Kesän suunnitelmat

Kesän suunnitelmat

Kesän suunnitelmat ovat hyvin pitkälle selvillä. Loman kohokohta tulee olemaan lähes 4 viikon loma Espanjan asunnolla Torreviejassa. Lomamme alkaa juhannusviikolla, ja oletettavasti Espanjassa ei ole ihan yhtä lämmin kuin esimerkiksi heinä-/elokuun taitteessa. Viime kesänä olimme elokuun alussa Espanjassa, ja lämpömittari kohosikin lähelle +40C, ja Madridissa tämä menikin rikki.

Kesän suunnitelmat.

Espanjan asunto

Hankimme asunnon Espanjasta, Torreviejasta lähes kaksi vuotta sitten. Olemme olleet asunnolla syyslomalla ja kesäisin. Talvisin se on ollut vuokrattuna. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä ostamaamme asuntoon, kuin myös taloyhtiöön. Yhtiössä asuu mukavia ihmisiä ympäri Eurooppaa kuin myös paikallisia espanjalaisia. Elämänmeno hidastuu kivasti kun saapuu Torreviejaan. Aamupala syödään etuterassilla, päivä vietetään altaalla tai urheillen ja illalla mennään läheiseen keskustaan syömään. Tälle kesälle olemme suunnitelleet muutamia päiväretkiä. Tarkoitus olisi käydä Cartagenassa, Murciassa ja Benidormissa huvipuistossa. Emme ole aikaisemmin ehtineet retkille asti, kun vierailut ovat olleet melko lyhyitä ja Torreviejassakin on riittänyt tutkimista. Aiemmilla kerroilla aikaa on kulunut myös asunnon vuokrauksen järjestelyissä ja asunnon varusteiden hankkimisessa.

Kesän suunnitelmat.

Savonlinnan oopperajuhlat

Perheen vanhemmat menevät tänä kesänä ensimmäistä kertaa Savonlinnan oopperajuhlille. Oopperassa käyminen on ollut listalla jo useamman vuoden, ja mikä sen parempi paikka kuin Savonlinna. Oopperajuhlilla on luvassa Don Giovanni-näytös. Olemme varanneet jo hotellin ja ruokapaikan illalle. Varsinkin Savonlinnan hotellit ovat kovin varattuja Oopperajuhlien aikaan puhumattakaan ravintoloista. Tulossa on aivan varmasti mahtava kokemus.

Kesän suunnitelmat. Uppsala.

Ruotsi

Kesän päätös on taas tänä vuonna salibandyleiri/ -turnaus Uppsalassa. Lapsemme olivat täällä ensimmäistä kertaa viime kesänä ja tykkäsivät kovasti. Lajin kannalta tekeminen oli huippuluokkaa. Lapsemme lukevat jo ruotsia koulussa ja on kiva päästä kenties kokeilemaan tätä käytännössä. Viime vuonna leiriltä löytyi hyviä kavereita Sveitsistä ja tietysti puhekieli oli englanti. Mahtava tilaisuus saada uusia kavereita ympäri Eurooppaa saman lajin harrastajista.

Kesän suunnitelmat.

Kesän suunnitelmat ovat tänä vuonna ihanan rennon oloisia. Vuosi on ollut töiden suhteen raskas ja rento loma tulee kuin tilauksesta. Odotamme varsinkin Espanjan neljän viikon lomaa, mutta myös uusi kokemus Savonlinnan Oopperajuhlilla on tervetullut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *