Sähköauton hankinta
Perheellämme on kaksi autoa. Toinen on plug-in hybridi, jonka toisena käyttövoimana on bensiini. Toinen auto on vanhempi bensamoottorilla varustettu pikku Audi. Audi hankittiin aikoinaan kakkosautoksi. Tarvitsimme manuaalivaihteisen auton, jolla poikamme opetteli ajamaan. Opetusluvalla opetettaessa autoon piti asentaa lisäjarrupoljin. Inssiä varten auton oli syytä olla manuaalivaihteinen, muuten ajokorttiin olisi tullut rajoite jonka myötä saisi ajaa vain automaattivaihteisia autoja. Nyt Audilla alkaa olla ikää jo yli 15-vuotta, joten vaihto alkaa olla jossain vaiheessa ajankohtaista. Kakkosautolla ajetaan melko vähän, ja sekin ajelu on pk-seudulla töihin tai lasten harjoituksiin ajelua. Niinpä Audin korvaajaksi on mietinnässä sähköauton hankinta.
Ajatuksia sähköautoilusta
Olemme sähköautoilun kannattajia sen käytön päästöttömyyden vuoksi, ottamatta kantaa valmistuksen tai sähköntuotannon päästöihin. Olemmekin olleet tyytyväisiä nykyiseen plug-in hybridiin. Vaikka nykyisen auton akku onkin varsin pieni nyky mittapuulla, vaikuttaa sekin jo merkittävästi bensan kulutukseen. Seurannan perusteella ja arvioimalla vastaavan kokoisen auton kulutusta, vaikuttaisi hybridi säästävän 3-4 litraa/100 kilometrillä.
Sähköauton kohdalla suurimmat mietteet liittyvät auton käyttömatkaan. Molempien autojen vaihtoa sähköisiin emme ole vielä miettineet, sillä pidempien matkojen osalta auton lataaminen mietityttää. Vaikka latausverkosto alkaa jo olla varsin laaja, ja monet ovat ajaneet täyssähköisillä ympäri Suomea, asia vielä mietityttää. Monessa paikassa latureita on vain muutama, ja sitä myöden kun sähköautojen määrä lisääntyy, riski sille että kaikki latauspaikat ovat varattuina kasvaa. Ruuhkaisissa paikoissa näkee myös kuinka tavallisilla autoilla pysäköidään latauspaikoille. Myös lataamisen kesto vaikuttaa päätökseen.
Viime vuotisen sähkön hinnan nousu on nostanut sähköautolla ajamisen kustannuksia. Ajelu on silti edullisempaa kuin bensa-autolla. Sadan kilometrin matkaa varten bensa-autolla, joka kuluttaa 9 litraa/100 km, nykyisellä bensan hinnalla menee 15-20€. Vastaavan matkan pääsee sähköautolla muutamalla eurolla (n. 14 kWh ja 0,22€/kWh). Matka halpenee vielä entisestään, jos lataa kotona ja omaa edullisen sähkösopimuksen tai ajoittaa latauksen halvoille tunneille.
Kakkosautoksi täyssähköinen auto olisi varsin mainio valinta. Ajomatkat pysyvät melko lyhyinä, ja auton saa ladattua kotona rauhassa täyteen. Jos tällä hetkellä vaihtaisimme tai hankkisimme kakkosautoa, olisi sähköauton valinta hyvin selkeä.