Tag: Lontoo

2023 Parhaat

2023 Parhaat

2023 Parhaat jutut. Vuosi alkaa lähestyä loppuaan ja on aika hiljentyä Joulun viettoon perheen kesken. Sitä ennen on hyvä vetää vuosi yhteen mitä kaikkea sitä tuli tehtyä. Vuoden 2023 parhaat jutut olivat:

2023 parhaat

Matkat

Vuonna 2023 teimme muutamia matkoja Euroopassa. Parhaimmaksi pääsi hiihtolomamatka Lontooseen. Siellä tuli nähtyä ja koettua aivan mahtavia asioita. Lontoon nähtävyydet, museot ja WB studiot olivat mahtavia. Harry Potter-teatteri jäi erityisesti koko perheen mieleen ja oli ehdottomasti matkan kohokohta.

2023 parhaat. Harry Potter ja kirottu lapsi-teatteri Lontoossa.

Toinen mieleenpainuva matka oli Espanjan asunnollemme. Pysähdyimme Madridissa ja tutustuimme kaupunkiin. Elokuun alussa Espanjassa oli vaan liian kuuma kun lämpötilat olivat +40C. Pääsimme tutustumaan Torreviejan vesipuistoon ja se oli hyvä tapa viettää kuuma päivä. Viihdymme koko perhe Espanjassa niin hyvin, että aina harmittaa lähteä takaisin kotiin 😍

Torreviejan vesipuistossa.

Teimme myös kaksi matkaa Ruotsiin säbän siivittämänä. Tukholma on erinomainen viikonloppukohde ja oli kiva käydä Ruotsissa pitkästä aikaa.

2023 parhaat. Uusi EQC.

Sähköautot

Siirryimme syksyllä sähköautoiluun. Toinen autoistamme meni rikki ja olimme miettineet pitkään sähköautoon siirtymistä. Samalla vaihdoimme myös ykkösautomme sähköautoon ja emme ole katuneet päätöstämme. Vaikka sähköautoa ladataankin muutaman kerran viikossa, ei se ole haitannut kun latauksen voi tehdä kotona omalla laturilla. Olemme ajoittaneet lataukseet niin että olemme ladanneet aurinkopaneeleista tulevalla energialla tai edullisella sähkön hinnalla. Näin sähköautolla ajaminen on todellakin osoittautunut polttomoottoria halvemmaksi.

Homeypro

Älykoti

Olemme pikkuhiljaa siirtäneet taloamme älyaikaan. Kaikki lähti lämpömittareiden asennuksesta ja olemme siitä laajentaneet eteenpäin. Syksyllä oli vuorossa pihavalojen uusiminen ja vaihtamien ledvaloihin. Samalla valojen ohjaukseen asennettiin Shellyn älykytkin, joka kytkeytyy langattoman verkon kautta älykodin ohjaukseen.

2023 parhaat. Sähkön säästö iittala lantern-lampun avulla.

Pörssisähköön siirtyminen aiheutti myös tarkan sähkönhinnan seuraamisen. Rakensimme Iittalan lampusta mittarin, josta seuraamme sähkön hintaa. Tämä on todellakin toiminut paremmin kuin hyvin. Olemme säästäneet kuukaudessa lähes 100€ sähkölaskussa (verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan). Olemme ajoittaneet pyykkien pesut ja tiskarin pesut halpaan sähköön eikä tämä ole vaikeuttanut millään tavalla normaalia arkea, mutta on pudottanut sähkön keskihintaa merkittävästi.

Aurinkopaneelit.

Aurinkopaneelit

Meille asennettiin kesän kynnyksellä aurinkopaneelit. Tämä oli hyvä ratkaisu varsinkin kun halpa sähkösopimuksemme loppui ja siirryimme pörssisähköön. Aurinkopaneeleista on saatu omaksi tarpeeksi ja jopa hiukan myyntiin asti energiaa. Aurinkopaneelit itsessään ovat tuottaneet aurinkoisina päivinä odotetusti. Paneelien kyky tuottaa myös pilvisellä kelillä tuli positiivisena yllätyksenä. Aurinkopaneelit yhdistettynä kulutuksen ajoitukseen ovat tuoneet merkittävää säästöä.

Bocellin konsertti Tampereella.

