Tag: aurinkopaneelit omakotitaloon

Aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt

Aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt

Meillä on ollut aurinkopaneelit nyt vuoden. Niinpä on hyvä aika tutkailla millainen on ollut aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt. Samalla voi verrata verrata kuinka lähelle suunniteltua tuottoa päästiin ja mikä fiilis on jäänyt paneeleista. Viime talvi oli, ainakin meidän mielestä, harvinaisen pitkä. Lunta saatiin maahan jo marraskuun lopulla ja viimeiset kunnon lumipyryt tulivat vielä huhtikuun loppupuolella. Lumi estää tuotantoa tehokkaasti peittämällä katolle asennetut paneelit.

Aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt.

Odotusarvo

Aurinkopaneelien laskennallinen tuottoarvio on 6 800 kWh/vuosi. Talon suunnan ollessa pikkuisen epäedullisesti katon lappeen ollessa kaakossa, odotusarvona on ettei ihan tuohon päästä. Myöskin pitkä talvi saattaa vaikuttaa saavutettavaan tuottoon. Euromääräisesti tuotto kohdistuu paljolti kesään, jolloin pörssisähkön hinta on yleensä huomattavasti talvea alhaisempi. 8 kWp järjestelmän maksimituotto on 8 kW, joskaan ihan maksimiin ei useinkaan päästä. Odotusarvo on hankittaessa oli 7,5 kW luokkaa, eli hiukan olisi mainostetuissa tehoissa myyntipuhetta mukana.

Aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt.

Toteumat

Lähdetään purkamaan toteumia hetkellisen tuoton maksimista. Korkein hetkellinen tuotto mitä tilastoista löysimme, oli 8,2 kW, joskaan tuollaisia hetkiä ei ole edes päivittäin kesäisinä päivinäkään. Kuitenkin tuo kumoaa ennakkoluulot ja paneeleille annettu teho on saavutettavissa ja jopa hetkellisesti ylitettävissä.

Aurinkopaneelien tuotannossa oli pitkästä talvesta huolimatta vain kaksi täysin 0 W kuukautta, tammikuu ja helmikuu. Tuotannon määrä putosi tasaisesti kesä- ja heinäkuun huipuista kuukausi kuukaudelta. Maaliskuussa tuotanto alkoi taas uudestaan ja lumimassoista huolimatta ylitti lokakuun tuoton. Huhtikuu näyttää syyskuun kaltaiselta, tuoton ollessa hiukan alle 500 kWh. Kuukausituoton huiput olivat viime vuoden kesäkuussa, jolloin aurinkopaneelit tuottivat lähes 1 200 kWh.

Aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt.

Monena kuukautena olemme tuottaneet aurinkovoimalla hetkittäin enemmän sähköä kuin mitä pystymme itse käyttämään. Parhaimmillaan laskulla on ollut hyvityksenä lähes 20 euroa. Verratessa sähkön kulutusta edellisen vuoden vastaaviin kuukausiin, näkyy aurinkopaneelien tuotto etenkin kesäisin laskutetussa kulutuksessa. Verratessa 6/2022-5/2023 jaksoa on huomioitava, että teimme astetta alemmas toimenpiteitä syksyllä 2022. Niinpä heinäkuun 2022 ja heinäkuun 2023 huima säästö yli 1 000 kWh ei ole täysin vertailukelpoinen, mutta kyllä siellä noin 500 kWh edestä on aurinkosähköä. Syksyllä molemmat automme vaihtuivat sähköisiin, joita ladattiin vuoden aikana paria poikkeusta lukuunottamatta kotona omalla laturilla. Etenkin talvikuukausien nousu autojen kulutuksissa näkyy myös sähkön kulutuksessa.

Aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt.

Aurinkopaneelit tuntuvat edelleen hyvältä hankinnalta. aurinkopaneelien vuotuinen tuotto ja säästöt ovat vastanneet melko hyvin odotuksia, vaikka arvioidusta vuosituotosta jäätiinkin noin 1 000 kWh. Kevään maalämpöpumpun uudistaminen tuo oletettavasti säästöjä talven kulutukseen, mutta kesäkaudelle aurinkopaneelit toimivat erittäin hyvin.

Aurinkopaneelit omakotitaloon

Aurinkopaneelit omakotitaloon

Aurinkopaneelit omakotitaloon.

Vuoden 2022 kovat pörssisähkönhinnan nousut sekä kyseisen kesän lopulla alkanut kiinteähintaisten sopimusten hinnan korotukset saivat meidätkin miettimään miten sähkön kulutusta voisi hillitä. Omakotitalomme lämpiää maalämmöllä, mikä on pudottanut sähkönkulutuksen noin puoleen verrattuna aiempiin kokemuksiin suorasta sähkölämmityksestä. Toki merkitystä on myös talon paremmalla eristykselläkin, mutta maalämmöllä on ollut selkeä vaikutus kulutukseen. Talvisin käytössä on luonnollisesti myös varaava takka, jolla pyritään myös osaltaan vähentämään sähkön tarvetta. Kesällä sähköä kuluu lämmittämisen sijaan enemmän talon viilentämiseen ilmalämpöpumpuilla. Etenkin kesän sähkötarpeita silmällä pitäen päädyimme syksyllä 2022 tilaamaan aurinkopaneelit meidän omakotitaloon. Emme olleet tilauksen kanssa ihan yksin, ja asennusta saikin odottaa toukokuulle 2023 asti. Nyt vihdoin asennus on suoritettu ja pääsemme nauttimaan auringon energiasta.

Päätimme tilata paneelit energiayhtiöltämme Oomilta. Oomin tarjoama paketti vaikutti laadukkaalta ja hinnaltaan laatuun nähden kohtuulliselta. Valintaa helpotti myös Oomin lupaus ostaa ylijäämäenergia takaisin ilman perusmaksua tai käsittelykuluja, kunhan meillä on jatkossakin Oomin sähkösopimus.

Aurinkovoimala

Aurinkopaneelit omakotitaloon.

Alunperin oma ajatuksemme oli asentaa paneelit erillisen autotallin katolle, joka olisi suunnaltaan optimaalisesti etelään. Hyvin nopeasti myyjän kanssa jutellessa kuitenkin kävi selväksi ettei autotallin katolle mahdu kovinkaan suurta voimalaa, joten suunnitelmissa siirryttiin omakotitalon kattoon. Talon suunta ei ole täysin optimaalinen, mutta onneksi toisen lipan suunta on kaakkoon. Lipalle saatiin mahtumaan 20 paneelia, joiden yhteistehoksi tulee 8 kWp. Oomilta saadussa vuosituottoarviossa voimalan vuosituotoksi arvioidaan noin 6800 kWh, mikä vastaa neljäsosaa meidän vuosikulutuksesta.

Oomin paneeleille annetaan 30 vuoden tuottotakuu. Tuottotakuu tarkoittaa, että paneelien tuotantokyky pitäisi olla tuolloin vielä noin 85% alkuperäisestä. Paneelit ovat molemmin puolin lasitettu, mikä kuulostaa kestävämmältä kuin joidenkin valmistajien muovipinnoite.

Aurinkopaneelit omakotitaloon.

Asennus

Aurinkopaneelien asennus ajoittui toukokuun loppuun. Muutama hyvä viikko ehti mennä jo aurinkoisia päiviä ohi, mutta oletettavasti kuitenkin kesällä aurinkoa vielä saadaan. Asennuksesta tuli ensin tekstiviesti-ilmoitus noin kuukautta ennen asennusta. Pari viikkoa ennen asennusviikkoa asennusfirman edustaja soitteli ja valitsimme tarkan asennuspäivän ja miten paneelit saapuvat tontille edellisellä viikolla. Puhelussa kävimme läpi myös odotettavissa olevan asennuksen keston ja miten prosessi jatkuu asennuksen jälkeen.

Aurinkopaneelit asennettiin yhden päivän aikana. Päivän suurimpia valintoja oli mihin invertteri, joka muuntaa paneeleilta tulevan tasavirran verkkoon sopivaksi vaihtovirraksi, asennettaisiin. Meillä lopulta parhaaksi paikaksi osoittautui ulkoseinä, jolloin invertteri saa riittävän tuuletuksen. Voimala asennettiin toimintakuintoiseksi ja testattiin asennuksen päätteeksi, mutta kytkettiin pois päältä kunnes sähköverkkoyhtiöltä tulee käyttöönottolupa. Asennuksen jälkeen asentajat tekevät paikalliselle siirtoyhtiölle ilmoituksen asennuksesta ja käyttöönottoluvan pitäisi saapua noin viikon kuluessa siitä.

Voimalan takaisinmaksuaikaa on hiukan hankala laskea, kun ylijäämä sähköstä maksetaan pörssisähkön mukaan ja pörssisähkö näyttää kesäisin olevan suhteellisen halpaa. Toisaalta tuo kannustaa käyttämään tuotannosta mahdollisimman paljon itse. Kesällä kulutusta tuleekin talon viilennyksestä, hybridiauton lataamisesta sekä uima-altaan lämmityksestä. Pyykin ja tiskien pesukin kannattaa ajoittaa jatkossa aurinkoiseen aikaan.

Aurinkopaneelit omakotitaloon.

Asennuksen päätteksi asennetut aurinkopaneelit ja koko voimala testattiin. Hiukan jopa yllättäen vielä kolmen jälkeen iltapäivällä, jolloin aurinko on kääntynyt jo lounaan puolelle paneeleista irtosi 5-6 kW. Paneelit näyttävät tuottavan pientä tuottoa hyvinkin myöhään ja kesäkuun alun 21 aikoihin, jolloin aurinko on jo talon harjan takana laskemassa piiloon, paneeleista irtoaa 200W tehoa. Mielenkiinnolla seuraamme miten kesän aurinkoiset päivät tuottavat ja päästäänkö huipputehoihin.