Jäähdyttävä ilmalämpöpumppu kerrostaloon

Jäähdyttävä ilmalämpöpumppu kerrostaloon

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon? Kesä 2021 on ollut auringosta ja lämmöstä nauttivan unelma, kesä 2022 on vielä antanut odottaa itseään, mutta eiköhän siitäkin tule lämmin ainakin jossain kohtaa. Kolikon kääntöpuolella onkin asuntojen kuumeneminen ja siihen liittyvät ongelmat esimerkiksi nukkumiseen liittyen. Öiden ollessa myös hyvin lämpimiä ei ikkunoiden auki pitämiselläkään ole saanut asuntoa viilennettyä. Kerrostaloasunnossa lattiatuuletin tai siirreltävä ilmastointilaite ovat käytännössä ainoat asukkaan käytössä olevat keinot, jotka eivät vaadi erillistä asentamista,. Lattiatuulettimen apu on helteillä hyvinkin marginaalinen, ja rajoittuu iltaan jolloin läpivedon kanssa voi saada pientä helpotusta kuumuuteen. Siirreltävällä ilmastointilaitteella viilennys onnistuu, mutta kuulemma melua syntyy sen verran ettei niitä ainakaan yöaikaa voi realistisesti käyttää. Jäljelle jää ilmalämpöpumppu kerrostaloon, jonka asentamiseen tarvitaankin taloyhtiön lupa. Helteiden jatkuessa päätimme helpottaa sijoitusasunnoissa asuvien asukkaiden arkea laittamalla asuntoihin ilmalämpöpumput. Etenkin kesän alkupuolen oltua harvinaisen lämmin, oli odotettavissa asennusaikojen venymistä. Niinpä heinäkuussa tilattuna asennukset venyvät syyskuun lopulle. No, toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon

Taloyhtiöiden vaatimukset

Ilmalämpöpumppu ei ole kaikissa taloyhtiöissä läpihuutojuttu. Meidänkin omistamien sijoitusasuntojen taloyhtiöistä yhdessä hallitus päätti pelisäännöistä vasta viime kesänä. Saamiemme tietojen mukaan osa taloyhtiöistä ei vieläkään salli asennuksia. Tähän on tosin tullut korkeimman oikeuden linjaus, jonka mukaan asentamisen kieltäminen vaatii aiempaa perustellummat argumentit. Samalla pumput ovat yleistyneet ja luvan saaminen on helpottunut. Ehtoja asennukselle voidaan kuitenkin asettaa. Tyypillisesti taloyhtiön puolelta tulee ehtoja asennuspaikkaan ja laitteiden melutasoihin sekä kondenssiveden poistoon liittyen. Osakkaan tulee myös huomioida että ilmalämpöpumppu on täysin osakkaan vastuulla, eli taloyhtiö ei huolla tai osallistu kustannuksiin millään tavalla. Tähän tosin saattaa olla poikkeuksia jotka selviävät esimerkiksi isännöitsijältä.

Kustannuksiltaan ei eri toimittajien hinnoissa ole paljoakaan heittoa. Valittu kone vaikuttaa eniten. Meillä molemmissa kerrostaloyhtiöissä on erikseen kielletty pumpun käyttö lämmitykseen. Pääasiallinen syy on kondenssivesien jäätyminen ja poistorännien tukkeutuminen sitä kautta. Niinpä valitsimme koneeksi vain jäähdytysominaisuuden tarjoavan version. Vain jäähdyttävät koneet ovat myös selvästi halvempia kuin perinteisemmät mallit. Koneen hinnaksi tuli 650 euroa kappaleelta. Tämän lisäksi tulee asennus, jonka hinta on samaa luokkaa ilman timanttiporausta. Kiviseen kerrostaloon tarvitaan erikseen myös timanttiporaus, mikä nostaa asennuksen hintaa n. 300 euroa.

Ensisijainen tarkoitus ilmalämpöpumppujen asennukselle on asumismukavuuden parantaminen, ja sitä kautta toivottavasti hyvät vuokralaiset viihtyvät pitkään. Toinen syy asennukselle on asuntojen arvon nosto tulevia jälleenrahoituskierroksia silmällä pitäen ja verojen minimointi. Harri Hurun ja Marko Kaarron kirja Asuntosijoittamisen lumipalloefekti avaa tätä logiikkaa ansiokkaasti. Kirjan oppien mukaisesti 30% investoinnista katetaan varoilla, jotka menisivät muuten verottajalle. Koska kyseessä on ns. perusparannus, arvioitu käyttöikä on yli kolme vuotta ja investoinnin arvo yli 1000 euroa, ei kulua pääse vähentämään kerralla. Perusparannukset vähennetään verotuksessa vuosittaisina tasapoistoina 10 vuoden aikana.

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon

2 Replies to “Jäähdyttävä ilmalämpöpumppu kerrostaloon”

  1. Onpa kiinnostavaa tuo, että kerrostaloasuntoon sallitaan vain viilentävä ilmalämpöpumppu. Suomen oloissa toisaalta kerrostaloasunto on todennäköisemmin juuri se paikka, jossa jäähdytystä kesäkuumalla tarvitaan. Jään seuraamaan tätä kerrostaloasuntojen sääntöviidakkoa ilmalämpöpumppujen osalta.

  2. Lähisukulaisella on sijoitusasunto, joka on kesällä valitettavan kuuma, ja vuokralaiset valittavat tästä. Olemme pohtineet hänen kanssaan ilmalämpöpumpun asentamista. Kiva kun kerroit näistä kirjoituksessasi, se vastasi muutamaan tärkeään kysymykseemme. En tiennytkään, että on olemassa pelkästään jäähdyttäviä laitteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *