Tag: joulu

Joulun koristelut

Joulun koristelut

Joulun koristelut.

Tänä vuonna on näyttänyt siltä, että kaupat aloittivat joulukaupan todella ajoissa. Hyvä, että Halloween saatiin juhlittua, niin samalla kellonlyömällä ilmestyivät kauppaan joulutavarat. Miten se vaikuttaa siltä, että joulu alkaa tulla joka vuosi aikaisemmin…. No me olemme jo Halloweenin juhlineet ja innostuimme lasten kanssa aloittamaan joulun koristelut jo nyt ja laittamaan vähän jouluvaloja ennen kuin joulusesonki on edes alkanut. Ne piristävät kivasti tätä synkkää, sateista maisemaa.

Joulun koristelut.

Köynnökset

Olimme tilanneet jo syksyllä valkoista köynnösnauhaa netistä. Sunnittelimme käynnökset takan päälle ja portaiden kaiteeseen ja tolppaan alakerrassa. Tilattu köynnös olikin todella passeli tähän hommaan. Tilasimme pelkän köynnöksen, koska se oli paljon halvempi kuin köynnös valojen kanssa. Ledvaloja saa nykyään ostettua muutamalla eurolla, ja niihin ei tarvitse edes sähköjohtoa, joka helpottaa valojen sijoittelua huomattavasti. Köynnöksen ja valojen asettelun jälkeen hankimme asetelmaan lisää joulupalloja. Nämä ja muutama rusetti löytyivätkin halvalla Rustasta ja väri oli mitä mainioin. Ostimme viime vuonna Vepsäläiseltä Shishi:n joulupalloja, mutta nämä säästämme joulukuuseen.

Joulun koristelut.
Joulumaan rakentelua.

Joulumaan rakennus

Olemme joka joulu rakentaneet oman asetelman joulumaasta. Iso Normann Copenhagenin lyhty toimii tässä mahtavasti. Tänä jouluna onkin saatavilla todella hyvin rekvisiittaa joulumaan rakentamiseen. Lisäosat tonttuoviin ym. tuovat hyviä vaihtoehtoja joulumaiden rakentamiseen. Tämä onkin kivaa puuhaa lasten kanssa. Tänä jouluna teimme kaksi asetelmaa. Toinen keittiöön, josta löytyy musta lyhty ja toinen olohuoneeseen, josta löytyy valkoinen lyhty. Tykkäämmekin asetella lyhtyyn aina sensongin mukaisen asetelman 😊

Joulumaan rakentelua.

Tähdet ikkunaan

Aloittelemme tänä vuonna joulun laittamista osissa. Kaivoimme joulukoristeista ulos vain osan tässä vaiheessa. Loput täydennämme lähempänä joulua. Nyt ikkunaan pääsivät valotähdet. Näitä löytyykin varmaan jokaisesta kodista. Ne tuovat kivasti tunnelmaa. Tähtiä löytyy vaikka minkälaisia ja -värisiä. Meiltä löytyy ihan valkoiset harmailla koristeilla. Nämä valitsimme ihan koon perusteella. Meillä on isot ikkunat olohuoneessa, ja se vaatii aika isot tähdet, jotta ne istuvat ikkunoihin. Yhdellä sivulla niitä löytyy 4, niinkuin on ikkunoitakin.

Joulutähdet paikallaan.

Joulun koristelut on nyt aloitettu näillä koristeilla. Muutenkin joulu alkaa olemaan hyvin hallinnassa, koska joulukalenterit on jo hankittu hyvissä ajoin. Kalenterien valinnasta voit lukea täältä. Joulukalenterien arviointia tulossa kunhan päästään nauttimaan ensin muutama luukku 😋

Apple Watch ja Harry Potter rannekkeet

Apple Watch ja Harry Potter rannekkeet

Apple watch Harry Potter ranneke.

Tämän joulun ehdoton suosikki on perheessämme Apple Watchit. Meillä vanhemmilla on ollut sellaiset jo muutaman vuoden. Esikoisemmekin sai sellaisen viime jouluna. Nyt täksi jouluksi pukki toi sellaiset nuoremmille lapsillekin. Ennen joulua mietimme melko pitkään onko ala-asteikäinen vielä liian nuori Apple Watch käyttäjäksi. Halusimme kuitenkin hankkia lapsille jonkin laitteen, jolla seurata liikuntamääriä, sekä harrastuksissa sykettä. Pohdinnan lopputulemana rahallisesti ei suurta eroa synny, kun hankimme vanhempaa sarjaa olevat kellot. Etenkin, jos haluaa hiukan enemmän toimintoja kuin vain askeleet ja sykkeen. Apple Watch myös mahdollistaa monipuolisen liikunnan seurannan sekä muita ominaisuuksia joista on hyötyä myöhemmin.

Rannekkeiden tilaaminen

Lasten ehdoton suosikki on Harry Potter, ja kuin ”sattuman” kaupalla tämän joulun alla aloimmekin nähdä mainoksia erilaisista Apple watch kellon rannekkeista. MobyFox.shop myy muun muassa Harry Potter rannekenauhoja Apple Watcheihin. Kaupasta löytyy myös muita teemoja, kuten Star Wars. Myös esikoisemme innostui tästä ja hän sai omaan kelloonsa kuoleman varjelukset -rannekkeen.

Rannekkeiden tilaaminen oli helppoa ja suoraviivaista, kuten tänä päivänä suurimmassa osassa verkkokauppoja. Vaikka MobyFox onkin jenkkifirma, EU:ta varten on oma kauppansa ja toimitukset tulevat Irlannista. Toimituksessa kesti reilu viikko, ja paketin tullessa Suomeen sai kuljetusliikkeen sivuilla valita mihin pakettiautomaattiin paketin halusi vastaanottaa. Valittavana oli ainakin Postin pakettiautomaatit.

Apple Watchit ja Harry Potter rannekkeet.

Rannekkeiden asentaminen

Jouluaattona ilo olikin ylimmillään, kun paketista löytyi ensin Apple Watch. Ja sen perään uudet rannekkeet kelloihin. Rannekkeiden mukana tulee vaihdettavat kiinnikkeet, joilla rannekkeet saa kiinnitettyä kaiken kokoisiin Apple Watch:eihin. Oletuksena rannekkeissa on kiinnikkeet isommalle (42/44mm) kellotaululle. Kiinnikkeiden vaihto on helppoa ja onnistuu ilman työkaluja. Oikeiden kiinnikkeiden valinnan jälkeen uusien rannekkeiden asennus paikoilleen onnistuu liuuttamalla ne paikoilleen.

Apple Watch ja Harry Potter rannekkeet.

Rannekkeiden mukana saa myös oikeuden ladata aiheeseen sopivia kellotaustoja. Taustojen lataamiseen tarvitaan oma MobyFox:n oma appi. Paketissa tulee mukaan QR-koodi, jolla appissa oikeus ladata taustoja aktivoidaan. Appi hyödyntään Apple ID tunnistautumista. Applen tiukentuneet tietoturvarajoitteet kuitenkin haittaavat lataamista, sillä alle 13-vuotias ei voi appia aktivoida. Onneksi tuon voi kiertää lataamalla appin vanhemmille ja jakamalla haluamansa kellon taustan perhepiirissä. Tuosta aiheutuu pikkuisen lisää työtä vanhemmille, mutta ei siihen loppujen lopuksi juurikaan kymmentä minuuttia enempää mennyt.

Kinkku vai kalkkuna jouluksi?

Kinkku vai kalkkuna jouluksi?

Kinkku vai kalkkuna jouluksi? Joulukinkku uunissa.

Kinkku vai kalkkuna? kas siinäpä pulma. Vuosi tai kaksi sitten vastaukseen ei olisi kulunut montaakaan sekunttia. Ehdottomasti kinkku. Tänä vuonna aihe nousi meillä keskusteluun ja vastaus ei ollutkaan noin selvä.

Jouluruuat esillä.

Punaisen lihan vähentäminen

Reilu vuosi sitten, vuonna 2019 alkoi meillä nousemaan esiin keskustelu ruokavalion kehittämisestä. Lähtökohtaisesti emme usko tiukkoihin musta-valkoisiin rajoihin, vaan pääsääntöisesti terveellisiin valintoihin joka sallii silloin tällöin poikkeamisen epäterveellisellekin puolelle. Lähtökohtaisesti ruokavaliomme on terveellinen. Ruokavalio koostuu perus kotiruuasta, joka valmistetaan itse. Vältämme valmiita eineksiä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Silloin tällöin nugetit tai valmis lihaperunalaatikko on ihan ok.

Keväällä 2020 päätimme kokeilla kasvisruuan lisäämistä ja punaisen lihan vähentämistä. Valintaa tukemaan sattui osumaan myös korona-pandemia, joka meillä ainakin vaikutti jossain määrin arkiliikunnan vähenemiseen. Punaisen lihan vähentäminen sai meidätkin miettimään joulun alla kysymystä kinkku vai kalkkuna joulupöytään. Jouluperinteisiimme voit tutustua täällä.

Kinkku-  ja kalapöytä.

Perinteet

Perheen vanhempien lapsuudenkodeissa molemmissa on aina syöty kinkkua jouluna. Kinkku on suomalaisessa perinteessä ollut joulupöydän kunkku. Kalkkuna on tullut tutuksi etenkin amerikkalaisista elokuvista, joskin niissä usein sotkeentuu kiitospäivä ja joulu. Suomessa ei kiitospäivää juhlita, joten luontevasti juhla-ateria siirtyy jouluun.

Punaisen lihan vähentämisen pohjalta sekä kiinnostuksesta muihin kulttuureihin, päätimme kokeilla kalkkunaa pikkujouluaterialla. Olemme jo vuosia valmistaneet jouluaterian hiukan pienemmässä mittakaavassa pikkujoulujen hengessä Itsenäisyypäivänä. Tänä vuonna ateriaa aikaistettiin marraskuulle esikoisen armeijan ja lomien vuoksi. Perinteisten laatikoiden lisäksi paistoimme kinkun sijasta kalkkunan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun paistoimme kalkkunaa, joten ohjeet kaivettiin netistä. Täytteeksi laitoimme omenaa ja luumuja, joista paiston jälkeen keitettiin kastike. Kalkkuna paistettiin paistopussissa. Paiston aikana voitelimme kalkkunaa voisulalla pari kertaa. Lopuksi pintaan vielä kaunis väri ohjeen mukaisesti nopealla paistolla kuumassa uunissa.

Joulukinkku vai kalkkuna. Kinkku löytyy tänä Jouluna meidän joulupöydästä.

Kinkku vai kalkkuna?

Kalkkuna onnistui mielestämme hyvin, ja paistorasvasta ja täytteestä keitetty kastike oli erittäin maukasta. Kalkkunan kanssa haasteena on kuivuminen. Myöskin kalkkunan leikkaaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin kinkun. Kokeilun perusteella emme pois sulje vaihtoehtoa silloin tällöin paistaa myös kalkkunaa, mutta joulupöydän kunkkuna ainakin tänä vuonna jatkaa kinkku. Ehkäpä löydämme vielä jonkin kasvisruuan jonka voisimme lisätä joulupöytään.

Valmis Joulukinkku.
Piparkakkutalo

Piparkakkutalo

Joulun 2020 piparitalo onkin suklaasta!

Joulua odottaessa meillä on ollut perinteenä tehdä joka joulu piparkakkutalo. Piparkakkutalo kasataan yleensä marras-joulukuun vaihteessa. Välillä olemme leiponeet piparkakkutalon alusta alkaen, mutta viime vuosina Anna’s koottava piparkakkutalo on ollut meidän suosikki. Sen kanssa tosin saa olla aika varovainen jo ostosvaiheessa. Piparkakkutalon osat nimittäin katkeavat helposti. Kokoamisvaiheessa osat liimataan yhteen ja koristellaan. Liimana olemme käyttäneet sulatettua sokeria. Sulatettu sokeri on erittäin kuumaa, ja kannattaa olla varovainen ettei polta itseään. Paistinpannu soveltuu hyvin sokerin sulattamiseen. Sulatetun sokerin etu on nopea liimautuvuus, eli palat kiinnittyvä nopeasti ja tukevasti.

Suklainen piparitalo sai kaveriksi pipariukot.

Suklainen vaihtoehto

Piparkakkutalo on pääasiassa koristeena, mutta myös syötävissä joulun jälkeen. Tänä jouluna päätimme kokeilla jotain muuta, ja teimme ”piparkakkutalon” suklaasta. Inspiraatio ja perusohje löytyi Fazerin sivuilta. Käytimme talossa kahta eri suklaata. Seinät tehtiin Fazerin kausimausta piparkakkusuklaasta ja katto on perinteistä Fazerin sinistä. Ohjeen mukaan tehty talo on pienempi kuin koottava piparkakkutalo.

Talon rakentamiseen tarvitaan suklaata neljä levyä. Kaksi levyistä leikataan keskeltä kahtia, näistä paloista tulee sivuseinät ja katto. Lopuista kahdesta levystä leikataan päätyseinät. Osien kiinnitys tapahtuu sulatetulla suklaalla, johon kannattaa käyttää ylijäänyttä suklaata. Helpoiten sulan suklaan levitys onnistuu pursottamalla. Sulatusta varten laitoimme suklaata pari riviä muoviseen kertakäyttöpursotuspussiin ja sen mikroon. Mikrossa sulattaminen onnistui hyvin. Sulatetulla suklaalla liimaaminen ei ole ihan yhtä helppoa kuin sulatettulla sokerilla. Palat eivät liimaannut yhtä nopeasti, mutta kuitenkin riittävästi että palat saa pysymään paikoillaan. Tässä vaiheessa talo kannattaa laittaa hetkeksi jääkaappiin jähmettymään ennen koristelua.

Piparkakkutalo onkin Fazer suklaasta tehy suklaakakkutalo.

Koristelu

Koristelussa suosikkejamme ovat olleet avec-karkit ja Amerikan pastillit. Piparitaloon karkit on kiinnitetty sokerikuorrutuksella. Sokerikuorrutuksen olemme ostaneet valmiina tuubeissa. Itsetehtyä emme ole käyttäneet lasten kananmuna-allergioista johtuen. Suklaalevytalon koristelussa päätimme käyttää sulatettua suklaata, sitä kun oli vielä pursotinpussissa jäljellä. Koristelukarkki valikoimaa täydennettiin suosikkien lisäksi Fazerin joulu-Remix pussin karkeilla. Sulatettu suklaa osoittautui varsin toimivaksi karkkien kiinnitykseen ja liimasi jopa paremmin kuin sokerikuorrute. Koristelu viimeisteltiin lumipeitteellä. Lumipeite syntyy ripottelemalla tomusokeria pienellä sihvilällä.

Karkkia kului suklaatalon koristelussa.

Suklaasta tehty ”piparkakkutalo” on helppo rakentaa. Joulua odotellessa pitää hiukan vahtia, ettei talosta katoa palasia tai koristeita parempiin suihin. Fazerin sivustolta löytyy myös monia variaatioita ja ideoita myös tuleville vuosille esimerkiksi Fazu-paloista tehdyt seinät voisivat olla herkullisia.

Joulun odotusta

Joulun odotusta

Disneyn Mikki ja Minni-joulusukat takan reunalla.

Joulu on monessa lapsiperheessä yksi vuoden kohokohdista. Näin myös meillä. Joulun odotusta siivittämään on meillä joitakin perinteitä, mutta pyrimme myös löytämään uusia juttuja. Osa kokeiluista jää yhden vuoden, no kokeiluiksi, mutta osa jää myös vuotuisiksi perinteiksi. Tänä jouluna korona ja esikoisen armeija-aika vaikuttavat suunnitelmiin, sekä pistävät miettimään miten perinteinen perhejoulu järjestettäisiin.

Tonttulakit ja jouluvillapaidat

Tonttulakki on varmaan kaikille tuttu vaatekappale. Tonttulakkeja tehdään ala-asteen käsityötunneilla, niitä saadaan kauppakeskuspukeilta. Kaupoista saa myös ostaa erilaisia tonttulakkeja, vaikkapa glitterillä varustetun tonttulakin. Meillä tonttulakit kaivetaan esiin ensimmäisen kerran yleensä jo marraskuussa.

Jouluvillapaidat ovat meillä uudempi perinne. Ensimmäiset hassut jouluvillapaidat lapsille hankimme pari joulua sitten, ja ovatkin olleet joulun alla kovassa käytössä joka vuosi siitä lähtien. Maailmalta leviää vuosittain joulun alla kuvia ystävien ja tuttavien ”rumimmat joulupaidat-kilpailuista”.

Mikki Hiiri joulusukka.

Joulukalenterit

Joulukalenterit ovat olleet osa joulun odotusta jo omasta lapsuudesta asti. Suklaakalenterit ovat pitäneet vuosien saatossa pintansa, mutta tämä vuosi näyttäisi tekevän siihen poikkeuksen. Aiempina vuosina nuoremmille on hankittu heidän itse valitsemansa suklaakalenteri ja aikuisille Fazerin suklaakalenteri. Ala-asteikäiset lapsemme ovat nyt muutamana vuonna valinneet suklaakalenterin rinnalle Lego-kalenterin. Lego-kalentereissa luukun takaa löytyy joka päivä pieni kasattava lego. Yhdessä nämä luukuista löytyneet pienet legot muodostavat leikittävän kokonaisuuden. Tänä vuonna valinta olikin tavallista helpompi, kun Legolta tuli Harry Potter-kalenteri. Harry Potterin suosio ei ole vielä kevään synttäreistä laantunut. Lego-kalenterin lisäksi tänä vuonna käytössä on ”joulusukka-kalenteri”. Amerikkalaiseen tapaan meillä on ollut jo vuosia takan reunalle ripustettuna jokaiselle oma joulusukka. Vankkumattomina Disney-faneina, myös sukat ovat Disney-aiheisia tuliaisia aiemmilta matkoilta. Joulusukka-kalenterissa sukkaan ilmestyy joka aamu pieni yllätys, suklaakonvehteja tai pieni paketti. Tämä on eräänlainen variaatio itsetehdyistä kalentereista.

Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan joulukalenteri 2020.

Emme ole juuri panostaneet aiemmin aikuisten kalentereihin. Tänä vuonna päätimme kokeilla jotain uutta. Kaupoissa on tarjolla mitä erilaisempia kalentereita. Perheen Äidille hankittiin Porvoon jäätelötehtaan jäätelökalenteri. Jäätelöjoulukalenteria on saatavilla ainakin pk-seudulla monissa Prismoissa ja Citymarketeissa. Isälle ja esikoiselle tilasimme suoraan Brewdog:n panimolta olutjoulukalenterit. Kalenterin tilaaminen onnistui helposti suoraan panimon sivujen verkkokaupasta. Sähköpostiin kolahti kuljetuksen seurantakoodi samaan aikaan, kun tilaus lähti Brittein saarilta. Ja alle viikkoa myöhemmin tilaus oli noudettavissa lähikaupan Matkahuollon jakelupisteestä. Palaamme varmasti näihin vielä joulukuussa ja jaamme kokemuksia näistä hiukan erilaisemmista joulukalentereista.

Brewdog:n olutjoulukalenteri.

Oikein rauhallista joulun odotusta lukijoillemme!