Vakuutukset

Vakuutukset

Vakuutukset.

Osana kohti taloudellista riippumattomuutta olemme purkaneet erilaisia elämiseen liittyviä kuluja. Tällä kertaa vuorossa ovat vakuutukset. Vakuutuksia on monenlaisia ja osa niistä tarpeellisempi kuin toiset. Ja loppu pelissä vakuutus on turha kunnes sitä tarvitsee. Ja toisaalta yleensä vakuutuksen kohdalla toivoo ettei sitä koskaan tarvittaisi. Vakuutuksista voi kuitenkin kumuloitua varsin merkittävä kuluerä. Käymme läpi vakuutuksia omasta näkökulmastamme. Emme ole vakuutusten asiantuntijoita, ja omien vakuutusten ehdot kannattaa selvittää omasta vakuutusyhtiöstä.

Vakuutukset.

Autovakuutus

Autovakuutuksissa pakollisen liikennevakuutuksen lisäksi olemme vakuuttaneet molemmat automme myös kaskolla. Uudemman alle viisi vuotiaan auton osalta kasko on meille itsestäänselvä. Vanhemman auton osalta olemme alkaneet miettiä pitäisikö vakuutusturvaa jo alentaa, onhan auto jo reilusti yli kymmenen vuoden ikäinen. Toisaalta etenkin kaskon yhteydessä oleva lasivakuutus on erittäin mukava. Mutta eipä noita laseja joka vuosi vaihdeta, joten siltä kantilta se ei riitä perusteluksi. Hintaa yhden auton vakuutuksella kuitenkin on 500 ja parin tuhannen euron välillä vuodessa. Hintaan vaikuttaa bonustaso, joka nousee vahingottomien vuosien myötä ja laskee korvattavien vahinkojen seurauksena.

Vakuutukset.

Kodin vakuutukset

Kodin vakuutuksista meille tärkein on kiinteistön vakuutus. Olemme valinneet kaikkein laajimman kiinteistön vakuutuksen, joka korvaa kiinteille rakenteille sekä jossain määrin myös irtaimistolle tapahtuvia vahinkoja. Suurimpia kauhukuvia lienevät erilaiset vesivahingot, joiden korjaamiseen voi kulua suuria summia. Meidän vakuutus on korvannut muun muassa ukkosen rikkomia kodin elektroniikkalaitteita. Kotivakuutuksen hinta on hiukan hankala laskea. Vakuutuskirjassa on vakuutukselle hinta, mutta keskittämällä eri vakuutuksia samaan yhtiöön kotivakuutuksella on usein vaikutusta eri optioiden hintoihin.

Sijoitusasunnoissa vaadimme asukkailta oman kotivakuutuksen. Vakuutuksen voimassaolon valvominen on käytännössä mahdotonta, joten olemme ottaneet varmuuden vuoksi myös omat vakuutukset sijoitusasunnoille. Alle 100 euroa vuodessa on melko edullinen hinta saadusta mielenrauhasta.

Vakuutukset.

Henkilövakuutukset

Henkilövakuutukset ovatkin melko kirjava kokonaisuus. Tyypillisimpiä vakuutuksia tässä kategoriassa ovat tapaturmavakuutukset ja matkavakuutukset. Näiden lisäksi meillä on kaikille lapsille sairaskuluvakuutukset. Sairaskuluvakuutus kannattaa ottaa vakuutusyhtiöstä riippuen heti syntymän jälkeen tai jopa ennen syntymää. Tällöin vakuutukseen ei tule yleensä mitään rajoituksia. Myöhemmin otettaessa vakuutusyhtiöt yleensä rajaavat kaikki tiedossa olevat sairaudet pois vakuutuksen piiristä. Jotkin sairaudet myös estävät vakuutuksen saamisen kokonaan. Vakuutus maksaa muutaman satasen vuodessa. Meidän vakuutuksessa on lisäksi 100 euron omavastuu vuodessa. Sairaskuluvakuutuksen suurin hyöty on lääkäriin pääsyn helppoudessa. Yksityiselle lääkäriasemalle pääsee yleensä samana päivänä. Myös lapsuuteen usein kuuluvat leikkaukset (kitarisat, nielurisat, korvien putkitukset) onnistuvat vakuutuksen kautta sujuvasti.

Suurimmalla osalla vakuutusyhtiöitä alaikäisten urheiluharrastukset kuuluvat normaalin tapaturmavakuutuksen piiriin. Aktiivisessa urheilussa voi tulla myös muita vammoja, joista kaikkia ei hyväksytä tapaturmiksi. Myös näissä tapauksissa sairaskuluvakuutus yleensä korvaa yksityisellä urheilulääkärillä käynnit ja magneettikuvat yms.

Näiden lisäksi toiselle vanhemmista on otettu henkivakuutus, jolla turvataan perheen taloudelliset mahdollisuudet pahimman sattuessa. Ajatuksena oli ottaa vakuutus molemmille, mutta se ei ollut mahdollista eräiden pitkäaikaissairauksien vuoksi.

Joulun koristeita.

Vuoden vaihteen lähestyessä tulemme käymään vakuutuksemme taas läpi ja mietimme voisiko vakuutusturvaa joltain osin säätää tarpeiden muututtua. Joitakin vakuutuksia voi kilpailuttaa, mutta esimerkiksi sairaskuluvakuutus on vaikea siirtää sillä uuteen vakuutukseen tulee herkästi rajoituksia esim. astman ja allergioiden suhteen. Vakuutusturvan pitää kuitenkin olla riittävä tuomaan mielenrauhaa epäonnen varalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *