Espanjan kuulumiset

Espanjan kuulumiset

Espanjan kuulumiset.

Vietimme kesällä pari viikkoa Espanjan Torreviajassa ja sen kyljessä olevalla Orihuela Costalla. Tavoitteena oli viettää lomaa sekä etsiä meille loma-/sijoitusasuntoa. Valmistauduimme matkaan ottamalla yhteyttä muutamaan kiinteistövälittäjään, joista suositusten pohjalta yhteistyökumppaniksi valikoitui 360hometour.net. Suositukset eivät pettäneet ja 360hometour.net:n Seppo ja Tuukka olivatkin suureksi avuksi reissun aikana.

Asuntojen etsinnässä tehtiin yhteistyötä ja niin me kuin Seppo ja Tuukkakin etsimme sopivia kohteita sekä Idealistan palvelusta, että 360hometour.net:n ja heidän yhteistyökumppaneiden verkostoista. Yllättävän hyvin osasimme arvailla meille sopivia alueita. Jätimme tarkoituksella myös Sepolle ja Tuukalle vapautta etsiä asuntoja laajemmalta alueelta, emmehän olleet koskaan paikalla käyneet.

Espanjan kuulumiset.

Asuntojen etsintä

Lensimme Espanjaan sunnuntaina, ja sunnuntai käytettiin majoittumiseen ja altaaseen tutustumiseen. Maanantaista alkaen käytimme useampana päivänä aamupäivällä pari tuntia muutamaan asuntoesittelyyn. Samalla Seppo esitteli meille kyseisiä asuinalueita. Heti viikon alussa löytyikin mieluisa kolmen makuuhuoneen asunto Los Balconeksen alueelta. Asunnon edessä oli yhteinen uima-allasalue, jolloin lasten vahtiminen onnistuisi vaikka omalta terassilta. Kattoterassilta oli hieno näkymä pinkille suolajärvelle. Mietimmekin jo että löytyikö asunto näin helposti. Seuraavina päivinä kiersimme muilla alueilla, mutta mikään ei oikein säväyttänyt. Asunnot olivat joko ahtaan ja sokkeloisen oloisia pohjaratkaisuiltaan, tai sitten uima-allasalue oli asuinalueen toisella laidalla. Uima-allasalueen sijainti nousikin meille tärkeäksi kriteeriksi, jopa tärkeämmäksi kuin kolmas makuuhuone tai kattoterassi. Loppujen lopulta monissa kirjoituksissakin annettu neuvo ensin vuokrata asunto ja tutustua paikkoihin piti tälläkin kertaa paikkansa. Viikon aikana saimme tutustuttua eri alueisiin, sekä kirkastettua omat ajatuksemme mitä asunnolta haluamme.

Espanjan kuulumiset. Jatkoon päässyt talo.

Viikon lopulla Seppo näytti meille vielä yhden kahden makuuhuoneen asunnon, jossa olohuone on riittävän suuri vuodesohvalle. Näin asuntoon saisi riittävästi makuupaikkoja ja yksi makuuhuone oli niin iso, että sinne saisi majoitettua 4 aikuistakin sopivilla sänkyvalinnoilla. Asunto tuntui heti meille sopivalta. Ilmansuunta on länteen, joka on vielä ihan hyvä ja etuterassilta näkee uima-altaalle. Asunto sijaitsee Punta Priman alueella, jossa myös meidän loman majoitus oli. Punta Priman palvelut ovat kaikki kävelymatkan päässä, mikä teki suurimman eron ensimmäisen päivän asuntoon.

Airbnb-majoitus Punta Primassa.

Viikonloppuna altaalla Espanjan auringon alla pohdimme vaihtoehtoja ja perkasimme läpi viikon saldoa. Hyvin nopeasti vaihtoehdot oli karsittu kahteen. Ensimmäisen päivän Los Balconeksen punainen talo, tai viimeinen asunto Punta Primasta. Hintaluokaltaan molemmat olivat edullisemmasta päästä, alle 150 000 euroa. Maanantaina teimme tarjouksen Punta Priman kohteesta ja iltaan mennessä olimme hyväksyneet myyjän vastatarjouksen. Jippii, unelmista on tulossa totta ja meillä on pian oma lomapaikka Espanjassa.

Meidän uusi Espanjan loma-asunto.

Loman loppuaika kuluukin altaalla sekä asuntokaupan käytännön järjestelyiden parissa. Kaupankäyntiprosessi ottaa täällä aikaa helposti 2-3 kuukautta, mutta muutamia asioita on hyvä laittaa vireille täällä ollessa. Tärkeimpinä asianhoitajan sopiminen sekä pankissa käynti etenkin jos tarvetta paikalliselle rahoitukselle. Näissä kaikissa 360hometour.net:n Sepon apu on ollut korvaamatonta.

One Reply to “Espanjan kuulumiset”

  1. Onnea! Hyvä että mietitte myös palvelujen kannalta, Punta Prima on muy bueno 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.