Tag: Mercedes Benz

Yksityisleasing

Yksityisleasing

Vaihdoimme perheen molemmat autot hiljattain. Toisen kohdalla muutoksen aiheutti vanhan auton hajoaminen. Toisen auton kohdalla vaihto ei vielä ollut pakollinen, mutta auto alkoi saavuttaa sen iän, jossa riski kalliille huolloille kasvaa huomattavasti. Polttoaineen hintojen säilyminen kahden euron tuntumassa antoi omalta osaltaan sysäyksen sähköautoiluun siirtymiseen. Kakkosauton kohdalla päädyimme työsuhdeautoon. Ykkäsauton kanssa mietimme vakavasti eri yksityishenkilön rahoitusmahdollisuuksia. Perinteisesti auto on ostettu vaihtamalla vanha auto ja ottamalla välirahalle rahoitus autoliikkeen kautta. Vaihtoehtona päädyimme tutkimaan toimisiko yksityisleasing meille vaihtoehtona.

Yksityisleasing. Uusi EQC

Rahoitusmalleja mietittäessä, yhtenä poikkeuksena aiempiin autojen hankintoihin, huolenpitosopimus nousi yllättävän tärkeäksi tekijäksi. Aiemmin etenkin uusien ja uudehkojen autojen kohdalla emme ole pitäneet huolenpitosopimusta, joka sisältää huollot ja tekniset korjaukset, kovinkaan tärkeänä. Olemme luottaneet takuuseen sekä autojen yleiseen laatuun. Yleensä kaikki onkin mennyt hyvin, mutta muutamia poikkeuksiakin vuosien varrelle mahtuu. Automerkki ja malli oli laskelmia tehdessä jo lukkoon lyöty, ja siten mallien kustannusvaikutusten arviointi voitiin tehdä.

Siinä se odottaa, EQC.

Autolaina vai yksityisleasing

Ykkösauton rajautuessa Mercedekseen, ei autoliikkeissä ollut hirveästi valintaa. Tämä myös osaltaan rajoitti toimijoita, joiden kautta rahoitus tai yksityisleasing onnistuisi. Yksityisleasingissa muutamia vaihtoehtoja löytyi. Yksityisleasingeja tutkaillessa kannattaa tarkistaa mitä palveluun kuuluu, sillä osassa ei esimerkiksi huollot olleet mukana hinnassa. Veholta löytyy yksityisleasing uusille autoille Veho GO palveluna, nyt uutena oli tullut mukaan myös käytettyjen autojen leasing mukaan palveluvalikoimaan. Saimme tarjouksen sekä omistus- että leasing versiosta, sisältäen Vehon huolenpitopalvelun. Vertailuissa ei isoa eroa hinnassa ollut, leasingin ollessa kuukausitasolla hiukan halvempi. Yksityisleasing vaikuttaa olevan edullisempi kuukausihinnaltaan, mikäli kilometrit pysyvät 10-20 tuhannen vuosittaisen kilometrin hujakoilla.

Yksityisleasing.

Molempien rahoitusmallien yhteydessä meillä oli mahdollisuus myydä nykyinen auto vaihdossa. Vaihtohinnan kohdalla viimeistään tuli selväksi, ettei auton omistaminen ole kovin hyvä bisnes. Vaikka arvoa vielä olikin, oli se kuitenkin sulanut turhan nopeasti. Lainarahoituksen yhteydessä vaihtoauton hinnassa on kuulemma hiukan enemmän liikkumavaraa kuin leasingissa, mutta ei sekään tuhansia euroja olisi. Lainarahoituksessa vanhaa autoa käytetään perinteisesti pienentämään lainoitettavaa osuutta. Myös leasing vaihtoehdossa kuukausierää voi pienentää laittamalla vanhan auton hinnan osaksi rahoitusta, mutta se ei ole välttämätöntä. Niinpä päädyimme kokeilemaan yksityisleasing vaihtoehtoa, sillä se vaikutti kokonaisuutena pitkällä aikavälillä taloudellisemmalta. Ykstyisleasing on meille osa huolettomuutta, meidän ei tarvitse miettiä auton arvonalentumista tai huoltokuluja.

Siirtyminen sähköautoiluun

Siirtyminen sähköautoiluun

Jonkin aikaa sitten kirjoittelimme perheen kakkosauton hajoamisesta ja sitä kautta siirtymisestä sähköautoiluun. Vaikka kakkosauton tilalle hankittu ID.3 on mukava auto ajaa ja täyttää kakkosauton paikan hienosti. Huomaa hintahaitarin alapään valinnan olevan selkeästi pikkuauto. Myös sisustus ja tuntuma yleisesti ovat linjassa hinnan kanssa. Sähköllä ajelu osoittautui kuitenkin varsin mukavaksi, auto reagoi hyvin ja hiljaisuus on oma plussansa. Aika nopeasti perheessämme heräsi keskustelu, josko olisi aika harkita myös ykkösauton vaihtaminen sähköiseen.

Siirtyminen sähköautoiluun. ID3

Plug-in hybridi

Mercedeksen GLC plug-in hybridi on ollut mukava auto ajella, ja bensamoottori sähkömoottorin kaverina on ollut erittäin positiivinen kokemus. Kokemukseen on varmasti vaikuttanut myös Mercedeksen yleisesti korkea laatu. Vuosimallin 2017 GLC plug-in hybridin akku vain on turhan pieni. Yhdellä latauksella on päässyt hiukan yli tai alle 20km. Toki kilometri määrä on tuosta hiukan noussut sitä mukaan miten auto on pystynyt lataamaan jarrutuksista lisää toimintamatkaa. Pääosin autolla ajeltiin pk-seudulla työmatkoja ja lasten harrastusmatkoja. Keskimääräinen bensan kulutus autolla oli 5,5-6 litraa/100km. Meidän ajomäärillä autoa sai tankata viikottain, noin 80€ kerralla. 1,9 €/litra hinnalla GLC:lle tulisi noin 11€/100km kustannusta, ilman sähkölatauksen hintaa. Noin 8 kW akun lataaminen täyteen keskimääräisellä 10c/kWh hinnalla olisi alle euron. Julkisissa latureissa hinta olisi noin kolminkertainen.

Siirtyminen sähköautoiluun. EQC

Sähköautoiluun

Yli kuuden vuoden ikä ja mahdolliset tulevat huoltokustannukset saivat meidät miettimään GLC:n vaihtoa joko uudempaan Mercedeksen GLC:n tai sitten täysähköiseen EQC:n. Merkistä ei hirveästi tarvinnut keskustella, Mersu on osoittautunut meidän käyttöön erittäin mukavaksi autoksi.

Auton huoltokulut ovat osoittautuneet suurimmaksi yllätyseräksi auton omistamisessa. Aiemmassa Audi Q7:ssa niitä meidän kohdalle sattui todella paljon. Vaikka autoa huollatettiin hyvässä huoltamossa, joka ei ollut Audin virallinen huolto, tuli ylimääräisiä kuluja useita tuhansia. Niinpä tällä kertaa auton vaihtoon lähdettiin kahdella vaihtoehdolla. Joko auto hankittaisiin rahoituksella ja autoon otettaisiin huolenpitosopimus, tai sitten kokeiltaisiin yksityisleasingia. Tällä kertaa päädyimme yksityisleasingiin, siitä oma kirjoitus myöhemmin.

Laskeskelimme, että GLC:n huoltoihin pitää laskea vähintään 400-500 euroa vuodessa, ja sen lisäksi on vielä suuri riski (meidän tuurilla suuri riski), että jotain kallista hajoaa ja puhutaan muutamasta tuhannesta eurosta helposti. Polttoaineisiin GLC:n kanssa normaalisti menee 300-350€/kk, eikä polttoaineen hinta taida laskea tulevaisuudessakaan. EQC:n kohdalla bensakulujen tilalle tulee toki latausmaksut. EQC:n keskikulutus on 20-25 kWh/100km, tulisi vertailevaksi käyttöhinnaksi parista eurosta noin 8 euroon (julkiset laturit). Etenkin oman laturin kanssa voi lataamisen ajoittaa halvoille tunneille, ja hyödyntää aurinkopaneelien energiaa, niin käyttökustannusten pitäisi laskea huomattavasti.

Sähköautojen latauspaikka.

Lyhyellä kokemuksella siirtyminen sähköautoiluun on ollut positiivinen kokemus. Lähiaikoina tulossa kirjoitusta ykstiyisleasingista ja todennäköisesti myös päivitystä sähköautoiluun kunhan kelit hiukan kylmenevät ja muutenkin kokemusta latailusta kertyy.