Espanjan kuulumiset

Espanjan kuulumiset

Espanjan kuulumiset.

Espanjan kuulumiset; syysloma on vietetty ensimmäistä kertaa omassa loma-asunnossa Espanjassa. Vaikka ostimme asunnon kalustettuna, puuhaa riitti lomallamme koko viikoksi. Loman aikana huomasimme, että lokakuu ei ole high season lapsiperheille, kun ravintoloihinkin pääsi ilman jonoa, ja altaalla sai olla ihan oman porukan kesken. Selkeästi talven pitkäaikaiset asukit olivat jo saapuneet paikalle. Lokakuussa ilma on vielä lämmin, mutta selkeästi kosteampi kuin kesällä.

Espanjan kuulumiset.

Asunnon laitto

Vaikka saimme asunnon ostettua kalustettuna, tarvitsi asunnolle silti ostaa esim. puutarhasohva, grilli yms. Vaikka olimme katselleet netistä paikallisten myymälöiden sivuja ja valinneet jo vähän etukäteen tavaroita, niin monessa myymälässä myytiin ei oota tai kuljetuksessa olisi kestänyt 2vk, mikä ei viikon lomalaisille oikein sopinut. Löysimme viimein yhden liikkeen, joka lupasi toimittaa ulkokalustot 1 päivän toimitusajalla. Huh 😅

Kesti päivän kun inventoitiin mitä kaikkea sitä oli kaupassa saatu ja mitä piti vielä hankkia asunnolle. Kaupassa saimme kaikki tärkeät kodinkoneet kuten astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen. Piti vain kaupasta löytää pesuaineet näihin, onneksi on Google translate, niin tiesi mitä oli ostamassa 😆

Heti kun saavuimme asunnolle asuntoyhtiön varapuheenjohtaja ja johtaja kävivät esittäytymässä ja kertomassa yhtiöstä. Yhtiöllä on oma wa-ryhmä, johon voi laittaa akuutteja kysymyksiä yms. Kiva oli heti tutustua ihmisiin, joita tulee näkemään päivittäin.

Espanjan kuulumiset.

Asunnon vuokraus

Haastattelimme lomamme aikana muutaman suomalaisen vuokranvälittäjän. Välittäjien hinnoissa on eroja, joten näiden kanssa kannattaa olla huolellinen. Vuokranvälittäjillä on antaa pitkät listat mitä asunnosta tulee löytyä. Näiden hankkimiseen ja etsimiseen meiltä menikin muutama päivä. Talviaika on vuokrauksen kulta-aikaa, ja yritämme saada asuntomme asap markkinoille.

MInigolffaamassa.

Golffaus

Loman loppupuolella oli tarkoitus mennä golffaamaan. Alueen kaikkien kunnossa olevien golfkenttien usemman hengen tiiausajat olivat menneet, joten päätimme mennä testaamaan minigolffia. Kävimme kesälläkin minigolffaamassa ja nyt valitsimme toisen radan. Minigolf on suosittu illan ajanviete, ja hauskaa se oli nytkin.

Näkymä uima-altaalta asunnolle päin.

Tälläiset Espanjan kuulumiset tällä kertaa. Nyt jäämme seuraamaan, miten nopeasti saamme asunnon vuokralle. Mikäli saamme pitkäaikaisen vuokralaisen talveksi, niin itse pääsemme asunnolle seuraavaksi ensi kesänä. Ei millään malttaisi odottaa seuraavaa reissua 😌. Koko perhe oli harmissaan, kun viikon jälkeen piti palata Suomeen. Espanjan loma-asunto tuntui jo koko perheelle kodilta ja asunnon ympäristö oli ihanan rauhallinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *