Category: Yleinen

Vuoden 2024 tavoitteet

Vuoden 2024 tavoitteet

Vuosi 2023 alkaa lähestyä loppuaan. Vaikka kuluvaa vuotta onkin jäljellä vielä muutama viikko, on aika katso eteenpäin ja asettaa ensimmäiset vuoden 2024 tavoitteet. 2023 oli jo koronan jälkeen melko normaali vuosi. Toisaalta 2023 aikana inflaatio ja korkojen nousu nostivat monien palveluiden hintaa ja pienensivät kotitalouksien ostovoimaa.

Asuntosijoittaminen

Asuntosijoittamisen tavoitteena on ollut yksi asunto vuodessa. 2023 osalta hankinta on vielä vaiheessa, joten vuodelle 2024 saattaakin tulla eteen kahden asunnon hankinta. Asuntosijoittamisen strategiaan ei ole tullut muutosta, ja kohteita etsitään edelleenkin raideliikenteen varrelta pk-seudulta ja lähikunnista. Vaikka korot ovatkin nousseet rajusti, niin vastaavasti asuntojen hinnat ovat myös pudonneet reippaasti. Hintojen aleneminen avaa mahdollisuuksia hankkia kassavirtapositiivisia kohteita myös pääkaupunkiseudulta. Varainsiirtoveron aleneminen puolella prosenttiyksiköllä on myös tervetullut muutos, joka saattaa hyvinkin vilkastuttaa asuntokauppaa ensi vuonna.

2024 tavoitteet

Matkat

Vuoden 2024 matkat on hyvinkin pitkälti jo suunniteltu. Hiihtolomalla lähdemme Royal Caribbeanin eteläisen Karibian risteilylle. Pääsemme tällä kertaa kahteen uuteen maahan, jotka ovat olleet tavoitteena jo jonkin aikaa. Pysähdymme Aruballa ja Curacaolla, joten valkoista hiekkarantaa ja turkoosia vettä on luvassa 🥰

Kesällä olemme menossa Espanjan asunnollemme 4 viikoksi. Tavoite on tällä kertaa päästä tekemään päiväretkiä mm. Cartagenaan ja Benindormiin. Myös etelän Malaga ja ympäristö olisi kiva nähdä. Samalla myös tehdään asuntoon tarkistuksia ja pieniä huoltotöitä. Pääpaino on kuitenkin lepäämisellä ja perheen yhteisellä ajalla. Tutustuimme viime kesänä jo kivasti muihin osakkeen omistajiin ja altaalla saimme kivoja keskusteluja aikaiseksi. Myös muilla oli saman ikäisiä lapsia, joten seuraa löytyy kaikille.

2024 tavoitteet

Kesän lopulla on suunnitteilla matka taas säbän tiimoilta Ruotsiin. Viime vuonna tutuksi tullut Uppsala on kiva pieni kaupunki. Lapsille on suunniteltu viime kesän tapaan säbä-leiri, jossa he viihtyivät tosi hyvin. Löysimme Uppsalan keskustasta kivan italialaisen ravintolan, joka on varmasti ensi vuonna listalla mukana.

Älykoti

Älykodin kanssa työ jatkuu pikkuhiljaa. Nykyisten pistorasioiden rinnalle olisi tarkoitus laajentaa uusia käyttökohteita. Yksi mielenkiintoinen alue on ymmärtää paremmin meidän kulutusta ja alkaa mittaamaan sitä. Muita suunnitelmissa olevia käyttötapauksia ovat talon älylukon kytkeminen automaation piiriin esimerkiksi automaattisen iltalukituksen muodossa.

Päivittelemme vuoden aikana miten 2024 tavoitteet ovat toteutumassa tai toteutuneet.

Linjasaneeraus ja vesivahinko

Linjasaneeraus ja vesivahinko

Toisen Keravan asuntosijoituskohteemme linjasaneeraus on meidän asunnon osalta ihan nurkan takana. Meidän asunnon kohdalla remontti alkaa joulukuun alkupuolella ja suunnitelmien mukaan olisi valmis helmikuun alussa. Remontti tuleekin niin sanotusti ”kreivin aikaan”, sillä lokakuussa asunnossa havaittiin vesivahinko. Vesivahinko olikin hankala havaita ja vaurioita tuli sekä meidän asuntoon, että alakerran asuntoon.

Linjasaneeraus ja vesivahinko.

Vesivahinko

Vesivahingon aiheuttaja oli löystynyt lavuaarin vesilukko. Vuoto on ilmeisesti jatkunut jo pidempään, mutta sitä ei huomattu. Lavuaarin vesilukko on peltikylpyhuoneessa koteloinnin sisällä, ja vaikka edessä onkin irroitettava paneeli, niin kukapa sitä normaalisti avaisi. Vanhassa rakenteessa ei kotelon ja vieressä kulkevan hormin sisällä ole tietenkään minkäänlaisia vesieristyksiä, kun itse kylpyhuoneessakin se on hoidettu muovimatolla. Rakenteen vuoksi valunut vesi ei tule lattialle näkyviin, vaan jää kotelon sisään ja korkeintaan valuu rakenteita pitkin muovimaton alle. Näin olikin käynyt ja viereisen makuuhuoneen lattia olikin kastunut. Vielä suuremmat vauriot koituivat alapuolen asuntoon, jonne vesi pääsi kotelon yhteydessä olevan ilmanvaihto- ja putkihormin kautta valumaan. Alakerran asunnossa oli useampi seinä kastunut ja seiniin oli alkanut muodostumaan mikrobikasvustoa.

Vuodon ollessa rakenteiden sisällä, eikä vuokralaisella ollut vesivahinkoon osaa eikä arpaa, menee korjaukset taloyhtiön piikkiin. Harmillisesti vakuutuksista ei taloyhtiökään saa penniäkään, kun kyseessä on vesilukon tiiveydestä johtuva pitkän aikavälin vuoto. Hiukan alle kahden kuukauden aikana asunnon lattiat on saatu kuivatettua, mutta makuuhuoneen lattiaa ei vielä kannata korjata, kun asunto menee remonttiin parin viikon sisään ja siinä yhteydessä kostunut väliseinä puretaan kokonaan.

Vaikka taloyhtiön puolelta ei tullutkaan meille kustannuksia. Yhden huoneen puuttuminen aiheuttaa vuokralaiselle poikkeaman sovitusta kokonaisuudesta ja sitä myöden vuokran alennus onkin paikallaan. Laskimme alennuksen suoraan suhteessa pois käytöstä oleviin neliöihin.

Linjasaneeraus ja vesivahinko.

Linjasaneeraus

Taloyhtiön kannalta linjasaneerauksessa alkaa joulukuussa linja numero neljä. Molemmat talot on jaettu linjoihin, siten että kaikki päällekkäin sijaitsevat asunnot ovat yhdessä linjassa. Tällainen jako on hyvin luonteva, kun asuntojen putket ja sähköt voidaan viedä kerralla läpi ylhäältä alas asti. Linjoittain tekeminen aiheuttaa kaikille melua niin kauan kun rapussa on yksikin linja käynnissä, mutta mahdollistaa mahdollisimman lyhyen haitta-ajan, jolloin asunnossa ei käytännössä voi asua. Jokaiselle asunnolle on aikataulutettu melko tarkkaan 2 kuukauden haitta-aika.

Vuokralaisemme pääsee onneksi lähistöllä asuvien vanhempien luokse evakkoon ja viettämään joulua. Haitta-ajalta vuokran osalta noudatimme Vuokranantajien ohjeita pienestä varastointivuokrasta, mikä vastaa noin 10% normaalista. Remontin ajalta ei myöskään peritä vesimaksua. Linjasaneeraus nostaa asunnon arvoa, etenkin kun tehdään perusteellinen remontti, jossa kylppäri uusitaan täysin. Tästä syystä päädyimme myös ensimmäistä kertaa nostamaan vuokraa sopimuksen mahdollistaman 5%.

Linjasaneeraus ja vesivahinko.

Vesivahinko oli ikävä yllätys, mutta hopeareunuksena voisi ajatella että hyvä kun sattui näin lähellä linjasaneerausta. Nyt jäämme odottelemaan remontin etenemistä, ja palataan tämän asunnon osalta asiaan remontin valmistuttua.

Kokemuksia aurinkopaneeleista

Kokemuksia aurinkopaneeleista

Meille laitettiin kesän kynnyksellä aurinkopaneelit ja nyt noin puolen vuoden jälkeen on aika katsoa taaksepäin ja pohtia hiukan onko hankinta vastannut odotuksia. Vaikka kokemuksia aurinkopaneeleista on ehtinyt kertyä vasta noin kuusi kuukautta, on alku ollut erittäin positiivinen.

Kokemuksia aurinkopaneeleista.

Meidän järjestelmän koko on 20 paneelia ja teholtaan 8 kWp. Vuosituotoksi arvioitiin 6 800 kWh. Vuosituotto kattaa vajaan kolmanneksen meidän vuosikulutuksesta. Tosin nyt vuoden kulutuksen pienenemisen jälkeen on kulutus lähtenyt hiukan taas nousuun. Nousun taustalla on siirtyminen autoilussa täyssähköiseen aikaan. Lataamme autot pääasiallisesti kotona omasta laturista, mikä luonnollisesti näkyy kulutuksessa. Toisaalta samaan aikaan energiaa säästetään polttoaineen pois jäännin muodossa. Euroissa säästö on merkittävä, etenkin kun latauksia voi ajoittaa edullisemman sähkön tai korkean aurinkotuoton aikaan.

Kokemuksia aurinkopaneeleista.

Aurinkopaneelien tuotto

Tuotanto on ollut käynnissä tätä kirjoitettaessa 177 päivää. Tuona aikana paneelit ovat tuottaneet 3 640 kWh. Kesäkuussa oli paljon aurinkoisia päiviä ja kuukauden tuotto oli 1 180 kWh. Kesäkuussa monena päivänä päästiin lähes 50 kWh päivätuottoon. Hetkittäiset maksimit ovat olleet hiukan alle 8 kW, mikä oli odotettavissa kun suunta ei ole optimaalisesti etelään. Positiivisena yllätyksenä tuli, että paneelit tuottavat myös pilvisellä säällä. Pilviseen sään tuotto on toki huonompi ja tuotto heikkenee luonnollisesti mitä paksumpi pilvipeite on. Paneelien suuntaus on itä/kaakko, joten aamupäivät ovat yleensä iltaa tuottavampia. Yllätyksenä kuitenkin tuli se kuinka myöhään paneelit kuitenkin vielä tuottavat. Vaikka aurinko alkaa painua talon harjan toiselle puolelle, paneeleista saattaa tulla vielä 1-2 kW teholla energiaa.

Aurinkopaneelien seurantaan käytettävä appi näyttää statistiikka osiossa myös indikaation kyseisen päivän säätilasta. Appin säätietojen mukaan koko syksy on ollut hyvinkin pilvinen. Saman suuntainen on myös tuottokäyrä, joka on ollut laskusuunnassa elokuusta lähtien. Kuukausituotto on pienentynyt noin 200 kWh joka kuukausi. Kuitenkin ensimmäiset lähes nolla tuottoiset päivät tulivat vasta marraskuussa lumisateen myötä.

Kokemuksia aurinkopaneeleista.

Kokemuksia aurinkopaneeleista tulemme jakamaan myös myöhemmin uudestaan. Vajaa puoli vuotta ei vielä kerro koko totuutta, mutta antaa kuitenkin jonkinlaisen kuvan siitä mitä odottaa. Kevään osalta mielenkiintoista nähdä missä vaiheessa tuotto alkaa talven jäljiltä nousta. Ja päästäänkö lähelle 6,8 MWh tavoitetta.

Sijoitusasunnon hankkiminen

Sijoitusasunnon hankkiminen

Edellisen sijoitusasunnon hankimme viime vuonna Espanjasta. Jotta pysyisimme vuonna 2019 asetetussa tavoitteessamme hankkia vähintään yksi asunto vuodessa, alkaa pian olla kiire löytää seuraava. Seuraavan sijoitusasunnon hankkiminen on ollu mielessä koko vuoden, mutta markkinatilanteen seuraaminen on viivästyttänyt hankintaa. Toisaalta markkina vaikuttaa ostajalle edulliselta, mutta uhkakuvat taantumasta sekä korkeat korot ovat olleet vaakakupissa.

Sijoitusasunnon hankkiminen

Markkinatilanne

Inflaatio ja korkojen nousu ovat saaneet osan asunnon omistajista tuskastumaan kustannusten nousuun. Erityisesti uusien asuntojen yhtiölainojen lyhennysvapaiden päättyminen on saattanut tulla yllätyksenä. Uutisissakin on ollut juttua pääomavastikkeiden moninkertaistumisista. Samalla 70-luvun kohteissa linjasaneeraukset ovat nyt työnalla, pian alkamassa tai juuri valmistuneet. Linjasaneeraus on monesti taloyhtiön suurin remontti, ja siitäkin aiheutuu merkittävää kulujen nousua pääomavastikkeiden muodossa.

Samaan aikaan asuntojen kauppamäärät ovat laskeneet. Uutisissa näkyy myös otsikoita tyhjistä ja lähes tyhjistä uudiskohteista. Korkeat yhtiölainamäärät ovat myrkkyä nykyisellä korkotasolla. Markkinoilla uudisrakenkamisen aloitukset ovat jäissä, joten rakennusliikkeet kaipaavat töitä ja korjausrakentamisen puolella on nähtävissä positiivista kilpailua. Kilpailun myötä esimerkiksi linjasaneerausten kustannukset ovatkin jopa laskeneet. Yhtiökokousten suuri puheenaihe vanhemmissa yhtiöissä onkin, kenellä on varaa suuriin remontteihin. Etenkin suurten asuntojen omistajille tuhannen euron molemmin puolin liikkuvat neliöhinnat ovat varmasti iso huoli.

Osaltaan linjasaneerausten ajankohtaisuus ja lainanhoitokustannusten nousu on saanut ihmiset myös laittamaan asuntonsa myyntiin välttääkseen kustannukset. Myynnissä vaikuttaa olevan kohtuullisen paljon asuntoja, mutta hintatasot ovat pudonneet selvästi. Samalla myyntiajat etenkin meidän seuraamien kohteiden kohdalla ovat pidentyneet. Sama ilmoitus saattaa olla listoilla kuukausia. Välillä vaihtuu välittäjä ja sama asunto samoilla kuvilla tulee uudelleen markkinoille.

Sijoitusasunnon hankkiminen

Sijoitusasunnon hankkiminen

Pankin kanssa yhteistyö on tässäkin markkinatilanteessa toiminut hyvin. Lainalupaus on ollut voimassa kokoajan, eikä siitä ole ollut tarvetta vääntää. Pieni muutos toimintamalliin on tullut. Nykyään pankki haluaa hyväksyä kohteet ennen tarjoamista. Hyväksyntä onneksi toimii kevyellä protokollalla. Laitamme yhteyshenkilölle tiedon kohteista ja hiukan arviota millä hintatasoilla aiomme tarjota ja pankin puolelta tulee viestillä hyväksyntä kohteelle. Tai vaihtoehtoisesti voimme soittaa ja käydä kohteen läpi puhelimessa. Pankin kanssa toimiessa auttaa, kun on oma excel jossa kohteiden kannattavuus on laskettu. Tällöin pankinkin on helpompi luottaa, että toiminta on kestävällä pohjalla mikä pienentää heidän riskiä.

Yleinen asuntojen hintojen lasku on tuonut meidänkin haarukkaan sopivia kohteita uusilta alueilta. Itäinen Helsinki on ollut aiemminkin meidän listoilla, mutta hiukan siinä rajoilla ovatko oikeasti kannattavia. Samaan aikaan nyt listoille on noussut kohteita Haagan suunnalta sekä aiemmin kovin kalliin oloisesta Leppävaarasta. Kaikki nämä osuvat meidän radanvarsistrategiaan, ja lähdemmekin nyt laittamaan niitä järjestykseen ja tekemään tarjouksia.

Vuoden 2023 matkat

Vuoden 2023 matkat

Vuoden 2023 matkat. Tänä vuonna kävimme 3 eri maassa. Uusi tuttavuus (osalle) oli Lontoo. Tänä vuonna pysyimme matkojen kanssa Euroopassa. Tähän vaikutti viime vuonna hankkimamme Espanjan asunto. Kesän 2 viikkoa tuli vietettyä tiivisti Espanjan asunnolla, ja tuntui ettei tämä riittänyt mihinkään.

Vuoden 2023 matkat.
Vuoden 2023 matkat.
Vuoden 2023 matkat.

2023 Paras matka

Vuoden jokaisessa matkassa oli jotain ihanaa, joten oli tosi vaikea valita parasta. Paras on ehkä kuitenkin uusi tuttavuus Lontoo. Tämä sen takia, että näimme ja koimme siellä niin paljon. Harry Potter-teatteri oli aivan mielettömän mahtava. Myös WB Studiot olivat käymisen arvoiset. Varsinkin British museum sykähdytti valtavan laajalla valikoimallaan. Lontooseen jäi vielä paljon nähtävää uusille reissuille, mutta löysimme hyvän hotellin aivan keskellä kaikkea; Zedwell, johon kyllä palaamme seuraavalla kerralla

Madridin kuninkaallinen palatsi.

Espanja

Tänä vuonna lensimme Madridiin mennessämme Espanjan asunnollemme. Jäimme Madridiin paluumatkalla muutamaksi päiväksi katselemaan nähtävyyksiä. Itse Madrid ei sykähdyttänyt. Nähtävyydet kuten Bernabaun-stadion oli hieno, mutta kaupunkina Madrid ei tuntunut omalta. Elokuun alussa myös lämpötilat olivat aivan mielettömän kuumat, +40C.

Torreviejan vesipuisto.

Aika Espanjan asunnolla tuntuu aina menevän siivillä. Elämän meno hiljentyy siellä kivasti ja päivän suurin ongelma on mihin mennään illalla syömään 😉 Saimme Ilmastoinnin pestyä ja aurinkotuolit ostettua, niin pääsimme vain nauttimaan mahtavista keleistä ja uima-altaasta. Lempiravintolakin on löytynyt vaikka tarjontaa on pilvin pimein. Ravintola annosten hinta on myös hyvin kohtuullinen esim. Suomeen verrattuna. Kävimme tänä kesänä +37C helteiden siivittämänä paikallisessa vesipuistossa. Väkeä riitti, mutta erittäin kiva paikka kuuman päivän viettämiseen. Ensi kesänä on tarkoitus mennä kuukaudeksi Espanjan asunnolle. Suunnitelmana on tehdä lyhyitä paikallisia retkiä, jotka tänä vuonna jäi kuumuuden takia tekemättä. Oletettavasti kesä/heinäkuun vaihde on vielä hieman viileämpi.

Ruotsi

Alkuvuodesta teimme viikonloppureissun Tukholmaan. Annoimme lapsillemme SSL-pelin liput joululahjaksi. Kävimme katsomassa pelin ja jäimme yöksi Tukholman keskustaan hotelliin. Oli tosi kiva reissu varsinkin lapsille, mutta myös aikuisille viikonlopun maisemanvaihdos teki hyvää.

Olimme Ruotsissa toisen kerran heinäkuussa, kun lapsemme osallistuivat kansainväliseen salibandyturnaukseen. Lasten ollessa eri hotellissa, toimi tämä reissu aikuisille kahden keskisenä aikana. Tämä on aina tervetullut 🥰 Pääsimme kahdestaan tutustumaan Uppsalaan ja nauttimaan ravintoloiden tarjonnasta.

Vuoden 2023 matkat onkin jo taputeltu. Nyt suuntaamme katseet ensi vuoteen ja ensi vuoden matkat onkin jo hyvin pitkälle suunniteltuna. Hiihtolomalla suuntaamme taas Karibian risteilylle. Tällä kertaa menemme eteläiselle Karibialle ja laiva pysähtyy Aruballa ja Curacaolla. Aivan uudet tuttavuudet, ihanaa 🥰 Matkoissa osa hauskuudesta onkin suunnitella itse matkaa.

Joulukalenterien valinta

Joulukalenterien valinta

Taas olemme tulleet siihen vuodenaikaan, kun edessä on joulukalenterien valinta. Olemme vuosien saatossa kokeilleet muun muassa popcornikalenteria, olutkalenteria, jäätelökalenteria. Tietysti lapsilla on ollut perinteisiä suklaa- ja karkkikalentereita, mutta myös Harry Potter-joulukalenterit on kokeiltu. Lego-kalenterit olivat yhdessä vaiheessa monena vuonna tosi suosittuja. Tänä vuonna lapsillemme oli heti selvää, että haluavat Fazerin patukat kalenterit.

Joulukalenterien valinta.

Fazerin patukat kalenteri

Viime vuonna kovin suosituksi tullut Fazerin patukkakalenteri on uudistunut tälle joululle. Kalenterin ulkokuosi on hieman muuttunut, mutta sisältö on aina yhtä makea 😉 Isommille lapsille tässä tietysti vetoaa suklaan koko verrattuna vanhoihin Fazerin suklaa kalentereihin, joissa sai yhden konvehdin joka päivä. Silti tämä kalenteri ei varmastikkaan tuota pettymystä, sillä Fazerilla ei ole huonoja suklaapatukoita 😂. Ja mikäli suklaa ei ole oma juttu, löytyy Fazerilta myös muilla makeisilla kuten lakuilla, tikkareilla, Tutti Frutti- ja Ässä-pusseilla täytetty versio.

Joulukalenterien valinta.

Salmiakkikalenteri

Viime vuonna toinen vanhemmista otti joulukalenteriksi Halvan salmiakkikalenterin. Jos on salmiakin ystävä, niin tämä on hyvä. Kalentereita verratessa emme löytäneet mitään kiinnostavampaa, joten päädyimme samaan salmiakkikalenteriin, koska tästäkään ei löytynyt yhtään ”huonoa” luukkua viime vuonna.

Ihanaa Joulun Aikaa.

Toinen vanhemmista päätyi lopulta ottamaan lasten kanssa saman Fazerin patukat kalenterin. Mietinnässä oli pitkään ginikalenteri, mutta niiden hinnat ovat aika kovia. Yli 200€ hinnat (sisältäen kuljetuksen) ovat mielestämme liikaa. Suurin osa verkkokaupoista ei myöskään toimita Suomeen ja esimerkiksi suosikki ginikalenteria, jossa ginejä eri puolilta maailmaa, ei olisi Suomeen toimitettuna.

Olemme vuosien varrella kokeilleet paria erilaista olutkalenteria. Brewdogin kalenteri tilattiin Englannista, mutta brexitin jälkeen sieltä tilaaminen ei ole enää onnistunut. Toisen tilasimme Tanskasta To Öliltä. Molemmat kalenterit olivat oikein mukavia tuttavuuksia. Olutkalentereissa oli tosi monta omaan makuun sopivaa olutta, ja sitten mukana on aina muutama hiukan erikoinen olut. Kalenterin myötä tuli selväksi, että sour oluet eivät ole oma juttu. Toisaalta voi yllättyä positiivisestikin, kuten kävi Brewdogin Snowball kermalagerin kanssa. Ensimmäiseksi kuulosti omituiselta yhdistelmältä, mutta lopputulos oli toimiva.

Joulukalenteri on kiva tapa tutustua uusiin makuihin mitä ei välttämättä itse lähtisi kaupassa ostamaan. Joulukalenterien valinta on joka vuosi vaikeampaa, kun tarjontaa on niin paljon. Mutta toisaalta sitä haluaisi saada jokaisesta luukusta ”hyvän” luukun, joka piristää pimeää joulun odotusta 🎄

Lumilinko

Lumilinko

Lumilinko on mietityttänyt jo useamman vuoden. Yhden syksyn ja alkutalven meillä aiemmin olikin sellainen yhdistelmäkone, johon sai vaihdettua lumettomalle kaudelle harjan. Kyseinen laite toimi harjakoneena ihan kivasti, mutta lumilinkona oli täysi susi. Lumilinko ei jaksanut heittää nuoskalunta ja pakkasella terät jäätyivät ja katkoivat murtopultit. Silloin kokeilu jäi hyvin lyhyeksi. Toisaalta silloin vielä lumityöt olivat hyvää hyötyliikuntaa ja pihapiirissä oli useampikin lumitöihin kykenevä henkilö. Ainoastaan pahimpien nuoskamyrskyjen yhteydessä tuli kirottua kuinka painavaa lumi märkänä onkaan. Sittemmin lumitöiden tekijöiden joukko on harventunut ja muutenkin olemme alkaneet kaipaamaan helpotusta lumitöihin.

Keväällä 2022 päätimme uudestaan hankkia lumilingon, keväällä vain kaikilla alkoi olla varastot tyhjinä joten emme saaneet konetta enää kevään lumitöihin. Tällä kertaa valinnassa painottui laatu ja teho. Pohjimmaisena vaatimuksena oli, että lingon pitää selvitä 200-300 neliön pinta-alasta ja pystyä heittämään myös nuoskalunta. Valinnassa jätettiin suosiolla sivuun kaikki halvimmat ”kiinakoneet”, ja keskityttiin laatumerkkeihin kuten Stiga ja Husqvarna. Husqvarna on tullut muuta kautta tutuksi merkiksi ja Husqvarnaan yhdistyy mielikuva laadusta. Kesällä silmiin osui erään pienkoneita myyvän liikkeen mainos, jossa Husqvarnan ST 124 -mallinen lumilinko oli edellisen talven hinnalla ja noin 100 euroa muita verkkokauppoja halvemmalla. Ilmeisesti kyseessä oli edellisen kauden malli, joka oli jäänyt vielä varastoon. Se ei sinänsä meitä haitannut, ja niinpä kyseinen lumilinko päätyi meidän autotalliin.

