nousu asuntojen arvostuksissa on prosentuaalisesti melko pientä, on se euroissa reilusti yli kymmenen tuhatta. Kaiken kaikkiaan nettovarallisuus ja sen seuranta antaa mielenkiintoisen kuvan omasta taloudesta. Nettovarallisuuden lisäksi seuraamme kuukausittain kulutustamme. Vaikka kaikilta osin meillä ei ole kovin tarkkaa budjettia, on eri osa-alueille (ruoka, ravintolat, muu kulutus) olemassa tavoitetaso, jota vasten kuukauden kulutusta seurataan. Nämäkään eivät välttämättä sovi kaikille, mutta meille tämä malli tuntuu sopivan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.