Boccellin konsertti

Vanhemmat pääsivät konserttimatkalle Tampereelle kuuntelemaan Andrea Bocellia. Ilta oli taas kerran aivan mahtava. On se vaan niin hienon kuulosta kun on oikea sinfoniaorkesteri ison kuoron kanssa paikalla 😍 Mahtava reissu.

Vuoden 2023 parhaat on käyty läpi. Nyt keskitymme Joulun viettoon ja lepäämiseen. Sitten katse kohti vuotta 2024 ja kohti uusia seikkailuja. Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille lukijoilemme 🎄

Vuoden 2023 matkat

Vuoden 2023 matkat

Vuoden 2023 matkat. Tänä vuonna kävimme 3 eri maassa. Uusi tuttavuus (osalle) oli Lontoo. Tänä vuonna pysyimme matkojen kanssa Euroopassa. Tähän vaikutti viime vuonna hankkimamme Espanjan asunto. Kesän 2 viikkoa tuli vietettyä tiivisti Espanjan asunnolla, ja tuntui ettei tämä riittänyt mihinkään.

Vuoden 2023 matkat.
Vuoden 2023 matkat.
Vuoden 2023 matkat.

2023 Paras matka

Vuoden jokaisessa matkassa oli jotain ihanaa, joten oli tosi vaikea valita parasta. Paras on ehkä kuitenkin uusi tuttavuus Lontoo. Tämä sen takia, että näimme ja koimme siellä niin paljon. Harry Potter-teatteri oli aivan mielettömän mahtava. Myös WB Studiot olivat käymisen arvoiset. Varsinkin British museum sykähdytti valtavan laajalla valikoimallaan. Lontooseen jäi vielä paljon nähtävää uusille reissuille, mutta löysimme hyvän hotellin aivan keskellä kaikkea; Zedwell, johon kyllä palaamme seuraavalla kerralla

Madridin kuninkaallinen palatsi.

Espanja

Tänä vuonna lensimme Madridiin mennessämme Espanjan asunnollemme. Jäimme Madridiin paluumatkalla muutamaksi päiväksi katselemaan nähtävyyksiä. Itse Madrid ei sykähdyttänyt. Nähtävyydet kuten Bernabaun-stadion oli hieno, mutta kaupunkina Madrid ei tuntunut omalta. Elokuun alussa myös lämpötilat olivat aivan mielettömän kuumat, +40C.

Torreviejan vesipuisto.

Aika Espanjan asunnolla tuntuu aina menevän siivillä. Elämän meno hiljentyy siellä kivasti ja päivän suurin ongelma on mihin mennään illalla syömään 😉 Saimme Ilmastoinnin pestyä ja aurinkotuolit ostettua, niin pääsimme vain nauttimaan mahtavista keleistä ja uima-altaasta. Lempiravintolakin on löytynyt vaikka tarjontaa on pilvin pimein. Ravintola annosten hinta on myös hyvin kohtuullinen esim. Suomeen verrattuna. Kävimme tänä kesänä +37C helteiden siivittämänä paikallisessa vesipuistossa. Väkeä riitti, mutta erittäin kiva paikka kuuman päivän viettämiseen. Ensi kesänä on tarkoitus mennä kuukaudeksi Espanjan asunnolle. Suunnitelmana on tehdä lyhyitä paikallisia retkiä, jotka tänä vuonna jäi kuumuuden takia tekemättä. Oletettavasti kesä/heinäkuun vaihde on vielä hieman viileämpi.

Ruotsi

Alkuvuodesta teimme viikonloppureissun Tukholmaan. Annoimme lapsillemme SSL-pelin liput joululahjaksi. Kävimme katsomassa pelin ja jäimme yöksi Tukholman keskustaan hotelliin. Oli tosi kiva reissu varsinkin lapsille, mutta myös aikuisille viikonlopun maisemanvaihdos teki hyvää.

Olimme Ruotsissa toisen kerran heinäkuussa, kun lapsemme osallistuivat kansainväliseen salibandyturnaukseen. Lasten ollessa eri hotellissa, toimi tämä reissu aikuisille kahden keskisenä aikana. Tämä on aina tervetullut 🥰 Pääsimme kahdestaan tutustumaan Uppsalaan ja nauttimaan ravintoloiden tarjonnasta.

