Matkailun lusikkalista

Matkailun lusikkalista

Matkailun lusikkalista. Satama kerrallaan ;).

Koronan tyrehdytettyä matkustamisen kotimaan ulkopuolella jo vuoden päiviksi, eikä vielä ole ihan varmuutta milloin maailma taas aukeaa johonkin normaalia vastaavaan tilaan. Vuosi ilman ulkomaanmatkailua ja etenkin perinteisen hiihtoloman aurinkoloman pois jääminen on saanut matkajalan vipattamaan ennennäkemättömästi. Seuraavia matkoja odotellessa pysähdyimmekin pohtimaan mihin kaikkialle olisi kiva matkustaa ja siitä syntyikin meidän matkailun lusikkalista, toiselta nimeltään bucket list.

Uusia matkakohteita.

Matkailun lusikkalista: uudet kohteet

Australia ja Uusi-Seelanti

Australia on ollut mielessämme jo pitkään. Pitkä lentomatka on kuitenkin vielä jättänyt Australian ulos meidän matkakohteista. Australian tunnetut nähtävyydet, suuri valliriutta sekä Uuden-Seelannin vehreys pitäisi kuitenkin vielä kokea.

Matkailun lusikkalista. Amerikka on mainio matkailumaa.
Kalifornia

Vaikka toinen aikuisista onkin jo kerran käynyt Kaliforniassa, emme ole siellä perheenä koskaan käyneet. Kalifornialta odotamme hiukan erilaista Amerikkaa verrattuna Floridaan. Myös monet sarjoista ja leffoista tutut maisemat odottavat vierailuamme.

Washington D.C.

Washington D.C. ja erityisesti the Smithsonian museo kuuluvat myös listalle.

Milano

Italia ja Rooma ovat meidän ehdottomia suosikkeja Euroopan matkailussa. Milano on ollut myös mielessä ja ansaitsee paikkansa tällä listalla. Milanon katedraali ja Euroopan ainoa Starbucks Reserve Roasteries kahvila-paahtimo pitää kokea.

Harmony of the Seas.
Back-to-back risteily

Risteilyt ovat meidän perheen suosikkilomia. Olemme kokeilleet lyhyempiä 3-4 päivän risteilyjä, mutta pääosin olemme käyneet viikon mittaisilla risteilyillä. Useammin kuin kerran olemme risteilyn loppuessa miettineet kuinka mukavaa olisi jatkaa vielä toinen reissu heti perään. Tällainen back-to-back risteily on listalla ja ajatuksena toteuttaa sitten kun lomia ei tarvitse ajoittaa lasten koululomien mukaan.

Matkailun lusikkalista: käy uudelleen kohteet

Matkailun lusikkalista. New York sopii aina.
New York

New York, New York!, kaupunki jolla on aina paikka meidän listalla. Tässä kaupungissa on vielä niin paljon tutkittavaa ja koettavaa. Broadway-musikaali on vielä käymättä, jokin Disney-klassikko pitää vielä käydä katsomassa.

Ikuinen Rooma.
Rooma

Roomaan voisimme matkustaa vaikka vuosittain. Historia ja ihana ruokakulttuuri sopivat meille paremmin kuin hyvin.

Lontoon katukuvan bussit.
Lontoo

Lontoo on pakko lisätä uudelleen käytäviin, vaikka emme koko perheen voimin olekaan kaupungissa käyneet. Perheen esikoinen kävi isän kanssa pari vuotta sitten Lontoossa katsomassa NFL-peliä. Samalla tuli seikkailtua yhden päivän aikana iso kasa nähtävyyksiä. Pitää hiukan seurata miten brexit vaikuttaa matkustamiseen, mutta toiveissa olisi käydä täälläkin uudestaan.

Karibian risteily.
Risteilyt

Risteilyihin emme ole vielä väsyneet tai kyllästyneet. Vielä on monta reittiä ja laivaa kokeilematta. Ajatuksissa ovat pyörineet niin Alaskan kuin Australian risteilytkin. Myös valtameren ylittävä risteily voisi olla kiinnostava, esimerkiksi Australiasta Hawaille kuulostaisi ihanalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.