Huqvarnan lumilinko

ST 124

ST 124 on Husqvarnan pienin polttomoottorikäyttöinen lumilinko. 4,5 kW teho on kotikäyttöön tarkoitettujen linkojen luokassa siellä tehokkaammassa päässä. 61 cm työleveys riittää meidän pihaan varsin hyvin, ja muutamissa kohdissa ei paljoa leveämmällä pääse kunnolla työskentelemään. Lingossa on sekä perinteinen naru-startti, että sähköstartti. Sähköstartti tarvitsee jatkojohdolla 230V syötön, jonka tietysti saa irroittaa moottorin käynnistyttyä. Molempia tuli viime talvena kokeiltua ja molemmilla käynnistyi helposti.

Lunta riittää

Lumilingon ostamisen myötä ajatuksissa oli ajatus, että talvi olisi lingon hankkimisen jälkeen varmasti vähäluminen. Lunta kuitenkin oli ja ajoittain ihan kunnon määriä. Linkoa päästiin testaamaan sekä reilulla pakkaslumella, että nuoskalumella. Useammankin kerran mieleen tuli tyytyväisyys valinnasta. Oikeastaan riippumatta lumen koostumuksesta, linko jaksoi heittää sen vaivatta. Mekaanisesti käänneltävän heittoputken säätämisenkin oppi varsin nopeasti, jonka jälkeen lumet sai heitettyä melko tarkasti haluamaansa paikkaan. Ajallisesti lumitöiden teko lingon avulla on hiukan nopeampaa kuin lumikolalla ja -lapiolla. Hyöty tulee enemmän nuoskalumen siirtelyn keveydestä ja lumet saa helpommin kasattua, kuin lihasvoimaan pohjautuvilla ratkaisuilla. Lingolla sai ajettua lumet myös yllättävän kapeistakin kohdista ilman että lumet olisivat olleet esimerkiksi talon seinissä. Lumilinko oli ehdottomasti kannattava ostos, ja välillä miettiikin miten sitä pärjäsi ilman.

Lumilinko
Älykoti pihavalot

Älykoti pihavalot

Aloitimme älyn lisäämisen kotiimme vuonna 2022. Kipinä kodin automaation nostoon saimme jo rakentamisen aikoihin vuonna 2004, mutta silloin järjestelmät olivat vielä melko kalliita ja vaikeakäyttöisiä. Myöskään langattomuus ei vielä tuolloin ollut itsestäänselvyys. Tänä päivänä älykoti syntyy jo edullisesti ja helposti. Aloitukseen ei tarvita välttämättä suuria järjestelmiä, vaan aloittaa voi yhdellä tai muutamalla laitteella ja kännykällä.

Älykoti. Homey Pro.

Meidän älykoti alkoi hankkimalla par RuuviTag langatonta lämpötilanturia korvaamaan elinkaarensa päässä ollut sääasema. Lämpötilaantureiden jälkeen seuraavaksi hankimme muutamia wifi kytkettäviä sisä- ja ulkopistorasioita, joilla voitiin korvata vanhat mekaaniset pistorasia-ajastimet. Pikkuhiljaa laitteiden lisääntymisen myötä alkoi puhelimessa olla useamman eri valmistajan appeja, joilla ohjattiin eri laitteita. Eri appienkin kanssa pärjää, mutta tilannetta helpottamaan hankimme Homey Pro älykodin keskittimen. Homey osaa hallita useiden eri valmistajien laitteita yhden käyttöliittymän kautta. Homeyn omasta ”sovelluskaupasta” löytyy pluginit yleisimpien valmistajien laitteisiin sekä useita erilaisia apuohjelmia, joita voi hyödyntää laitteiden ohjaukseen. Mikäli johonkin uuteen laitteeseen ei vielä löytyisi sopivaa pluginia, yhteisön kehittäjät julkaisevat jatkuvasti lisää joten oletettavasti pian sellainenkin löytyy.

Älykoti pihavalot.

Pihavalot

Asensimme jo talon rakennusvaiheessa pihalle ulkovalot. Tänä kesänä karsimme niistä noin puolet pois. Osa valaisimista oli vaurioitunut lasten harrastusten kautta. Lamppuja oli paikoitellen myös turhan tiuhassa. Vuosien varrella myös kokemuksen kautta on selvinnyt paremmin missä valoja tarvitaan. Samalla jäljelle jääneiden polttimot vaihdettiin LED-polttimoihin, jolloin myös sitä kautta saatiin hiukan kulutussäästöä. Aiemmin valoja ohjattiin digitaalisella ajastimella, jonka ohjelmointi muutaman napin kautta ei ollut mikään nautinto. Ohjelmointia tarvittiin useamman kerran vuodessa, kun valojen päällä oloa piti säätää päivän pituuden vaihtelun mukaan.

Älykoti pihavalot.

Valaisinten päivityksen yhteydessä myös valojen ohjaus vaihdettiin pois digitaalisen kytkimen takaa. Ohajukseen hankittiin Shellyn virtamittauksella varustettu wifiin kytkettävä relemoduli. Homeyn sovelluksista löytyy tuki myös Shellyn laitteille, ja näin ulkovalojen ohjaus saatiin myös älykodin muiden ohjausten kanssa samaan. Ensimmäisessä vaiheessa ulkovalojen ohjaus noudattaa pitkälti vanhaa mallia, eli valot palavat aamulla töihin lähdön aikaan sekä illalla kun palataan töistä tai harrastuksista. Homeyn ohjelmointien avulla ajastuksiin saadaan helposti hiukan älyä. Nyt valot eivät syty jos suunniteltu aika on aamulla auringonnousun jälkeen tai illalla ennen auringonlaskua. Samaan tapaan pois kytkennässä voidaan käyttää älyä, joka osaa päätellä sammutetaanko valot kellon vain auringonnousun koitettua.

Älykoti. Halloween valaistus.

Pihavalojen lisäksi pihalla olevat halloween ja jouluvalot ovat vastaavien ohjausten takana. Niitäkin ohjataan Homeyn kautta. Älykoti tulee saamaan jatkossakin lisää toiminnallisuuksia ja älykkäämpiä ohjauksia. Ohjauksia voi hienosäätää ja niiden osana voi käyttää apuohjelmia joiden avulla ohjauksista saadaan vieläkin dynaamisempia. Homeyn avulla ohjauksen apuna voidaan käyttää myös pörssisähkön hintaa.

Yksityisleasing

Yksityisleasing

Vaihdoimme perheen molemmat autot hiljattain. Toisen kohdalla muutoksen aiheutti vanhan auton hajoaminen. Toisen auton kohdalla vaihto ei vielä ollut pakollinen, mutta auto alkoi saavuttaa sen iän, jossa riski kalliille huolloille kasvaa huomattavasti. Polttoaineen hintojen säilyminen kahden euron tuntumassa antoi omalta osaltaan sysäyksen sähköautoiluun siirtymiseen. Kakkosauton kohdalla päädyimme työsuhdeautoon. Ykkäsauton kanssa mietimme vakavasti eri yksityishenkilön rahoitusmahdollisuuksia. Perinteisesti auto on ostettu vaihtamalla vanha auto ja ottamalla välirahalle rahoitus autoliikkeen kautta. Vaihtoehtona päädyimme tutkimaan toimisiko yksityisleasing meille vaihtoehtona.

Yksityisleasing. Uusi EQC

Rahoitusmalleja mietittäessä, yhtenä poikkeuksena aiempiin autojen hankintoihin, huolenpitosopimus nousi yllättävän tärkeäksi tekijäksi. Aiemmin etenkin uusien ja uudehkojen autojen kohdalla emme ole pitäneet huolenpitosopimusta, joka sisältää huollot ja tekniset korjaukset, kovinkaan tärkeänä. Olemme luottaneet takuuseen sekä autojen yleiseen laatuun. Yleensä kaikki onkin mennyt hyvin, mutta muutamia poikkeuksiakin vuosien varrelle mahtuu. Automerkki ja malli oli laskelmia tehdessä jo lukkoon lyöty, ja siten mallien kustannusvaikutusten arviointi voitiin tehdä.

Siinä se odottaa, EQC.

Autolaina vai yksityisleasing

Ykkösauton rajautuessa Mercedekseen, ei autoliikkeissä ollut hirveästi valintaa. Tämä myös osaltaan rajoitti toimijoita, joiden kautta rahoitus tai yksityisleasing onnistuisi. Yksityisleasingissa muutamia vaihtoehtoja löytyi. Yksityisleasingeja tutkaillessa kannattaa tarkistaa mitä palveluun kuuluu, sillä osassa ei esimerkiksi huollot olleet mukana hinnassa. Veholta löytyy yksityisleasing uusille autoille Veho GO palveluna, nyt uutena oli tullut mukaan myös käytettyjen autojen leasing mukaan palveluvalikoimaan. Saimme tarjouksen sekä omistus- että leasing versiosta, sisältäen Vehon huolenpitopalvelun. Vertailuissa ei isoa eroa hinnassa ollut, leasingin ollessa kuukausitasolla hiukan halvempi. Yksityisleasing vaikuttaa olevan edullisempi kuukausihinnaltaan, mikäli kilometrit pysyvät 10-20 tuhannen vuosittaisen kilometrin hujakoilla.

Yksityisleasing.

Molempien rahoitusmallien yhteydessä meillä oli mahdollisuus myydä nykyinen auto vaihdossa. Vaihtohinnan kohdalla viimeistään tuli selväksi, ettei auton omistaminen ole kovin hyvä bisnes. Vaikka arvoa vielä olikin, oli se kuitenkin sulanut turhan nopeasti. Lainarahoituksen yhteydessä vaihtoauton hinnassa on kuulemma hiukan enemmän liikkumavaraa kuin leasingissa, mutta ei sekään tuhansia euroja olisi. Lainarahoituksessa vanhaa autoa käytetään perinteisesti pienentämään lainoitettavaa osuutta. Myös leasing vaihtoehdossa kuukausierää voi pienentää laittamalla vanhan auton hinnan osaksi rahoitusta, mutta se ei ole välttämätöntä. Niinpä päädyimme kokeilemaan yksityisleasing vaihtoehtoa, sillä se vaikutti kokonaisuutena pitkällä aikavälillä taloudellisemmalta. Ykstyisleasing on meille osa huolettomuutta, meidän ei tarvitse miettiä auton arvonalentumista tai huoltokuluja.

Linjasaneeraus – urakan alku

Linjasaneeraus – urakan alku

Toisen sijoitusasuntomme taloyhtiössä on päästy linjasaneerauksessa urakkavaiheeseen. Kyseisessä yhtiössä toteutussuunnittelu tehtiin urakasta erillään, eli edettiin niin sanotusti perinteisen kaavan mukaan. Suunnittelun jälkeen kilpailutettiin ja valittiin urakoitsija. Yhtiökokouksen hyväksyttyä suunnittelun tulos, urakoitsijan valinta sekä hankkeen budjetti päästiin aloittamaan urakka. Urakan alku on ollut mielenkiintoinen ja nyt alkaa pikkuhiljaa valjeta kuinka paljon työtä linjasaneeraus vaatii myös taloyhtiöltä ja etenkin hallitukselta.

Linjasaneeraus-urakan alku

Urakoitsijan valinta ja yhtiökokous

Hallitus oli järjestänyt urakasta tarjouskilpailun jo ennen urakan aloittamisen päättävää yhtiökokousta. Näin yhtiökokouksella oli tiedossa urakan hinta ja alustava aikataulu. Nykyinen maailmantilanne ja etenkin uudisrakentamisen hiipuminen näkyi kilpailutuksessa varsin selvästi. Tarjouksia saatiin yli puolelta yrityksistä joille tarjouspyyntö lähetettiin. Urakoitsijoilla oli selvästi vapaata kapasiteettia ja aloitusajat olivat erittäin nopeat. Lähes kaikki olivat valmiit aloittamaan parin kuukauden varoitusajalla. Myös hintatasossa näkyi heikko kysyntä, tarjoukset olivat selkeästi alle hankesuunnitelman arvioiden.

Linjasaneeraus on taloyhtiön kallein remontti, ainakin jos tehdään niin sanottu perinteinen linjasaneeraus missä uusitaan vesilinjat, viemärit ja kylpyhuoneet perusteellisesti. Meidänkin yhtiössä vanha kylppäri on peltielementti, jotka nyt tullaan purkamaan kokonaan pois. Remontin hinta on arviolta useammassa miljoonassa. Vaikka neliöhinta onkin melko kohtuullinen, alle 800€/m2, ja siten alle pk-seudun jopa yli tuhannen euron neliöhintojen, on moni osakas kauhuissaan remontin kustannuksista. Tämän hetken korkeat korot ja niiden mukaan lasketut rahoitusvastike arviot saivat yhtiökokouksessa aikaan monia puheenvuoroja. Päätös kuitenkin saatiin tehtyä, sillä yhtiön putket ja kylppärit ovat elinkaarensa lopussa.

Linjasaneeraus-urakan alku

Urakan alku

Yhtiökokouksen päätöksen jälkeen hallitus teki melko nopealla aikataululla sopimuksen kilpailutuksen voittaneen urakoitsijan kanssa. Ja pian sen jälkeen urakoitsija järjesti osakkaille info-tilaisuuden, jossa esiteltiin urakan eteneminen sekä lopullinen aikataulusuunnitelma. Aikataulullisesti huoneistojen haitta-aika vaihtelee 45 ja 55 päivän välillä, joulusta ja uudesta vuodesta hiukan riippuen. Urakan alussa kuitenkin ensin pitää tehdä työmaan perustamiseen liittyviä töitä ja rakentaa mallitila, jossa asukkaat ja osakkaat voivat käydä tutustumassa yhtiön perustasoksi valittuihin laattoihin ja kalusteisiin.

Samalla aloitettiin parkkipaikan kunnostus, joka oli laskettu osaksi hanketta. Parkkipaikan kohdalla tulikin vastaan ensimmäinen pulma, kun hallitus huomasi ettei parkkipaikan, joka vielä sijaitsee virallisesti kahdella varsinaisista taloista erillisellä kiinteistöllä. Ongelma saatiin ratkaistua ja Keravalla onneksi lupaprosessit ovat nopeita. Luvan mukana tulikin sitten vaatimus latauspaikkavarausten tekemisestä lain 733/2020 6 §:n mukaisesti. Tätä suunnittelun aikana jo sivuttiin ja pohdittiin, mutta selkeää tulkintaa lain soveltuvuudesta ei silloin saatu. No nyt sekin tuli selvitettyä, ja hiukan lisäsuunnittelua tarvitaan parkkipaikan putkittamiseksi. Laki sinänsä ei korjausrakentamisen yhteydessä edellytä varsinaisia latauspaikkoja, mutta putkitukset tulevaisuutta varten pitää asentaa. Putkiin voidaan sitten myöhemmin asentaa kaapelit ja autopaikoille latauspisteet. Varsinkin vanhemmissa taloissa olemassa olevat sähköjärjestelmät eivät kestä latausinfraa, joten sellaisen rakentaminen voikin tulla yllättävän kalliiksi.

Urakan alku on ollut mielenkiintoinen, ja kohta puoleen mekin pääsemme valitsemaan asuntoomme laatat ja mahdolliset kalustevaihtoehdot. Yhtiön perustaso on onneksi hyvälaatuinen ja monessa kohdin se riittää. Toivottavasti parkkipaikka on se urakan suurin onglema, ja linjasaneeraus saadaan hoidettua kunnialla maaliin. Toisessa yhtiössä aloitetaan pian toteutussuunnittelu, mutta siellä päädyttiin KVR-malliin. Sen kokemuksista hiukan myöhemmin lisää.