Vuoden 2023 matkat onkin jo taputeltu. Nyt suuntaamme katseet ensi vuoteen ja ensi vuoden matkat onkin jo hyvin pitkälle suunniteltuna. Hiihtolomalla suuntaamme taas Karibian risteilylle. Tällä kertaa menemme eteläiselle Karibialle ja laiva pysähtyy Aruballa ja Curacaolla. Aivan uudet tuttavuudet, ihanaa 🥰 Matkoissa osa hauskuudesta onkin suunnitella itse matkaa.

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo valikoitui tänä vuonna perheemme hiihtoloman kohteeksi. Yhtenä syynä valintaan oli lasten Harry Potter fanitus ja siitä tulikin koko loman teema. Vierailimme WB-studioilla missä Harry Potter elokuvat on kuvattu ja kävimme katsomassa Harry Potter ja kirottu lapsi-teatterin. Katsastimme samalla muutamia Lontoon perinteisistä nähtävyyksistä.

Zedwell-hotelli Lontoossa.

Zedwell-hotelli

Halusimme hotellimme sijaitsevan ihan ytimessä ja myös lyhyt kävelymatka teatterilta oli kriteeri. Satuimmekin löytämään Lontoon hintatasoon nähden kohtuuhintaisen hotellin ihan Picadilly Circuksen ytimestä. 5 hengen perheen on normaalisti vaikea löytää yhtä hotellihuonetta mihin kaikki mahtuisivat. Zedwell-hotelli majoittaa isompiakin seurueita, huoneita löytyy jopa 8 hengen seurueelle. Erikoista tässä hotellissa on se, että missään huoneessa ei ole ikkunaa ja televisiota. Muutenkin huone on hyvin minimalistinen. Hotelliin kirjautuminen tehdään etukäteen netissä, ja hotelliin tultaessa avainkortit tehdään itsenäisesti aulan padien avulla. Henkilökuntaa on aulassa tietenkin auttamassa, jos on ongelmia. Aulasta löytyy myös laukkujen säilytyshuone pientä maksua vastaan. Hotellin alakerrassa oli lounge, jossa oli kahvila ja josta sai pientä purtavaa. Hotellin wifi toimi mainiosti huoneissa ja yleisissä tiloissa, tällä reissulla wifin arvostus nousi, kun brexitin myötä kännykän data on EU:sta poiketen maksullista.

podit huoneessa.
Lontoon hotelli.

Tykkäsimme tästä konseptista todella paljon. Emme kaivanneet ikkunaa, ja sijainnin ollessa aivan keskustassa, olisi melua tullut varmasti melkoisesti. Emme myöskään kaivanneet telkkaria. Olimme kaikki aivan uupuneita pitkien päivien jälkeen ja nukkumattia ei todellakaan tarvinnut odotella. Hotellin patjat olivat todella hyviä. Mikäli tulemme Lontooseen uudestaan, tulemme varmasti tähän hotelliin takaisin. Sijainti on niin timanttinen 💎

Zedwell-hotelli

Lontoon nähtävyydet

Kiersimme osan perinteisistä Lontoon nähtävyyksistä. Big Ben, Westminister Abbey ym. tuli nähtyä viimeisenä päivänä. Ajoimme taksilla Big Benille ja kävelimme sieltä Piccadillylle päin.

Lontoo

Lontoossa liikkuminen

Hotellimme oli Piccadilly Circuksella, joten pääsimme liikkumaan todella näppärästi. Suurimman osan kävelimme, mutta muutama pieni matka mentiin tubella. Laskeskelimme, että taksi tulee itseasiassa yhtä halvaksi ottaa suht lyhyelle matkalle kuin 5 henkilöä tubeen. Ykkösvyöhykkeellä tube maksoi 2,5 puntaa per matka. Emme kuitenkaan ajelleet niin usein tubella, että päivän katto (n. 8 puntaa per henkilö) olisi tullut täyteen. Taksit toimi todella hyvin. Koko ajan sai napattua taksin lennosta ja hinnat olivat todella kohtuullisia esim. Suomeen verrattuna. Kaiken kaikkiaan Lontoo on todella iso. Olimmekin rajanneet lyhyen käynnin osalta nähtävyydet ja liikkumisen melko pienelle alueelle.

Luonnontieteellinen museo Lontoossa.

Lontoon museot

Kävimme Lontoossa kahdessa museossa. Luonnontieteellisessä ja British museossa. Olimme hieman pettyneitä luonnontieteelliseen museoon. Rakennus itsessään on upea, mutta tuntui että eläimiä oli tungettu mahdollisimman paljon pieneen tilaan. Eläimet olivat lasivitriineissä vieri vieressä ja vitriinit olivat vielä puulistoilla jaottu, ettei kuvia oikein saanut otettua… Eläinten taustaa ei oltu kuvitettu mitenkään. Tykkäämme esim. Helsingin luonnontieteellisestä kun siellä on kuvitettu eläinten ympäristö ja tehty luonnollisia asetelmia. Vaikka museo on ilmainen, pitää museoon varata korona-aikojen tapaan oma slotti. Museoon pääsee ilman slottia, mutta sisäänpääsyä joutuu jonottamaan, kun slotin varanneet pääsivät kävelemään sisään.

Kleopatran muumio British museomissa.
Lontoo.

British museo lumosi meidät. Rakennus oli hieno ja kokoelmat oli sijoitettu hyvin rakennukseen. Egyptin muumiot, patsaat, hieroglyfit olivat pysäyttäviä. Olimme varanneet lipun tänne heti klo:10, kun museo aukesi. Tämäkin museo on ilmainen, mutta lippu pitää/kannattaa varata etukäteen. Hiihtolomaviikolla museoon oli vapaita slotteja vasta perjantaille, jos ei ollut varannut lippua etukäteen! Vaikka olimme varanneet lipun etukäteen, oli ennen kymmentä museon edessä kymmenien metrien jono lipun varanneita. Pääsimme tuurilla sisään jonon ohi kun kävimme kysymässä työntekijältä onko jono lipun varanneille vai ei? Hän päästi meidät samalla sisään 🤗 Pääsimme ihan ekoina katsomaan Egyptin aarteita. Iso suositus tälle museolle.

Lontoo.

Lontoo oli todella kiva uusi tuttavuus. Hotellin sijainti oli ehdottoman paras valinta koko lomasta. Myös kaikki ravintolat mihin olimme varanneet pöydän, olivat oikein hyviä. Rentouttava kaupunkiloma takana 🌃

Hiihtoloman suunnitelmat

Hiihtoloman suunnitelmat

Hiihtoloman suunnitelmat on lyöty lukkoon. Hiihtolomalla perheemme suuntaa Lontooseen. Orlandon Universal Studion Wizarding World of Harry Potterin ja Harry Potter elokuvien innostamana menemme vierailemaan Warner Brothersien Studioilla, missä Harry Potter elokuvat on kuvattu. Käymme myös katsomassa Harry Potter ja kirottu lapsi-teatteri esityksen. Perheestämme vain kaksi on käynyt aikaisemmin Lontoossa, joten ihanaa nähdä jotain uutta ja lapsetkin ovat siinä iässä, että museot ja faaraot kiinnostavat.

Hiihtoloman suunnitelmat.

Lontoon hotelli

Valitsimme hotelliksemme uudella konseptilla olevan hotellin, mutta aivan mahtavalla sijainnilla. Hotellin missään huoneessa ei ole ikkunaa eikä televisiota. Sängyt on podi muodossa kerrossänkyinä. Muutenkin hyvin minimalistinen, mutta sijainti aivan Piccadillyn sykkeessä. Hotelli Zedwell on myös harvoja löytämiämme hotelleja joihin saa majoitettua isomman seurueen. Hotellilla on podivaihtoehtoja yhden hengen huoneista kuuden ja kahdeksan hengen huoneisiin.

Hiihtoloman suunnitelmat.

WB-studiot

Vierailun päätähti on WB-studiot, missä Harry Potter elokuvat on kuvattu. Olemme ostaneet liput ja kuljetuksen paikan päälle. Arvoimme pitkään menemmekö junalla ja muilla kulkuvälineillä studioille, mutta valitsimme helpon tien ja otimme bussikyydin paikan päälle. Kyyti lähtee läheltä hotelliamme, joten saamme hieman lisäaikaa aamulla tällä tavalla. Vierailusta lisää käynnin jälkeen.

Hiihtoloman suunnitelmat.

Harry Potter ja kirottu lapsi-teatteri

WB-studioiden jälkeen menemme seuraavana päivänä Harry Potter ja kirottu lapsi-teatteriin. Teatteriesitys on jaettu kahteen näytökseen. Ensimmäinen osa kestää 2 tuntia ja 45 minuuttia ja toinen osa kestää 2 tuntia ja 35 minuuttia. Näytösten välissä on 2 tunnin ja 15 minuutin ”väliaika”. Näytökset voi katsoa samana päivänä tai halutessaan ne voi jakaa eri päiville. Näytöstä esitetään ympäri maailman ja se on saanut erittäin hyvän vastaanoton.

Hiihtoloman suunnitelmat.

Lontoon museot

Ala-aste ikäisillä lapsilla on alkanut koulussa historia, ja aiomme käydä ainakin British museumissa katsomassa faaraoita ym. historiaan liittyviä esineitä. Olemme varanneet liput ja paikkavarauksen myös luonnontieteelliseen museoon. Näissä museoissa menisi varmaan pari päivää, mutta olemme jo valinneet meitä kiinnostavat näyttelyt mitkä ainakin haluamme nähdä.

Vahdinvaihto

Lontoon ostokset

Tietysti lomaan sisältyy shoppailua. Olemme yleensä täydentäneet vaatevarastot Floridan reissuilla, mutta tämä hoituu tänä vuonna Lontoon matkalla. Kauppoja riittää, mutta tiedämme mistä haluamme vaatteet, joten loppupeleissä ei tarvitse juosta montaakaan kauppaa.

Hiihtoloman suunnitelmat ovat hyvin selvillä ja koko perhe odottaa tulevaa reissua. Harry Potter-teatteri voi olla hyvinkin matkan kohokohta. Satsasimme lippuihin, ja otimme parhailta paikoilta liput. Matkakertomus tulee myöhemmin, pysy kuulolla.

Vuoden 2023 matkat

Vuoden 2023 matkat

Vuosi lähestyy loppuaan, ja juuri vietetty syysloma Espanjan loma-asunnolla on vielä muistissa. Mieli siintää aina jonnekin päin maailmaa, ja nyt on aika miettiä ensi vuoden matkasuunnitelmat.

Vuoden 2023 matkat.

Toivekohteet

New York

Täällä emme ole käyneet kaikkien lastemme kanssa ja nuorimmat lapset alkavat olemaan tarpeeksi vanhoja katsastamaan tätä metropolia. New Yorkin energia on aivan uskomaton. Syysloma voisi olla ihana aika käydä New Yorkissa.

Lontoo

Lontooseen on nopea lentää ja hintakin on paljon vähemmän kuin esim. New York:iin. Lontoossakin riittää nähtävää ja koettavaa.

Kalifornia

Tämä on Bucket-listan kärjessä. Kaliforniaan pitäisi mennä kesällä, jotta ilma on tarpeeksi lämmin. Ja matkaan pitäisi varata ainakin 3 viikkoa aikaa, jotta ehtisi rauhassa nähdä eri kaupunkeja ja nauttia tarjonnasta. Myös Kalifornian viiniviljelykset kiinnostavat. Kaliforniassa riittää valinnanvaraa, pitää vaan valita mihin keskittyy reissulla. Ainakin vuoden 2023 kesä menee Espanjassa, mutta kesä 2024 on sitten uusi juttu 🧐

Vuoden 2023 matkat.

Vuoden 2023 matkat

Lontoo

Harkitsimme hiihtolomalle Karibian risteilyä, mutta lennot ovat tällä hetkellä sen verran kalliita, että päätimme hiihtolomalla lähteä Lontooseen. Olemme Lontoossa 4 päivää. Käymme tietysti Warner Brothersin Studioilla katsomassa Harry Potterin lavasteita. Harry Potter elokuvat ovat edelleen lasten suosikkeja, joten kiva nähdä oikeat leffalavasteet😊 Viime hiihtolomalla katsastimme Floridan Universal Studioilla Wizarding World of Harry Potterin, mikä on todella mahtava paikka, mutta hintava. WB studio vierailun lisäksi olemme ostaneet liput Harry Potter ja kirottu lapsi-teatteriin Lontooseen. Teatteriesitys vie melkein koko päivän. Se on jaettu kahteen osaan ja kumpikin osa kestää yli 2t 30min. Näiden lisäksi luvassa on perus nähtävyydet ja museot, shoppailua unohtamatta.

Vuoden 2023 matkat.

Espanja

Tämä on varma nakki vuodelle 2023. Suunnittelemme mahdollisimman pitkää vierailua Espanjaan kesällä. Mielellään viettäisimme Espanjassa kuukauden, mutta katsotaan miten lomat saadaan sopimaan tähän. Saisimme rauhassa maalata loma-asunnon ja tehdä lyhyitä ja pitkiäkin päiväretkiä. Tavoitteena todellakin tutustua loma-asunnon ympäristöön ja nauttia leppoisista lomapäivistä.

Vuoden 2023 matkat; Lontoo ja Espanja ainakin toteutuvat ensi vuonna. Näiden lisäksi olisi ihana päästä vanhempien kesken oikeastaan ihan mihin vaan 😉

2022 Matkasuunnitelmat

2022 Matkasuunnitelmat

2022 Matkasuunnitelmat

2022 Matkasuunnitelmat. Kirjoitimmekin matkustamisesta ja koronasta aiemmin. Olemme varanneet helmikuulle Karibian risteilyn, ja aika näyttää pääsemmekö tällä kertaa matkaan. Tällä hetkellä koronarajoitukset taas kiristyvät ja matkustamiseen tulee uusia säännöksiä. Elämme toivossa, että rokotukset ja sairastettu korona antaisi luvan matkustaa. Rokottamattomat lapset vaativatkin sitten enemmän suunnittelua ja selvittelyä.

2022 Matkasuunnitelmat

Vuoden 2022 matkakalenteri näyttää seuraavalta:

1) Miami ja Karibia

Helmikuussa olisi tarkoitus lähteä Miamiin ja sieltä viikon Karibian risteilylle Royal Caribianilla. Olemme ensimmäistä kertaa varanneet Miamiin airbnb majoituksen, ja jännityksellä odotamme miten tämä onnistuu. Majoitus sijaitsee samalla kadulla, jolla olemme yöpyneet monesti, joten alue on tuttu ja turvallinen. 5-hengen matkaporukassa yöpyminen airbnb:ssa tuntuu olevan huomattavasti halvempaa. Toivottavasti olemme tyytyväisiä majoitukseen, ainakin sen tuomaan säästöön olemme 😄

Risteilylle menemme tutulle Royal Caribianin Oasis of the Seas-laivalle. Olemme olleet laivalla aikaisemminkin, itseasiassa kävimme Oasiksella sen ensimmäisenä risteilyvuonna. Laiva on käynyt uudistuksen läpi, ja sieltä pitäisi löytyä vesiliukumäistä alkaen kaikki uudistukset. Juurikin nämä uudistukset olivat syynä siihen, että valitsimme tällä kertaa juurikin Oasis of the Seas-laivan. Royal on hoitanut laivojen uudistukset moitteettomasti, ja haluamme nähdä miltä tämä tuttu laiva näyttää uudistuksen jälkeen. Muutenkin Oasis on lempparilaiva, koska siellä on kaikki tarvittava, mutta se ei ole liian iso.

2022 Matkasuunnitelmat.

2) Espanja

Viimeistään heinäkuun vaihteessa on tavoite päästä Espanjan Aurinkorannikolle. Tähän isoin syy on loma-asunnon hankkiminen alueelta. Mikäli mahdollista lähdemme käymään aikaisemmin alueella, kunhan kaikki asiat selkiytyvät. Kuumeisesti olemme seuranneet markkinoita ja myytyjä kiinteistöjä. Meillä on tavoite päästä itse katsomaan asuntoa ennen ostoa, varsinkin jos asunto ei ole ihan uusi. Myös ympäristöllä on suuri vaikutus mistä asunto hankitaan. Mikäli saamme hankittua asunnon Espanjasta ennen kesää, tarkoitus olisi viettää siellä lasten syysloma lokakuussa.

2022 matkasuunnitelmat.

3) Ahvennanmaa

Lähdemme Juhannusviikolla Ahvenanmaalle, kun lapsemme menevät sinne pelaamaan jalkapalloturnausta. Otamme tämän loman kannalta ja aiomme tutustua Ahvenanmaahan ihan kahdestaan. Olemme varanneet vanhemmille oman hotellimajoituksen ja lapset yöpyvät joukkueen kanssa. Aiomme käydä Ahvenanmaan nähtävyydet läpi ja ennenkaikkea testata paikallisia ravintoloita 😋

Matka New York:iin?

4) Lontoo/New York

Mikäli emme saa Espanjasta asuntoa, menemme syyslomalla joko Lontooseen tai New York:iin. Pienimmät lapsemme eivät ole käyneet kummassakaan kaupungissa, joten heille nämä kaupungit ovat uutta. New Yorkissa on aina nähtävää ja Lontoossa kiinnostaa museot sekä Harry Potter-studiot.

Pizzaa Roomassa.

5) Milano

Milanoon olisi tarkoitus mennä ihan vanhempien kesken. Olimme pari vuotta sitten Roomassa ja tämä oli ihana reissu ihan kahdestaan. Oikeastaan ihan sama mihin päin Italiaa menee, aina löytyy hyvää syötävää ja ihania ihmisiä 😍

Tässä tämän hetken 2022 matkasuunnitelmat. Korona-aika on kuitenkin opettanut, että asiat voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Katsotaan mitä näistä pääsemme ensi vuonna toteuttamaan.

Matkasuunnitelmat 2021

Matkasuunnitelmat 2021

2021 Matkasuunnitelmat. New Yorkin JFK:n lentokentällä.

Matkajalkaa vipattaa artikkelissa kävimmekin läpi jo meidän toiveristeilyä. Nyt kun edellisestä ulkomaanmatkasta alkaa olla kohta vuoden päivät, alkaa matkajalkaa vipattamaan ihan tosissaan. Olemme miettineet 2021 matkasuunnitelmat valmiiksi odottaen mitä niistä pääsemme toteuttamaan. Tällä hetkellä matkustaminen ei tule kyseeseen, vaan on odotettava hetkeä kun on turvallista taas matkustaa. Tällä hetkellä odottelemme koronarokotusten saamista, jossa näyttää kestävän tovin. Odottaessa on ihana suunnitella mihin sitä sitten lähtisi jos/kun pääsee tänä vuonna matkustamaan. 2021 Matkasuunnitelmat näyttävät tältä:

2021 Matkasuunnitelmat. Rukalle laskettelemaan.

Ruka

Hiihtolomalla olemme lähdössä Rukalle. Tämä on ainoa tämän vuoden matkoista mikä on varma. Saimme mökin varattua jo lokakuussa kun keväälle varaamaamme Karibian risteilyä taas siirrettiin eteenpäin. Meillä on ollutkin mielessä, että menisimme jossain vaiheessa taas Rukalle. Edellisestä reissusta on vierähtänyt jo 10 vuotta. Tänä vuonna se sopi mainiosti kalenteriin, kun kaikki muut matkat on peruttu. Ihana päästä lumisiin maisemiin laskettelemaan. Turvavälien pitäminen onnistuu hyvin, kun olemme vuokranneet mökin. Hissijonoissakin pystyy pitämään turvavälit ja Rukalta pystyy tilaamaan ruuat mökille kuljetettuina.

Espanjaan "kesämökki"?

Espanja

Lähtisimme kesällä Espanjassa käymään, aivan varmasti. Suunnitelmamme on hankkia asunto Etelä-Euroopasta ja tällä hetkellä näyttää siltä että maaksi valikoituu Espanja. Olemme yrittäneet valita sopivaa aluetta, mutta tämä on vielä kesken. Sopivan alueen löydyttyä, ajattelimme mennä käymään siellä. Vuokraisimme asunnon esim. viikoksi ja tutustuisimme alueeseen ja sen tarjontaan. Tälläinen malli on suositeltu, mikäli on aikeissa hankkia asunnon Etelä-Euroopasta. Alueeseen tulisi tutustua ensin vuokraamalla asunto ja näin varmistua, että alue on sopiva juuri meidän tarpeisiin.

Lontoo

Osa porukastamme on käynyt Lontoossa ja osa ei. Jos korona antaa myöden, olisimme menossa Lontooseen syysloman aikoihin. Ajattelimme vierailla WB-studioilla, josta löytyy Harry Potter-elokuvien lavasteet. Täällä pääsee vierailemaan ”Suuressa salissa” ym. kivaa Harry Potter-faneille. Viime kesänä viettämämme lasten Harry Potter-synttärit ovat lapsilla vielä hyvin muistissa ja niitä muistellaankin tämän tästä. Lontoossa on paljon muutakin nähtävää mm. mahtavia museoita, musikaaleja ym. Toivottavasti viimeistään syksyllä pääsemme matkustamaan. Ainakin me olemme edelleen motivoituneita tekemään osamme koronatalkoissa ja pitämään etäisyyttä ”normaaliin elämään” siinä toiveissa, että matkustaminen aukeaisi tämän vuoden puolella.